Social Media Icons

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Tasa-arvo on valmis - eikö täällä oikeasti ole isompiakin ongelmia?

3 kommenttia Share It:

Eikö täällä olisi oikeasti isompiakin ongelmia?

Nyt on menty liian pitkälle!

Seuraavaksi varmaan en saa enää kutsua koiraanikaan koiraksi, vaan nisäkkääksi!

Mitä te siellä ruikutatte?

Entäs ne liikennemerkit sitten? Jo on aikoihin eletty!

Luin vain otsikon mutta kommentoin silti....

Sukupuolten väliseen tasa-arvoon ja sukupuolisensitiivisyyteen liittyvät kysymykset ovat olleet viime viikkoina näyttävästi framilla, ja klikkiotsikoiden kommenttiboksit ovat täyttyneet yllä siteeraamallani kuralla. Itselleni aihe on tänä syksynä tullut aiempaa lähelle, kun lapseni aloittivat päivähoidon ja itse aloitin koulussa esimerkiksi lapsuuden ja nuoruuden tutkimuksen sivuainekokonaisuuden, jossa myös sukupuoleen liittyvä tematiikka on ollut vahvasti esillä.

Tänä syksynä tuntui, että kupla puhkesi. Itse kaupasta vaaleanpunaiset sormikkaat valinnut poikani oli päiväkotikavereiden painostuksesta heittänyt uudet sormikkaansa aidan yli, koska kavereiden mukaan vaaleanpunainen väri kuului vain tytöille. Vastaavanlaista naljailua oli esiintynyt hoidossa aiemminkin ja siihen on tietysti puututtu hyvin napakasti.

Olen itse miettinyt lasteni sukupuolta varsin vähän, koska itse haluaisin ajatella, ettei meidän - tai kenenkään muun - tehtävänä ole määritellä asioita, joita heidän pitäisi syntymässä määritellyn sukupuolensa edustajina olla. Tai sanotaan oikeastaan vaikka niin, ettei minulla ole ollut erityistä tarvetta pohtia heidän syntymässä määriteltyjä sukupuoliaan, koska se on asia, joka ei varsinaisesti ole läsnä meidän joka päiväisessä elämässämme.

Ja nyt seuraa shokkipaljastus: he itse puhuvat itsestään paitsi tyttönä ja poikina, myös lapsina ja kaikista eniten vain omilla etunimillään. Meillä myös leikitään sekä autoilla, junaradalla, Legoilla, että nukkekodilla, Littlest Pet Shopeilla, barbeilla, poneilla ja nukeilla.

Sukupuoli on monellakin tapaa sosiaalinen konstruktio. Kyse ei ole siitä, mitä siellä haarojen välissä on, vaan millaisia odotuksia, arvoja ja käyttäytymismalleja siihen liitämme. Kyse ei myöskään ole siitä, että kieltäisimme olemasta jotakin, vaan että sen syntymässä määritellyn sukupuolen ei tarvitsisi määrittää sitä, mikä on sopivaa tai toivottavaa toimintaa ja mikä ei.

Meillä on tyttö, joka nykyään liehuvahelmaista mekkoa mieluummin pukee collegehousut, juoksee kovempaa kuin kukaan muu, kiipeää puihin ja jonka lempiväri on vaaleanpunainen. Meillä on poika, jonka lempiväri on myös vaaleanpunainen, joka isona haluaa opiskella hammaslääkäriksi (joka muuten alana on Suomessa naisvaltainen) ja joka rakastaa askartelemista ja dinosauruksia. Meillä on poika, jonka lempielokuva on Vaiana, joka puhuu työkoneista puolet hereilläoloajastaan ja jolla on päiväkodissa mukanaan aina pieni moottoripyörä ja glitterharjainen poni.
Meillä on kolme ihanaa lasta, joilla on ollut ja toivottavasti tulee olemaankin oikeus olla omia itsejään, tunkkaisista sukupuolilokeroista ja kulttuurisista odotuksista vapaina.

Niin, ja onko se tasa-arvo todella lähtenyt käsistä, niin kuin viime päivinä olen monesti kuullut kysyttävän? Valitettavasti ei. Rakenteisiin ja asenteisiin kytkeytyvä epätasa-arvo, puhuttiin sitten eri sukupuolista tai ihmisryhmistä, on valitettavasti edelleen olemassa ja elossa, niin tilastoissa kuin ihmisten kokemuksissa. Tämän tiivisti hyvin esimerkiksi Katja Lahti Project Mama-blogissaan.

Kuvan etualalla osittain näkyvä Ryhmä Hau-lelu saatu. 

3 kommenttia:

  1. Täällä on myös huomattu hyvin vahvasti tuo päiväkodin vaikutus tähän sukupuolihommaan. Juuri tällä viikolla tuli lelulehti, ja eka kertaa kuulin, kun 4- ja 2-vuotiaat keskustelivat aihetta liippaavasta. Pikkuveli:"Mää haluan tuon!" Johon isoveli vastasi: "Ei sitä, se on tyttöjen lelu." Koitin siinä sitten sanoa, että kaikki ovat tyttöjen ja poikien leluja, mutta esikoinen oli järkähtämätön. Näin varhaiskasvatuksen opiskelun aloittaneena tämä pysäytti, mitä me aikuiset voimme oikeasti tehdä, kun siellä ryhmissä on lapsia, joille tytöille on pinkki ja nuket, tytöille sininen ja autot. Tätä tulen varmasti miettimään vielä paljon, sekä äitinä että tulevana varhaiskasvatuksen opettajana. Tässä vaiheessa voin vain kertoa lapsilleni, että kaikki voivat leikkiä kaikilla, ja ostaa kuopukselle sen haluamansa nuken. Ehkä myös vinkata sinne päiväkotiin, että tästä voisitte puhua lasten kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, varmasti päivähoidon aloituksella ja tiiviimmällä vertaisryhmällä on vaikutuksensa. Jotenkin sitä aina vaan toivoisi, että jokainen lapsi ja aikuinen saisi tilaa olla sellainen kuin on.

      Toki mekin siis olemme olleet aktiivisesti tekemisissä ja yhteyksissä muiden lapsiperheiden kanssa, mutta kyllähän ne "omat" porukat on myös tietynlaisia arvokaikukammioita, sosiaalisia kuplia. Kun ne puhkeavat esimerkiksi päivähoidon alkaessa, joutuu aktiivisesti miettimään, kuinka käsitteleekin sitä tosiasiaa, että on ihmisiä, - aikuisia ja lapsia - jotka ajattelevat asioista hyvin eri tavalla. Sen huomaa ihan jo klikkijuttujen kommenttikentät avaamalla. (Ja toisaalta monista tärkeistä, joskaan ei meitä henkilökohtaisesti koskettavista asioista, on jouduttu itsekin puhumaan lasten kanssa kotona.) Sukupuolisensitiivisyys ja rakenteisiin ja asenteisiin juurtuneiden sukupuoliroolien murtaminen on varmasti varhaiskasvatusalalla ajankohtainen ja tärkeä kysymys. Esimerkiksi itse odotan vielä tietoa siitä, kuinka uuden varhaiskasvatussuunnitelman sukupuolisensitiivisiin tavoitteisiin ja ryhmän toiminnan sopeuttamiseen ryhmää tukevaksi vastataan konkreettisin teoin tai tavoittein meidän lasten hoitopaikassa, siis ihan mielenkiinnosta. :)

      Poista
    2. Niin, ja piti vielä sanoa, että me otimme asian heti puheeksi päiväkodissa. Normaalisti olen se tyyppi, joka ei halua eripuraa, olla hankala tai vaatia mitään, mutten voinut jättää huomiotta lapseni pahaa mieltä. Onneksi päiväkodissa oltiin samaa mieltä asiasta ja he ottivat asian vakavasti.

      Poista