Social Media Icons

tiistai 16. kesäkuuta 2015

Neljä vuotta

9 kommenttia Share It:

Viikonloppuna juhlittiin neljävuotiasta kahtena eri päivänä ja parissa kattauksessa. Juuri nyt olo on väsynyt mutta hito(ksee)n onnellinen. 

Olen viime päivät miettinyt elämääni ja perhettäni. Olen miettinyt ensi kohtaamista esikoistyttäreni kanssa, hetkeä ja päivää kun tulin äidiksi. Ulkona satoi kaatamalla vettä, nukahdin ponnistusvaiheessa supistuksien välissä. Muistan pyytäneeni, että saisin lähteä kotiin ja yrittää seuraavana päivänä uudestaan. Kuusi ja puoli tuntia kestäneen synnytyksen jälkeen rinnalleni nostettiin vaaleanpunainen, (vähän) vanhalta mieheltä näyttävä, täydellinen tyttövauva. Muistan yhä sen epätodellisten tunteiden vuoristoradan. Siinäkö sä nyt sä sitten oot ja tottakai sä olet, siihen sä kuulut. Osaanko mä olla äiti, olenko tarpeeksi hyvä, miten tästä eteenpäin. 

Kun tulin synnytyssairaalasta tyhjään, siistiin ja hiljaiseen kotiin,  ja laskin nukkuvan vauvan (toppahaalarissaan!) parisängyllemme, muistan miettineeni, että ensimmäistä kertaa elämässäni olin tilanteessa, jota en ihan täysin hallinnut, enkä tiennyt, millainen alkava luku elämässäni olisi. Piilotin veitsitukin ja näin viikkoja painajaisia tulipaloista. Pelkäsin, että joku kaatuu rattaiden päälle, että hän lakkaa yöllä hengittämästä, että hän on vakavasti sairas. En osaisi ennakoida, en voisi koskaan suojella ihan kaikelta. En sydänsuruilta, en huonoilta valinnoilta, en luonnonkatastrofeilta. 

Se neljä vuotta sitten alkanut luku on ollut elämäni parhain. Olen rakastanut niin väkevästi, että ihan sattuu. Olen valvonut kuukausia, käynyt läpi erilaisia kriisejä ja elämänvaiheita. Olen ollut epävarma ja haavottuvainen, mutta myös meinannut pakahtua onneeni. Olemme asuneet kolmessa eri osoitteessa, kohdanneet muuttuvia työ-ja opiskelukuvioita, lapsilukukin on kasvanut yhdestä kolmeen. 

Esikoisen neljävuotissyntymäpäivänä pienin, katraan kolmas ja viimeinen, lähti konttaamaan. Päivänsankari aikoo isona tulla aikuiseksi ja tulla viereeni nukkumaan, ajaa autoa, meikata ja kirjoittaa koneella viestejä silmälasit päässä. Tyttö, joka käänsi syntyessään koko elämämme ylösalaisin on nyt neljävuotias. Tulisieluinen, temperamenttinen, omapäinen, aikaansaava, empaattinen ja älykäs neljävuotias, joka pitää Frozenista, koirista, pikkuveljistä ja puistoon polkupyöräilemisestä. 

Tuntuu, että juuri nyt pitäisi voida sanoa jotain suurta ja mahtavaa, mutta oikeasti haluan fiilistellä yhdessä vietetyllä ajalla. (Ja okei, toipua 18 lapsen lastenkutsuista.)

Onkohan meidän matkassamme vielä niitä kesän 2011 odottajia, joiden kanssa yhdessä jännättiin blogeissa ja kommenttibokseissa, kuka synnyttää ensin? Mitä teille kuuluu? Miltä nyt tuntuu?


Seuraa Bloglovinissa, Facebookissa, Instagramissa (@lapsellistablogi) tai Blogilistalla

9 kommenttia:

  1. Onnittelut :) meillä isoin täyttää reilun kuukauden päästä jo viisi vuotta. Mä en lakkaa ihmettelemästä mihin aika katoaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puoli vuosikymmentä, oi! <3 Aika todellakin kuluu nopeasti!

      Poista
  2. Mä olin sun kanssaodottaja, mutta la huomattavasti aiemmin - tammikuun alussa. Täällä meillä on nyt 4,5vuotias poika joka tykkää kaikista mahdollisista moottorivempaimista mönkijästä kaivinkoneeseen, pyöräilystä, ruohonleikkuusta, ja toimii jo nyt suojelevana puolustajana 6kk pikkusiskolleen. ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että, ihana kuulla, että olet ruudun takana edelleen! :) Mikähän noissa moottorivempeleissä onkin, kun meidänkin 2,5-vuotias bongailee ambulansseja, poliisiautoja, kaivinkoneita... Vaikka meillä mies ei vaihda edes auton renkaita eikä todellakaan olla kiinnostuneita moottoriurheilusta tms. Kai se tulee joiltain niin luonnostaan:)

      Poista
  3. Yhä mukana, tottakai! ;) Meillä vietetään Esikoisen 4v synttärijuhlia ensi sunnuntaina, järjestelyjä tähän asti tehty tasan nolla. Nooh, ehtiihän tässä vielä. :D Me myös loppujen lopuksi päädyttiin vielä viettämään sukulaissynttäreitä. Sankari ei itsekään osannut oikein nimetä kavereita kutsuttavaksi (tai ne vaihtelivat päivittäin), joten rennosti aikuis- ja serkkuseurassa juhlitaan. Saas nähdä joko ensi vuonna toisin.

    Isoja on jo nää meidän esikoisen, huoh!

    VastaaPoista
  4. Täällä myös kanssaodottaja jolla oli tyttären syntymäpäivä sama kuin teillä :) meillä myös juhlittiin kahdessa otteessa ison vierasmäärän takia

    VastaaPoista
  5. Minäkin täällä! En yhtään muista miten törmäsin sun blogiin, mutta tulin, näin ja parkkeerasin tähän vasta, kun olit kirjoittanut alle 10 postausta. Ja tässä ollaan edelleen, lokakuinen 2011 leikkii juuri tuolla Muumitalollaan. :) Meille on tulossa marraskuussa toinen, ja sun blogi on ainoa, jossa en ole kokenut "yyyhoonpaskaäiti"-oloa vaikka ikäero on tämän päivän Suomeen jotenkin mielettömän suuri. Vaikka se onkin vain himpun päälle 4 vuotta, olemme ainoat, siis ihan todella rehellisesti ainoat, jotka esim. silloisesta synnytysvalmennusryhmästä olemme edelleen yksilapsinen perhe. Todella monella on jo kolme lasta. Samoin kaikki ne blogit joita silloin esikoisen odottajana seurasin ovat olleet jo pitkään kahden tai kolmen lapsen blogeja ja me vaan kummajaiset pysytään yksilapsisina. Onneksi, voi Luojalle kiitos onneksi tämä on oma valinta eikä lapsettomuuden sanelemaa. Voin vain kuvitella miten syvissä vesissä sitä uisi, kun nyt jo olen kokenut melkoisia tunnemyrskyjä kun en ole halunnut pikkusisarusta aiemmin - olenko tunnevammainen? Ansaitsenko edes toista lasta kun en ollutkaan valmis ottamaan sitä vastaan kahden vuoden standardi-ikäerolla?

    Mutta kyllä, täällä ollaan, puoliväli kolkuttelee kakkosraskaudesta ja elämä on mahtavaa. Vietellään neljän päivän juhannusvapaita ennen viimeistä työviikkoa. Loman alkuun on luvassa muumihullun 3-vuotiaan unelmien täyttymys; Muumimaailma. Oioi.

    VastaaPoista
  6. Raskautta toivoessa löysin blogisi eli noin 4,5 v sitten. Siitä asti matkassa. Oma esikoistytär täyttää marraskuussa 4. :) Kyllä sitä hämmästelee miten isopienityttö tollainen melkein neljävee on.

    VastaaPoista
  7. Ihan mielettömän hyvin kirjoitettu vauvan syntymän tuomista tunteista! Varsinkin tuo, että en voi suojella ihan kaikelta ja en voi ennakoida tulevaa, uskomattoman kamalaa! Makaan tässä sängyllä kaksiviikkoinen ihmeemme sylissä ja olen todella yllättynyt, kuinka suuria tunteita ihmisessä voikaan olla. Yksi ilta itkin miehelleni, että miten kukaan voi kestää, jos omaa lasta kiusataan. Sitä niin vain toivoo pelkkää hyvää ja parasta kaikkein rakkaimmalle <3

    VastaaPoista