Social Media Icons

maanantai 29. elokuuta 2016

10+1 hyvää syytä järjestää NOSH-kutsut (eli hypetystä ja NOSH-lahjakorttiarvonta)

285 kommenttia Share It:


Yhteistyössä NOSH-kotimyynti

Perjantaina pidin yhdennettoista NOSH-kutsuni, eli muutaman kerran on kutsujärjestelyyn tullut lähdettyä. Kotoa löytyvien luomupuuvillaisten NOSH-vaatteiden määrää en kehtaa edes arvailla, mutta paljon innostuksestani kertoo se, että jo varmaan neljä ihmistä on luullut, että olen itse NOSH-kotimyyntiedustaja! Ja kun mietin suosikkibrändiäni, keksin vain hyviä syitä järjestää kutsut ja rohkaisen siihen aina kaikkia. Aina.

Jaa että miksi? Listasin alle 10+1 hyvää syytä buukata omat kutsut.

1. Vastuullisuus ja arvot. Minä koen tärkeänä kannattaa ja vaalia niitä toimintatapoja, joilla voin edistää eettisesti ja ekologisesti kestävämpää elämäntapaa - ja jotka eivät vaadi minulta ylettömästi. Kulutustottumukset ovat olennainen osa tätä. En liiemmin osta muovikasseja, vältän yksittäispakattuja tuotteita, suosin luomua aina kun se on mahdollista. NOSH-vaatteissa minua on neljän vuoden ajan ihastuttanut tuplakokojen mahdollistama pitkä käyttöikä ja hyvä laatu - vuoden käytössä ollut paita saa vielä seuraavankin käyttäjän. Meillä lapset ovat kaikki syntyneet 3,5 vuoden aikana, mikä vaatekokojen suhteen on tarkoittanut sitä, että neutraalit legginssit ja mukavat collegehousut saavat pieneksi jäätyään aina heti uuden käyttäjän, joten kaapeistamme löytyy jopa kolme vuotta aktiivisessa käytössä olleita aarteita. Parasta!
NOSH-tuotteethan valmistetaan suomalaisen perheyhtiön tiloissa Portugalissa, eettisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla 100% luomupuuvillasta (tai siis kaikki niissä käytetty puuvilla on luomulaatuista).



2. Let's face it: uunituore lasten syysmallisto, jonka lisäksi julkaistiin myös naisille muutamia i-h-a-n-i-a syksyisiä tuotteita - se on UPEA ja pakko nähdä livenä! En tiedä, olenko sanonut aiemmin, mutta tavallisesti syysmallistot eivät iske minuun samalla tavalla kuin raikkaat, pastelliset kevätherkut. NOSHin suhteen luotto on aina kova - varaan kutsuni aina ennen ainuttakaan teaseria tai tietoa siitä, mitä on luvassa. Tänä syksynä olisin halunnut ostaa rekiltä kaiken. Kaiken. Syksyn lastenmalliston sävypaletti on pehmeä ja utuinen mutta kuitenkin todella raikas. Itse ihastuin indigonsiniseen, tummaan savunsiniseen, lempeään puuteriroosaan sekä aina ja iankaikkisesti toimivaan luumuun. Ihan erityisesti ihastuin epäsäännöllisiin, leikkisiin polkadot-henkisiin pilkkuihin, rusettiyksityiskohtiin, yksivärisiin ribbipaitoihin.... No, mallisto on nähtävä ja sovitettava itse. Ehdottoman hyvä syy järjestää kutsut.

3. Naisyrittäjyyden tukeminen. NOSH on vuonna 2009 perustettu brändi, jonka pääsuunnittelija ja toimitusjohtaja Hanna Rannila tukee kotimaisia naispienyrittäjiä niin suunnittelu- kuin edustustyössäkin. Eri puolilla Suomea toimii kaiken kaikkiaan yli 110 kotimyyntiedustajaa, yli 110 pienyrittäjää yrityksen alla. NOSH on halunnut tukea allaan toimivia yksityisyrittäjiä esimerkiksi tarjoamalla erityisiä etuja ja erikoistuotteita ainoastaan edustajien kautta tilatessa - kutsuja ei siis välttämättä tarvitse järjestää tai sellaisille osallistua, mutta oman edustajan kautta (listaus täällä) voi tilata samat tuotteet, mitkä verkkokaupastakin löytyvät (luonnollisestikin samaan hintaan) sekä vaihtuvan kattauksen erilaisia erikoistuotteita, kuten VIP-hintaiset kausituotteet sekä kauden naistenmalliston herkut. Tilauksen voi helposti laittaa omalle edustajalleen esimerkiksi Facebookin yksityisviestillä. Support your local!



4. Saa hyvän syyn kutsua ystävät ja tuttavat koolle. Itse ainakin koen näin ruuhkavuosissa luoviessani, että vahvasta tukiverkosta huolimatta sosiaaliset (aikuis)kontaktit jäävät vähälle ja kuulumisia vaihdetaan kauppareissulla ohimennen. Kutsujen järjestäminen voi yhdistää ihmisiä lisäksi uudella, yllättävällä tavalla - esimerkiksi omasta edustajastani Marikasta on tullut minulle näiden vuosien saatossa hyvä ystävä, jolle lähetän synttärikutsut ja jonka kanssa kahvittelemme ilman rekkiäkin, mutta perjantaina sain kutsuille vieraaksi työkaverini kuuden vuoden takaa. Edellisestä tapaamisesta oli kulunut yli kolme vuotta, ja lapsiakin oli ehtinyt siunaantua kummallekin lisää. Vaaterekin selailun lomassa oli ihana päivittää kuulumisia ja sopia uudet treffit.
Niin, ja ne kohtaamiset. Tiedän, että tämä menee vähän samaan lokeroon kuin kavereiden kutsuminen koolle, mutta haluan korostaa, kuinka tärkeältä meille on tuntunut kavereiden tapaaminen rennoissa merkeissä. Yksiä kutsuja lukuunottamatta meille ovat aina olleet lapsivieraat tervetulleita, mikä siis käytännössä on saanut lapset odottamaan Marikan NOSH-rekkiä kuin kuuta nousevaa - lappaahan edustajan jälkeen ovesta leikkikavereita! Yhdet kutsut olen viettänyt pelkästään aikuisten seurassa, viinilasillisten äärellä. Yhtä kaikki, me saamme ystävien kohtaamisesta ja hauskasta illasta virtaa päiviksi.



5. Vaatteiden shoppailu voisi tuskin olla mukavampaa. Inhoan sovituskoppeja sinivaloineen, jonottamista, ulkovaatteet päällä seisomista, kiertelyä ja kaartelua, eikä näinä aikoina pääse enää kaverin kanssa päiväksi kaupungille kiertelemään ja rennosti shoppailemaan. Kotona (tai kaverin kotona) rauhassa sovittaminen, asiantuntevan myyjän kanssa kokojen miettiminen ja kaverien kommentit rohkaisevat ja ostopäätökset syntyvät varmemmalle pohjalle. Olen ostanut yhden, siis yhden NOSH-hudin, ja senkin oman edustajani näkemyksen vastaisesti kokoa pienempänä kuin mitä normaalisti käytän. Edustaja osaa neuvoa mitoitukseen, käyttöikään, hoitoon ja istuvuuteen liittyvissä kysymyksissä - hän tietää, mikä kutistuu hieman pesussa, missä koossa olkalinja osuu kohdilleen ja niin edelleen.

6. Pehmeys. Oikeasti. Se on asia, mitä ei voi nettikauppaa selailemalla kokea tai tietää. Ja juuri vaatteiden ja kankaiden pehmeys on NOSHille niin tunnusomaista.

7. Hyvä syy siivota. En koe itse hirvittävää sosiaalista painetta, koska luotan siihen, että samassa elämäntilanteessa olevat ystäväni tietävät, miltä elämä ja lapset kotona näyttävät, mutta kyllä kutsuja varten siivotaan meilläkin (uskokaa tai älkää). Välillä tekee ihan hyvää kattaa pöytään kukkia ja nauttia puhtaasta lattiasta.

8. Kutsujärjestäjän edut. Vaikkei kutsuilla ole ostopakkoa (ei sellaista ääneen lausumatontakaan), saa kutsujärjestäjä alennusta tilauksestaan kutsujen yhteismyynnin ja vieraiden lukumäärän mukaan 20-40 euroa. Minä tilaan useimmiten kavereiden kanssa kimpassa, jolloin postikulut voi kätevästi jakaa - ja on hyvä syy nähdä pian taas uudestaan. Lisää kutsujärjestäjän eduista voit lukea täältä

9. Pitkin kautta ilmestyvät täydennysmallistot, uutuudet ja naisten mallisto. NOSH julkaisee läpi kauden uusia, ihania tuotteita, joten useampien kutsujen järjestäminen tai kaverin kutsuille osallistuminen muutamaa viikkoa myöhemmin on myös hauskaa - uutta sovitettavaa ja hypisteltävää löytyy kyllä!

10. NOSH-tiimi. Olen tavannut useita NOSH-edustajia, pääsuunnittelijan, kotimyynnistä vastaavan henkilön ja asiakaspalvelunkin ihmisiä, ja täytyy sanoa, että kaikesta heidän tekemisestään huokuu hyvä yhteishenki ja palo omaa työtä kohtaan. He puhuvat toisistaan aina etunimillä ja lämmöllä. Se on minusta yritysmaailmassa jotenkin tosi virkistävää.

+1. Vielä kasa adjektiiveja varsinaisista NOSH-vaatteista: ajankohtaisuus. Käytännöllisyys. Mukavuus. Itse kolmen lapsen äitinä arvostan vaatteita, jotka istuvat pyöreäksi käyneelle pepulle ja vatsalle, eivät purista, mutta eivät roiku päällä. Vaatteita, joissa on mukava olla, liikkua ja kyykkiä, mutta jotka eivät ole velouria, yksiselitteisesti collegea ja jotka eivät huuda kotiäitistatusta. Hyvä istuvuus, armeliaat mallit, ajankohtaiset kuosit, hauskat leikkaukset ja se, että viihtyy omissa vaatteissaan, näkyy myös ulospäin - sekä lasten että minun NOSHejani ovat ihastelleet monet aina liki kahdenksankymmentävuotiaasta isoäidistäni pikkusiskooni ja asiakkaisiini. Itse arvostan suomalaisessa suunnittelutyössä sitä, että värit ja mallit on oikeasti ajateltu suomalaiselle asiakkaalle sopiviksi. En liioin itse vaaleana ihmisenä käytä esimerkiksi kovaa mustaa tai kirkasta oranssia, mutta NOSHeista olen löytänyt vaaleaan hipiääni sopivat pehmeät graffitinharmaat, vaniljan ja toffeen sävyt. Kiitos siis pääsuunnittelija-Hannalle vain siitä, että talvikuukausinakin voin pukea päälleni jotain pehmoista ja lämpöistä, joka EI OLE mustaa!



Sain NOSHilta arvottavaksi 30 euron arvoisia lahjakortteja, jotka voi käyttää niin verkkokaupassa, edustajalta tilatessa kuin kutsuillakin. Arvon kaksi lahjakorttia tähän postaukseen kommentoineiden kesken ja yhden Instagramissa. Arvontaan osallistuaksesi rittää, että kommentoit alle 5.9 klo 21 mennessä, Instagramissa käy tykkäämässä arvontakuvasta

NOSHin etusivulle ja verkkokauppaan pääset tästä. 

Seuraa Bloglovinissa, Facebookissa, Instagramissa (@lapsellistablogi)

285 kommenttia:

  1. Laadukkaan trikoomekon voisin kyllä toivoa itselleni!

    VastaaPoista
  2. Kutsut onkin suunnitelmissa kun varsinainen naistenvaatemallisto ilmestyy ja tästä viimeisimmästäkin itselle löytyi ihanat bikerit!

    VastaaPoista
  3. 5.8. mennessä? Se on jo mennyt, mutta jos 5.9. käy, ni oon mukana! :):) -Ansku

    VastaaPoista
  4. Mukana kisassa!
    KirsiH
    (kirsihy@hotmail.com

    VastaaPoista
  5. Minä minä, en omista vielä mitään noshilta mutta pitkään oon jo niitä kuolannut ��

    VastaaPoista
  6. Mukana! Jos sitä nyt vaikka kun raskaus on loppusuoralla niin kohta uskaltais tilata jotkut ihanat housut tuolta! h.malmlund@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Mukana! Tästä mallistosta meiltä löytyykin jo pyrymekkl ja pisaratunika ☺

    VastaaPoista
  8. Mukana arvonnassa, nyt tuli niin ihana mallisto, että valinnan vaikeus iskee. Sinänsä hauskaa, sillä en ole aiemmin halunnut lapsille jumpsuiteja, mutta nyt se Myrsky-haalari vei kyllä sydämen.

    VastaaPoista
  9. Mukana arvonnassa! Tämän voisi hyödyntää sitten omilla tulevilla kutsuilla :)

    VastaaPoista
  10. Ehdottomasti mukana!
    Emmi

    VastaaPoista
  11. Mukana ollaan! Keväällä olin ensimmäisillä kutsuilla ja omat kutsut on tälle syksyä pidetty, toisetkin ovat jo varattuna. Ihania vaatteita niin lapsille ku äitille!

    VastaaPoista
  12. Mukana ollaan! Keväällä olin ensimmäisillä kutsuilla ja omat kutsut on tälle syksyä pidetty, toisetkin ovat jo varattuna. Ihania vaatteita niin lapsille ku äitille!

    VastaaPoista
  13. Ihania vaatteita, osallistun arvontaan! :)
    rosakemppainen@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Mukana arvonnassa 😊 Olipas mielenkiintoinen postaus!

    VastaaPoista
  15. Noshin kutsuja en ole vielä itse pitänyt, mutta harkinnassa ovat ��

    VastaaPoista
  16. Ai että, miten ihania noi lasten syysmalliston vaatteet! Etenkin toi ihana pilvikuosi - niin symppis!

    iinapoussu@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Taas Nosh-mallisto ihastuttaa. Mukana arvonnassa!
    jeppula.10@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Voi että, mikä ihana ihana arvonta ♡
    nonnalarissa@hotmail.com

    VastaaPoista
  19. Noshin vaatteet on laadukkaita ja kestävät pesusta toiseen hyvänä. Lahjakortille tulisi ehdottomasti käyttöä! :)

    kurvijo@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Iski kyllä halu järjestää myös omatkin NOSHit nyt! Vieraana olen kyllä ollut, mutta en vielä emännöinyt, mut oispas hauska nyt emännänalen ja lahjakortin kaa kutsuja vietellä 8-) sannakauppinen@live.fi

    VastaaPoista
  21. Aivan mieletön mallisto, kaiken haluisin<3

    Mira sotikoff

    VastaaPoista
  22. Ehdottomasti mukana! Koska NOSH ❤❤❤

    VastaaPoista
  23. Mukana! Olisi ihanaa ostaa jotain 5 viikon ikäiselle pojalleni. emilia_ho@hotmail.com

    VastaaPoista
  24. Ihania vaatteita! Mukana arvonnassa.
    pihka1@hotmail.com

    VastaaPoista
  25. Mukana arvonnassa. Nosh kutsut ovat minullakin suunnitteilla. Nosh vaatteet ovat ihania! Niitä on kertynyt omaan ja tyttären vaatekaappi jo useita 😊

    VastaaPoista
  26. Mukana arvonnassa. Nosh kutsut ovat minullakin suunnitteilla. Nosh vaatteet ovat ihania! Niitä on kertynyt omaan ja tyttären vaatekaappi jo useita 😊

    VastaaPoista
  27. Tässähän alkaa vallan itsekin miettiä kutsujen järjestämistä... niin oli hyvät perustelut.

    VastaaPoista
  28. Tässähän alkaa vallan itsekin miettiä kutsujen järjestämistä... niin oli hyvät perustelut.

    VastaaPoista
  29. Mukana arvonnassa.
    mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Mukana arvonnassa. Meiltäkin löytyy Noshin vaatteita ja ne on olleet tosi kestäviä. maarit90@hotmail.com

    VastaaPoista
  31. Mukana arvonnassa :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Onni on edustaja naapurissa��
    -valma

    VastaaPoista
  33. Ihana arvonta! Mukana :) laura.manttarii@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Mukana. Pisaratunikan jo ostin mutta kyllähän sitä voisi pari muutakin juttua haluta... 😊

    wewwaton ät gmail piste com

    VastaaPoista
  35. Sen verran kalliita ovat, että lahjakortti olisi oikein kiva!
    mangusti85@luukku.com

    VastaaPoista
  36. Rennon siisti trikoomekko tulis tarpeeseen :)

    sonja.sulkunen@hotmail.com

    VastaaPoista
  37. Mukana! :) hennampartanen@gmail.com

    VastaaPoista
  38. Oi. Aivan samaa mieltä Noshista. ♥ tosin ite vähän stressailen aina siivoamista.

    VastaaPoista
  39. Mukana! -AnnaMaria-

    runoilija_ellu@luukku.com

    VastaaPoista
  40. Noshin kankaat olleet suosikkejani, kun pitää joku söpö pienen ihmisen vauvalahja ommella. Niin pehmeitä! Mukana!
    Hanna

    VastaaPoista
  41. Mukana arvonnassa Nosh-fanina. Naisten mallistoa odotellessa...

    VastaaPoista
  42. Ehdottomasti mukana arvonnassa :) Olisi paljon juttuja mitä sieltä haluaisin ! babystepblogi@gmail.com

    VastaaPoista
  43. Juuri samoista syistä minäkin fanitan Noshia. <3

    VastaaPoista
  44. Mukana arvonnassa!

    Jenna N.

    VastaaPoista
  45. Täälläkin yksi ehdottomasti Noshiin hurahtanut. jenna.korkiakangas@gmail.com

    VastaaPoista
  46. Noshin vaatteet ovat kyllä ihania, minulla on suosikkimalleja joita tilaan aina vaan isommassa koossa lapsille. Innolla odotan syksyn nastenmallistoa!
    -Lenny-

    VastaaPoista
  47. Ihania uutuuksia! 😍 eritysesti Myrsky pipo ja haalari ovat mieleeni, kelpaisi pukea tyttärelleni 🎀

    VastaaPoista
  48. Mulla on omat kutsut tällä viikolla, ne taitaa olla jo viidennet... :)

    VastaaPoista
  49. Noshin vaatteet on kyllä ihania ja erityisesti naistenmallistot on miellyttäneet :)

    Ansku

    VastaaPoista
  50. Noshin vaatteet on <3 (ja Nosh ylipäätään).

    Saana Jokinen

    VastaaPoista
  51. Just pidin omat kutsut ja ai että rakastuin myrskykuosiin. Siinä on jotain niin suurta kontrastia kuosin ja nimen välillä, että sen on pakko olla se miksi olen ihan haltioitunut siitä :) Nyt odottelen innolla naisten päämalliston julkaisua, että voin taas pitää kutsut!

    VastaaPoista
  52. Mukana arvonnassa! Ihania vaatteita :)

    VastaaPoista
  53. Mukana arvonnassa. :) noshin vaatteiden pehmeys on jotain käsittämätöntä. ♡ anri.haapakoski@gmail.com

    VastaaPoista
  54. Mukana! Lahjakortille olis varmasti käyttöä kun naisten päämallisto ilmestyy.

    VastaaPoista
  55. Mukana! Just sain ekat noshit ikinä, ribbipaidat lapsille ja ihastuin!! Ois hienoo kokeilla lisää nosheja:)
    sala-manteri@hotmail.com

    VastaaPoista
  56. Mukana kivassa arvonnassa.
    t. mallukka
    marja-anneli@luukku.com

    VastaaPoista
  57. Mukana ihanassa arvonnassa. Noshilla kauniita pukuja pikkutytöille.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  58. Mukana arvonnassa! Terveisin inNOSHtunut :)
    paivi.kaanta@gmail.com

    VastaaPoista
  59. Mukana! En tajua miten en oo vieläkään saanut aikaiseksi hankkia näitä ihanuuksia meille!

    VastaaPoista
  60. Mukana arvonnassa, ihania ovat :)

    VastaaPoista
  61. Paljon oli taas ihania juttuja noshilla, joten olis kiva voittaa lahjakortti.
    texas-86 (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  62. Mukana arvonnassa! Kolmekuiselle koko ajan kasvavalle neidille tuplakoot bodyissa ovat supertoimiva juttu!

    VastaaPoista
  63. Mukana arvonnassa!
    -Salla
    salla.ruonala(at)gmail.com

    VastaaPoista
  64. Mukana arvonnassa😊
    laura.elorinne@gmail.com

    VastaaPoista
  65. Mukana arvonnassa!
    Pilkut näyttää kivoilta! :)

    VastaaPoista
  66. Ehdottomasti mukana arvonnassa! Tätä kirjoittaessakin päällä on bikerit ja kiva-taskutunika ;) oma kaappi täyttyy luotto-nosheista ja myös kesäkuussa syntyneen kuopuksen sekä 6-vuotiaan esikoisen kaapeissa suurin osa on noshia. Näitä vaatteita ei voi muutakuin kehua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainiin, s-posti juttasar@icloud.com :)

      Poista
  67. Mukana arvonnassa :) Nää on ihania!
    reetta.kylmakoski(a)gmail.com

    VastaaPoista
  68. Minäkin olen ihan rakastunut noshiin ja tähän syysmallistoon!

    VastaaPoista
  69. Mukana tietysti. Uus mallisto viel näkemättä livenä.

    VastaaPoista
  70. Ehdottomasti mukana! :) jenski.jl@gmail.com

    VastaaPoista
  71. Mukana! :)
    saltsuu@windowslive.com

    VastaaPoista
  72. Mukana arvonnassa. tiia.vienonen@gmail.com

    VastaaPoista
  73. Ehdottomasti suosikkituotteita! Laatu on parasta!
    Iinasivula(at)live.com

    VastaaPoista
  74. Noshin lastenvaatteet ovat huippuja!

    VastaaPoista
  75. Mä rakastan Noshia eli todellakin mukana arvonnassa.
    Heidi-ojala@hotmail.com

    VastaaPoista
  76. Ehdottomasti mukana :)
    minnanblogi@gmail.com

    VastaaPoista
  77. Niiin mukana! Onpa kyllä erittäin ihania nuo naistenkin uutuudet!

    merihimanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  78. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  79. Voin vain kompata Sinun ajatuksuasi <3 Odotan jo innolla omia kutsujani lokakuussa <3 Mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
  80. Voin vain kompata ajatuksiasi <3 Odotan jo innolla omia kutsujani lokakuussa :) Ehdottomasti mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  81. Mukana arvonnassa!
    Tämän syksyn mallistot yllättivät, ja valinnan vaikeus tulee, mitkä meille tällä kertaa kotiutetaan! :)
    Annu
    auringonlapsi80(at)jippii.fi

    VastaaPoista
  82. Mukana
    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  83. Meillä oli kans pe nosh-kutsut! Pidettiin naisten iltaa joka venyi aamuneljään!
    Fiipi
    Paivir85@gmail.com

    VastaaPoista
  84. Tottakai mukana arvonnassa, seuraavaksi haaveissa lapsille Myrsky haalari ja Kisu tunika

    VastaaPoista
  85. Mukana! Ihana kissamekko/tunika on ainakin ostoslistalla tytölle.
    anneli.lindblad@gmail.com

    VastaaPoista
  86. Oispa ihana voittaa lahjakortti, kun lompakko ei vaan anna myöten tilata kaikkia ihanuuksia <3
    salla.ollila@hotmail.com

    VastaaPoista
  87. Muutamien emännöimieni kutsujen jälkeen voin allekirjoittaa likimain joka sanan :)

    VastaaPoista
  88. Hienoille pilvihuppareille olisi kolme käyttäjää. ;) elisa.hannuksela@hotmail.com

    VastaaPoista
  89. Nosh on niiiiin jees, tykkään hurjana :)

    VastaaPoista
  90. Mukana! Pisara-tunikat himottaisi! ��

    anna.keranen@wippies.fi

    VastaaPoista
  91. Minulla ei ole vielä kokemusta Noshin vaatteista. Yksi body odottaa syntyvää lasta :) Voisi hankkia jotain muutakin!

    VastaaPoista
  92. Itse olen vasta menossa ensimmäisille kutsuilleni eli tämä on minulle uusi tuttavuus. Yksi kangas omasta kaapistani löytyy, mutta en ole vielä siitä mitään ommellut :)

    VastaaPoista
  93. Tämän jälkeen alan jo etsiä kalenterista sopivia päiviä kutsuille ��

    VastaaPoista
  94. Muutamia vaatteita jo löytyy lapsilta. Kankaita tullut hankittua paljon, mutta osa vielä ompelematta.

    tintti.l@hotmail.com

    VastaaPoista
  95. Muutamia vaatteita jo löytyy lapsilta. Kankaita tullut hankittua paljon, mutta osa vielä ompelematta.

    tintti.l@hotmail.com

    VastaaPoista
  96. Vuosi sitten tutustuin ja ihastuin pikkuhiljaa :) samaa mieltä listasta :)

    tinde.h@hotmail.com

    VastaaPoista
  97. Noshit vaan on ihania. :) Reilu viikko sitten pidin kutsut, mutta vielä jotain jäi ostoslistalle joten lahjakortti olisi poikaa.

    sari.linsen(a)hotmail.fi

    VastaaPoista
  98. Yhdet kutsut takana syysmallistosta ja 3vaatetta sekä kankaita ostaneena tiedän että huippu laatua on kyseessä! Haluan olla arvonnassa mukana <3

    VastaaPoista
  99. Mukana ihanassa arvonnassa! jonnamoilan/at/gmail.com

    VastaaPoista
  100. Noshin kankaat on kyllä parhaita!

    lepisto.maria@hotmail.com

    VastaaPoista
  101. Mukaan arvontaan! :)

    annavh_@hotmail.com

    VastaaPoista
  102. Mukana arvonnassa! Noshin vaatteet on vaan niin <3

    VastaaPoista
  103. Allekirjoitan ajatukset�� - ja arvontaan mukaan! T. Kirsi-Maria

    VastaaPoista
  104. Tää uus mallisto kieltämättä ON ihana! Just toissa päivänä kävin edustajallani avoimissa ovissa ja ihne kyllä, lapsen vaatteiden sijaan käteen jäi ensimmäinen itselleni tuleva Nosh-vaate! Vielä en ole käyttänyt mutta aivan täysin ihastunut :)

    VastaaPoista
  105. Tää uus mallisto kieltämättä ON ihana! Just toissa päivänä kävin edustajallani avoimissa ovissa ja ihne kyllä, lapsen vaatteiden sijaan käteen jäi ensimmäinen itselleni tuleva Nosh-vaate! Vielä en ole käyttänyt mutta aivan täysin ihastunut :)

    VastaaPoista
  106. Pilkullinen pisaratunika olis pakko saada vielä ❤

    VastaaPoista
  107. Pilkullinen pisaratunika olis pakko saada vielä ❤

    VastaaPoista
  108. Uusi mallisto om ihana! johanna.k.makinen@hotmail.com

    VastaaPoista
  109. Noshilla on laadukkaat kankaat ja arvomaailma mun makuun <3

    VastaaPoista
  110. Mukana arvonnassa <3 nosh fani täälläkin kaivolanmaki ät saunalahti.fi

    VastaaPoista
  111. Oon menossa ekoille kutsuilleni huomenissa, oon tosi innoissani ja ihastunut kyllä Noshin valikoimaan ja väreihin :)

    VastaaPoista
  112. Sunnuntaina tutustuin tuotteisiin ensimmäistä kertaa.Ihania ovat

    VastaaPoista
  113. Ehdottomasti mukana! Juuri pidin sunnuntaina ensimmäiset omat kutsut, aiemmin monia kertoja kavereiden kutsuille osallistunut. Mutta ei jää ainoaksi kerraksi,ehdottomasti toistekin :-) Lahjakortille olisi tarvetta, sitä naistenmallistoa odotellessa :-)
    sirpa.taipaleenmaki@gmail.com

    VastaaPoista
  114. Mukana ollaan :) Noshin kankaat ovat kyllä ompelevan ihmisen luottokankaita, ne on aina hyvänlaatuisia, pehmeitä ja kestäviä. anniina.leppaniemi (a) gmail.com

    VastaaPoista
  115. Mukana arvonnassa. Pidin jo omat kutsut, mutta vielä pitää päästä sovitteleen näitä ja sitten uutuuksia kavereiden kutsuille
    mktiiro@gmail.com

    VastaaPoista
  116. Voi toivon niin että voitto osuisi kohdalle. Lapset eivät ole vielä ihanasta mallistosta saaneet mitään, pennosia on säästelty. :)

    Riina
    jamrii.m(a)gmail.com

    VastaaPoista
  117. Ehdottomasti mukana ��

    Ninzq-@hotmail.com

    VastaaPoista
  118. NOSH rules!! <3

    troeco@gmx.de

    VastaaPoista
  119. Minä en kutsuile (ei oo mun juttu), mutta tilauksia satelee Noshille säännölliseen tahtiin. Onneksi on verkkokauppa ja tutuksi jo tullut edustajakin :) Kankaat on sen verran laadukkaita, että trikoota ja joustocollegea en muilta viitsi edes ostaa, kun Noshin laadun jälkeen aina saa pettyä muiden kankaiden nukkaantumiseen ja haalistumiseen.

    VastaaPoista
  120. Itsekin juuri buukkasin kotikutsut ja oikein odotan, että saan kaikki tuttavat koolle ja pääsen rauhassa hypistelemään pehmeitä vaatteita :)

    VastaaPoista
  121. Ihania uutuuksia :) Lahjakortilla saisi vielä jonkun ihanuuden lisää.

    VastaaPoista
  122. Ihania värejä tänä syksynä. Toffee ja sininen on just hyviä. :)

    VastaaPoista
  123. Mukana arvonnassa
    ranselmiina@gmail.com

    VastaaPoista
  124. Voi näitä vaatteita ois mukava testata. Niin lasten kuin aikuistenkin mallisto on ihana. :) Mukana arvonnassa!

    heidikylmanen86@gmail.com

    VastaaPoista
  125. Mukana kisassa! Ostettavaa kyllä löytyy :D Ja mallistolisäyksiä odotellessa..

    VastaaPoista
  126. Mukana arvonnassa! Näitä on jo omassakin kaapissa.

    VastaaPoista
  127. Oi ja voi miten haluttaisi pitää kutsut! Keväällä pidin ekan kerran, ja on kyllä lempivaatteita ne tilatut vaatteet. Ehkäpä pidän kutsut sitten kun naisten mallisto julkaistaan. :) Ja arvonnassa mukana ehdottomasti!

    VastaaPoista
  128. Ah ihana arvonta, mukana!

    neitikoira@hotmail.com

    VastaaPoista
  129. Mukana arvonnassa :)
    noora.misslinger @ gmail.com

    VastaaPoista
  130. Mukana ehdottomasti! Lapselta Noshia löytyy ja ovat aivan suosikkeja!
    min.pietila@gmail.com

    VastaaPoista
  131. Mukana :) Ostin viime viikolla ensimmäiset Nosh vaatteet itselleni (aiemmin kyllä lapsenlapsille), sain paketin eilen. Pisara taskutunika päällä ja Biker treggningsit jalassa tätä kirjoittelen :D ... Siis nämä on niiiiin ihanat <3

    VastaaPoista
  132. Riikka Lamminpää30. elokuuta 2016 klo 20.09

    Meillä on jo paljon Noshia, mutta aina löytyy tilattavaa, joten lahjakortti kelpais :-)

    VastaaPoista
  133. Mukana arvonnassa :)

    Ansku/haupii@hotmail.com

    VastaaPoista
  134. Lokavauvalle sopisi Kamu kietaisubody. Karoliina.piironmaa@hotmail.com

    VastaaPoista
  135. Mukana!
    sari.lamminpaa (a) gmail.com

    VastaaPoista
  136. Mukana arvonnassa!
    jenny.nuotio@gmail.com

    VastaaPoista
  137. Noshin kankaille iso peukku täältä :) Itse järjestän ensimmäiset kutsuni sunnuntaina, innoshtuneesti niitä odottaen! laine91@msn.com

    VastaaPoista
  138. On kyllä paljo ihanuuksia taas uudessa mallistossa..:)

    VastaaPoista
  139. Mukana arvonnassa! Noshin materiaalit on vaan parhaita <3
    maimyx@gmail.com

    VastaaPoista
  140. Ehdottomasti mukana! Ekat omat Nosh-kutsut pian, raha tulisi käyttöön ihanuuksiin :) marja.heinonen@kurikka.fi

    VastaaPoista
  141. Vaatekaapin uudistus menossa ja oon miettiny mistä löyän hyviä ja laadukkaita vaatteita. Vaan nyt taijan tietää! :)

    VastaaPoista
  142. Arvonnassa mukana, sormet ristissä! :) (hennahalonen@netti.fi)

    VastaaPoista
  143. Arvonnassa mukana! :)
    aidafounnn@gmail.com

    VastaaPoista
  144. Omat kutsut ensi viikolla!

    VastaaPoista
  145. Hyvä postaus. Haluan ehdottomasti osallistua arvontaan. ☺

    VastaaPoista
  146. Ihania vaatteita! Ehdottomasti mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  147. Nämä on niin ihania vaatteita ja mukavia päällä. Lapset ja äiti tykkää =) kutsut kahden viikon päästä =)

    VastaaPoista
  148. Olen ihastunut Noshin vaatteisiin 💖 Omat kutsuni on lokakuussa😊

    VastaaPoista
  149. Olen Noshin suurkuluttaja, mutta aina toivon lisää! Mukana siis!

    VastaaPoista
  150. Mukana, käyttökohde jo tiedossa!
    -Sussu

    VastaaPoista
  151. Samaa mieltä kanssasi!Nosh <3

    VastaaPoista
  152. Kutsut viikon päästä. Ihania on NOSHin vaatteet, kuosit ja värit.

    VastaaPoista
  153. Samaa mieltä kanssasi!Nosh <3

    VastaaPoista
  154. Aivan uusi tuttavuus minulle. Näpsäkän näköisiä vaatteita.

    VastaaPoista
  155. Itse pähkäilen sopivaa ajankohtaa kutsuille myöhemmin syksyllä - olen Noshviisi ;) ekat tilaukset noudettu eilen

    katja.hopia ät gmail.com

    VastaaPoista
  156. Nää Noshit on niin ihania! Mukana arvonnassa!

    annu_huisman@hotmail.com

    VastaaPoista
  157. Mukana arvonnassa! Ihanat Noshit!
    minna.ahola(a)hotmail.fi

    VastaaPoista
  158. Ensimmäiset kutsuni pidin reilu viikko sitten ja ei varmaan viimeistä kertaa. :) Ihania vaatteita.

    VastaaPoista
  159. Kutsuja suunnittelen taas,kun naisten mallistoa tulee lisää. Kaapists löytyy enimmäksee pojalle Noshia ��

    VastaaPoista
  160. Ihana juttu ja ihanat Nosh-vaatteet. Ja meidän naapurissa asuva Nosh-edustaja Jenniina on ihan paras.

    VastaaPoista
  161. Mukana arvonnassa! Kaikenlaista kivaa löytyy uudesta mallistosta ��

    VastaaPoista
  162. Kyllähän mulle lahjakortti kelpais.Vaatteet on niiin ihania,mutta tällä hetkellä vaan ei ole varaa niitä tilata...sitte vois jotain tilatakin jos lahjakortin voittais.

    VastaaPoista
  163. Mukana arvonnassa.
    tanjasalomaa(@)yahoo.co.uk

    VastaaPoista
  164. Mukana! Vieläkään en ole noshin vaatteita ostanut, pariin kertaan on ollut jo ostoskorissa asti. krista.sallstrom@suomi24.fi

    VastaaPoista
  165. Mukana arvonnassa :)
    Mallistosta jo jotain tilannutkin, vielä löytyisi vaikka mitä ihanuuksia joita vois tilailla :)
    Kutsujen pito harkinnassa ekaa kertaa ��

    hensu1981@gmail.com

    VastaaPoista
  166. Olin ihan myyty tästä uudesta lasten mallistosta! Myrskyt ja Pyryt aivan ihaania! Vasta kesällä sain tutustua tämän yrityksen tuotteisiin ja olin positiivisesti yllättynyt laadusta! :) Ekat kutsut emännöitynä ja uutta naisten mallistoa odotellessa :)

    pienipirullinen82@netti.fi

    VastaaPoista
  167. InNOSHtunut olen minäkin näistä tuotteista. Mukana siis arvonnassa, kun ihan kaikkea kiinnostavaa en vielä omissa kutsuissa tilannut...

    VastaaPoista
  168. Mukana! Tytön Kisu-tunika kaipaa kavereita, on niin ihana!

    lotait@hotmail.com

    VastaaPoista
  169. Mukana arvonnassa! Jee

    VastaaPoista
  170. Mukaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  171. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  172. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  173. Itsekin olen rakastunut Noshin vaatteisiin :)

    VastaaPoista
  174. Kutsut pidetty ja lisää tilattu kaverin kutsuilta ��

    VastaaPoista