Social Media Icons

torstai 27. elokuuta 2015

Sattumanvaraiset ja ihanat

Ei kommentteja , Share It:

Aika moni minulle tärkeä ihminen on päätynyt elämääni jollain tavallla sattumalta tai vahingossa. Sattumanvaraisesti tunnumme elävän muutenkin - viisi vuotta sitten en olisi uskonut, että olisin  nyt kolmen lapsen äiti tai että asuisin perheasunnossa nykyisellä asuinalueellamme. Henkankin olen tavannut.... Sattumalta, ohimennen. 

Esikoista odottaessani tunsin olevani kertakaikkisen yksin. Suvusta saati kaveripiiristä ei löytynyt yhtäkään pienen lapsen vanhempaa tai edes odottajaa. Olin vain minä ja kasvava vatsani - tai ainakin siltä minusta tuntui. Viidessä vuodessa olen löytänyt lukuisia uusia ystäviä (tokkopa ennen edes uskoin sen olevan aikuisiällä mahdollista työ-tai harrastusporukan ulkopuolella!), perheellisiä ja lapsettomia. Moneen kertaan eri asiayhteyksissä täällä blogissakin vilahdellut tummahiuksinen, pienikokoinen ja aina hyväntuulinen Marika on yksi niistä ihmisistä, joihin en varmaan olisi tutustunut ilman lapsia, ja... Sattumaa. 
Reilut kaksi vuotta sitten lupauduin kannatuksen vuoksi osallistumaan lastenvaatekutsuille, joille ryntäsin kahden rattaissa kirkuvan lapsen kanssa muuttolaatikkomeren keskeltä, rahattomana ja, okei, tosi huonotuulisena. Muutamilla lastenvaatekutsuilla aiemmin olleena yritin laskelmoida mielessäni hetkeä, jolloin pujahtaisin jaettavien tilauslomakkeiden ohi pukemaan välikausihaalareita (niille kirkuville lapsille) kehtaamatta sanoa, että ihania ovat, mutta nyt ei vaan pysty. 

En saanut tilauslomaketta enkä pujahtanut vaivihkaa ovesta ulos. Sen sijaan sain auttavan käsiparin, joka nappasi syliinsä vauvan ja varoitti suklaamuffinssivarkaasta. En edes muista, mistä juttelimme, mutta ensitapaamisemme jäi silti mieleen. Tuona hyvin mustana ja väsyneenä aikana hän tuntui matalan kynnyksen tyypiltä. Sellaiselta, johon on helppo suhtautua varauksettomasti, jonka kanssa kaikki viestintä vain... toimii, ja jonka kanssa on helppo ja kevyt olla, jutella. 

Vuotta myöhemmin facebook-feediini pompsahtaneen kotikutsu-mainoksen myötä muistin lämminhenkisen ja hyväntuulisen Marikan, ja varasin kutsut, vaikkei kotikutsuilu alunperin tuntunut yhtään omalta jutulta. Nosh-kutsut, kuten varmaan arvasittekin. 
Marika toi saman lämpimän, rennon tunnelman ja iloisen tunnelman mukanaan kuin ensikohtaamisellamme, ja on vakiinnuttanut paikkansa naapuruston ja äitikavereiden kahvittelutuokioissa monta kertaa vuodessa.

Silti minulla kesti aika pitkään, ennen kuin kehtasin sanoa ääneen, että olisi kiva tavata joskus ilman vaaterekkiä ja ilman omia epätoivoisia koko kodin kattavia lumesiivousyrityksiä - siis ihan muuten vaan. Mitenhän sitä tuleekin aikuisiällä varovaisemmaksi uusien ystävyyssuhteiden solmimisen suhteen? 

Sittemmin treffejä on sovittu mallistojen julkaisupäivien lisäksi niin mökkikaupunkien välimaastoon Joensuuhun kuin synttäreiden rääppiäisiin ja ihanmuutenvaan-kahveille. Etenkin esikoinen on innoissaan Marikan saman ikäisestä tyttärestä, josta puhutaan meillä kotona arviolta kolme kertaa päivässä, ja jolle on nytkin askarreltu kaksi korttia odottamaan seuraavia leikkitreffejä. 

Ja vain, koska 2,5 vuotta sitten hampaat irvessä päätin pitää lupaukseni ja saavuin kireästi hymyillen yksille lastenvaatekutsuille. Forrest Gumpin sanoin: life is like a box of chocolate - you never know, what you're gonna get.

Seuraa Bloglovinissa, Facebookissa, Instagramissa (@lapsellistablogi)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti