Social Media Icons

maanantai 28. elokuuta 2017

Viimeisen lomapäivän iltana

2 kommenttia Share It:
Nokkelimmat pokkelimmat ovatkin huomanneet, että blogi on päivittynyt säännöllisen epäsäännöllisesti. Yhtenä ja suurimpana syynä on oikeasti ollut tarve pitää vähän taukoa kaikesta rankan kevään jälkeen. Luonnoksissa on valtavasti juttuja maan ja taivaan väliltä (no, ei ihan, mutta vaaleanpunaisesta makkarista, vanhemmuuden tähtihetkistä, kouluun menemisestä ja koirasta ainakin). Yksi niistä on tämä

Viimeistä lomapäivää viedään. Kolme viikkoa päiväkotielämää on takana päin, ja huomenna täytyisi rientää orientoitumaan kouluhommiin. Ennakko-odotukset viikoilta yksin kotona päiväsaikaan olivat aika erilaiset. Taisin kirjoittaa kalenteriini Netflix and chill. Tirsk tirsk. Tosi asiassa viimeisellä lomaviikolla olen...

Nimikoinut, nimikoinut, nimikoinut ja nimikoinut. Ja pyykännyt, pyykännyt, pyykännyt. Paljonko kolme lasta muka tekee pyykkiä päiväkodissa?

Heltynyt tuhat kertaa antamaan juustoa, maksamakkaraa ja puutarhavadelmia tämän katseen nähdessäni:



Rynnännyt sadepäivän aamuna kauhuissani kauppaan etsimään 4,5-vuotiaalle kumisaappaita, tietysti itseäni ruoskien, koska ulkoiluhan on tietysti varustekysymys. Ja varustehuolto, niin, se on mun juttuni. Autossa muistin, että ostin samanlaiset kumisaappaat kolme viikkoa aiemmin. Siellä ne päiväkodin kumisaapasparkissa odottivat nimikoituina.

Lohduttanut öisinkin (päiväkoti)ahdistustaan itkeviä lapsia (ilmeisesti kyseessä on kuuluisa kakkosviikon reaktio), maanitellut kolmevuotiasta pois sängyn alta 07.20 maanantai-aamuna, lahjonut, rukoillut, tsempannut. Olen pidätellyt kyyneleitä irroittaessani päiväkodin eteisessä minuun kauhuissaan tarrautuvia lapsia ja vakuutellut, että iltapäivällä nähdään. Perjantaina he juoksivat onneksi jo kilpaa soittamaan ovikelloa.

Olen pelännyt, että teenkin kaiken ihan väärin. Että olen mokannut ja pahasti. Olen itkenyt päiväkodin portilla, kotona yksin lounaalla ja Prisman kassajonossa. Olen myös itkenyt onnesta. Meidän lapsia hoitavat ihanat tyypit.

Sain kutsun vanhempainiltaan. Olin kuolla ylpeydestä ja liikutuksesta. Itkin taas. Kävin siellä vanhempainillassa. En itkenyt. Mietitte kuitenkin.



Leikkinyt hammaskeijua. Hammaspalkkioksi ostamani Lego Friends-paketin kasaamisen jätin kyllä suosiolla Henkalle. Not my regular cup of coffee.

Olen koonnut valokuva-albumin päiväkotiin vietäväksi, ja tullut todenneeksi että a) itsestäni ei liiemmin ole spontaanisti otettuja kuvia (paitsi niitä joissa ahdan kakkua suuhuni juhlissa silmät kiinni ja huonossa ryhdissä) b) hämmentävän monissa kuvissa komennan tuimasti jotakuta tai pyörittelen silmiäni.

Olen löytänyt täydellisen ja maailman parhaimman hopeashampoon. Toistaiseksi selvitystyön alla on, kuinka violetin värin saisi pois kynsistä. Ja hiusrajasta. Ehkä ensimmäiseksi kynsistä. Näytän hypotermia-potilaalta.

Tapasin uusia ihmisiä, ja unohdin nimeni kun sitä kysyttiin. Siis oman nimeni. Kyllä hävetti.

Tehtiin oman lapsuutemme herkkuja, kuutamokiisseliä ja vispipuuroa (tosin punaherukoista ja speltistä). Ne eivät varsinaisesti nostattaneet heissä riemunkiljahduksia.

Kävin opiskelijariennoissa, eli istuin tunnin sateessa, juoksin vastentahtoisesti yhteisleikeissä ja palelin, skippasin jatkot ja lähdin kotiin lauantaisaunaan - ja vilustuin silti. Puuttuva festari/abiristeilygeeni nosti taas päätään. Täti-ihminen täällä vaan, hei!


Katsonut Ally McBealia ja aloittanut Urho Kekkosen päiväkirjakokoelman ensimmäisen osan lukemisen. Kuvan 25 eurolla mökkikirppikseltä löytynyt muotokuva liittyy asiaan.

Vietimme spessupäivän 4,5-vuotiaan kanssa, jota pohjustimme sanomalla, että nyt voi tehdä melkein mitä tahansa. Hän ehdotti pikamatkaa Espanjaan ystävien luo, mutta onneksi hyvänä kakkosena oli kirjastoreissu. Luimme myrkkykäärmeistä, dinosauruksista ja kilpa-autoista, hankimme hänelle oman kirjastokortin ja hän sai lainata lastenkirjaosastolta yhden kirjan.
Loppu onkin legendaa: hän valitsi kirjan, joka kertoo 80-vuotiaasta homopariskunnasta, jota ei huvita viettää joulua, ja joiden parisuhde on muuttunut arkisen harmaaksi. Kirjassa he seikkailevat riennoissa, syövät pohjattomia kakkuja ja toinen rakastuu petolliseen gigoloon, mutta palaa sitten tutun ja turvallisen kumppaninsa luo. Hän. Löysi. Sen. Itse. Lastenosastolta. En tiedä, ehkä vaihtelu tosiaan virkistää - iltasaturepertuaarissa siis.

Join pressitapahtumassa kuohuviiniä ja tapasin kavereita. Sitten hyppäsin metroon ja palasin arkeen, eli ostin Lidlistä margariinia ja rintaliivit, astuin koiranpissalammikkoon kotiovesta sisään astuessani ja menin nukuttamaan pulputtavaa (melkein) kolmevuotiasta. Eli liimasin niitä hemmetin nimikointitarroja hämärässä lastenhuoneessa.

Pesin sunnuntaipäivänä mielenosoituksellisesti kaksi kuivaushuoneellista pyykkiä (ja ihmettelin lukuisia kertoja, miksi vaatteistani puuttuu nimitarra! Että mistä kaikki nyt tietävät, että tämä on Annan paita!), kylpyhuoneen lattiasta kattoon höyrypesurilla ja hinkkasin keittiön joka ainoan kaakelin puhtaaksi sillä samalla höyrypesurilla. Marttyyrikruunu painaa edelleen otsaa.


2 kommenttia:

  1. Nyt mua jäi vain vaivaamaan, että mikä on tämä maanmainio hopeashampoo? :D Ja älä huoli, ei sillä nimellä niin väliä.

    Ihanaa koulunalkua sulle vielä! <3

    Sanna / pannariblogi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aah, mulla on siitä tulossa postaus niin siksi se jäi ilmaan. ;) Se on Fudgen Clean Blonde-shampoo. Olen kymmenen vuoden aikana kokeillut jos jonkinlaista hopeatuotetta, mutta tämä on kyllä ihan paras! Sun hiukset tosin onkin niiiiiin ihanat granny greyt, että sulla on varmaan vielä parempi luottotuote? ;)

      Poista