Social Media Icons

keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

Sohvanpohjalta steppilaudalle - fiilikset puolen vuoden jälkeen

Ei kommentteja Share It:

Treenikuvat: Leena Warén. Treenivaatteet & tapahtuma: Me&I 

Minä olen jojoilija. Niin painon kuin liikuntatottumuksienkin suhteen. Olen yrittänyt tehdä lukuisia kertoja suoranaisia täyskäännöksiä. Olen syönyt maitorahkaa ja mehukeittoa, diureettisia ruoka-aineita, järkyttävän makuista kasvissosekeittoa kymmenen litran kattiloissa, laskenut pisteitä, osallistunut verkkovalmennukseen ja ollut kolmen eri kuntosalin jäsen. Minun elämäntapamuutokseni ovat yleensä kariutuneet liialliseen kurinalaisuuteen: siihen, että aikataulujen pettäessä surkuttelen sitä, että aamupalanani klo 13 (seitsemän tunnin hereilläolon jälkeen) on karjalanpiirakka tai että juhlissa onkin keiton kanssa krutonkeja. Tai että yritän nousta sohvan pohjalta Netflix and chill-moodista (edit: sanan varsinaisessa merkityksessä, ei kuten se Tinderissä kuulema ymmärretään) iltaisin viisi kertaa viikossa HIIT-treeniin. Ei onnistu. Ensimmäisen kuukauden jälkeen lannistun, luovutan ja palaan vanhaan. 

Noin puoli vuotta sitten ostin vuoden jäsenyyden, johon sisältyy ryhmäliikuntaa ja kuntosalimahdollisuus (puhun viimeksi mainitusta vain mahdollisuutena, koska en ole käyttänyt sitä koskaan). Otin henkilökohtaiseksi tavoitteekseni käydä ryhmäliikuntatunnilla vähintään kerran viikossa. Siis ihan millä tahansa tunnilla, kunhan vain kävisin yhdellä. Puoli vuotta myöhemmin voin onnekseni sanoa, että tavoite on pitänyt varsin hyvin. Joululomalla olimme kaikki vuoron perään kipeinä ja helmikuussa lapsen jälkitaudin jälkitauti vaati leikkaushoitoa, joten muutama viikko oli aika tiukka, enkä päässyt jumppaan, mutta kävin koiran kanssa lenkillä ja treenasin kotona kahvakuulalla. Lapsilla on omia harrastuksia neljänä päivänä viikossa ja mieheni harrastaa kilpaurheilua, joten toisinaan on ollut haastavaa löytää aikaa kaikelle ja kaikille. 


Jos jotain olen ryhmäliikuntatunneilta oppinut ja saanut, niin tietynlaista armollisuutta. Etenkin opiskelujutuissa olen perfektionismiin ja suorittamiseen taipuvainen, mutta jumppatunneilla olen niin huono, etten voi kuin kiittää itseäni siitä, että tulin paikalle ja yritin. Kun tekee tiukkaa, kuuntelen omaa kehoani ja olen tyytyväinen siihen, mitä sillä hetkellä jaksan. 

Eilen olin niin totaalisesti epämukavuusalueellani: koreografisella ja supervauhdikkaalla tunnilla. Sekosin askeleissani, puuskutin ja kai mua vähän nolottikin, koska lanteiden vatkaaminen tai gangstarap ei ole my regular cup of coffee, mutta se oli todella hauskaa! Vain hymyilin ja nauroin, ja kun tunti viimein loppui, olin varma että trikoot sulavat ihooni kiinni. Löysin oman juttuni, vaikka olinkin siinä aika kehno. 

Jos odotitte huikeita ennen-jälkeen-muutoskuvia, joudutte valitettavasti pettymään. ;) Fiilis puolen vuoden jälkeen on energisempi ja kunto on kohentunut. Syksyllä painoa putosi muutamia kiloja, jouluna otin niitä takaisin ja nyt olen ehkä kaksi tai kolme kiloa kevyempi kuin aloittaessa. Tarkoituksenani ei olekaan missään vaiheessa ollut varsinaisesti laihduttaa, vaan voida ja jaksaa paremmin, ja näin ollen koen täyttäneeni oman tavoitteeni. Seuraavan puolen vuoden tavoite on lisätä liikkuvuutta, kestävyyttä ja voimaa - omaan tahtiin, tietenkin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti