Social Media Icons

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

13. luukku: Pako

1 kommentti , , Share It:


Joulu tai sen odottaminen ei todellakaan ole meillä hiljentymisen aikaa. Miljoona deadlinea ja kaukana häämöttävä toive lomasta, hiljentymisestä. Joulusiivous, joululahjat, joululomaa edeltävät työt, kerhon joulujuhlat, pikkujoulut, kaikki kalenteria normaalisti ruuhkauttamaton ekstrameno, joka on ihanaa ja kuitenkin niin aikaa vievää.

Ennen joulua meillä olisi vietettävinä kahdet pikkujoulut, kaksi tenttirupeamaa, yhdet hautajaiset, ja kaksi kolmevuotissynttärikattausta. Koti näyttää sirkuseläimien mylläämältä pursuilevine nurkkineen ja kellarista joulusiivouksen (aloittamisen) yhteydessä kaivetut pahvilaatikot lojuvat työhuoneessa. Tänä iltanakin on kahden koulutehtävän viimeinen palautushetki.

Mitä tekevät vastuunsa tuntevat, perheelliset aikuiset? Ottavat äkkilähdön pikalomalle.

Lauantain kuvauskeikan jälkeen pakkasimme pikapikaa tavarat, porasimme pari hyllyä seinään (huomaa passiivimuoto), kinastelimme ja äyskimme toisillemme eteisessä, unohdimme puolet tavaroista kotiin ja otimme suunnan kohti landea. Sateen ropistessa tuulilasiin ja Juha Tapion soidessa vaimeana taustalla tunsin, kuinka kierrokset alkoivat laskea.

Minä olen murehtija. Sellainen, joka tuntee herkästi huonoa omaatuntoa, pyörii öisin hereillä miettien tekemättömiä asioita ja vatvoo jo tehtyjä mokia. Tietyissä asioissa (kuten esimerkiksi kirjanpidossa ja aikataulutuksessa) olen hyvin boheemi ja huoleton, luottavainen. Elämä kantaa. Yksivuotisneuvolan ehtii kyllä, synttäritarjoiluja enemmän kiinnostavat teemaan sopivat servietit.

Ja sitten on asioita, joissa en kestä olla huono tai edes keskinkertainen. Työ. Koulu. Perhe. Äitiys.

Ei auttanut kuin irrottautua hetkeksi kaikesta. Työntää ovi takanaan kiinni, sopia kahvittelutreffit ystävän kanssa, hengittää syvään puusaunan syleilevää ilmaa. Vuorokauden miniloman jälkeen lähdimme yhtä lailla kiireellä, mutta palasimme kotiin nauraen. Mökkiviikonlopuissa - lyhyissä ja pidemmissäkin - parasta ovat usein matkat. Ne kerrat, kun keskellä sumuisimpia ruuhkavuosia huomaa voivansa varastaa pari tuntia parisuhdeaikaa. Kumpikaan ei pakene Instagramiin tai Neflixiin, töihin tai kouluun. Kun takapenkin väki joko nukkuu tai viihtyy tabletin äärellä, ja on vain aikaa, ei kiire mihinkään. Aikaa puhua. Omakin olo kevenee, kun taakkansa saa jakaa toisen kanssa (siis jotenkin muuten kuin äyskimällä ja sä et ikinä...-marinalla).

Hyvä ilma sisään, paha ilma ulos ja niin edelleen. Okay, Christmas. Let's do fucking this.

Seuraa Bloglovinissa, Facebookissa, Instagramissa (@lapsellistablogi) 

1 kommentti:

  1. Pako. Sitä itsekin välillä harrastetaan. Tavarat kassiin,lapset autoon ja ovi kiinni. Kaaos jää taakse,kun ajellaan isovanhempien luokse. Automatkalla takapenkkiläiset on hiljaa.Toinen pelaa ja toinen nukkuu.ME Etupenkkiläiset saamme rauhassa keskustella viikon "polttavista" asioista tai vaan olla hiljaa ja nauttia toistemme seurasta. -I :)

    VastaaPoista