Social Media Icons

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Äidit elämässäni

Ei kommentteja Share It:


Ensinnäkin: Ihanaa äitienpäivää kaikille! Kevään juhlista äitienpäivä on (vapun ohella) ollut minusta aina jotenkin erityisen ihana. Lama-ajan lapsena muistan vaatimattomat mutta juhlalliselta tuntuneet puitteet; metsien valkovuokot, kahvinkeittimen porinan, Valio-jogurtin ja itse askarrellut äitienpäiväkortit. Sen ihmeellisempiä krumeluureja ei meidän äitienpäivän vietossa ole edelleenkään, ja olemme mieheni kanssa sopineet, ettemme hanki toisillemme lahjoja emmekä ainakaan mitään romua. Tänä vuonna sain mieheltä ja lapsilta taloyhtiön saunavuoron, siis ehkä ihanimman lahjan ikinä.

Tänään, äitienpäivänä, olen miettinyt tavallista enemmän äitejä elämässäni. Olen näet siitä onnekkaassa asemassa, että koko sukuni ja miehenikin puoleinen suku asuu lähellä, ja olemme kaikkiin hyvin aktiivisesti yhteydessä. Saatan piipahtaa mummolassani kauppamatkan varrella, mennä vanhempieni luokse iltateelle sunnuntaina kello kymmenen ja tiukan paikan tullen  -  kuten vaikka yllättävän hammaslääkärireissun tai kun huomaan, että avaimet ovat unohtuneet kotiin  -  olen aina voinut luottaa siihen, että elämä kantaa. Minulle hyvin tärkeiden isoäitini ja äitini lisäksi minulla on elämässäni myös anoppini ja mieheni isoäidit. Heidän merkityksensä on etenkin viimeisen parin vuoden aikana kasvanut. Olen ollut koulussa iltaisin pari vuotta ja viimeiset pari viikkoa bunkkeroituneena appivanhempieni kellariin päiviksi lukemaan valintakokeisiin. Tenttien jälkeen he ovat soittaneet minulle ja kyselleet ensimmäisiä fiiliksiä, jännittäneet tuloksia ja tsempanneet jatkamaan. He ovat uskoneet minuun silloinkin, kun en itse ole enää uskonut. Kun kipeänä alleviivasin apinanraivolla aineistoa lukulampun kelmeässä valossa, kokosi anoppini minulle tarjottimelle särkylääkettä, haudutettua teetä ja suklaata. Niin pieniä, ja kuitenkin niin isoja asioita.

Omalta äidiltäni ja mummiltani olen saanut myös paljon. He ovat opettaneet minut arvostamaan erilaisuutta, he ovat opettaneet minut suvaitsemaan. He ovat myös opettaneet, että vaikeistakin asioista voi selvitä.
Tänään ikävöin ja muistelen toista, jo edesmennyttä isoäitiäni, jonka asennetta elämään lapsesta saakka ihailin. Hän sävytti hiuksensa violetiksi, punasi huulensa aina ennen kaupoille lähtemistä ja opetti minut tykkäämään Emmerdalesta, Marimekosta ja Jari Sillanpäästä. Meidän suhteemme oli hyvin keskusteleva ja kunnioittava, sellainen, jossa ei ollut sukupolvien välistä kuilua, oli  vain ymmärrystä, ainakin hänen sairastumiseensa asti. Yhteen muistoon kiteytyy aika paljon hänestä: kompastuin isoisoäitini syntymäpäiväjuhlissa ja vahingossa rikoin shampanjalasin. Katselin sirpaleita heidän terassillaan, lautojen väleistä valuvaa Pommacia ja tunsin itkun ja häpeän nousevan palaksi kurkkuun. Isoäitini nousi oitis tuolistaan, katsoi minua ja naurahtaen huudahti: "Kuka välittää kymmenen pennin kristallilaseista!". Sellainen hän oli.

Läsnäolo, välittäminen, rakkaus, arvostus. Ne ovat parhaita asioita, joita olen äideiltä elämässäni saanut. Ne ovat myös asioita, joita toivon omille lapsilleni voivani antaa.

PS. Instagramissa alkaa aika pian huikea äitienpäiväarvonta (tai ehkä enemmänkin mahdollisuus nauttia hiljaisesta kahvihetkestä)! Ja käyttätilihän löytyy täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti