Social Media Icons

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

KESÄN ENSIMMÄINEN FILLARIRETKI

7 kommenttia , , , , Share It:




Kesä. Voikukat. Lämpö. Ballerinat. Kukkivat omenapuut, puiden lävitse siivilöityvä ilta-aurinko. Ja allekirjoittaneella ensimmäistä kertaa neljään vuoteen: polkupyörä. Hävitin muutossa fillarini lukon avaimen, ja siitä saakka pyörä on niin ikään ollut kellarissa työn alla. Työhuoneen siivouksessa avain löytyi vanhan kodin eteisestä sellaisenaan mukaan pakatusta avainkaapista (olenhan sanonut, että silloin, kun tavarat ovat siellä, missä niiden pitäisi olla, ei niitä koskaan löydä), joten pyöräilykausi oli enää muutamien huoltotoimenpiteiden takana. Heti satulaan noustessani tunsin ja muistin, miksi pidin tästä ennen niin paljon. Kuntopyörän polkeminen on tylsää, mutta voi pojat, hulmuavassa ponnarissa ja ohi vilahtavissa maisemissa on vain sitä jotain.



Oman polkupyöräni ostin varmaan 7 tai 8 vuotta sitten Salon kierrätyskeskuksen pihalta kolmellakympillä, kävin rautakaupassa, hioin, maalasin ja vaihdatin miehellä renkaat. Vaihteeton pyörä on ollut tällaisella hyvän fiiliksen kauppaan, kirjastoon ja satunnaisesti töihin polkevan valinta,  eikä uusi ruostekaan pinnassa niin haittaa, mutta toisinaan olen haaveillut kolmivaihteisesta fillarista.

Tänä kesänä liki viisivuotias esikoinen on innostunut entisestään polkupyöräilystä, ja pyöräileekin toisella, vähän isommalla pyörällä jo ilman apupyöriä. Hyvään palveluun tottunut puolitoistavuotias kiipeää potkupyörää tai potkumopoa mieluummin pyörän istuimeen, ja varovainen 3,5-vuotias kävelee hitaasti Puky XL-potkupyöränsä (saatu Polkupediltä) kanssa. Reipasta tahtia menevän esikoisen ja kyydissä istuvan kuopuksen kanssa matkat ovat olleet nopeita ja helppoja taittaa, ja bonuspuolena on päässyt nauttimaan ihanasta, raikkaasta ilmasta. 3,5-vuotias tuntuu sen sijaan jo pyörän istuimessa, ja itse pelkään monen vuoden tauon jälkeen kaatuvani. Potkupyörällä hän on nyt kulkenut korkeintaan joitain satoja metrejä - ja juuri tällaisina hetkinä huomaa lasten persoonallisuus-ja temperamenttierot; sinnikäs ja liikkuva esikoinen potkutteli kanssani 3,6 kilometrin lenkkipolkkua kaksivuotiaana sellaista vauhtia, etten ollut kiinni saada.



Me olemme viime viikkoina ihan vakavissamme katselleet polkupyörän peräkärryjä (ja laatikkopyörää, mutta se ei ihan sovi budjettiimme), sillä kaksipaikkainen peräkärry tuntuisi ratkaisevan logistisen ongelman, ja vapauttaisi tilaa repulle tai laukuille tarakoilla, siis vaikkapa kauppaostoksille. Peräkärry kaupungissa kuitenkin mietityttää. Mahtuuko sen kanssa ajamaan kapeilla kävelykaduilla? Mahtuuko se helposti ovista sisään ja pyöräkellariin säilöön - ja onko sen liikuttaminen (ilman pyörää) yleensäkin helppoa? Tuleeko peräkärryläisille kuuma? Entä kuinka pitkäikäinen hankinta on? Meillä pienin on toki vasta puolitoistavuotias, mutta kuinka pitkä on oikea pyöräilysesonki lasten kanssa? Eniten minua mietityttää tietysti suuri tila, jonka pyörän peräkärry vaatii, kun tilat ovat pienet. Sanokaahan te, joilla peräkärry on - hitti vai huti? (Ja jos jollain on kohtuuhintainen tarpeettomana, niin let me know.)

Vanhemman pojan Crazy Safety-kypärä saatu Ipanaiselta

Seuraa Bloglovinissa, Facebookissa, Instagramissa (@lapsellistablogi) 

7 kommenttia:

  1. Meidän kärrys painorajat on muistaakseni n. 30kg matkustajat+10kg matkatavarat. Meidän kärryssä on edessä ötökkäverkko tai vaihtoehtoisesti sadesuoja. Eli jos on kuuma niin ajetaan pelkällä verkolla ja jos kylmää tai kosteaa niin sadesuojalla. Tykkään kärryssä siksi että meillä lapset on pienenä nukahtanut yleensä kärryyn, niin on mukavaa että heitä ei tarvitse herättää kaupassa, rannalla tms. Sen kun vaan jättää pyörän parkkiin ja työntelee kärryn sinne minne on menossa. En ole kokenut kärryn kanssa ajamista hankalaksi, mutta toki jos on paljon ihmisiä liikkeelle,niin ei voi mennä ihan niin ahtaista paikoista kuin ilman. Meillä ajokausi on ollut lumien sulamisesta lumien tuloon saakka, mutta esimerkiksi serkkuni on ajanut kärryn kanssa ympäri vuoden. Pitää vaan muistaa pukea paikallaan istuville lapsille reilusti enemmän vaatetta, kuin itselleen. Muovinen sadesuoja kuitenkin estää pahimman viiman ja kärryssä on näin paljon lämpimämpi kuin pyöränistuimessa.

    VastaaPoista
  2. Meillä peräkärry on ollut kovassa käytössä ja kyllä se on kaupungissakin mennyt, kunhan vaan ajelee varovasti ja muistaa vetävänsä pitkää kuljetusta. 2- ja 4-vuotiaat mahtuvat vielä oikein hyvin kyytiin, mutta pitkän lapsen kanssa voi tulla kypärä päässä katto vastaan. Meidän
    Mallissa saa kuomun sijasta eteen hyttysverkon ja aurinkosuojan, jolloin kuumuus ei ole este. Kärry on myös melko näppärä muuttaa työntö moodiin ja todella ketterä liikutella. Mahtuu myös lähes kaikista ovista. Nykyisin käytetäänkin peräkärryä lähinnä tuplarattaiden sijasta - hankittiin nimittäin toista vuotta sitten laatikkopyörä. Se on aivan loistava menopeli sähköavulla, mutta tosiaan ainakin neljä kertaa kalliimpi kuin peräkärry... Niitä ei oikein tahdo saada käytettyinäkään vielä.
    Mutta siis pyöräily on loistava tapa liikkua - iloisia retkiä teidän kesäänne!

    VastaaPoista
  3. Meillä 3 ja 1 v. matkaavat peräkärryssä. Paras ostos ikinä. Tosin en osaa sanoa ruuhkasta ja ahtaista väleistä. Meilläpäin on ihan hyvät pyörätiet. Kärryistä saa kädenkäänteessä rattaat joten kätsät on!

    VastaaPoista
  4. Meillä 3 ja 1 v. matkaavat peräkärryssä. Paras ostos ikinä. Tosin en osaa sanoa ruuhkasta ja ahtaista väleistä. Meilläpäin on ihan hyvät pyörätiet. Kärryistä saa kädenkäänteessä rattaat joten kätsät on!

    VastaaPoista
  5. Meille ostettiin reilu vuosi sitten pyöräperäkärry (Nordic cab) ja on ollut paras ostos aikoihin. Kärry on käytössä joka päivä joko pyörän perässä tai rattaina. Erittäin kevyt työntää jopa paksussa loskassa. Meillä kärry mahtuu eteiseen, ja mahtuu pyörätuolistandardin levyisenä lähes kaikista ovista. Jos reitti pyöräkellariin on niin hankala tai ärsyttävä, että siitä tulee kynnys kärryn käytölle, en suosittele. On sen verran kallis myös, etten suosittele, jos käyttöä on vain silloin tällöin . Mutta jos kärry on käytännössä aina mukana, kun poistutaan ovesta ulos , niin on ihan ehdoton. Nimetön L

    VastaaPoista
  6. Meillä 6-, 4- ja 2-vuotiaat kulkevat sähköavusteisessa laatikkopyörässä. Nieleskelin hintaa aikani, mutta sitten upotin siihen säästöni, eikä ole kaduttanut. Ihan paras kulkupeli, mahtuu lisäksi tavarat ja reput. Sähkön ansiosta ei käy liian raskaaksi. Lapset ovat siinä silmien alla (sadesäällä katoksessa). Peräkärryä en halunnut, koska sinne mahtuu vain kaksi lasta ja pelotti, jos esim. risteyksessä auto töytäisee perässä tulevaa matalaa kärryä... Ehkä olen liian varovainen, mutta laatikon kanssa ei siis tätä ongelmaa ole. Ja laatikkopyörä on kaikkiaan pitkäikäisempi vaihtoehto, siihen mahtuu vähän isompikin lapsi. Peräkärrystä kasvaa nopeammin ulos. Suosittelen siis ehdottomasti laatikkopyörää, siitä saanee myös hyvän hinnan myydessään eteenpäin (jos huolehtii menopelistä hyvin), käytetystä kärrystä ei niinkään. Mutta toki se säästökassa pitäisi olla tällaista isompaa investointia varten.

    VastaaPoista
  7. Voi, suosittelen venyttämään budjettia laatikkopyörän verran! Ette varmasti tule katumaan!
    (Jälleenmyyntiarvokin on laatikkopyörässä niin hyvä, että on lopulta ihan edullinen juttu...)

    VastaaPoista