Social Media Icons

torstai 10. maaliskuuta 2016

Keväinen kaupunkitakki x 2

1 kommentti Share It:

Takit Mini Rodini / Lilla Company (saatu), legginssit Papu / Lilla Company, saappaat Crocs (saatu), keltainen pipo / Silverjungle. 

Okei, ehkä hivenen harhaanjohtavaa otsikointiahan tuo on, koska tosi asiassa päädyin tälläkin kertaa samistelemaan ja valitsemaan lapsille samanlaiset takit parissa eri koossa. Pienen ikäeronhan etu tunnetusti on yhteisomistuksessa viipyilevät vaatteet - unisex-farkkuja tai takkia voi käyttää se, jonka päivään ja asukokonaisuuteen se paremmin sopii, ja kivoiksi koetut suosikit kannattaa tietysti kierrättää lapselta toiselle. Meillä siskon vanhat takit, housut ja trikoopipot on tähän asti koettu vain tosi kivoina juttuina, ja samanlaiset vaatteetkin otetaan ilolla vastaan.



Määrää enemmän meillä panostetaan laatuun (vaikka toki kolmen alle viisivuotiaan lapsen ja yhden lastenvaatteille person äidin taloudessa määräkin on aika päätä huimaava), sillä minä uskon, että pitkän elinkaaren palveleva, hyvälaatuinen vaate on paitsi ekoteko, myös sijoitus - esimerkiksi erinomainen Ticketin ulkohaalari palvelee nyt neljättä talvikautta ja kolmatta käyttäjää, ja matkannee meiltä vielä hyväkuntoisena rakastavaan kotiin. Kolmen huonon sijaan kannattaa satsata yhteen hyvään - se tulee lopun viimein edullisemmaksikin.



Helmikuun puolella valitsimme Lilla Companyn VIP-bloginostoon Mini Rodinin jo klassikoiksi muodostuneet Pico-välikausitakit ihanassa laivastonsinisessä värissä. Kesäkuussa viisi vuotta täyttävällä Helmillä on päällään koko 116/122cm, ja 3,5-ja 1,5-vuotiailla pojilla on yhteisomistuksessa koon 92/98cm Pico. Mitoitus vastaa hyvin kokonumerointia - pienempi Pico on 3,5-vuotiaalle vielä hetken sopiva, puolitoistavuotiaalle vielä hivenen reilu (mutta silti hänelläkin tilanteen vaatiessa käytössä).
Picoissa on 35% puuvillaa ja 65% kierrätettyä polyesteriä, ja niiden Bionic Eco Finish-pinnoite on ympäristöystävällisempi. Saumoja ei ole teipattu, mutta kangas on vettä hylkivää ja hengittävää. Kaatosateen sijaan Picot ovat siis tehty kuiville kevätkeleille ulos ja kivoille kaupunkireissuille. Meillä nämä ovat siistimpinä kauppa-kaupunki-kaverisynttäri-mummolatakkeina, siis kuitenkin päivittäisessä käytössä kunhan lumet sulavat.

Pohdin pitkään näiden klassisten laivastonsinisten ja kertakaikkisen ihanan kurpitsanoranssin värin välillä, mutta valitsin lasten toiveita kuunnellen kuitenkin nämä lialle vähemmät aran oloiset siniset.

Picot nousivat heti lastenkin harvojen ja valittujen suosikkien listalle, eikä ihme - ne ovat kaikkea sitä, mitä lastenvaatteissa mieluusti vaalimme: ajattomia, helposti yhdisteltäviä, unisexejä ja laadukkaita. Kangas on paksua ja hyvin istuvaa, mutta takkien kanssa on silti juosta ja pomppia. Meillä käytetään kovin vähän farkkuja tai jäykkiä juhlamekkoja - kauniissa ja paremmissakin vaatteissa täytyy voida liikkua, leikkiä ja tuntea olonsa mukavaksi.



Lapset yhdistävät takkeihinsa mieluiten aina trikoolegginssit, ja trikoolegginsseistä viime kuukausien suosikkivaatekappaleiksi ovat nousseet Lillasta viime syksynä ostetut Papun diagonaaliraitaiset leggarit. Ne vain ovat niin suloiset, ja käyvät yhteen kaiken kanssa! (Papun jutut ovatkin mukavassa alessa Lillassa, koska kevät-kesä tekee jo tuloaan...)

Mini Rodinia fanittaville tiedoksi, että Lillaan saapui hiljan Mini Rodinin kakkosdroppi keväisine herkkuineen, ja parhaat tunnetusti viedään käsistä. Itse jäin vähän katselemaan haikaillen Wind Jacketeja, ja erityisesti tätä sitruunankeltaista tuulitakkia, mutta meillä onnekkaasti on välikausitakkiasiat hallussa nyt seuraavan vuoden tai parin verran - Alluhan ei uutta välikausitakkia kaipaa moneen vuoteen.

Seuraa Bloglovinissa, Facebookissa, Instagramissa (@lapsellistablogi)

1 kommentti:

  1. Kivat takit! Olen ihastellut noita useasti!Esikoiselle haluaisin hankkia tuon seuraavalle kaudelle jos vaan värit sattuvat miellyttämään. -I :) ps. Hyvät kuvat!!!

    VastaaPoista