Social Media Icons

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Mammamaisuuden ytimessä

3 kommenttia Share It:

Kun ensimmäistä kertaa tulin raskaaksi, tunsin olevani susi lampaiden vaatteissa. Pelkäsin, että kaikki näkisivät lävitseni; näkisivät, etten ollut miettinyt valmiiksi yhdistelmävaunujen mallia ja nimivaihtoehtoja, doulaa ja äitiyshousuja. Kahmin neuvolan kaikki oppaat, lippuset ja lappuset, liityin keskustelupalstoille, perustin raskausblogin, googlailin. Toisinaan kiertelin pitkään lastentarvikeliikkeessä vain päästäkseni perille siitä, mitä on tarjolla, mitä tarvitaan ja mitä ihmiset yleensäkään lapsilleen ostavat. Muistan kun innoissani hihkuin yhdistelmävaunuja mieheni kanssa kasatessa, että katso, ihan kuin oikeat vaunut (ja muistan myös hänen lakonisen vastauksensa: niin, lisäksi meille syntyy sitten Baby Born - aivan kuin oikea vauva). Ja vaikka minulla oli yhdeksän kuukautta aikaa valmistautua, ja vaikka kuinka kiroilin ja puuskutin supistuksissani manaten, ettei vauva varmaan synny ikinä, tuntui syntymän hetkellä siltä, että kaikki mitä tarvitsen on tässä, ja kuitenkin, että hitto, mitä nyt, mitä tästä eteenpäin. 

Kotona olin varma. Elin vauvakuplassa, lauloin, loruttelin, kirjasin joka ainoan opitun sirkustempun vauvakirjaan ja makasin leikkimaton reunalla ihmeellistä tytärtäni hämmästellen. Kodin ovien ulkopuolella minua jännitti. Katsoikohan joku arvostellen, mittaillen? Eihän minulla ole omistusasuntoa, muhkeaa säästötiliä tai eläkeellä olevia vanhempia! Entä jos en sopisi joukkoon? Entä jos en olisi yhtään... Kuin.. Äiti? Tarpeeksi äiti? Äitimäinen, äidillinen? Entä jos olinkin... No, liian nuori? Toisinaan toivoin arvovaltaisia naururyppyjä, kuin lumevakuutukseksi riittävän hyvästä äitiydestäni. 
Aikaa myöten helpotti. Kun sain toisen lapseni, tuntui kuin olisin hoitanut vauvaa aina. 

Yhdessä paikassa olen enemmän tai vähemmän kriiseillyt viime vuodet: vaatekaapillani. Painan saman verran nyt, kuin ensimmäisen raskauteni alussa. Ei tarvinne sanoa, ettei kroppa ole silti ennallaan. Raskaudet ovat muuttaneet vartaloani muutoinkin kuin raskausarvin keskivartalolla. Peppu litistyi, mutta tilalle tulivat jenkkakahvat ja epämääräinen, löllö keskivartalo. Kuntosalilla 4,5 vuoden vatsalihastreenitauon jälkeen sekään ei tosi hämmennä - en päässyt lattialta ylös. Niinkun ihan aikuisten oikeasti. 


Collegejakku Nosh / farkut Marks&Spencer / imetystoppi H&M / kengät Converse

Vaatekriisi on helpottanut hiljalleen - vaikka mieheni toden totta heitti kaikki housuni vahingossa hyväntekeväisyyskeräykseen. Tai no, sittemmin huomasin, että pyykkikorin pohjalle ja puoliksi purettuun mökkikassiin jäi kahdet ei-niin-lempparit. Kuvan Marks&Spencerin punaiset 11 euroa alessa maksaneet hölmösti istuvat housut ja yhden liian isot boyfriendit.

Olen kriiseillyt vähemmän, koska olen ostanut vaatteita, joista pidän, ja vain vaatteita, joista pidän. En ole pitkään aikaan ostanut jotain vain siksi että se olisi alessa tai koska pakottavasti tarvitsisin jonkin tietyn vaatteen (siksi varmaan juhlinkin koko kesän perhejuhlat farkuissa ja trikoomekossa...). Vielä vähemmän olen piitannut siitä, miten amerikkalaiset tyyligurut ripittäisivät saman vartalomallin naisia samanlaisista vaatteista, kuin joita käytän, tai mitä mieltä esimerkiksi mieheni tai joku muu olisi vaatteistani. Sen sijaan, että mietin, olisinko hiekkalaatikon Sini Sabotage tai vaihtoehtoisesti tätimäinen kurttuotsa, päätin olla vain minä. Lisäsin aktiiviselle lukulistalleni ihanan ja rempseän plussakokoisen Veeran Tyyliä metsästämässä-blogin sekä Magicpoksin Majn kirjoittaman ja kuvaaman Mammatyylit-blogin inspiroivine äitien asukuvineen. Ja niin huomasin olevani yhtä äitimäistä vaatekriisiä kevyempi. 

Kun kerran juttelin lapsettomalle ystävälleni siitä, kuinka uudenlaiseen vartalonmalliin, elämäntilanteeseen ja statukseen sopeutuminen on näkynyt epävarmuutena ulkona ja itkupotkuraivareina vaatekaapilla, katsoi hän minua hämmentyneenä. "Siis mitä? Mutta sähän olet sellaisen.... Mammamaisuuden ytimessä! On raitapaitaa, lasipulloa ja ulkoilukengät erikseen, huoli BPA:sta ja mistä lie". Nauratti. Sen hetkinen asukin kuulemma henki "täydellistä äitimäisyyden omaksumista". Eipä sillä, ei minulla kovin montaa erilaista asukokonaisuutta olekaan, haha! 


Oikeasti mun piti kyllä kirjoittaa viiden minuutin pikakampauksesta, johon tarvitsee pari pinniä ja hiuspannan, mutta näin mulle aina käy: mielen päällä on jotain muuta. Ennen vesisadetta tukkakin näytti ihan kivalta, uskokaa vaan. Helpot ja selkeät ohjeet löysin täältä


Seuraa Bloglovinissa, Facebookissa, Instagramissa (@lapsellistablogi) tai Blogilistalla

3 kommenttia:

  1. Ekaa kertaa eksyin blogiisi. Kuvia katsoessa mieleeni tuli ajatus, että vau miten mahtavat housut! En ymmärrä ollenkaan, miten niin ne istuu hölmöltä?! Harmi että olet ne löytänyt alesta. Enää ei siis ole toivoa löytää niitä ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tykkää housuista, koska niissä on tosi pienet takataskut ja malli ei ole minulle istuvin, vaan valahtaa alas ja pussittaa pepusta. Pienempi koko voisi ehkä auttaa toki. :) Minä ostin nämä Tallinnan Rocca Al Maren Marks&Spenceriltä, mutta muistaakseni heillä oli normihintaisina tuolloin (pari kuukautta sitten) vastaavia malleja ja useita värejä. :)

      Poista
  2. Mielestäni olet aina pukeutunut omalla tyylilläsi. Sitä kuvaa mielestäni rentous, käytännöllisyys ja erinomainen yhdistelykyky. Ja näytät vaatteissasi ikäiseltäsi - etkä (vain) äidiltä!

    VastaaPoista