Social Media Icons

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Minä rakastan....

2 kommenttia Share It:

Mekko NOSH, legginssit Mainio, koru Kooky Gems, kengät Just Ride.
Photobombaajan paita & housut Lucky no 7 / Miniones (saatu)

Minä osaan olla oikeasti aikamoinen naputtaja, nalkuttaja ja ruikuttaja. En voi sietää jahkailua (vaikka osaan itsekin jahkailla - olenhan esim. jo kolme vuotta luvannut ostaa hyvän ulkoilutakin), en haahuilua enkä kiukkuisia ihmisiä, joten minä inhoan esimerkiksi lähtöjä. I-n-h-o-a-n niitä hetkiä kun neljä ihmistä eteisessä haahuilee miettien, mihinköhän kaikista kahdesta naulakosta oma takki olisi päätynyt, ja että olisiko sittenkin pissahätä, roskapussi vietävä, väärät sukat tai että riisuisiko sitä kuitenkin itsensä alastomaksi, lukittautuisi vessaan tai muuten vain odotuttaisi muita ulkovaatteissaan.

Eilen kaikki oli toisin. Minulla oli niin hyvä fiilis kaikesta, että laulaa lallattelin koko päivän, vaikka aamulla koti oli vielä hallitsemattomassa kaaoksessa, iltapäivällä tupa täyttyi vieraista, ja sain tehdä naurettavan lenkin (turhaan) lapselle poliisihattua metsästäessäni. Ystävieni ja mieheni suureksi yllätykseksi tein jopa piirakkaa (valmistaa taikinapohjasta)!
On päiviä, jolloin kaikki kiire, hulina ja kolmen alle viisivuotiaan härdelli tuntuu maailman onnellisimmalta ja kiitollisimmalta tilalta, luonnolliselta vakiolta, vaikka monen silmissä sekin näyttää varmasti kaoottiselta. "On tässä touhua ja vilinää!", huokaisi ilman lastaan tullut kaveri eilen, mutta minua vain nauratti.
Toinen mieleenpainuva kohtaaminen sattui syksyllä, kun kahden viikon kylppäriremonttievakon jälkeen kotiin palatessamme huomasin, että vessanpönttö ei ole liimautunut, ja vedet tulvivat pitkin lattiaa. Soitin putkimiehelle, pakkasin lapsille yökkärit, tenttikirjani illan koulua varten, tutit, vaihtovaipat ja hammasharjat, paistoin (pakaste-)pullaa, keitin kahvit ja jäin odottamaan putkaria. Tarjosin kahvit ja pullat, ja samanlaisena maailmanrakastaja-päivänä loruttelin ja lirkuttelin lapsille eteisessä, puin yksi, kaksi, kolme haalaria, kenkäparia ja pipoa, kannoin tavarat autoon ja syötin kuopuksen eteisen lattialla istuen. Kukaan ei lukittautunut mihinkään, riisuunut itseään alastomaksi, huutanut, karjunut, repinyt hiuksista tai muutenkaan kilaroinut. Lähdön hetkellä katsahdan putkimiestä, joka tyrmistynyt ilme kasvoillaan tuijottaa minua, ja sanoo sitten: "on tuossa hommaa, huhhuh". Minusta lähtö oli maailman helpoin. Siis ihan lillerilalleria.

Parhaissa päivissä on aina jotain, mitä rakastan, mistä todella nautin. Ja minä rakastan...

Lapsiani. Perhettäni. (Tietysti.) He toisinaan ajavat minut hulluuden partaalle ja saavat rakastamaan hullun lailla juuri oikeassa suhteessa.

Abbaa. Ja Jari Sillanpäätä. Kasarihittejä ja radion keskusteluohjelmia. Minusta parasta on renkaiden alla rapiseva hiekkatie, ilta-aurinko ja hyvä musiikki. Winner takes it all - ei silloin voi vaan olla huonolla tuulella! Automatkat kouluun, kauppaan, mummolaan tai vaikka maalle ovat minulle eräänlaisia hiljentymisen hetkiä. Yleensä takapenkki on keskittynyt bongailemaan autoja, hälytysajoneuvoja tai hevosia, ja edessä on vain tie. Parasta.

Hyvää kahvia. Hyvää, suklaisen pehmeää ja tummapaahtoista kahvia. Minä en ole yhtään aamuihminen, eikä päiväni ala ilman kupillista kahvia, joten mieheni, niin ikään enemmän aamuvirkku, herää lähes päivittäin ensimmäisenä, keittää kahvia ja ennen suihkuun menemistä tuo minulle kupin kahvia. Sänkyyn. Juuri sellaisista asioista rakkaudessa - ja aamuissa - on kyse.

Yhteisiä aterioita. Olen arki-illat ja viikonloppupäivät tavallisesti poissa kotoa, joten koko perheen yhteiset ateriat ovat todella harvinaista herkkua. Minun suosikkejani ovat lounaat; keväällä aurinko paistaa niin kirkkaasti, että sälekaihtimet täytyy sulkea, muutaman tunnin hereilläolon ja ulkoilun jälkeen olo on kaikkivoipa, ja mä kuolen nälkään-huuto loppuu hetkeen, jolloin lounaslautaset saa nenänsä alle. Hiljaisuus, auringonpaiste, yhdessä oleminen (no, isi tietysti puuttuu). Siinä on jotain maagista.

Ystäviä ja sukulaisia. Me olemme sikäli onnekkaita, että koko lähisukumme ja enin osa ystävistämmekin asuu ihan lähellä, ja se on antanut meille mahdollisuuden matalan kynnyksen aitoihin kohtaamiseen. Mummolassa pöytään katetaan kermakakkujen sijaan leipätarvikkeet ja kanaviillokkia, ja isomummolaankin mennessä lapset tietävät, mistä löytyy lelulaatikko ja mistä vesilasit. Minä etenkin käyn lasten kanssa vierasilla esimerkiksi isovanhempieni ja appivanhempieni luona, vartin varoitusajalla ja meikittä. Isovanhemmat ja isoisovanhemmat ovat lapsille todella rakkaita ja tärkeitä, mutta sellaisella arkisella tavalla - mummeja varten ei pueta juhlamekkoja ja kahdeksaakymppiä lähestyvät isomummitkin konttaavat lattioilla lasten kanssa.

Ja lähdön hetkinä minua naurattavat myös photobombaajat. Varsinkin mököttävät sellaiset.


Seuraa Bloglovinissa, Facebookissa, Instagramissa (@lapsellistablogi)

2 kommenttia:

  1. Oi miten ihana kirjoitus taas! Tunnistin lukiessani saman: Mäkin rakastan lounaita! :) Niiden jälkeen edessä siintää lasten päikkäriaika ja hetken rauhoittuminen, taika alkaa jo lounaalta :)

    VastaaPoista
  2. Oli kyl mahtava postaus. Hienosti kirjoitettu, pääsin ihan samoihin tunnelmiin :)

    VastaaPoista