Social Media Icons

maanantai 14. toukokuuta 2018

Still alive and kicking

Ei kommentteja Share It:

Huh, huh ja huh. Lukuvuosi on virallisesti ohi, jo tai viimein, miten sen nyt ottaa. Juhannukseen saakka pyörii pari avoimen yliopiston mielenkiintoista kurssia, joten työnsarka ei ihan vielä lopu, mutta pakolliset hommat on nyt suurin piirtein hoidettu pois alta. Viime kuukaudet ovat tuntuneet liikkuvan palapelin palasten vimmaiselta yhteen sovittelulta: lapset ovat sairastaneet enemmän kuin koskaan ja läsnäolopakkoa koskevat uudistukset yliopistolla eivät ainakaan ole helpottaneet. Toisinaan on tuntunut siltä, ettei ehdi kuin syödä, nukkua, opiskella, käydä kaupassa, tehdä päiväkotimatkaa ja viedä lapsia harrastuksiin. Toisaalta monille vuosia tauolla olleille asioille, kuten kahden keskiselle ajalle ja omille harrastuksille, on löytynyt aikaa, noh, enemmän kuin vuosiin.

Mutta tämä blogi. Sitä en ole jaksanut avata. Opiskelen alaa, jossa kieli- ja viestintäopintoja on suhteellisen paljon, ja joissa kirjallisen(kin) viestinnän merkitys on suuri. Pitkien päivien päätteeksi on toisinaan tuntunut siltä, että kaikki ilo ja luovuus on hakattu irti, vuodatettu jo näppäimistölle. Ja toisaalta aika, jolloin olen perinteisesti tehnyt tätä, siis illalla lasten mentyä nukkumaan, on ollut pyhitetty arkisin pään nollaukselle, siis joko ryhmäliikunnalle tai Netflixille. Silti olen kaivannut tätä ihan älyttömästi. Miettinyt, mitä kaikkea haluaisin sanoa tai mistä kertoa.

Olen halunnut kertoa, kuinka nopeasti ja äkkiä kaikki on muuttunut. Että meillä on koulun syksyllä aloittava, kohta 7-vuotias, joka lähettää What's Appissa 50 emojia päivässä, harjoittelee ulko-oven avaamista itse, ryhtyi lakto-ovo-vegetariksi ja on huolissaan maailman merien muoviroskan määrästä. Ja että meillä on myös yksi eskarin aloittava lapsi, joka tavailee kirjaimia, laskee, näsäviisastelee,  kävi kuvataidekerhossa ja uimakoulussa. Ihan hirmuisen tärkeää olisi myös kertoa, että meidän pienin ei ole enää niin pieni, vaan on kasvanut päiväkodissa isoksi pieneksi, joka osaa ulkoa kaikki lorut ja laulut, ja joka iltapäivisin juoksee päiväkodin portilla syliin ja huutaa: "Minä olen ihana ja sinä rakastat minua!".

Juuri nyt, aikataulujen ja suoritusvaatimusten väljentyessä, istun tässä, ja mulla on niin paljon kerrottavaa. Tuntui vaan siltä, että tätä radiohiljaisuutta piti jollain tapaa selittää ensin.

Seuraa Bloglovinissa, Facebookissa, Instagramissa (@lapsellistablogi) tai Blogilistalla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti