Social Media Icons

tiistai 24. lokakuuta 2017

Kaupunkikelpoinen, vastuullisesti tuotettu ja laadukas talvitakki, kiitos!

6 kommenttia Share It:

Yhteistyössä Partioaitta

Olen mukana Partioaitan talvitakkiblogikampanjassa, jossa Partioaitan takkiasiantuntijat valitsivat meille tarpeitamme ja toiveitamme vastaavat talvitakit. Mukana on 5 bloggaajaa, ja jokaisella meistä oli eri tyyppisiä toiveita ja vaatimuksia takkien suhteen. Itseäni jännitti hieman ennakkoon, että kuinkahan ihan tuntematon ihminen minua edes näkemättä onnistuisi valitsemaan minulle sopivan talvitakin, koska olen kuluttajana erittäin nirso, tarkka ja vaativa. Luotin kuitenkin siihen, että ensi vuonna 90-vuotispäiviään juhlivan Partioaitan suuri talvitakkivalikoima ja asiantuntevat myyjät eivät jättäisi pulaan - tälläkään kertaa.

Lupasin heti kättelyssä olla erittäin nirso. Halusin sen oikean, the takin, jota kerran sovitettuani en haluaisi enää pukea muuta päälleni. Vietän ulkona paljon aikaa päivittäin, niin koiran ja lasten kanssa kuin koulumatkoja tehden. Hikiliikkuja en kuitenkaan ulkona ole. Halusin takin, joka ei ole musta (koska jo Suomen marraskuu vie vähänkin värin kasvoiltani), joka ennen kaikkea on tuotettu vastuullisesti, joka olisi kevyt, erittäin lämmin, pitkän mallinen ja soveltuisi monenlaiseen käyttöön. Tulisin käyttämään samaa takkia niin koiran kanssa ulkoillessa kuin keskustassa kouluun tai mummon syntymäpäiville mennessäni. Niin ikään vaatimustoivelistallani oli, että takki olisi aikaa kestävä, siis paitsi laadukas myös klassinen: toivon, että sama takki on käytössäni vielä kymmenen vuoden päästäkin, ja toisaalta että olisin voinut ostaa saman takin jo kymmenen vuotta sitten.

Partioaitan #Takkiasiantuntija valitsi minulle Patagonian Down With It Parka-takin, jossa on likaa ja vettä hylkivä DWR-käsittely pinnassa ja eettisesti tuotettua untuvaa täytteenä. Eettisesti tuotetulla untuvalla tarkoitan tässä yhteydessä sitä, että untuva on kerätty elintarviketuotannon "ylijäämästä" eli lintuja ei ole kasvatettu takkien täytteiksi. Lämpöä pitävä, käytössä kestävä, kevyt ja nopeasti muotoonsa palautuva (mikä on esim. varastoimisen kannalta aika kätevää) untuva on Partioaitan mukaan ekologinen valinta,  mikäli vaihtoehtona on öljypohjainen täyte. Patagonian untuva on myös hyvin jäljitettävissä olevaa, ja yleensäkin tuotantoprosessin läpinäkyvyys on heille tärkeää, sillä yhdysvaltalainen Patagonia tunnetaan kestävän kehityksen ja eettisesti kestävän tuotannon periaatteistaan sekä ympäristöystävällisten tekstiilien valmistuksestaan.

Vajaat 900 grammaa painavan takkini pintamateriaalina on 100% kierrätetty polyesteri, joka tosiaan on suojattu Patagonian omalla DWR-käsittelyllä. Patagonian Down With It Parka on saanut Partioaitan Vihreämpi valinta-merkinnän. Vihreämpi valinta-merkintä edellyttää sitä, että tuotteen valmistaja on tehnyt aktiivisen valinnan tuottaakseen ekologisemmalla tavalla tuotteen. Merkinnän saanut tuote voi olla kierrätysmateriaalista valmistettu (kuten omani on), tai valmistaja on tehnyt muita ympäristöystävällisempiä valintoja tuotantoprosessissa.
Takkia on saatavilla on kolmessa eri värissä, ja kokohaarukka on XS-XL. Hinta Partioaitassa on 300 euroa, ja mielestäni hinta-laatusuhde on varsin hyvä.


Laatu ja ekologinen sekä eettinen vastuullisuus ovat minulle vaatekaupoilla tärkeitä arvoja, ja olen ajatellut niin, että mikäli tuotantoprosessi on kuormittavampi, tulee tuotteen laadun ja pitkän käyttöiän kompensoida sitä. Partioaittalaiset jakoivat tämän näkemyksen, ja ekologisesti kestävän tuotannon suosiminen onkin heille tärkeä arvo: esimerkiksi kaikki Partioaitassa myytävät untuvatuotteet ovat eettisesti tuotettuja ja lisäksi he ovat erittäin tarkkoja heillä myynnissä olevien tuotteiden tuotantotavoista ja materiaaleista. Heidän missionaan on myydä ajattomia, laadukkaita ja kestävällä tavalla tuotettuja ulkoilu-ja retkeilytuotteita, mutta pyrkimys kestävään kehitykseen näkyy myös konkreettisina valintoina myymälöissä, joissa pyritään säästämään sähköä, pakkausjätettä ja kannustetaan huoltamaan ja kierrättämään tuotteita. Liki yhdeksänkymmentävuotiaan Partioaitan kestävän kehityksen periaatteista voit lukea lisää täältä.



Kuukauden käytön jälkeen en voi kuin kehua. Kaksisuuntainen vetoketju on ollut supernäppärä, tykkään takin korkeista kauluksista ja täydellisestä pituudesta. Rakastan luonnonmateriaaleja (kuten kuvista näkyy; päälläni on luomupuuvillaa, pellavaa, nahkaa, merinovillaa ja untuvatakki), ja untuvassa parasta mielestäni on hengittävyys - minä olen jo vuosia kulkenut untuvatakissa ympäri vuoden. Kylminä juhannuksina ja heinäkuun iltoina toimii kevytuntsikka, syksyllä vaihdan paksumpaan. En todellakaan riisu takkia maratonruokaostosreissulla, metrossa, en aina edes luennoilla, muttei minulle silti tule sisällä kuuma. Partioaitan sivuilta löytyy hyvä kooste untuvasta materiaalina, sen merkinnöistä ja eduista.


6 kommenttia:

  1. Vautsi onpa hyvän ja lämpimän näköinen takki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tämä on munkin ihan ehdoton suosikki! :)

      Poista
  2. Erittäin looginen toivomuslista, jonka mukaan olisin itsekin voinut takin valita.
    Mikä ehkä hauskinta, vasta muutama viikko sitten silmäni kiinnittyivät kaupassa Joutsenen tummansininen, vähän pidempään untuvatakkiin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, onpa hauskaa! Itsekin katselin Joutsenen vastaavan tyyppistä takkia, mutta itselle se ei ainakaan tässä kohtaa elämää budjetin vuoksi olisi mahdollinen valinta. :)

      Poista
  3. Löysin pitkästä aikaa blogiisi ja kommentoin jo parisuhde kirjoitukseen lyhyesti kuinka ihana se oli. Mutta tätä en voi ohittaa sanomatta, että näytätpä kauniilta! Usein unohtuu sanoa toiselle se ja olen päättänyt petrata tässä, olipa se sitten ystävä kadulla, blogi, oma äiti tai kuka tahansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, toinen näin ihana kommentti, kiitos! Mulla on ollut tosi hyvä fiilis ja puhina päällä nyt syksyllä, ja vaikka silmäpussit alkaa olla melkoiset, niin on kiva kuulla, että se oma hyvä olo välittyy myös ulos päin. :)

      Ja ihan totta pitäisi muistaa useammin kehua ääneen. Itsekin olen ottanut tavoitteeksi vähintään kerran päivässä antaa mukavaa tai ystävällistä palautetta, ihan pienistäkin asioista. :)

      Poista