Social Media Icons

perjantai 14. lokakuuta 2016

Yksi vielä - tämä ei kuume lakkaa

18 kommenttia Share It:

Se on kytenyt pinnan alla jo aika kauan. Tunne siitä, että meille mahtuisi vielä yksi. Yksi, joka tekisi meidät onnellisiksi, ja jonka me haluaisimme tehdä onnelliseksi. Emme ole välttyneet epäröinniltä tai epävarmuudelta. Onkohan meistä tähän vielä, lapsetkin kun ovat niin hirmuisen pieniä? Lapset ovat miettineet uudelle potentiaaliselle perheenjäsenelle nimeäkin: Sissi jos se olisi tyttö, Lucky jos se olisi poika (ja minua tämä naurattaa aivan tajuttomasti). Monen monta vuotta olemme tunteneet, että tästä sirkuksesta puuttuu yksi jäsen. Karvainen ja nelijalkainen nimittäin.

Koiraperheessä ja aktiivisten koiraharrastajien keskellä kasvaneena vuodet ilman koiraa ovat tuntuneet erilaisilta. Loskaisina ja pimeinä marraskuun aamuina lemmikittömyys on tuntunut helpottavalta, mutta rauhallisina koti-iltoina olen kaivannut metsäpolkua, sateen jälkeistä raikasta tunnetta ja ripeää askellusta. Tassupyyhettä ja märän koiran tuoksua - minusta se on aina ollut mitä ihanin! Lapset ovat kulkeneet isovanhempien mukana reippailla koiralenkeillä ja rattaita käytetään yhä vähemmän muutenkin, mutta itseäni tietysti eniten mietityttävät ne lenkit, joille lapset pitäisi ottaa mukaan sitten joskus.

Meillä aikataulut ovat melko joustavat, ja melko suuren osan ajasta joku on vielä toistaiseksi kotona. Ensi syksynä tilanne onkin oletettavasti vallan toinen, joten koiran ottaminen ja sen sopeuttaminen uuteen kotiin pitäisi tapahtua ennen syksyä. Olemme tutkineet pentuvälityslistoja, sukutauluja ja tutkineet kasvattajien nettisivuja. Kuume kasvaa, eikä tämä tunnu helpottavan.

Koska me olemme tykänneet koirien kanssa harrastamisesta, on meille selvää, että koiran tulisi olla aktiivinen, riistaviettinen, jokseenkin miellyttämisenhaluinen ja määrätietoisella otteella koulutettavissa, sosiaalinen sekä kohtalaisen kokoinen. Minä itse kaipaan lenkkikaveria joka ei nurise rumasta fleecehaalarista tai väärän värisistä hanskoista, mutta kaipailen toisaalta yhä vähän näyttelyihin ja agilityyn. Mieheni taasen etsii luotettavaa karvaista kumppania metsästyshommiin, ja tämä harrastus edellä mennään. Olemme vuoden verran pyöritelleet asiaa mielessämme ja tutkineet rotujärjestöjen sivuja ja keskustelupalstoja, tehneet testejä ja kyselleet kokemuksia kavereilta samassa elämäntilanteessa.

Meitä eniten kiinnostaisi bretoni tai pienimünsterinseisoja, jotka tuntuisivat kuvausten puolesta vastaavan eniten meidän tarpeitamme ja sopivan meille. Mikä mietityttää, on aktiivinen koira, kerrostaloasunto, ja aika, jonka olisimme poissa ensi syksystä lähtien, eli kun koira joutuisikin viettämään yksin kotona 6-8 tuntia päivässä - tosin niin varmaan joutuu suurin osa koirista maalla ja kaupungeissa. 

Onko teillä kokemusta riistaviettisistä metsästyskoirista ja lapsista - noin niinkuin yhdessä siis? Mikä on toiminut, mikä ei? 

PS. Kuvan haukkunaattori ei liity tapaukseen kuin koirakuumeen nostattajana. Se asuu tyytyväisenä mummolassa, onnellisen tietoisena siitä, että lapsemme a) jättävät sen omiin oloihinsa ja b) yltävät namupalapurkille. 

Seuraa Bloglovinissa, Facebookissa, Instagramissa (@lapsellistablogi)

18 kommenttia:

  1. Perheemme viimeisin koira haudattiin edikoisen ollessa pieni leikki-ikäinen. Koiran kaipuu on ollut siitä lähtien, mutta olen silti arkaillut pennun ottamista lapsiperheeseen.
    Nyt, kun nuorinkin on jo koululainen, olen vihdoin uskaltanut pennun varata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuntuu, että koiran menetyksestä toipuminenkin on prosessi, joka vie aikaa - onhan kyseessä yksi perheenjäsen. Minkä rotuinen koira teille on tulossa? :)

      Poista
  2. Mäykky <3 ajaa peuraa ja hirveä. me ollaan ottamassa myös seisoja niin on yksi lintukoirakin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on mäykkyjä pyörinyt nurkissa niin kauan kuin muistan, kun puoli sukuani niitä kasvattaa. :) Meillä etsinnässä on seisova ja ajava koira, jotta mies pääsisi lähemmän metsäkanalintuhommiin, mutta jänisjahtiin vähän kauemmaskin.

      Poista
  3. Mynsterinseisojat todella mahtavia lasten kanssa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta mekin ollaan luettu! Oma sydämeni on pienimunsterinseisojaan kohden ehkä enemmän, koska ne kuvausten puolesta tuntuvat vähemmän aktiivisilta kuin bretonit? :)

      Poista
  4. Meille otettiin aktiivinen russelin pentu keskelle vuorotyö arkea ja hyvin meno vaikka joutui alusta asti olemaan pitkiä aikoja yksin.sopeutu lapsiinki hyvin vaikka pelkäsi lapsia ennen ku tuli omia taloon.koira arki on mennyt hyvin vaikka lapset olivat pieniä.nyt koirq on 9 ja vanhin lapsi 7vee vie sitä ulos�� asia mikä joskus aiheuttaa päänvaivaa on hoitajan etsiminen..niitä kannattaa kartottaa et on sit reissun tullessa paikka mihin viedä..meillä lähipiiris on kissoja ja koiria ni ihan joka paikkaan ei voi viedä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, tuo onkin totta. Me onneksi matkustamme aika harvoin paikkoihin, joihin koiraa ei voisi ottaa mukaan (ulkomaille lomille), mutta onneksi luotettavia hoitajia tarpeen tullen löytyy lähistöltä.

      Helpottavaa kuulla, että pieni aktiivinen koira voi sopeutua hyvin muuttuviin aikatauluihin ja menoon ja melskeeseen:)

      Poista
  5. Riistaviettihän ei vaikuta yhteiseloon lasten kanssa. Jos joku, niin osaamattomissa käsissä hyvin vahvan saalisvietin omaava koira ja lapset voi olla hankala yhtälö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on lähipiirissä metsästyskoiria ja lapset eivät ole olleet ongelma. Mitä siis mietin, ovat lenkit yhdessä lasten kanssa - tulisikohan siitä yhtä sinkoilua ja oravien seisomista? :D

      Poista
  6. Meillä kolmen pojan lisäksi on mäyräkoira sekä fieldspanieli. Molemmatsopivat loistavasti lapsiperheisiin. Fieldi käy lintumetsällä ja mäykky jäämässä eläkkeelle peuran ajosta.

    Ystävillä pieni munsterinseisoja ja on kyllä väsymätön energiapakkaus. Vaikka kävisi metsässä juoksemassa pari tuntia niin silti riittää vielä energiaa vaikka mihin. Tietenkin on yksilökohtaista tuo energisyys.

    Meille tuo Fieldi tuli oikeastaan miehelle lintukaveriksi mutta onkin niin runsas turkkinen että tyydytään näyttelyihin joissa ollaankin ihan kivasti pärjätty.

    VastaaPoista
  7. Meillä kolmen pojan lisäksi on mäyräkoira sekä fieldspanieli. Molemmatsopivat loistavasti lapsiperheisiin. Fieldi käy lintumetsällä ja mäykky jäämässä eläkkeelle peuran ajosta.

    Ystävillä pieni munsterinseisoja ja on kyllä väsymätön energiapakkaus. Vaikka kävisi metsässä juoksemassa pari tuntia niin silti riittää vielä energiaa vaikka mihin. Tietenkin on yksilökohtaista tuo energisyys.

    Meille tuo Fieldi tuli oikeastaan miehelle lintukaveriksi mutta onkin niin runsas turkkinen että tyydytään näyttelyihin joissa ollaankin ihan kivasti pärjätty.

    VastaaPoista
  8. Meidän ensimmäinen koira jouduttiin lopettamaan sairauden vuoksi melkein 2v sitten lasten ollessa 3v ja 2x vajaa 2v. Uusi koira tuli vuosi sitten ja lapset oppivat nopeasti pennun kanssa olemisen.

    VastaaPoista
  9. Mun vanhemmilla on kohta 3 vuotias bretoni. Todella ihmisrakas mutta niin tooho. Viimeisen vuoden aikana vähän rauhottunut onneksi. Väsytettynä on ihana koira, mutta vaatii vähintään 4 kertaa viikossa vapaana metsässä juoksemisen (pannan mukaan noin 12kilometriä kerrallaan) ja tavalliset kävelyt siihen päälle. Aikuisa vasten hyppii mutta lapset jättäö aika rauhaan, ohi mennen hakee silitystä. Tajuaa selkeesti että on ihmis'pentu' kyseessä ja on siksi rauhallinen. Oma poikani on syntynyt 10/2014. Itse kanssa kasvanut koirien parissa, mutta nyt en voi allergioiden takia pitää. Onneksi päästään mummulaan nauttimaaan koiruksista :)

    VastaaPoista
  10. Meillä tällä hetkellä kokoonpano kaksi lasta ja koira, kaikki alle 3V. Ja koira tullut lasten välissä. Koira labradorin noutaja ja kaikki muut pentueestä käy metsällä. Toki arki on vauhdikasta, mutta koira ja lapset on erottamattomia ystäviä <3 itselleni koira on vielä ensimmäinen ja meillä lisäksi vanhemmat tekee molemmat vuorotyöt :) hyvin ollaan selvitty eikä kaduta koiran ottaminen tohon väliin

    VastaaPoista
  11. Meillä oli pieni munsterinseisoja, kun olin pieni. Kyseinen koira oli aika rauhallinen tapaus, tosin pääsi usein isäni kanssa metsälle. Minun hommani oli ulkoiluttaa sitä koulupäivän jälkeen ja hyvin se onnistui eka-tokaluokkalaisenakin, eli todella kiltti koira oli kyseessä. Pitkäikäinen, ihmisrakas ja kaikin puolin ihana koira. :) Meidän perheessä yhteiselo sujui siis paremmin kuin hyvin! t. Iida M.

    VastaaPoista
  12. Tunnistan tuon kuumeen. Vaivannut itseänikin tässä jonkun aikaa jo. Ja vähän samojen kysymysten äärellä olen myös. Etenkin tuo liikkuminen koiran kanssa, kun roduksi on valikoitunut whippet, joka tarvitsee sitä liikuntaa ja vapaasti kirmailua viikottain jonkun verran. Miehen kanssa mennään varmaan joulukuussa nostattamaan kuumetta koiramessuille ;)

    VastaaPoista
  13. Kannattaa miettiä miten koiran ulkoilutuksen pystyy hoitamaan kaupunkialueella. Meillä on 12 vuotias hirvikoira. Aina kun lapset menevät ulos, koirakin menee ulos. Vaikka koiralla on ikää, tarvitsee se ulkoilua ja toimintaa. Kun käydään lähikaupasta hakemassa maitopurkki kävellen, koira odottaa kiltisti kaupan ulkopuolella. Leikkipuistoissa koira odottaa kiltisti ulkopuolella. Pihalla koira pysyy nätisti vapaana, välillä käy naapurissa leikkimässsä. Koiran kanssa vietiin aina lapset kerhoon kotona ollessa. Lumettoman maan aikana lapset pyöräilevät (2 ja 4 vuotiaat), joten silloin on helppo hoitaa lenkitykset. Talvella käydään paljon pulkkamäessä, silloin koira tykkää juosta rinnettä pitkin. Ja melkein aina koira on mukana luistelukentällä. Ja välillä koirakin saa ulkoilua ilman lapsia. Kannattaa miettiä pystyttekö yhdistämään koiran ja lasten ulkoilutukset samaan. Kun molemmat vanhemmat ovat koko päiväisesti työelämässä, riittääkö aikaa molempien ulkoilutuksille. Meillä taitaa lasten ulkoilut mennä aika paljon koiran ehdoilla. Meillä työläisillä aika ja jaksaminen vaan ei riitä siihen, että molempia ulkoilutettaisiin erikseen. Asutaan pienessä kylässä, jossa paikallisen terassillakin kesäiltaisin näkee koiria levähdystauolla iltalenkin aikana. Itsestä tuntuu, että pienellä paikkakunnalla on helpompi asua koiran kanssa kuin kaupungissa. Helpompi ottaa koira mukaan ja yhdistää samaan ulkoilu. Koiran kanssa ei tule aina hypättyä auton rattiin, koska samallahan hoitaa koiran lenkityksen, kun käy esim. kirjastossa tai apteekissa.

    VastaaPoista