Social Media Icons

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Talviuniseireenin kutsu

3 kommenttia Share It:

Voi hyvä tavaton. Ensilumi satoi maahan Helsingissä kuusi päivää sitten. Kuusi päivää olen toivonut, että voisin painua talviunille ja herätä esimerkiksi toukokuussa (kunnes muistin, että silloinkin meillä taisi olla päällä ne turkasen kevyttoppahaalarit). Lapset ovat olleet polvenkorkuisesta hangesta pihalla vähintäänkin onnellisia, mutta minä väistämättä tunnen villasukkien ja takkatulivideon kutsun aamuina, jolloin sen puolimetrisen hangen läpi pitäisi kahlata kerhoon. Anivarhain aamulla auratusta polusta ei ole enää tietoakaan, ja kolmesta lapsesta pulkan kyydissä haluaisivat istua vain ne, jotka pääsisivät nietosten yli ominkin avuin.

Tämän varsin talvisen viikon aikana olen...

Ensimmäisen lumisadepäivän tullen putsannut auton lumesta villaisella tupsupipollani kolmen lapsen kirkuessa takapenkillä.

Vetänyt niin komeat lipat kauppamatkalla, että koko toinen kylki ja jalka on mustelmilla.

Kulkenut puolentoista kilometrin reittiä puolitoista tuntia. Siis puolitoista tuntia.

Koettanut muistella, mikä olikaan perustelu sille, että säästän viidettä vuotta oman talvitakkini perusteella mutta pohdin, josko kaksivuotias tarvitsisi kolmannen vedenpitävän toppahaalarin.

Lisäksi olen hiestä märkänä mutta kastuneet varpaat kohmeessa suhannut kerhon, kaupan ja kodin väliä, käynyt jokaisen ulkoilukerran jälkeen suihkussa, kaivanut stydeimmän käsirasvatuubini kaapin perältä ja palellut sisälläkin. Viime yönä nukuin collegehousut, pitkähihainen paita, villasukat ja kaksi peittoa päälläni - sen jälkeen kun olin vääntänyt patterin termostaatin ääriasentoon.

Tänään kerhomatkalla kaksivuotias päätti vuoroin heittäytyä pulkan kyydistä, vuoroin kävellä (tai ainakin yrittää, koska puuteriluminen hanki oli korkea mutta alakäyrällä kasvava kaksivuotias ei), mutta koko ajan huutaa. Jos olisin ennättänyt hakea toppahousuni kellarista, olisin varmaan itsekin heittäytynyt hankeen itkemään.

Tuhdin lounaan jälkeen kodin hiljetessä painolasti tuntui kevenevän kirkasvalolampun ja piparkakkumuffinssin äärellä. Päätin kaivaa puikot esiin ja neuloa pitkästä aikaa, laitoin äänikirjan soimaan taustalle (superlämmin suositus muuten Bookbeat-sovellukselle) ja nautin rauhasta, lastenhuoneeesta kantautuvasta puujunaratapalikoiden kolkkeesta ja tasaisesta puheensorinasta. Tilasin ensimmäiset joululahjat ja lupasin viedä lapset myöhemmin viikolla uimaan.

Alkoi naurattaa. Havaijinpata-aineksia pulkalla lähikaupasta raahatessani tuli mieleen 1990-luvun lama ja lapsuus. Mietin, kuinka viikot ennen joulua käyvät jo vähiin, kuinka nopeasti päivä kuluisikaan pulkkamäessä nyt sairastelukierteen loputtua ja että ehkä mä kuitenkin ostan sen pitkän talvitakin. Ja näin jälkikäteen ajatellen: aika hienoa, että meidän kaksivuotiaskin kävelee sinnikkäästi itse. Ehkä voitaisiin luopua toisista rattaista keväällä.

Vaikka tuiskussa tarpominen ja teillä liukasteleminen ajoittain onkin aika syvältä, pääsee sieltäkin kotiin.

PS. Tarkkasilmäisimmät ehkä hokasivatkin, että kuvat ovat tammikuulta. Nyt täällä on nimittäin enemmän lunta kuin tuolloin.

Seuraa Bloglovinissa, Facebookissa, Instagramissa (@lapsellistablogi)

3 kommenttia:

  1. Kiitos tästä! Ihan samoissa fiiliksissä oon ollut. :)

    VastaaPoista
  2. Mä just tänään mietin, miten tuolla hangessa voi useamman lapsen huoltaja selvitä, kun yksikin ipana aiheuttaa säpinää. Oot mun sankari! :D

    VastaaPoista
  3. Ai saamari! Mäkin just mietin eilen että eipä pahemmin tuu uusittua noita omia talvikamppeita mutta lapsille sitten ihan eri juttu. (Toki ne kasvaa mutta silti sitä välillä miettii että tulee aika paljon panostettu lasten vaatteisiin..)
    Lunta on kyllä tullut ihan hitokseen! Mun "kauhu" skenaario on että kaikki sulais pois ja sit lopputalvesta pimeetä ja märkää.. kääk! Toivotaan että lumet pysyis ja keväällä sit sulais nopeesti pois ;) -I :)

    VastaaPoista