Social Media Icons

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

#Profiilikuvahaaste - 10 vuotta

2 kommenttia Share It:
Koska olen tirskunut ja myötäelänyt menneitä profiilikuvatrendejä viime päivät blogeista (kiitos vaan Mamma rimpuilee-blogin huipulle Lauralle!), niin kaipa on itsekin kaivettava salaisten arkistojen timantit esiin. Minä jokunen vuosi sitten poistin itseni Facebookista ja palasin sitten takaisin, mutta Facebook-tiliä kauemmin minulla on ollut IRC-Galleria-tili. Ja voi pojat, sieltä vasta aarteita löytyikin. Osa olisi saanut kyllä jäädä näkemättä. Häpeäflashback x 7652423.


2007. Muovihelmikorvakorut ja keinokuituiset neuleet. Niin, ja hiuspannat. Ei lisättävää - etenkään tyhjään ja taiteelliseen katseeseen.


2008. Meidän ensimmäinen yhteinen reissu, tai oikeastaan vapaaehtoistyöporukan kanssa tehty reissu Saksaan ja Puolaan. Olin opiskellut erittäin käytännöllisiä saksankielisiä fraaseja ja idiomeja, kuten esimerkiksi, hei, olen janoinen, missä on Oktoberfest, mutta valitettavasti ne jäivät käyttämättä.

Kuvan ottamista seuraavana päivänä poltin selkäni ja käsivarteni auringossa niin, että itkin iltaisin nukkumaan mennessä. Huomatkaa mojito-äijä taustalla. 




2009 ja överisti kerrostetut ja blondatut hiukset. Värjäytin ensimmäistä kertaa koskaan hiukseni ja kävin yhtenä vuonna läpi kaiken hiustenpidennyksistä tummanruskeaan ja punaiseen tukkaan. Ja pukeuduin keijuprinsessaksi syntymäpäiväjuhlilleni. Ja käytin yhä niitä muovihelmikorvakoruja. Ai niin, ja mentiin kihloihin.



2010. Polkkatukkakokeilu ja pikkusiskoni huone taustalla. Long story short: kun en suoristanut hiuksiani, näytin David Hasselhofilta. Olin todella viehättynyt tunikoihin ja kiiltäviin legginsseihin.  Elämä oli aika huoletonta. Treenasin personal trainerin kanssa, kävin koulussa ja töissä, ja join viikonloppuisin parhaiden ystävieni kanssa kuohuviiniä. Kolmea kuukautta kuvan ottamisen jälkeen aloin voida todella pahoin. Todella pahoin.


2011. Ja tässä se pahoinvoinnin syy sitten on. Esikoinen ja ensimmäinen kauppareissu kantorepussa. Hänen vauvavuotensa oli ihana, niin monin eri tavoin. Olin niin onnellinen omasta pienestä perheestämme (ja olen tietysti edelleenkin - paitsi ettei se enää ole kovinkaan pieni). Oikeastaan lähes koko vuoden 2011 vietin kotona. Jäin työttömäksi viidennellä kuulla raskaana ollessani ja kevään rakensin pesää kesävauvalle. Syksy ja talvi menivät neljän seinän sisällä. Läheisimmät ystävistäni kävivät meillä, mutta minä en oikeastaan käynyt neuvolaa tai kauppareissuja lukuunottamatta kovinkaan usein ulkona. Ja silti ostin fiksun äititakin hiekkalaatikolle. Hyvä minä.


 2012. Olen raskaana. Siis tosi raskaana. Koko ajan. Hankin velourvaatteita, itken kun Juha Tapio laulaa radiossa ja tapaan ensimmäiset äitiystäväni - siis tyypit, joita en ennen lasten saamista tuntenut, mutta joiden kanssa minulla on enemmän yhteistä kuin vain lapset. Hurahdin yhden vuoden aikana ensin merihenkisiin sisustusjuttuihin, sitten retroon. Siis ehkä kahdeksi kuukaudeksi.



2013. Uusi koti, uudet kujeet. Henkka päätti jätti koulun ja vaihtaa alaa. Pääsykoelukemiset rytmittivät elämää. Tein ensimmäisen portaalisopimuksen, mutta tunsin olevani täysin hukassa. Laihduin 15 kiloa. Esikoinen aloitti kerhon. Mentiin naimisiin, hetken mielijohteesta. 


2014. Siirryin blogeineni Kaksplussalle. Odotin kuopusta. Teimme roadtripin kesällä, joka on yksi kivoimmista ja unohtumattomimmista perhereissuista, jonka olemme tehneet. Kesä oli pitkä, kuuma ja ihana. Marraskuun pimeydessä imin itseeni vauvantuoksua. Kuljin koko vuoden farkuissa, parkatakissa ja lenkkareissa.


2015. Kauan odotettu paksu kirjekuori kolahti postiluukusta, ja Henkka aloitti koulun. Näin loppukesällä unta, että opiskelin markkinointiviestintää, ja herätessäni se tuntui parhaalta idealta ikinä. En ole koskaan ollut järin kunnianhimoinen, vaan ehkä enemmänkin ajatellut, että jotain on jokaisen tehtävä, mutta tunne siitä, etten halua palata vanhoihin töihini, oli vahvistunut. Tunne siitä, että haluan tehdä jotain, mistä oikeasti tykkään ja missä olisin ehkä hyvä. 
Palasin kouluun illoiksi, ja vietin niiden myötä enemmän aikaa kodin ulkopuolella kuin koskaan aikaisemmin (siis lasten saamisen jälkeen). Hautasin haaveen markkinointiviestintä-opinnoista. 


2016. Kuva on Viron roadtripiltä, Tallinnasta. Reissu oli huikean hieno! Vuosi oli melkoisen kiireinen - tein pitkälti kolmattakymmentä kurssia aikuislukiossa, töitä, ja marraskuusta lähtien nautien viidestä lapsettomasta tunnista viikossa virka-aikaan (ainakin silloin kun kukaan ei ollut sairaana). Kirjoitin ensimmäiset aineet ylioppilaskirjoituksissa. Tutustuin huikeisiin tyyppeihin koulussa. Perheellisten kanssaopiskelijoiden kanssa elämäntuskan ja stressin jakaminen helpotti omaa, riittämätöntä oloa valtavasti. 
Juhlittiin aika monet kinkerit ja lastenvaatekutsut, päätimme ottaa koiran, uskalsin jo varovaisesti puhua jatko-opintohaaveestani. 

2017, ei uutta kuvaa. Kuka moisia tarvitseekaan - sama on naama, vähän vanhempi vain. Viime viikot olen istunut töiden ja valintakoekirjallisuuden äärellä, vaihtelevin fiiliksin. Henkka on jo kesälomalla, ja voi pojat, mäkin odotan omaani. Jos raskausaikana katsoin Autoliiton törmäystestivideoita ja itkin hypoteettista kolaria ajatellessani, niin nyt palaan Helsingin yliopiston sivuille katsomaan valintatilastoja (ja itken). Koetan muistuttaa itseäni, että ei maailma kaadu, vaikkei koulupaikkaa tänä vuonna tulisikaan. Paitsi että kyllä se kaatuisi. Kyllä itkisin. Kyse ei ehkä niinkään ole ylimääräisestä vuodesta, jonka joutuisi odottamaan ennen uutta koitosta, vaan itsetunnosta. 
No, onneksi on valon pilkahduksiakin. Lusikkaleivät ja kuohuviinit odottavat, kun vajaan kolmen viikon päästä saan vappuhattuni. Rakastan juhlia, enkä malttaisi odottaa, että näen sukulaiset ja ystävät pitkän tauon jälkeen! 
Kesälle on suunnitteilla perinteinen Pohjois-Karjala-reissu. Esikoiselle on myönnetty eskaripaikka syksylle, pojatkin toivottavasti pääsevät samaan päiväkotiin. Miehellä alkaa opinnoissaan paras vaihe syksyllä. Kaikki muu onkin sitten vielä auki. Tai siis minun kuvioni ovat. 

PS. Sain silmälasireseptin näöntarkastuksessa. Ei tule vanhuus yksinään ja niin edelleen. 

2 kommenttia:

  1. Mä en kestä miten nuor sää oot ollut ja oot vieläkin!
    (Ja sit sitä että oon 6 v vanhempi ja käyttänyt niitä muovihelmiä ja hiuspantoja vielä pari vuotta sitten, hups.)

    VastaaPoista
  2. Hei, mitä olet hakenut opiskelemaan? :)

    VastaaPoista