Social Media Icons

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Elämän kevät - kaikkea tullut puuhailtua

4 kommenttia Share It:

Eilen, ihan tavallisena lauantaina K-marketin parkkipaikalla jokin pato aukesi. Kuluva kevät on ollut todella raskas ja työntäyteinen, stressaava ja kiireinen. Odotin rättiväsyneenä autossa nukkuvan lapsen kanssa kun mies teki viikonlopun ruokaostoksia. Olin kiukutellut koko päivän kaikille, ja tunsin oloni surkeimmaksi olioksi maan päällä. Mitään erityistä syytä kiukutteluun minulla ei ollut, ehkä vain nousin väärällä jalalla. (Tai no, saattaa asiaan liittyä 2,5-vuotias, joka herätti allekirjoittaneen lyömällä nyrkillä silmään ja huutaen: "TUHMA ÄITI, VIHAAN SUA!". Ja vaikka voisin olla ylpeämpi siitä, että hän osaa sanoittaa omia tunteitaan, juuri eilisaamuna en moista herätystä olisi kaivannut. Etenkään kun syynä oli hänen sänkynsä ja seinän väliin joutunut Salama McQueen-legopalikka.) Mies toi minulle kimpun tulppaaneita, pyysi hengittämään syvään ja ajattelemaan yksisarvisia. Toimi. 

Tuntuu, että olen viimeiset pari vuotta vastannut kuulumisten tiedusteluun, että tässähän tämä, aika paljon paletilla. Aika ei tahdo riittää kinkereihin osallistumiseen, harrastuksiin tai liiemmin ystävienkään tapaamiseen, mutta parasta ystävissäni onkin, että he pääasiassa lilluvat samassa liemessä. Ei tarvitse selitellä.

Tällä hetkellä tuntuu, että on hirvittävästi kaikkea, ja kuitenkin niin väljää. Neljä kouluiltaa viikossa ovat vaihtuneet kahteen valmennuskurssi-iltaan, viikonlopputöissä olen himmannut tahtia pidemmän aikaa, ja ensi viikolla alkava Henkan kesälomakin tuo toivottavasti hieman väljyyttä aikatauluihin. Olen kokenut todella haastavaksi yrittää tehdä samanaikaisesti kolmea tai neljää hommaa, joista jokainen vaatisi täysipäiväisen panoksensa ja huomionsa, joten aikataulujen hölletessä tunnen suoranaisten lomatuulien puhaltavan - tuntuu uskomattoman hienolta, että voi (ehkä) oikeasti keskittyä eikä vain yrittää multitaskata.

Viimeisen lasten kanssa kotona vietetyn kesän ja tiettyjen virstanpylväiden lähestyessä olemme heitelleet täällä yläfemmoja. Hyvin me ollaan vedetty. Sanon me, koska (etenkin) viimeiset pari vuotta olemme hoitaneet homman kotiin oikeasti vain yhteen hiileen puhaltamalla, tiukalla aikataulutuksella ja arjen strukturoinnilla, lähipiirin lastenhoitoapua ja tsemppiä tietystikään unohtamatta. Esimerkiksi mieheni lapseton pikkuveli tuntee jokaisen Disney-prinsessan sekä Autot-hahmon, taitaa välipalaleipien tekemiset ja hammaspesumaanittelut ja äitini istutetaan lastenhuoneen lattialle Barbie-leikkeihin ennen kuin hän ehdin häntä tervehtiä. Olen ikuisesti kiitollinen perheillemme, jotka ovat auliisti kuunnelleet stressintäyteistä huoltani siitä, etten tule ikinä pääsemään mihinkään tai pärjäämään missään, raivanneet kalentereistaan tilaa kun on ollut tarvis ja tsempanneet aina. Luulen, että juuri saamani henkisen tuen vuoksi en koe koskaan edes luopuneeni mistään. Tai sanotaan vaikka niin, että olen luopunut asioista vain tehdäkseni jotain merkityksellisempää.

Ja koska kissan hännän nostaa vain kissa itse, niin paljon on tehtykin. Olen tehnyt freelancerina kahden eri toimialan töitä, hoitanut lapset kotona ja opiskellut iltaisin. Henkka on opiskellut päivisin virka-aikaan ja sitten lasten jo mentyä nukkumaan. Kesäkuussa nostamme maljat sekä minun vappuhatulleni että hänen kandivaiheelleen. Joku saattaisi sanoa, että viimein ja viimein, mutta sellaiselle ei nyt ole sijaa. Sillä nyt on näin ja näin on hyvä.

Monesti tuntuu, että täytyy katsoa taakseen, nähdäkseen, mihin on päässyt. Vaikka on tuntunut siltä, että tuottaa pelkkää sutta ja sekundaa, juoksee paikasta ja deadlinesta toiseen, vaihtaa läpsystä vuoroa ja on aina (mielessään) jossain muualla, niin paljon on hyvääkin. Tasapainoisia ja onnellisia lapsia kotona, rullaava arki ja ihan konkreettisia suorituksiakin, mustaa valkoisella. Minulle, hyvin suorituskeskeiselle ja perfektionistiselle ihmiselle, on itsensä kehuminen ja kiittäminen ollut aina todella vaikeaa - silloinkin, kun olen suoriutunut erinomaisesti. Mokatuista asioista, huonoista päivistä ja kiukkupuuskistani ruoskin itseäni kyllä, mutta hankalammalta tuntuu myöntää, että joskus vähempikin riittäisi. Että yhtä huonoa asiaa tai virhettä kohden on tehty monta hyvää.

4 kommenttia:

  1. Hei Anna! Olen lukenut blogiasi säännöllisen epäsäännöllisesti monta vuotta. Ihailen tapaasi kirjoittaa, havaita asioita tässä elämässä ja maailmassa, olla ihminen, olla äiti. Röhnötän sohvalla ties missä yökkäri/lökäri/hikari/jotkut vaan päälle -vaatteissa aamumeiningeissä, lapsi ja mies ulkona auringossa, ruoka (kerran viikossa ehkä voi oikeasti sanoa kokanneensa) uuniin tuikattuna. Paljon samaa löytyy meillä elämäntilanteissa ja toisaalta paljon on erilaillakin. Tämä on nyt vähän tajunnanvirtaa koko kommentti, mutta pointtina se, että haluan onnitella sinua täydellä sydämellä uudesta ansaitusta vappuhatusta ja paletin kannattelusta sekä käyttämisestä onnistuneesti! Olet tehnyt hyvin ja hienosti. Ihania tulppaaneja, yläfemmoja ja höllentyviä aikoja! Ja kiitos teksteistä. T: lukijasi Noora

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Noora, et tiedäkään miten ihanalta kommenttisi tuntuu! KIITOS! Minulla on pidempään takaraivossa kolkuttanut pelko, että en kelpaa enää, en saa aikaiseksi enkä ole sellainen kuin ennen. Toki kävijätilastoista näen, että liikennettä on koko ajan, mutta tämä hiljainen tahti saa kyllä olon tuntumaan niin syylliseltä ja huonolta. Eli siis tuntuu aivan superhienolta kuulla, että sieltä ruudun toiselta puolelta löytyy ihmisiä jotka tykkäävät, samaistuvat ja symppaavat! Siksi juuri tätä teenkin. KIITOS, Noora, kiitos! You made my day! <3

      Poista
  2. Olen lukenut blogiasi varmaan sieltä ihan alkuajoista lasti ja salaa vähän kadehtinutkin, miten hallitset kaiken :D Tavallaan mukava kuulla, että niitä samoja pelkoja, huolia ja toisaalta onnistumisen riemuja sielläkin käydään. Itse aloitin juuri uudella alalla ja välillä on tullut kotona itkettyä kuin 3 vuotias konsanaan töiden jälkeen. Pitäisi muistaa, että jotkut asiat vaativat aikansa. Helppo sanoa lapsille kärsivällisyydestä, vaikkei sitä aina itsellä ole :D

    VastaaPoista
  3. Onnea lakin saamisesta. Olet sen ansainnut. Voisitko joskus tehdä postauksen joka käsittelee perhettäsi? Esim juuri mainitsemiasi henkilöitä. Todella moni bloggaaja on tehnyt sellaisen "perhe" postauksen, ja mielestäni ne on ollu kivoja luettavia. :) Hauskaa vappua!

    VastaaPoista