Social Media Icons

tiistai 1. syyskuuta 2015

Trescixs - cooleimmat lasten sisustusjutut (ja arvonta!)

144 kommenttia , , Share It:


Meillä on aina enemmän tai vähemmän sisustettu lasten ehdoilla. Käytännössä se on tarkoittanut väriläikkiä, elämää helpottavia apuvälineitä ja erilaista käytännöllisyyttä, kuin mitä muuten kahden aikuisen kotoa löytyisi. Me olemme esimerkiksi neljän vuoden ajan kamppailleet keittiön mattodilemman parissa, ja toistaiseksi keittiö onkin suurimman osan aikaa ollut matotonta vyöhykettä. Jo kaksiossa asuessamme olohuonettamme koristivat keinuhevoset, lelusäkit ja lasten naulakot, ja vaikka nyt tilaa on miltei tuplasti enemmän, on väriläiskien määrä pysynyt vakiona. 

Lapset saavat näkyä ja kuulua kotona. Tahmatassunjälkinä lasiovissa, kumisaapasmyrskynä eteisessä ja pursuilevana, värikkäänä pyykkikaappina kylpyhuoneessa. Yhtä asiaa en kuitenkaan ole koskaan halunnut unohtaa: tämä on myös meidän, aikuisten, koti. Ja siksi lasten tavaroitakin hankkiessamme koetamme miettiä, miten ne sopivat meille. Enkä tarkoita nyt sisustukseen värikoodattuja, vastuullisesti ja myrkyttömästi tuotettuja pikkuautoja tai eteisen tapettiin mätsääviä kumisaappaita, vaan sitä, että valinnanvaraa on oikeastaan aina. Lastensänky voi olla kaunis (voi, ostin kuopukselle jo oman Jollan - viimein!), lelulaatikon suhteen voi käyttää mielikuvitusta ja lasten omien sisustustuotteidenkin laajaan skaalaan mahtuu muutakin kuin muovituoleja ja Nalle Puh-plafondeja. 
Lastenhuone on meilläkin toki värikäs, ja asukkaidensa näköinen, mutta kodin muissa tiloissa pyrimme siihen, että lasten kalusteet ja tavarat jollain tapaa istuisivat kotiimme. 

Meillä oli pitkään etsinnässä se oikea lasten naulakko eteiseen. Paikka eteisen kiintokalusteen kyljessä oli katsottuna, mutta ehdottomana kriteerinä oli kiinnitysmahdollisuus kaksipuolisella teipillä ja tietysti naulakon sopiminen paraatipaikalle, siis kulkuväylälle. 

Kun kuulin Maxplayn uutuksista, Trescixsin lasten sisustustuotteista, olin kerralla ihan myyty. Erityisesti ihastuin lempeään mutta raikkaaseen väripalettiin, graafisiin muotoihin, omallekin kukkarolle sopivaan hintatasoon sekä lapsekkaaseen mutta tyylikkääseen muotokieleen - minä kun ihan vakavissani mietin Trescixs-herkkujen sijoittamista omaan olohuoneeseemme! 


Sain valita meillekin yhden jutun, ja täytyy sanoa, että naulakkovalinta oli vaikea ja vei pitkään. Mietin pitkään raikkaan keltaisen sadepilvi-naulakon  ja värikkään pallonaulakon välillä, mutta päädyin palloihin pakkauksen mukana tulevien, hauskojen pallotarrojen vuoksi. Ihanan rentoa ja lapsekasta! Omaa naulakkoamme emme ole vielä laittaneet kiinni, sillä meillä on kotona meneillään kylpyhuoneremontti ja koko eteinen on jouduttu tyhjentämään naulakoista ja valaisimista alkaen, mutta sen paikkaa mallaillessani ja naulakkoa hypistellessäni voin sanoa yhden asian: tuotekuvat eivät tee Trescixseille oikeutta. Ne ovat luonnossa nimittäin vielä sata kertaa makeampia. 

Mikä hauskinta, sain arpoa teillekin yhden vapaavalintaisen Trescixs-tuotteen Maxplayn valikoimista. Fraasin kulumisen uhallakin siis kysyn: mitä laitetaan? Kerro oma suosikkisi Maxplayn Trescixs-tuotteista tämän postauksen kommenttiboksissa, ja voit voittaa sen! Arvonta-aikaa on 9.9.2015 asti. 

Seuraa Bloglovinissa, Facebookissa, Instagramissa (@lapsellistablogi) tai Blogilistalla

144 kommenttia:

  1. Aikuisten vaatehuoneeseen tai makkariin kävisi seinäkoukku x 3 Minttu

    VastaaPoista
  2. Harmaa iso pilvi -seinäkoukku olisi just täydellinen meille! Ja kiitos muutenkin vinkistä! Mistään ei oo tuntunut löytyvän kivoja, sekä aikuisen että lapsen makuun sopivia naulakoita/koukkuja. Nyt on siis joka tapauksessa yksi sisustusongelma ratkaistu :) -Anni Koo

    VastaaPoista
  3. Magneettitaulu! Mimmu3

    VastaaPoista
  4. Tuollainen Minttu iso pilvi seinäkoukku ois ihana!

    VastaaPoista
  5. Sininen isopilvi seinäkoukku sadepisaroineen olis kyllä todella passeli meille. :)

    VastaaPoista
  6. http://www.maxplay.fi/epages/maxplay.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/20111124-11092-70605-1/Products/wallhangerdotscolourful, pallokoukut haluaisin.
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  7. Mintunvärinen iso pilvi seinäkoukku sadepisaroineen olis ihana meillekin eteiseen ☺️

    VastaaPoista
  8. 2kpl pinkkejä pilvi seinäkoukkuja pisaroineen olisi aivan ihana :)

    VastaaPoista
  9. Seinäkoukku iso pilvi ja keltaisena :)
    -AnneP

    VastaaPoista
  10. Minttu tai harmaa iso pilvi olisi ihana! :)
    -susanna -

    VastaaPoista
  11. Musta talohylly (pitkä) olisi täydellinen kuopuksen "yöpöydäksi". Ihania tuotteita!

    http://www.maxplay.fi/epages/maxplay.mobile/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/20111124-11092-70605-1/Products/House2

    VastaaPoista
  12. Seinäkoukku x 3 minttu olis kyllä hieno!

    -HeidiMä

    VastaaPoista
  13. Seinäkoukku Iso pilvi keltaisena olis aika täydellinen. Piti kylläkin pitkään pähkäillä, että kumpi ihastuttaa enemmän, talohylly vai tuo pilvi :D

    VastaaPoista
  14. Ihanan värikkäitä juttuja :) talohyllyon ehkä lempparini!

    VastaaPoista
  15. Kaksi keltaista pilvi koukkua sopisi meille,kiitos!

    VastaaPoista
  16. Talohylly (pitkä). saaristonlapsi@luukku.com

    VastaaPoista
  17. Pilvihylly ja 4 pilvitarraa - olisi aivan ihana työpaikalleni pöiväkotiin :)

    VastaaPoista
  18. http://www.maxplay.fi/epages/maxplay.mobile/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/20111124-11092-70605-1/Products/bigcloudwhite

    VastaaPoista
  19. Mukana arvonnassa! Toiveena seinäkoukku x3 Minttu.:)
    riina.kallioniemi@hotmail.com

    VastaaPoista
  20. Voih kaikki kävis... pilvihylly on ykkösenä esikoiselle :)
    -Hanna R

    VastaaPoista
  21. Ihan meidän kolmen pojan näkönen olis Seinäkoukku x 3 Hero. mijori@luukku.com

    VastaaPoista
  22. Kiitokset tästä vinkistä! Olen etsinyt kivaa naulakkoa tai koukkuja lastenhuoneeseen. Keltainen pilvi naulakko on aivan ihanaa. Tosin niin myös tuo pilvi hylly. Mutta kallistuisin naulakon puolelle kuitenkin.
    pihka1@hotmail.com

    VastaaPoista
  23. Vaikee valinta! Mutta ehkäpä tuo mintun värinen iso pilvi seinäkoukku! :)
    fitsyy (at) outlook.com

    VastaaPoista
  24. http://www.maxplay.fi/epages/maxplay.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/20111124-11092-70605-1/Products/bigcloudwhite

    Tää on ehkä kivoin :) Mut en osaa kyl ihan varmaksi päättää.

    petra_salmi@hotmail.fi

    VastaaPoista
  25. Aika hankala valinta... Mutta ehkä tuo sama pallonaulakko johon tekin päädyitte.

    VastaaPoista
  26. Aika hankala valinta... Mutta ehkä tuo sama pallonaulakko johon tekin päädyitte.

    VastaaPoista
  27. Iso pilvi seinäkoukku mintun värisenä olis ihana! ��
    laura.malinen@outlook.com

    VastaaPoista
  28. Täällä sisustetaan jo pojan, 3 kk, huonetta ihan tosissaan! Vaikka pieni mies ei huonetta vielä vähään aikaan tarvi, niin sisustushuumassa kärvistelevä äiti valitsee pallonaulakon :) Passaa niin monen värin kanssa! - Petra, petelius_99@hotmail.com

    VastaaPoista
  29. Vaikea valita, onpa ihania kaikki! Harmaa iso pilvinaulakko on kyllä erityisen hieno, sopisi meille hyvin.

    VastaaPoista
  30. Meidän tuulikaappiin sopisi joko valkoinen tai harmaa iso pilvi seinäkoukku :)

    VastaaPoista
  31. Ihania! Oma valintani kallistuu pitkänmalliseen talohyllyyn :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Ihania! Oma valintani kallistuu pitkänmalliseen talohyllyyn :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Ihania! Oma valintani kallistuu pitkänmalliseen talohyllyyn :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  34. http://www.maxplay.fi/epages/maxplay.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/20111124-11092-70605-1/Products/wallhangerdotscolourful Tämä naulakko on suosikkini. Ehdottomasti mukana arvonnassa! :)

    VastaaPoista
  35. Pilvikoukku kera pisaroiden värillä keltainen tai minttu :)

    -Karoliina V.-

    VastaaPoista
  36. http://www.maxplay.fi/epages/maxplay.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/20111124-11092-70605-1/Products/bigcloudgrey, tämä kävisi meille.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  37. http://www.maxplay.fi/epages/maxplay.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/20111124-11092-70605-1/Products/bigcloudgrey, tämä kävisi meille.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  38. Voi mahoton! Tuo keltainen (tai harmaa tai oikeestaan mikä väri vaan) pilvi tai värikkäät pallot huolisin heti meidän eteiseen. Olen jo tovin pähkäillyt millaisen naulakon pojalle laittaisin (1v 4kk), kun kaikki hänen ulkovaatteet lojuu pitkin rattaita ja tippuu aina aikuisten naulakosta lattialle. Kasvaessaan saisi lapsi itse ripustaa vaatteensa NOIN superhienoon naulakkoon! Kelepais.

    VastaaPoista
  39. Harmaa pilvinaulakko sopisi kivasti meidän eteiseen. Lapsille soveltuva naulakko kun sieltä eteisestä vielä(edelleenkin) puuttuu..
    Riia (riikka.ranta@luukku.com)

    VastaaPoista
  40. Pitkä talohylly :)

    - minkaahola@hotmail.com

    VastaaPoista
  41. Valkoinen pilvihylly ja pilvitarroja :)
    nelliina(@)yahoo.com

    VastaaPoista
  42. seinäkoukku värikkäät pallot
    laura.merio@hotmail.com

    VastaaPoista
  43. Ehdottomasti pallonaulakko!

    pusuri@luukku.com

    VastaaPoista
  44. Toi sadepilvinaulakko, i'm in love! :)
    -Jonna
    jonn-4@hotmail.com

    VastaaPoista
  45. Sadepilvinaulakko sopis poikien huoneeseen kuin nenä naamaan. Ihana!

    Mimosa.mammikoura@gmail.com

    VastaaPoista
  46. Iso mintun värinen pilvinaulakko tai talohylly!! :)
    risamika@hotmail.com

    VastaaPoista
  47. Leveä talohylly olisi aivan ihana :) stella.81@hotmail.com

    VastaaPoista
  48. Talohylly olisi kiva :) riiti81 (at) gmail.com

    VastaaPoista
  49. Talohylly ehdottomasti <3 hulivilini@gmail.com

    VastaaPoista
  50. Ounou! Kyllä minuakin nyt lapsettaa :)) http://www.maxplay.fi/epages/maxplay.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/20111124-11092-70605-1/Products/bigcloudwhite
    bikkenpilttuu@hotmail.com

    VastaaPoista
  51. Seinäkoukku Iso pilvi ja 20 sadepisaraa - Harmaa

    VastaaPoista
  52. Pilvilhylly + tarrat, harmaa <3 love it..
    tuija.m.jarvinen@gmail.com

    VastaaPoista
  53. Kiiitos vinkistä -olihan ihania tuotteita! Pallonaulakko tilaukseen jos ei onni suosi ;)
    (mari.haapalainen@pp.inet.fi)

    VastaaPoista
  54. Seinäkoukku, iso pilvi ja tarrat harmaana olisi ihana.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  55. Värikkäät pallot sopisivat meidän pieneen tuulikaappiin hyvin piristämään.

    VastaaPoista
  56. Herkkuja ovat! Mun suosikki on Seinäkoukku Iso pilvi ja 20 sadepisaraa - Valkoinen.
    veera.tepponen@gmail.com

    VastaaPoista
  57. Herkkuja ovat! Mun suosikki on Seinäkoukku Iso pilvi ja 20 sadepisaraa - Valkoinen.
    veera.tepponen@gmail.com

    VastaaPoista
  58. iso pinkki pilvi seinäkoukku.
    Päivi P (martikainenpaivi at hotmail.com)

    VastaaPoista
  59. Pallonaulakko �� t. Lotta

    VastaaPoista
  60. Ihanin on kyllä tuo Värikkäät pallot ja 10 pallotarraa!!

    T. Niina
    Lumia85@luukku.com

    VastaaPoista
  61. Harmaa pilvihylly olis kiva meille :)

    VastaaPoista
  62. Apuaa miten ihania! Ja nyt pitäisi alkaa niistä valitsemaan?! Ehkä tarpeellisin olisi magneettitaulu(miten suloinen!!), sopisi hyvin eskarin uusiksi laitettiin huoneeseen!:)

    VastaaPoista
  63. Seinäkoukku 2 pilveä ja 20 sadepisaraa - Sininen

    VastaaPoista
  64. Onni-poika jo selvästi teki valinnan. Se päätyi myös pirtsakan keltaiseen sadepilvinaulakkoon! marjo.mensonen@gmail.com

    VastaaPoista
  65. Ihania! http://www.maxplay.fi/epages/maxplay.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/20111124-11092-70605-1/Products/2cloudsgrey Tuommoinen meille :)

    lsippala@gmail.com

    VastaaPoista
  66. Pilvihylly ja 4 pilvitarraa väriltään minttu. -Nina

    VastaaPoista
  67. Talohylly. ��
    marju.r@luukku.com

    VastaaPoista
  68. Ehdottomasti iso valkoinen pilvi naulakko, aivan mahtava!!

    KaisaS

    VastaaPoista
  69. Seinäkoukku Värikkäät pallot ja 10 pallotarraa

    suvi.kaihua@hotmail.com

    VastaaPoista
  70. Pilvinaulakko mintun värisenä kolahti!!!

    VastaaPoista
  71. Täällä tykästyttiin naama1 koukkuihin! Ois aika päheet vessassa pyyhekoukkuina :D
    soupemo@hotmail.com

    VastaaPoista
  72. Iso pilvinaulakko valkoisena.

    lumia_82@hotmail.com

    VastaaPoista
  73. Keltainen iso pilvinaulakko kiitos :)

    VastaaPoista
  74. Kaikki kelpais, on niin kivoja! ;) Mutta JOS SAIS valita, niin se seinäkoukku x3 minttu tai noi pallonaulakko systeemit.

    VastaaPoista
  75. Oi että tuo pallonaulakko olisi ihana! :)

    VastaaPoista
  76. Oi että tuo pallonaulakko olisi ihana! :)

    VastaaPoista
  77. Oi että tuo pallonaulakko olisi ihana! :)

    VastaaPoista
  78. No onpas ihania! Vaikea valinta, mutta Iso pilvi ja 20 sadepisaraa mintun värisenä olisi mun valinta :)

    VastaaPoista
  79. Seinäkoukku 2 pilveä ja 20 sadepisaraa - Keltainen

    VastaaPoista
  80. Suosikkini on valkoinen iso pilvinaulakko :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  81. Iso harmaa pilvinaulakko +pisarat

    soile.pasanen@luukku.com

    VastaaPoista
  82. 2 keltaista pilvi seinäkoukkua olisivat täydelliset tulevan vauvan huoneeseen, jota parhaillaan innostuksissani sisustan! ����

    jeelpe1@gmail.com

    VastaaPoista
  83. http://www.maxplay.fi/epages/maxplay.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/20111124-11092-70605-1/Products/bigcloudgrey
    harmaa pilviseinäkoukku :)
    tuntematon_85@hotmail.com

    VastaaPoista
  84. Seinäkoukku Värikkäät pallot sopisi juuri meidän lapselliseen sekamelskaan :)
    anu.pietilanaho(at)gmail.com

    VastaaPoista
  85. Talohylly , vaikkakaan siitä ei tainnut olla tuotetietoja esillä? Ihania paljon <3

    VastaaPoista
  86. Oi tuo keltainen pilvi isona seinäkoukkuna piristäisi ihanasti lastenhuonetta. <3 Muutenkin nuo pilvituotteet ja pisarat on ihania!

    VastaaPoista
  87. Ihania tuotteita! Valitsen tämän: http://www.maxplay.fi/epages/maxplay.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/20111124-11092-70605-1/Products/House

    Vitsit, saattaa olla että tuollta lähtee kohta jotain tilaukseen...

    leevilotta(at)luukku.com

    VastaaPoista
  88. Keltainen iso pilviseinäkoukkuineen on aivan valloittavan ihana,joten sen kotiuttaisin enemmän kuin mielelläni! ♡

    viivi_soininen@luukku.com

    VastaaPoista
  89. Voi miten hienoja kaikki! Ykköseksi nousi kuitenkin "Seinäkoukku Värikkäät pallot ja 10 pallotarraa"

    VastaaPoista
  90. Värikkäät pallot vetivät pisimmän korren.

    VastaaPoista
  91. http://www.maxplay.fi/epages/maxplay.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/20111124-11092-70605-1/Products/bigcloudpink

    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  92. Värikkäät pallot ois niin hianot meiän eteiseen !

    VastaaPoista
  93. Iso pilviseinäkoukku ehdottomasti! Väriä en tähän hätään osannut päättää.

    VastaaPoista
  94. Seinäkoukku iso pilvi - mintun värisenä! Aivan ihania nämä :)

    VastaaPoista
  95. Seinäkoukku iso pilvi - mintun värisenä! Aivan ihania nämä :)

    VastaaPoista
  96. Talohyllyn ottaisin. Eteiseen sen laittaisin.
    Terv.Kirsikka

    VastaaPoista
  97. seinäkoukku x 3 hero olis hauska, ainakin ite tykkäisin siitä :D

    ro.rounie@gmail.com

    VastaaPoista
  98. Jes, nyt löytyi vihdoin naulakko meidän eteiseen. Iso sininen pilvikoukku ehdottomasti!

    VastaaPoista
  99. Iso pilvikoukku! <3

    sala-manteri@hotmail.com

    VastaaPoista
  100. Pilvinaulakko harmaana tai mintunvärisenä.
    eevaksu (at) gmail.com

    VastaaPoista
  101. Kiitos vinkistä! Ihania :) Lemppari on iso pilvinaulakko keltaisena.

    VastaaPoista
  102. Pilvikoukku x 3 mnttu sopisi loistavasti tyttären huoneeseen.

    ANSKU
    ansq-85@hotmail.com

    VastaaPoista
  103. Talohylly on juuri sellanen mistä olen haaveillut pitkään :)

    tikamp at gmail.com

    VastaaPoista
  104. Pilvihylly <3

    lotta.kiviniemi at gmail.com

    VastaaPoista
  105. Talohylly olisi juuri soppeli pikkuisen ensimmäiseen huoneeseen.

    Reetta_p@hotmail.com

    VastaaPoista
  106. Ihania juttuja niillä on! :) suosikki on kuitenkin pilvihylly.
    -katja

    VastaaPoista
  107. Tuo keltainen sadepilvinaulakko olisi superihana tyttären huoneeseen!
    liinis

    liina-maija(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  108. Mintun värinen sadepilvinaulakko olis meille passeli :)
    reetta.kylmakoski(a)gmail.com

    VastaaPoista
  109. Iso sadepilvinaulakko mintun värisenä sopisi täydellisesti meidän eteiseen pienen neidin vaatteille.
    karoliina.piironmaa@netti.fi

    VastaaPoista
  110. Talo hylly on aivan ihana. Sen laittaisin poikani huoneeseen. (soile.mannisto@gmail.com)

    VastaaPoista
  111. Iso sadepilvinaulakko harmaana sopisi eteiseemme! :)
    mmyheartishere@gmail.com

    VastaaPoista
  112. keltainen pilvi olisi kyllä ihana :)
    amelievendela(at)gmail.com

    VastaaPoista
  113. talohylly :) mirasusanna (at) luukku.com

    VastaaPoista
  114. Sininen iso pilvinaulakko pisaroilla on ihanin! �� Anna-Maria H.

    VastaaPoista
  115. Tuo keltainen sadenaulakko olisi ihana (ja myöskin aikuisen silmälle kiva) tytön huoneeseen! suvi.orava (at) luukku.com

    VastaaPoista
  116. Kävi aika klassinen: selasin sivuja ja totesin haluavani "ton".
    "Ja ton"
    "Eiku ton"

    Mutta tuo pallonaulakko on ihana, samoin kuin keltainen, valkoinen ja sininen pilvinaulakkokin.

    VastaaPoista
  117. sininen sadenaulakko on lemppari! :) pia_nisti@hotmail.com

    VastaaPoista
  118. Iso keltainen pilvinaulakko <3 tiianie@hotmail.com

    VastaaPoista
  119. Seinäkoukku Iso pilvi ja 20 sadepisaraa - Pinkki on minun suosikkini. Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  120. Seinäkoukku Iso pilvi ja 20 sadepisaraa - Pinkki on minun suosikkini. Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  121. Seinäkoukku Iso pilvi ja 20 sadepisaraa - Valkoinen Kui nätti! :)
    skykkane at gmail.com

    VastaaPoista
  122. meillä oli useamman vuoden olohuoneen toisena mattona sellainen iso automatto. asuttiin kahdessa tasossa ja alakerrassa oli keittiö/olohuone/eteinen/vessa, eikä se 2v yllärinä halunnut leikkiä yksin eri kerroksessa.

    VastaaPoista
  123. Seinäkoukku iso pilvi- minttu. Olisi täydellinen uuteen asuntoomme eteiseen ��

    VastaaPoista
  124. Seinäkoukku värikkäät pallot ja 10 pallot olisivat minun maun mukaisia! :)


    Suvivan

    VastaaPoista
  125. Kiitos blogistasi, Anna! Tää on yks mun lemppari :)

    Noista ihanista tuotteista lemppari on vaaleanpunainen pilvi-seinäkoukku lystikkäine sadepisaroineen

    VastaaPoista
  126. Kerrassaan ihania uutuuksia! Seinäkoukku Värikkäät pallot ja 10 pallotarraa olis meijän valinta :)

    VastaaPoista
  127. Magneettitaulu ❤

    -Reetta H-

    VastaaPoista
  128. Monta ihanuutta, mutta ehkä kaikista mieluisin olisi talohylly :)

    VastaaPoista
  129. Kääk, miten vaikea valita! Noi isot pilvet on niiin hienoja, mutta ehkäpä tuo värikäs pallonaulakko on se hienoin!

    VastaaPoista
  130. Keltainen sadenaulakko! <3

    VastaaPoista
  131. Ihania =) Seinäkoukku värikkäät pallot ois mieluisin.
    -Jonskuko-

    VastaaPoista
  132. pallonaulakko ehkä täälläkin vetäis pisimmän korren. Vaikea valinta, on nimittäin hienoja :)

    VastaaPoista
  133. Talohylly ois tosi kiva makuuhuoneen seinälle 😊

    VastaaPoista
  134. Kolme pallokoukkua joista yksi oli minttu. Ne saisi sijoitettua pieneen eteiseen hyvin lasten ulottuville. Mahtava valikoima kivoja tuotteita.

    VastaaPoista
  135. Ehtiikö enää? :) Talohylly ois ihana!

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  136. Ihania kaikki! Talohylly tai pallonaulakko mun feivoritit ������ -Iina Pee

    VastaaPoista