Social Media Icons

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Gluteenittomat, maidottomat ja munattomat vohvelit

5 kommenttia , , Share It:


Minä, joka en ole mikään jauhopeukalo, tein toissapäivänä  poikien erikoisruokavalioon istuvia, maidottomia, munattomia ja gluteenittomia vohveleita. Vohveleita meillä syötiin aiemmin aika usein, mutta allergioiden diagnosoimisen jälkeen olen herkkuhetkinä useimmiten mennyt sieltä, mistä aita on matalin: etsinyt kaupasta ne meille sopivat keksit tai jäätelön. Yleensä meiltä ja mummoloista löytyy vierasvarana reservistä aina keksipaketti, ja kerhoonkin kiikutimme omat keksit erään epäonnisen lakritsipatukka-keissin jälkeen, mutta taannoin kävi niin, että meille tulikin yllätysvieraita pullapitkon kanssa, eikä kaapista löytynyt mitään 2,5-vuotiaalle sopivaa herkkua. Lyhyen tenkkapoon jälkeen päädyin tarjoamaan hänelle maissinäkkileipää ja mansikkahilloa, mutta apeaa pikkupoikaa katsellessani mietin, että eikö todella olisi olemassa jotain äärimmäisen helppoa ja nopeaa ohjetta, joka syntyisi kaapista aina löytyvistä tarvikkeista, ja jonka minäkin osaisin emännöidessäni loihtia hiuksia halkomatta. 

Sitten muistin vohvelit, joita siskoni, mm. maidoton-munaton-viljaton, söi lapsena. Lyhyen googlailukierroksen päätteeksi löysin pari helppoa ja nopeaa ohjetta Rajoitetut herkut-blogista, ja kahta ohjetta, kotoa opittuja vippaskonsteja ja kuivakaappimme antimilla varioimalla teinkin, vaikka itse sanonkin, aika hyviä vohveleita ilman ohraa, ruista, kauraa, kananmunaa tai lehmänmaitoa. 
Yleensä vohvelitaikinan, gluteenittomankin, annetaan vähän aikaa seistä jääkaapissa, mutta minulla oli niin kiire saada homma päätökseen ennen kuopuksen päiväuniaikaa, että aloin lusikoimaan taikinaa vohvelirautaan heti kun sain sen tehtyä. 


Minä käytin vohvelitaikinassani seuraavia aineksia (määrät noin-lukuja, heittelin jauhoja ja nestettä joukkoon vähän fiiliksen mukaan):

2 dl kasvisrasvasekoitetta
2 dl kauramaitoa
1 dl vichyä
3 dl Semper Fin Mix-leivontajauhoseosta
0,5 dl perunajauhoja
0,5 dl luomukauraleseitä
1 rkl psylliumia
2 tl leivinjauhetta
2 rkl juoksevaa, kylmäpuristettua luomukookosöljyä
1 tl suolaa
1 tl vaniliinisokeria

Sekoita kaikki kuivat ainekset keskenään, lisää sitten joukkoon kauramaito, kasvisrasvasekoite (myös kookosmaito-ja kerma käy)  ja vichy, sekoita. Lisää lopuksi öljy. Jos mahdollista, anna taikinan vetäytyä vähän aikaa ennen paistamista. Voitele vohvelirauta (minä käytin kookosöljyä siihenkin) ja käy hommiin! 


Minun taikinani oli todella paksua, siis likimain puuroa, mutta psylliumin ja vichyn vuoksi silti kuohkeaa. Yksikään vohveli ei hajonnut tai kovettunut korpuksi lautasella, mikä siis yleensä on ainakin meidän kokemuksemme mukaan gluteenittomien ja munattomien leivonnaisten ongelma. 
Vohvelikesteiltä ylijääneet erikoisvohvelit laitoin minigrip-pussiin, jossa ne säilyivät mehukkaina ja pehmeinä. Viikonloppuna aion paistaa sunnuntaibrunssin yhteydessä kokeellisen erän erikoisvohveleita pakastimeen - saa nähdä, miten niiden koostumuksen käy siellä! 

Vohveleita riitti tällä ohjeella koko perheelle ja jäi vielä ylikin, joten yksittäiselle lapselle kokatessa ohjeen voisi minun arvioni mukaan puolittakin. 

Eräs ystäväni vinkkasi myös erikoisruokavalioon sopivasta "aamupalavohveli"-reseptistä, jossa siis ylijääneen kaurapuuron joukkoon muussataan banaani ja paistetaan vohvelipannulla. Banaanin voi korvata kananmunalla, mutta sehän ei meille käy. Banaani + kaurapuuro kuulostaa varteenotettavalta vaihtoehdolta paitsi helppoutensa, myös sen lisäämättömän sokerin vuoksi (voikohan noin edes sanoa?). Kaurapuurovohvelit kuulostavat myös hyvältä tavalta vähentää ruokahävikkiä - sinne kun voisi kipata paitsi ylijääneen kaurapuuron, myös mustuneet banaanit. Määristä tai suhteesta en osaa sanoa, mutta tämä menee meillä kyllä ehdottomasti kokeiluun. 

Seuraa Bloglovinissa, Facebookissa, Instagramissa (@lapsellistablogi) tai Blogilistalla

5 kommenttia:

  1. Kiitos reseptistä! Täytyy googlettaa toi psyllium! Täälläkin on joutunut varioimaan kaikkea. Onneksi imetysdiettiä on nyt höllätty.. Tein munatonta,maidotonta ja gluteenitonta marjapiirakkaa ja siitä tuli ihan hitti :) -Iina

    VastaaPoista
  2. mä tein kerran maidottomia ja viljattomia vohveleita enkä tee toiste..ihan kamalia tuli:D meillä ei siis käy viljat ees gluteiinittomina..nyt löysin onneks yhen valmiin jauhoseoksen missä on vaan riisi ja maissijauhoa joten sillä ollaan menty..taipuiskohan se vohveleihinki..

    VastaaPoista
  3. Jos mantelia voi syödä niin mantelimassasta saa näppärästi helppoja keksejä :) tässä linkki: http://www.oetker.fi/fi-fi/rezepte/r/helpot-mantelikeksit.html

    Ja mitenkäs apinaeväs? Olen jossain nähnyt tehtävän riisijauhoista.

    Toivottavasti löytyy lisää helppoja ja hyviä herkkuja pojille :)

    -Anna

    VastaaPoista
  4. Meilläkin poika on toistaiseksi allergiaepäilyn vuoksi maidottomalla ja gluteenittomalla ruokavaliolla. Blogistani löytyy muutama simppeli gluteeniton, maidoton, munaton ja sokeriton jälkkäriherkku - linkit alla. Ja nämä maittavat myös aikuisille - testattu on :)

    Toimisivatkohan myös teillä?

    Pienen omppuvarkaan kauraherkku: http://foodievauva.blogspot.fi/2015/10/pienen-omppuvarkaan-kauraherkku-6kk.html

    Hammaskeijun herkkujäde: http://foodievauva.blogspot.fi/2015/08/hammaskeijun-herkkujade-6kk.html

    VastaaPoista
  5. "ilman kauraa.."? Resepti ei ole kauraton, koska kauramaito on sitä itseään ja muistaakseni myös tuo nordic mat sisältää kauraa.

    VastaaPoista