Social Media Icons

lauantai 28. lokakuuta 2017

12 vuotta

4 kommenttia Share It:

Vietimme aiemmin viikolla 12-vuotisvuosipäivää. Tai siis muistimme asian, koska Facebook muistutti asiasta kaksi vuotta sitten tehdyn, ensimmäisen yhdessä vietetyn vuosikymmenen vuoksi nostettujen maljojen ja kakkukuvan muodossa. Päivä ei varsinaisesti ollut erityisen juhlallinen tai merkittävä: sovimme lasten hakemisesta ja viemisestä, kävin pressipäivässä ja joogassa ja ostin (jumppa)trikoideni väreihin matchaavan viinipullon. Vuosipäiväämme tiivistyi hyvin se, mikä parisuhteessamme on parasta: arki.

Kun menimme kihloihin, ostimme jäätelökioskilta kahden pallon jäätelötötteröt ja vuokrasimme elokuvan. Ensimmäiseen yhteiseen kotiin muuttaessamme jääkaappi oli yhden kauden aika tyhjä ja seinät kaikuivat, mutta olimme ihan tavattoman onnellisia. Ensimmäinen päivä naimisissa oli maanantai. Keitettiin aamun kaurapuurot ja vaihdettiin suukot ovenraossa. Olen aina sanonut, etten kaipaa timantteja, unelmalomia tai romanttisia yllätyksiä, vaan tasavertaisen kumppanin, johon voin luottaa ja joka on luottamukseni arvoinen. Ja sellainen hän on aina ollutkin.

Tietysti näihin kahteentoista vuoteen on mahtunut raskaita kausia, riitoja ja muutoksia, mutta olemme selvinneet niistä. Kumpikin meistä on halunnut selvitä niistä. Suurimmat haasteet ovat varmastikin liittyneet kasvuun ja muutoksiin. Olemme olleet yhdessä yläasteelta saakka, mutta kumpikaan meistä ei ole enää se ihminen, johon silloin tutustuimme. Ja hyvä niin.
Muutokset ovat pelottavia mutta niin tarpeellisia. Kumpikaan meistä ei voisi oikeasti olla oma itsensä, jossei voisi muuttua tai kasvaa, mutta silti muutoksiin liittyy toisinaan pieni pelko siitä, että kasvamme erilleen. Muutumme liikaa. Alamme arvostamaan erilaisia, vieraita asioita. Toisaalta juuri niiden myötä parisuhteemme ja käsityksemme toisistamme ovat vahvistuneet. Kyse ei ehkä olekaan siitä, että muuttuu joksikin toiseksi, vaan että uskaltaa näyttää omat, todelliset kasvonsa. Meillä nämä kysymykset ovat olleet varsin pinnalla viime vuosina, koska kumpikin meistä on tehnyt aika radikaalin alan vaihdoksen ja lähtenyt opiskelemaan jotain aivan muuta kuin mitä muut odottivat.

Ihmettelin aina, mitä se on se kuuluisa työ, termi, jota parisuhteen hoitamisen yhteydessä käytetään tai jolla sitä kuvataan. Tiedättehän: parisuhde on työtä. Asia on konkretisoitunut meille monellakin tapaa viime vuosina. Asiat, joita olemme pitäneet parhaimpina suhteessamme, arkinen yhdessäolo, keskusteluyhteys ja kumppanuus, ovat vaatineet aktiivista työtä. Aikataulujen raivaamista, sovittamista, tilan antamista ja tilan ottamista, halua kuunnella ja ymmärtää toista silloinkin, kun ei oikeasti jaksaisi. Häntä ei kiinnosta sote-politiikka eikä minua hirvikiväärit, mutta kumpikin meistä kuuntelee auliisti, kysyy ja kommentoi, koska on kiinnostunut toisesta. Itse ajattelen, että loppujen lopulta ei ole kyse pelkästään niistä asioista, joista puhutaan, vaan paljon isommista arvoista ja ilmiöistä niiden takana; mitä oikeasti arvostamme, toivomme tai mitä elämässämme tapahtuu juuri nyt.

Niin, arki yhdessä on varmaan parasta meidän suhteessamme. Keskiviikon dokkari-illat, jaetut sunnuntaihesarit, viikonlopun ruokalistan suunnittelu. Aika yhdessä ja aika erikseen. Keskusteluyhteys, huumori, tietynlainen aitous. Nauramme itsellemme ja toisillemme. Minä irvailen Henkan viiksistä ja suurpiirteisestä tavasta siivota, hän lyhytjänteisyydestäni (en esimerkiksi voi lukea käyttöohjeita, vaan ensimmäiseksi alan kiroamaan ja repimään hiuksia päästäni) ja keittiötaidoistani. Me olemme kumpikin hyvin suorapuheisia emmekä jää hautomaan asioita itseksemme, vaan puhumme ne halki.

Mieleeni on jäänyt erityisesti yhden ystävämme ihanat sanat: "Teillä on täällä teidän kotonanne niin lämmin tunnelma, että tänne on aina mukava tulla. Teistä ihan huomaa, että viihdytte yhdessä." Tämä jäi mieleen, koska avasin kylpytakkisillani oven ja olimme hetkeä aiemmin riidelleet autonavaimien laittamisesta avainkaappiin.

Jos tiivistäisin fiilikseni kahdestatoista vuodesta kolmeen sanaan, sanoisin: Kiitos. Ja anteeksi.

4 kommenttia:

  1. Ihana teksti kiteytti, mitä täydellinen suhde mielestäni on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, tulipa kiva mieli tästä! Meidän suhde ei varmasti parhaimmillaankaan ole täydellinen, mutta tässä on hyvä olla ja elää. :) Ihanaa sunnuntai-iltaa sulle! <3

      Poista