Social Media Icons

maanantai 16. tammikuuta 2017

Vauvoista ja odotuksesta

3 kommenttia Share It:

Aika moni edellisen edelliseen, kuudetta perheenjäsentä koskevan postaukseeni kommentoineista arvelikin, ettei odotettavissa oleva vauveli ole suinkaan karvaton (let's face it, varsin kaljuina nuo ovat syntyneet), koska olin ihan avoimesti puhunutkin, että koirakuume ei ota enää laantuakseen. Vauvakuumetta sen sijaan en ole potenut, sillä tämä lapsiluku tuntuu meille sopivalta. Elämä soljuu omissa uomissaan ja henkilökohtaisen kasvun haasteita ja muutoksia toivon elämääni vain koulupaikan muodossa.

Meillähän oli alunperin ajatuksena ottaa koira vasta ensi kesän lopulla, mutta kun sopiva pentue ja kasvattaja syksyllä osui silmiin, päätimme muuttaa aikataulua ja suunnitelmia.

Olemme koko syksyn ja talven enemmän tai vähemmän tutkineet sukutaulukoita, rotujärjestöjen sivuja, olleet yhteydessä pentuvälitykseen ja kilpailuttaneet eläinlääkäripalveluita, lainanneet kirjastosta metsästyskoiran koulutusoppaita ja pohtineet omia tavoitteitamme. Itsehän olen aktiivisesti harrastavassa koirakodissa kasvanut, joten en ehkä osaa nähdä uutta perheenjäsentä taakkana tai erityisenä kuormittajana. Uskon, että koira tuo elämäämme hyvää säännöllisyyttä ja enemmän arkiliikuntaa, opettaa lapsille aikanaan vastuuntuntoa ja luo yhteisiä harrastusmahdollisuuksia.

Meille on selvää, että koiraa oteta lapsille, vaan hän on aikuisten lemmikki ja harrastuskaveri. Kuitenkin perheellisinä meille oli tärkeää, että koira olisi sosiaalinen ja utelias, sopeutuvainen sekä pehmeäluontoinen. Siksi aika nopeasti - tai siis kuuden vuoden pohdinnan jälkeen - päädyimme spanieliin.

Kävimme syksyllä mieheni kanssa seuraamassa erään kanakoirakerhon järjestämiä treenejä, ja täytyy sanoa, että se jos mikä oli rakkautta ensi silmäyksellä. Ohjaajan ja koiran välinen tiivis yhteistyö, ja rikkomaton yhteys oli ihan tavattoman kaunista katseltavaa. Seisoin viimassa ja tuiskussa aukealla pellolla lokakuisena aamuna, jokainen jäsen kylmästä kangistuneena, nälkäisenä ja yltä päältä kurassa, ja tuntui, että juuri siellä minun oli oltava.



Vajaan kolmen viikon päästä meitä pitäisi siis olla kotona kuusi. Kesäloman perinteinen roadtrip jäänee tänä vuonna taittamatta, mutta mikäli vain saamme kesän työaikataulumme sovitettua, toivoisin, että ehtisin suorittaa metsästyskortin.

Kävimme viikonloppuna katsomassa tulevaa perheenjäsentämme, jonka lapset jo nimesivät Liisiksi, ja täytyy sanoa, että viimeisetkin (vähäiset) epäilyksen ja huolen rippeet karisivat harteiltamme. Hän oli hyvin sosiaalistunut, pentujen koti oli ihana, kasvattaja on alusta saakka tuntunut omalta, ja pentujen sosiaalisen, kiltin, uteliaan ja kuuliaisen emän olisin voinut viedä kotiin vaikka siltä istumalta, hetkeäkään harkitsematta. Tuntui, että asioiden piti mennä juuri näin.

3 kommenttia:

  1. Voi onpa hän söpö <3 Onnea uudesta perheenjäsenestä!

    VastaaPoista
  2. Moi! Itse suoritin metsästyskortin viime kesänä ja suosittelen lämpimästi suomen riistakeskuksen kurssia ennen koetta. Siellä kerrottiin tiiviisti kolmessa päivässä mielestäni kaikki oleellinen ja annettiin hyviä vinkkejä lajitunnistukseen. Itse olin siellä kolmena iltana muistaakseni 4 tuntia ja luin lisäksi puolisen päivää ennen koetta ja pääsin kirkkaasti läpi. Kurssit täyttyvät aika nopeasti, eli kannattaa olla paria viikkoa ennen kurssia sinne ilmoittautumassa. Kivaa kevättä uuden perheenjäsenen kanssa! :) Sofia

    VastaaPoista
  3. Hei. Sun instagram-linkki ei toimi tuolla sivun ylälaidassa. Väärä linkki.

    VastaaPoista