Social Media Icons

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Meidän värikäs eteinen

3 kommenttia , , , , Share It:

Värikäs pallonaulakko saatu Maxplaylta. Postaus sisältää 15% lukija-alennuskoodin Maxplay-verkkokauppaan.

Eteinen, yksi hankalammin hallittavimmista siivouskohteista kotonamme. Jos ensivaikutelman voi tehdä vain kerran, niin meidän kohdallamme sanoisin, että lasi ehdottomasti puoliksi täynnä. Puolillaan värejä, takkeja, haalareita ja kenkiä. 


Meille sopivat säilytysratkaisut ovat löytyneet hiljalleen. Ensiksikin totesimme, ettei yksi tankokaappi eteisessä riitä syksyisin ja talvisin, kun säilöttävänä on viiden ihmisen ulkovaatteet, kauppatakit, kumisaappaat, lenkkarit, salikengät, saunatossut ja talvikengät. Eteisen Eco Wallin Happy-tapetin kanssa yhteensopivan, ihanasti patinoituneen puunaulakon ja koulutuolin löysin muistaakseni kahdeksan euron yhteishintaan kirppikseltä. Koska eteisen kiintokalusteessa, Ikean Pax-kaapissa on neljä kenkähyllyä, luovuimme erillisistä kenkätelineistä, ja valjastimme vanhan pehmeän pyykkikorin (Tigerin) kuraisten ja hiekkaisten kenkien (pihalenkkarien ja kumisaappaiden) säilytyspaikaksi. Pehmeä, kantokahvallinen kori on helppo huuhtaista tarpeen tullen, ja noin kerran viikossa tai kahdessa ripsottelen hiekat pois. Aina ennen ulos lähtemistä jätän korin taktisesti oven eteen, ja sisään tullessani nakkaan lapsia riisuessani saappaat koriin. Hiekan määrä eteisessä on ollut eksponentaalisessa laskussa! 
Puunaulakon päällä oleva pärekori on vanha kuin taivas, turkoosi kantokahvallinen kori on Umbran. Metallinen valaisin ja kukonaskelkuvioinen johto on Clas Ohlonista, eteisen metallinen kyltti Daysta. 


Niin sanottua lasten naulakkoa etsimme monta tovia. Meille ehdoton ei oli ruuvikiinnitys, sillä halusimme naulakon  eteisen kiintokalusteen päätyseinään. Kun kuulin tyylikkäitä, käytännöllisiä ja hauskoja lasten tuotteita myyvän Maxplayn tulevista Trescixs-uutuuksista (joista kirjoitin paremmin täällä), tiesin heti, minkä tuotteen valitsisin testiin. Naulakon. Puntaroin pitkään pirteän ja hauskan keltaisen sadepilvinaulakon ja tämän värikkään pallonaulakon välillä, mutta päädyin ilmeikkääseen mutta klassiseen pallonaulakkoon. Pallonaulakon mukana tulleet seinätarrat liimailin rennosti mutu-tuntumalla, ja itse naulakon teippasimme kaksipuolisella (superhyperkestävällä) teipillä Pax-kaapin kylkeen, vaikka mukana olikin ruuvit kiinnitystä varten.  Alkuun minua vähän mietitytti, kaipaisinko eteiseen oikeasti enää räväkänsinisen tapetin kaveriksi värikkäitä seinätarroja, mutta turhaan. Värikäs pallonaulakko nimittäin on mielestäni todella kaunis, ja tuntuu, että mikä tahansa siinä roikkuva vaate sopii sen väreihin. 



Matot sen sijaan ovat kotonamme katoava luonnonvara - olohuoneessa meillä on kolmen vuoden aikana ollut ainakin neljä erilaista mattoa. Eteiseenkin etsimme pitkään sitä oikeaa mattoa, siis tietoisesti hyljimme ajatusta kurakaapparista, vaikka se vaatimattomasta ulkonäöstään huolimatta olisi varmasti ollut meillä se helpoin vaihtoehto, kun leveän eteisen kautta kuljetaan neljään eri huoneeseen. Vallila Outletissa Vantaan Tammistossa jokin aika sitten pyörähtäessäni hipelöin monta tovia räikeän oranssia, suurta bukleemattoa, mutta lähdin kotiin ilman mattoa. Ja... Nothing haunts us like things we didn't buy. Viikon verran tuo kahdenkympin poistomatto kummitteli mielessäni, kunnes mieheni silmiään pyöritellen kävi sen ostamassa. Kumipohjainen bukleematto on toiminut hyvin eteisessä - se pysyy hyvin paikalaan, kaappaa epämääräisimmän töryn, mutta on silti helposti puhdistettava. (Vinkkivitosena muuten teillekin, että bukleemattoja löytyi kaupasta hyvään hintaan noin muutenkin. Minä ostin lastenhuoneeseen ison keskilattiamaton parillakympillä tämän lisäksi.)

Mitä sanotte? Millaisiin säilytysratkaisuihin te olette eteisessä päätyneet?

PS. Muistattehan, että teillä on syyskuun ajan käytössänne 15% alennuskoodi Maxplayn verkkokauppaan, joka myy esimerkiksi TrippTrappin päälle kiinnitettäviä Playtray-tarjottimia, silikonisia KG Design-ihanuuksia (mm. näppärät silikonitabletit, jotka pysyvät hyvin paikoillaan, ovat konepestäviä ja joiden päällä eivät astiat liu'u), Trescixs-herkkuja ja supercooleja Pixistuff-sisustusjuttuja. 15% alennusta saatte koko ostoskoristanne koodilla LUMO.

Seuraa Bloglovinissa, Facebookissa, Instagramissa (@lapsellistablogi) tai Blogilistalla

3 kommenttia:

  1. Voi ei mikä tapetti! Love it! Täytyykin käydä tutkimassa olisko siellä outletissa mitään olkkarin värimaailmaan sopivaa mattoa. Nimim. viime vkolla nojatuolia siirtäessä löytyi homeinen banaaninkuoren pala joka tietenkin oli kiinni olkkarin matossa. Hmph! Enää en taida tareta mattopyykille. Hrr... Meillä on eteisessä joitakin vuosia sitten ostettu naulakko lasten vaatteille ja mittojen mukaan teetetty liukuovikaapisto. Kengille kaipaisin jonkun kivan telineen. Kenkien säilytyspaikkana tällä hetkellä metallinen hyllykkö, joka ei oo kauneimmasta päästä. Valoa täytyy eteisessä olla reilusti ja siksi meillä siihen panostettiinkin remontin yhteydessä. Mukavaa viikkoa sinne! Iina

    VastaaPoista
  2. Millä teipillä liimasitte naulakon? Onko kestänyt hyvin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa, mä päädyin tänne googlen kautta - ja huomasinkin että tämähän lienee aika tuore postaus, ja tuota teippiä minäkin kyselisin. Päädyin, että tilaan tuon saman naulakon, mutta myös poraaminen on meillä ehdoton Ei.
      Eli kiinnostaa, millä teipille mahdoitte naulakon liimata ja onko pysynyt? :)

      Poista