Social Media Icons

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Meidän sormiruokailu & Playtray + KG Design-arvonta

205 kommenttia , , , , , Share It:


Ruoka ja ruokailu. Niiden ympärillä elämämme on viime vuodet enemmän tai vähemmän pyörinyt. Raskausajan ravintosuosituksista imetystukipuhelinviidakkoon ja korvikekoodiin, tiukasti aikataulutettuun viiden maisteluaterian päiviin, makaroniralliin ja allergiatesteihin. Päivä alkaa ruokailulla ja päättyy siihen, ja vielä toistaiseksi evästaukoja tarvitaan yöaikaankin.

Yksi parhaimmista ja omalla tavallaan helpoimmista valinnoista lasten ruokaan ja ruokailuun liittyen on ollut, että he ovat aina syöneet (edes jonkin verran) kiinteitä ruokia itse, siis sormiruokailleet.  Tiheän imun kausien ja itkuisten vatsavaivakuukausien jälkeen saatan vain laskea lapsen syöttötuoliin ja katsoa, kuinka hän silmät loistaen fiilistelee kurkunpalalla kun itse voin samaan aikaan syödä oman ateriani lämpimänä.

Ensimmäisen lapseni kanssa olin hätää kärsimässä annoskokoja ja keskikäyrän alapuolella laahaavaa painokäyrää katsellessa, kävin ekstraneuvoloissa ja mietin, voiko joku todella elää yhdellä lihapullalla ja palalla nektariinia puoli päivää. Ja kyllä voi. Edelleen hyvin pieniruokainen nelivuotias on verrattain pitkä (pituusmittaa emme tosin ole saaneet sitten kaksivuotissneuvolan - hän kun ei ole erityisen yhteistyöhaluinen tällaisissa asioissa), reipas ja kasvaa hyvin. Toisen ja kolmannen lapsen kanssa emme tehneet ruokailusta tai annoskoosta numeroa, vaan luotimme siihen, että elämä kantaa. Halusimme tehdä ruokailutilanteista mahdollisimman mukavia ja stressittömiä, ja koska lapsemme ovat olleet aina kiinnostuneita keittiöstä, syömisestä ja ruoasta, tuntui sormiruokailu ja siihen kannustaminen hyvin luontevalta.

Meillä osa leppoisaa sormiruokailua on oikeastaan ollut se, että tarjolle on laitettu, mitä kotoa on sattunutkaan löytymään (maisteluvaiheessa tietysti hillityssä tahdissa). Porkkanatikkuja, kurkkutikkuja, avokadoa, banaania, nektariinia, persikkaa, marjoja, bataattia, perunaa, jauhelihaa ja niin edelleen.




Kun ruokailemassa on pinsettiotetta treenaava tyyppi, ei sotkulta tietenkään voi välttyä. Meillä sen minimoimiseksi on päädytty helppoihin suojakeinoihin; ruokailualustaan tai tarjottimeen sekä ennennäkemättömän tyylikkääseen muoviessuun.
Saimme  TrippTrapp-syöttötuolin päälle asetettavan Playtray-tarjottimen noin kolme vuotta sitten, ja kaikkien kolmen lapsen kanssa sitä käyttäneenä vannon sen nimeen sormiruokailusotkuilta pelastavana lastentarvikkeena. Playtrayssa on korkea reuna, joten kaatuvat maitomukit eivät valu lattialle, ja jonka vuoksi meillä  ei nyt maisteluvaiheessa ole ollut lainkaan lautasta käytössä. Kumoan maisteltavan satsin tarjottimelle, ja ruokailun jälkeen nostan tarjottimen tiskialtaaseen ja pesen sen pikaisesti. Playtray ei vaadi minkäänlaista asentamista eikä siinä ole liikkuvia osia. Meidän vauvamme syöttötuoli on ostettu käytettynä, ja on varmaan kymmenen vuotta vanha, mutta Playtray sopii senkin päällä käytettäväksi. Playtray vaatii tietysti käytössä jonkin verran tilaa ympärilleen, mutta esimerkiksi meille, joilla on pieni keittiönpöytä, käy tällainen ratkaisu vallan mainosti - sen lisäksi, että kyseisestä ruokailualustasta voi surutta hangata tahmeaa kaurapuuroa tiskiharjalla, toisin kuin massiivipuisesta ruokapöydästä.


Yhtä lailla hitiksi ovat nousseet ruokailualustat isommilla (itse syövillä) taaperoilla. Korkeiden reunojen sijaan olen arvostanut näppärää kokoa (esimerkiksi testissä ollut korkeareunainen Stokken Table Top vei kohtuuttoman paljon tilaa pieneltä pöydältä), helppohoitoisuutta ja nahkeaa pintaa, jolla pysyvät hyvin paikoillaan astiat ja kupit. Meillä on ollut päivittäisessä käytössä jo parin vuoden verran Maxplaylta myös saatu KG Designin silikoninen pilvitabletti, jonka olen päivän päätteeksi viskannut aina astianpesukoneeseen. Ja kyllä, kahden vuoden ajan. Viidentoista euron hintainen silikonitabletti lukeutuu ehdottomiin suosikkeihini sekin, ja oman keittiömme lisäksi samanlaiset tabletit ovat pitkään jo löytyneet mummoloista ja mökiltä, sillä silikonitabletti pysyy hyvin pöytäliinankin päällä (suojana).

Lattian tippuvista elintarvikkeista siistimpänä pitäisi varmaan enää koira - trust me, kaikki kivet on käännetty.

Sain luvan arpoa teille sormiruokailua ja lasten ruokailua ylipäänsä helpottavia tuotteita yhteistyössä Maxplay-verkkokaupan kanssa, ja tällä kertaa paketteja on jaossa kolme. Yksi onnekas voittaa Stokken TrippTrapp-tuoliin sopivan Playtray-tarjottimen (ovh 59e) ja kaksi onnettaren suosimaa taasen KG Designin silikonitabletit - tietysti vapaavalintaisessa värissä! Kerro kommenttiboksissa 29.6. mennessä, tavoitteletko pelkästään jompaa kumpaa tuotetta (Playtray-tarjotin kun sopii vain TrippTrappiin, tabletti tietysti tuoliin katsomatta minkä vain pöydän päälle) vai molempia sekä toivomasi väri Playtraysta ja/tai KG Designin tabletista Maxplayn valikoimassa

Arpaonnea!

Seuraa Bloglovinissa, Facebookissa, Instagramissa (@lapsellistablogi) tai Blogilistalla

205 kommenttia:

  1. Valkoista play trayta ja mustaa pilvitablettia yrittämässä!

    VastaaPoista
  2. Ihana arvonta! Haluan tietysti voittaa playtrayn, mutta tablettikin olisi kiva (kolme meillä niitä jo onkin :) . Playtray saisi olla valkoinen ja tabletti harmaa. Hyvää juhannusta teille 😊

    VastaaPoista
  3. Kg designin pilvitabletti olisi ihana, värinä harmaa tai aqua :)

    Niina, niina490@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Silikonitabletti olis enemmän kuin tarpeen meidän kaksivuotiaalle, tai no siis totta puhuen enemmän sitä itse kaipailen auttamaan syömisen jälkeisen räjähdysmäisen sotkun taltuttamisessa :D
    Erityistä väritoivetta ei ole, kunhan toimii :D

    -Saana

    VastaaPoista
  5. Playtray transparent tai harmaa tabletti ☺️

    VastaaPoista
  6. Valkoinen pilvitabletti houkuttaisi :)

    VastaaPoista
  7. Ehdottomasti musta playtray toiveissa! :)

    VastaaPoista
  8. Molemmille tarvetta!

    Sari S

    VastaaPoista
  9. Playtray olis meille niin passeli. Poika on kovin inmokas maistelemaan uusia ruokatuttavuuksia ja tällä hetkellä eletään ihanaa minä itse-vaihetta. Spseruoatkin on pakko saada syödä itse, kiva.. ja värivaihtoehtona olis kiva se "läpinäkyvä". :)

    VastaaPoista
  10. Molemmat tulisivat meillä tarpeeseen kun on sotkijoita monenikäisiä! Värinä musta kumpaankin :)

    VastaaPoista
  11. Voi että, kyllä KG designin tabletti olisi enemmän - kuin tarpeen meidän perheessämme!
    -Tiia

    VastaaPoista
  12. Valkoista tablettia tavoitellaan!:)

    VastaaPoista
  13. Valkoinen playtray ja uggly keltainen tabletti :)

    VastaaPoista
  14. Kiva arvonta! Meillä 14-kuinen lusikan käyttöä harjoitteleva sormiruokailija, joten molemmat tulisi käyttöön varmasti. Värillä ei niin väliä, mutta musta on aina tyylikäs :)

    VastaaPoista
  15. kumpi vaan mustana tulis tarpeeseen meillä, perheessä kun on sekä vauva- että taaperoikäinen sotkija

    VastaaPoista
  16. Molemmat olis hyvinkin tarpeellisia. Kaikki käy, mut mieluiten mustana. :)

    VastaaPoista
  17. Kolmannen lapsen kanssa musta playtray antaisi äidille mahdollisuuden juoda joskus aamukahvi edes haaleana ��
    -tipsu

    VastaaPoista
  18. Molemmat olis hyvinkin tarpeellisia. Kaikki käy, mut mieluiten mustana. :)

    VastaaPoista
  19. Molemmat olis hyvinkin tarpeellisia. Kaikki käy, mut mieluiten mustana. :)

    VastaaPoista
  20. Musta pilvitabletti olisi toiveissa täällä :)

    VastaaPoista
  21. Play tray läpinäkyvänä olisi arjen pelastaja<3

    VastaaPoista
  22. Juuri eilen mietin että pitää alkaa näitä hankkimaan kun on meille ajankohtainen juttu ihan näillä näppäimillä :)

    Onneani kokeilen transparent playtrayn ja harmaan pilvi tabletin suhteen! :)

    VastaaPoista
  23. Valkoinen pilvi on kaunis ja kätevä! Ostin toiselle lapselle sellasen kokeeksi ja nyt toisen samanlaisen ottaisin myös pienemmälle ilomielin!
    Saana, sala-manteri@hotmail.com

    VastaaPoista
  24. Ei vitsi, meille ehdottomasti tuollainen tabletti mustana!

    VastaaPoista
  25. Tabletti mustana tai tarjotin läpinäkyvänä olisivat kumpivain ihan mainioita!! :)
    -Laukku

    VastaaPoista
  26. Playtrayn väritoive läpinäkyvä ja tabletti vaaleanpunainen

    vaatehuttuja(@)gmail.com

    VastaaPoista
  27. Playtray valkoisena ja pilvitabletti mustana, niille olisi tässä perhessä akuutti tarve! :)

    -PKS

    VastaaPoista
  28. Musta playtray! Ku jossen mää het oo pesemässä niitä mustikkatahroja...

    VastaaPoista
  29. Molemmissa arvonnoissa mukana! Pilvi-tabletti mustana tai harmaana. Play tray läpinäkyvänä. norppastiina at gmail.com

    VastaaPoista
  30. Musta playtray! Ku jossen mää het oo pesemässä niitä mustikkatahroja...

    VastaaPoista
  31. Musta playtray ja harmaa pilvi, molemmat ihanan näköisiä!
    Meillä aletaan ihan just kohta (sormi)ruokailla kiinteitä kun 6kk tulee täyteen ja näia molemmista olisi kyllä apua. :)

    VastaaPoista
  32. meillä on jo koira mut se ei siivoa pöytää.lasipöytä ja sotkeva lapsi on aika horror yhdistelmä joten musta tai aqua pilvi pelastamaan mun hermot ja pöytä:)

    VastaaPoista
  33. Musta playtray ja valkoinen pilvi tabletti ilahduttaisi meitä.

    veera.tepponen(at)gmail.com

    VastaaPoista
  34. Kumpikin kelpaisi. Meiltä löytyy myös lapsi trio aikalailla samalla kokoonpanolla kuin teillä; 4v, 2,5v ja 5kk joten kummatkin tulisivat tarpeeseen.
    -Jonna

    VastaaPoista
  35. Molemmat tulisivat enemmän kuin tarpeeseen! :) Tarjottimessa valkoinen ja tabletissa harmaa..
    -Elina86

    VastaaPoista
  36. Kg musta pilvitabletti olisi ihana!
    sanna.vrtinen(at)gmail.com

    VastaaPoista
  37. Oi valkoiset pilvitabletit meille!
    Ostin esikoiselle tuon Stokken Table Topin kun ilman sitä ei kuulemma voinut (sormi)ruokailla, mutten kyllä vielä puolentoistakaan vuoden jälkeen näe, mikä siitä tekee välttämättömän. Tuo pilvitabletti sen sijaan tuntuisi meillekin parhaalta.
    jutta.yilmaz@gmail.com

    VastaaPoista
  38. Musta playtray ja roosa pilvi sopisi meidän tytölle kun meillä kohtaa alkaa sormiruokailu :)
    annika.nigmann@gmail.com

    VastaaPoista
  39. 2,5 v sekä 9 kk eli molemmat ovat haaveissa. Läpinäkyvä playtray ja/tai vaaleanpunainen pilvi..

    VastaaPoista
  40. Tavoittelen pelkästään pilvitablettia Aatos-pojalle. Meillä on Tripp trappissa Stokken oma tarjotin. Se lienee uudempi juttu kuin Playtray? - Pauliina

    VastaaPoista
  41. Musta playtray tai aqua pilvitabletti

    VastaaPoista
  42. 3-vuotiaalle pilvitabletti vaaleanpunaisena ja / tai puolivuotiaalle läpinäkyvä playtray. Eli molemmissa mukana, huippuarvonta!

    henniko (at) gmail.com

    VastaaPoista
  43. Musta playtray olis meille super juttu :) -Sara

    VastaaPoista
  44. Valkoinen play tray tai valkonen pilvitabletti ois ihan jees. :) Poika täytti just 6kk ja ollaan tässä katseltu syöttötuoleja, niin tää arvonta tuli just ku tilauksesta! :)

    jennislullaby(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  45. Kummassakin mukana. Värillä ei väliä. Oon onnellinen vaan jos arpaonni suosii :) -henna

    VastaaPoista
  46. Eikä, nyt on kyllä joku lukenut mun ajatukseni! Kohta 8 kk tyttösen ruokailuihin olis apu tarpeen! Tavoittelen läpinäkyvää playtrayta ja valkoista pilveä.

    Erkki

    VastaaPoista
  47. Musta playtray tai pilvitabletti ois unelma! :)

    VastaaPoista
  48. Playtray!!!! Värillä ei väliä esim musta. Saalistanut sitä viikkoja. Tabletti ei käy koska meillä ei ole erillistä ruokapöytää.
    Jennah_90_@hotmail.com

    VastaaPoista
  49. Meille sopisi läpinäkyvä playtray tai turkoosi autotabletti :)
    mannisto.ansku@gmail.com

    VastaaPoista
  50. Osallistun molempien arvontaan, playtray läpinäkyvänä ja harmaa pilvitabletti :)

    VastaaPoista
  51. Vaaleansininen pilvi olisi toiveissa! :)

    VastaaPoista
  52. KG Design Pilvi ruokailualusta Aqua tai harmaa.

    VastaaPoista
  53. Tuleva sormiruokailija haluaisi molemmat ja valkoisena :)
    mariasiren11@hotmail.com

    VastaaPoista
  54. Musta pilvitabletti olisi hyvä! Me käytämme sitä uuden pöydän suojana aikuistenkin lautasten alla. :)

    VastaaPoista
  55. Molempien arvonnassa mukana :) playtray läpinäkyvänä ja pilvitabletti vpunaisena :

    VastaaPoista
  56. Kummallekin olisi tarvetta eikä väreillä niin väliä :) täällä sotkua kyllä riittää aina vaikka koirakin koittaa siivota :)
    --
    AINO

    VastaaPoista
  57. Tablettia havittelen, kuviona tuo pilvi on aivan ihana! Väri joko harmaa tai musta!

    petra_salmi@hotmail.fi

    VastaaPoista
  58. Valkoista Playtrayta tavoitellaan! :)

    VastaaPoista
  59. Valkoinen playtray tai musta pilvitabletti :)

    VastaaPoista
  60. Tämän pikkusyömärin kanssa molemmat olisi tarpeen. Tabletista mieluisin on musta auto ja playtray mustana myös.
    reetta_p@hotmail.com

    VastaaPoista
  61. Sattuipa sopivasti tämä arvonta, sillä taloudestamme löytyy 9-kuinen sormiruokailija ja 2,5-vuotias tahmatassu. :) Havittelen siis molempia palkintoja mustassa värissä, koska Stokken tuolikin löytyy. :)

    sofia.palola at gmail.com

    VastaaPoista
  62. Tänään kasasin TrippTrapin odottamaan että esikoiselle tulisi muutama viikko ikää lisää jotta pääsee sormiruokailun alottamaan ja lapsivieraita ajatellen tollanen silikoonialusta olisi loistojuttu. Tarjotin saisi olla silikooninvärinen ja alusta ehdottomasti pinkki auto! :)
    -ensikertalainen-

    VastaaPoista
  63. Molemmille olisi käyttöä. :) Tarjottimen ottaisin läpinäkyvänä ja pilvitabletin valkoisena.
    soupemo@ hotmail.com

    VastaaPoista
  64. Mustana molemmat! Viimeksi missasin yhdellä päivällä blogisi Playtray-alwkoodin vpimassaolon, sniif. :)

    VastaaPoista
  65. Molempia:) punainen tarjotin taibpinkki pilvi��

    whyangelcry@gmail.com

    VastaaPoista
  66. Stokkea ei ole, joten pelkän silikonialustan arvonnassa mukana. :) Värinä turkoosi.

    vadelmamustikka@gmail.com

    VastaaPoista
  67. Valkoinen silikonitabletti olisi ehdoton vajaa kaksivuotiaan kanssa! :)

    jonnamoilan(at)gmail.com

    VastaaPoista
  68. Molemmille olisi tarvetta, vauvalle playtray ja esikoiselle oma pilvi <3

    VastaaPoista
  69. Molemmille olisi tarvetta, vauvalle playtray ja esikoiselle oma pilvi <3

    VastaaPoista
  70. Mukana tavoittelemassa mustaa pilvitablettia :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  71. Musta pilvitabletti olis aivan loistava 11kk ikäiselle sormiruokailijalle.

    VastaaPoista
  72. Musta pilvitabletti! :)
    jenni_r@hotmail.fi

    VastaaPoista
  73. Vaaleanpunainen silikonitabletti

    VastaaPoista
  74. Valkoista play trayta ja mustaa pilvitablettia arvonnassa kokeilemassa. Sanna.kervola@gmail.com

    VastaaPoista
  75. Mukana arvonnassa, toiveena silikonitabletti aquan värisenä.:) -Riina/ riina.kallioniemi@hotmail.com

    VastaaPoista
  76. Musta playtray ja vaaleanpunainen pilvitabletti! :)

    VastaaPoista
  77. Oi, meillä olisi ehdottomasti tarvetta tuolle tabletille. Lemppari olisi musta pilven mallinen.

    - P (blues.drive.monster(a)hotmail.com)

    VastaaPoista
  78. Turkoosi rally ja kirkas playtray :)

    VastaaPoista
  79. Playtray valkoinen ja pilvialusta musta. piakhaataja@gmail.com

    VastaaPoista
  80. Pilvitabletin toivossa mukana arvonnassa! :)

    nenonen.elina@gmail.com

    VastaaPoista
  81. molemmille olisi todellakin tarvetta!!

    VastaaPoista
  82. Playtray valkoisena ja pilvitabletti harmaana :)

    VastaaPoista
  83. Kumpi tahansa olisi enemmän kuin tervetullut meille ja väritoiveena molemmissa valkoinen :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  84. Playtray punaisena ja Pilvitabletti harmaana :)

    VastaaPoista
  85. Pilvitabletti mustana olisi kiva ja tarpeellinen meidän sormiruokailijalle, sitä tavoittelemaan siis :)

    VastaaPoista
  86. Musta pilvitabletti sopis meidän pikku naperolle kuin nenä päähän! :)
    viivi_soininen@luukku.com

    VastaaPoista
  87. Musta pilvitabletti tulisi tarpeeseen :)
    havann88@gmail.com

    VastaaPoista
  88. Valkoinen pilvitabletti sopisi hyvin pikku sottapytylle :)

    VastaaPoista
  89. Kyllä kiitos,ottaisin vaikka molemmat, jos arpaonni suosisi! Play tray valkoisena ja pilvitabletti harmaana. :)

    Täältä sun blogista saa loistavia vinkkejä,kiitos Anna, että jaksat niitä meille jakaa!

    VastaaPoista
  90. Playtray meillä jo onkin itse asiassa sinun suosituksestasi hankittuna ja hyvä onkin, joten mustaa pilvitablettia tavoittelen meidän 1-vuotiaalle kunhan hän tulee siihen ikään.

    elina.vuokila@suomi24.fi

    VastaaPoista
  91. Molemmille olisi akuuttia tarvetta! :)
    t.Jenni&Neiti L

    VastaaPoista
  92. Molemmat olisi mukava saada, täytyy toivoa että arpaonni suosisi. Väreinä olisi Playtray transparent ja Pilvitabletti valkoisena. :)

    VastaaPoista
  93. Pöytätabletti olisi meillä tarpeen, nyt käytössä sellainen joka luistaa pöydällä... Tytär toivoisi vaaleanpunaisen Mr Ugglyn, jos äiti saa valita, niin sitten valkoinen pilvi.... Jos voitto osuisi kohdalle päätyisimme johonkin kompromissiin :) -AnnaMaria- runoilija_ellu@luukku.com

    VastaaPoista
  94. Valkoinen playtray ja harmaa tai valkoinen tabletti! <3
    leevilotta(at)luukku.com

    Hyvää juhannusta! :)

    VastaaPoista
  95. Valkoista pilvitablettia havittelee ja toivon itselleni arpaonnea! Mukavaa juhannusta!

    suviva_(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  96. Tarjotin erityisesti kiinnostaa.

    VastaaPoista
  97. Tänne kelpaisi vaikka molemmat! Play tray läpinäkyvänä ja pilvitabletti valkoisena.

    Luen aina mielenkiinnolla blogiasi! Täältä saa hyviä vinkkejä ja tunnelma on aidon realistinen. Kiitos, että jaksat postailla!

    VastaaPoista
  98. Moi! Toivoisin kovasti pilvitablettia, värillä ei väliä! Kiitos blogistasi! :)

    VastaaPoista
  99. Täälä kasvaa potra poika kohta toisella kuulla ja syömähalut on sitä luokkaa,että ruokapöydän ääressä tullaan jatkossakin viihtymään :D Joten näille on meillä varmasti käyttöä tulevaisuudessa! Play tray olisi kiva läpinäkyvänä ja tabletti mustana. Molempia tavoitellaan! -Petra petelius_99@hotmail.com

    VastaaPoista
  100. Pilvitabletti harmaana! saanamy@gmail

    VastaaPoista
  101. Pilvitablettia valkoisena tavoittelen :)
    babystepblogi@gmail.com

    VastaaPoista
  102. Vaaleanpunaiselle pilvitabletille olisi käyttöä :)

    VastaaPoista
  103. Molempia! Playtraysta transparent ja pilvitabletti harmaana

    VastaaPoista
  104. Ihana arvonta, etenkin tarjottimelle olisi suuri tarve. Osallistun molempiin arvontoihin, tarjottimesta valitsisin kirkkaan ja tableteista mustan pilven.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  105. Musta pilvi-tabletti tai valkoinen tarjotin! 😊 harmaa pilvi meiltä jo löytyykin ja se on aivan mahtava. Pakkasin sen mukaan juhannuksen viettoonkin! 😊 ☁

    VastaaPoista
  106. Mustana playtray tai mustana pilvitabletti! Molemmat tulee varmasti aikanaan tarpeeseen nyt 3kk poikamme opetellessa ruokalun saloja! :)

    VastaaPoista
  107. Mustana playtray tai mustana pilvitabletti! Molemmat tulee varmasti aikanaan tarpeeseen nyt 3kk poikamme opetellessa ruokalun saloja! :)

    VastaaPoista
  108. Valkoinen tabletti tai transparent tarjotin. Molemmat kelpaa :)
    T. KaroB

    VastaaPoista
  109. Musta pilvitabletti ja valkoinen playtray :)

    VastaaPoista
  110. Molemmissa arvonnoissa mukana! Läpinäkyvä playtray ja valkoinen pilvitabletti. :)
    -Hanna V.

    VastaaPoista
  111. Mukana molemmissa arvonnoissa ja mustana ottaisin (sisko ottais). Siskon luona neiti 4v ja poitsu 3kk ja siellä käydessä mietin just et tulis kyllä tarpeeseen. Voi kun täti nyt voittais kerrankin arvonnassa. :)

    T:Mmarika

    VastaaPoista
  112. Ihana arvonta! Pilvitablettia mintun värisenä (onko se aqua?) olen ihastellut kaverilla ja sellaisen ottaisin mielelläni meillekin.

    VastaaPoista
  113. Pilvitabletti aquan värisenä olis ihana!

    VastaaPoista
  114. Playtray läpinäkyvä ja pilvi mustana kävisivät meille!

    VastaaPoista
  115. Yrittänyttä ei laiteta! Playtray valkoisena ja pilvi aquana. :)

    jamrii.m(a)gmail.com

    VastaaPoista
  116. Läpinäkyvä playtray olisi just meille sopiva ;)

    VastaaPoista
  117. Harmaa pilvitabletti tulisi kuin tilausksesta :) t.Mimura/ lipsetti at hotmail. com

    VastaaPoista
  118. Musta playtray tai harmaa pilvitabletti ois aikas ihana :)
    nonnalarissa@hotmail.com

    VastaaPoista
  119. Molemmissa arvonnoissa mukana: läpinäkyvä playtray tai valkoinen tabletti olisi tarpeen.

    VastaaPoista
  120. Meillä on kohta sormiruokailuiässä oleva tilliäinen, joten kummallekin olis tarvetta. Harmillisesti vain, meiltä ei löydy tripptrappia, joten tablettia tavoittelen ��
    Sanli@luukku.com

    VastaaPoista
  121. Vaaleanpunainen pilvitabletti olis kiva :)
    laura.malinen@outlook.com

    VastaaPoista
  122. Åiti kohta neljälle18. kesäkuuta 2015 klo 21.12

    Molempiin osallistun :)

    VastaaPoista
  123. Loistotuotteita ilmeisesti! Arkea helpottamaan ja pöytää kaunistamaan valkoinen tai harmaa pilvitabletti olisi ihana!
    -KaisuS

    VastaaPoista
  124. Läpinäkyvä playtray on ollut meillä hankintalistalla.. on vaan niin kova hinta! Jospa nyt voitettais, tarpeeseen tulisi.
    anuho@hotmail.com

    VastaaPoista
  125. Molempien arvonnassa mukana! Väreiksi kelpaisi vaikka juuri nuo kuvissasi näkyvät :)

    VastaaPoista
  126. Valkoista play trayta ja harmaata pilvitablettia jos arpaonni suosii :)
    nip4@hotmail.fi

    VastaaPoista
  127. Playtray tulisi meille juuri nyt tarpeeseen!

    VastaaPoista
  128. Valkoinen pilvi olisi kiva! :) Ihanaa jussia! :)

    VastaaPoista
  129. Mulle kelpaisi läpinäkyvä Playtray ja vaaleanpunainen pilvi :)

    VastaaPoista
  130. Molemmat sopis valkoisena meille. Ja tarpeeseen tulisivat 2-vuotiaan ja puolivuotiaan kanssa.
    - MariL

    VastaaPoista
  131. Molemmille olisi tarvetta. Playtray läpinäkyvänä ja pilvitabletti valkoisena :)

    VastaaPoista
  132. Osallistun molempien tuotteiden arvontaan. Playtraysta mieleisin on läpinäkyvä ja tabletista harmaa. :)

    VastaaPoista
  133. Osallistun molempiin arvontoihin, meillä juurikin puinen ruokapöytä.. Playtray läpinäkyvänä ja tabletista aqua :)

    satu.jamsa@luukku.com

    VastaaPoista
  134. Molempiin arvontoihin mukana valkoisena!

    VastaaPoista
  135. Musta tai vaaleansininen pilvitabletti! Valkonenkin sopis kyllä meille.. Hmm.. musta kyllä kuitenkin ehkä mieluiten :)

    VastaaPoista
  136. Molemmille käyttöä. :) iloista juhannusta!

    VastaaPoista
  137. Pilvi olisi passeli! Väriä pitänee kysyä käyttäjiltä, luulen että tulisi kaikille vuorotellen käyttöön... :)

    VastaaPoista
  138. Molemmissa arvonnoissa mukana! :) värilläkään ei oikeastaan väliä mutta playtraysta vaikkapa tuo läpikuultava kuten teillä ja tabletista valkoinen.

    Mukavaa juhannusta!

    VastaaPoista
  139. Valkoista play trayta ja vaaleanpunaista pilvitablettia tavoittelemaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  140. Valkoista play trayta ja vaaleanpunaista pilvitablettia tavoittelemaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  141. Molempiantavoitellaan, valkoista ja vaaleanpunasta! h.malmlund@gmail.com

    VastaaPoista
  142. Playtray läpinäkyvä tai musta pilvitabletti.
    sarqmaailmalla@gmail.com

    VastaaPoista
  143. Playtray läpinäkyvä tai musta pilvitabletti.
    sarqmaailmalla@gmail.com

    VastaaPoista
  144. Pinkki pilvi <3

    PASIANNI
    pasianni(a)gmail.com

    VastaaPoista
  145. Läpinäkyvä playtray odottamaan käyttäjäänsä

    krista.vuoksenranta(at)luukku.com

    VastaaPoista
  146. Osallistun molempien arvontaan! Playtraysta valkoinen väri ja tabletista vaaleanpunainen pilvi :) -niina- s.posti niina.jaas@hotmail.com

    VastaaPoista
  147. Mä tavoittelen valkoista pilvitablettia! :-)
    noraemilia.seppala (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  148. Musta pilvitabletti olisi hieno :)

    VastaaPoista
  149. Musta pilvitabletti olisi hieno :)

    VastaaPoista
  150. Musta pilvitabletti olisi hieno :)

    VastaaPoista
  151. Tabletti olis hyvä! Värillä ei niin väliä :)
    -Karoliina V.

    (karoliina.viertola@gmail.com)

    VastaaPoista
  152. Valkoinen play tray ja musta pöyätabletti
    jolannian@gmail.com

    VastaaPoista
  153. Molemmissa arvonnoissa mukana! Playtray läpinäkyvänä tai vaaleanpunainen pilvi tabletti olisivat mieleen :)
    fitsyy(a)outlook.com

    VastaaPoista
  154. Osallistun molempiin arvontoihin. Tarjotin läpinäkyvänä ja tabletti harmaana:)

    VastaaPoista
  155. Mukana molemmissa :) Läpinäkyvä tarjoitin, aquan värinen tabletti. tuttao(at)hotmail.fi

    VastaaPoista
  156. Olisi kohta puolin hyvinkin tarpeellisia molemmat :) musta playtray ja roosa tabletti

    tiiakos@gmail.com

    VastaaPoista
  157. Playtray läpinäkyvänä tulisi todella tarpeeseen kun ihan pian meillä asustaa yksi sormiruokailija :)
    nb0606(at)hotmail.fi

    VastaaPoista
  158. Osallistun arvontaan. Musta playtray ja aqua tabletti.
    sannikaisa.miettinen (at) gmail.com

    VastaaPoista
  159. Osallistun tabletin arvontaan. Harmaa olisi toiveväri. :)
    essi.aava@hotmail.com

    VastaaPoista
  160. Mukana arvonnassa! Toiveena musta playtray ja harmaa pilvi ��

    anniinan(at)gmail.com

    VastaaPoista
  161. Osallistun tällä kertaa vain tabletin arvontaan ja vaaleanpunaista pilvitablettia lähden havittelemaan.

    anniiname(a)gmail.com

    VastaaPoista
  162. Meillä olisi tarvetta harmaalle pilvitabletille ja mustalle tai punaiselle playtraylle (iiks, en osaa päättää :) -Meiju meiju.vihermaki@gmail.com

    VastaaPoista
  163. Playtray-tarjotin löytyykin jo, mutta tuollaista pilvi-tablettia olen jo pitkään himoinnut... Värinä aqua. :)

    VastaaPoista
  164. Musta pilvitabletti olisi toiveissa! :)
    -Sohvi

    Sohvis_88@hotmail.com

    VastaaPoista
  165. Musta playtray olisi haaveissa!

    VastaaPoista
  166. Punainen playtray

    roosa.liimula@gmail.com

    VastaaPoista
  167. Aquan värinen pilvitabletti olisi täällä toiveissa! :)

    -Ellu (ellu.takala at hotmail.com)

    VastaaPoista
  168. mustalla pilvitabletilla olisi täällä käyttöä

    VastaaPoista
  169. Valkoinen playtray ja harmaa pilvitabletti toiveissa :)

    VastaaPoista
  170. Tänne ihana pilvitabletti aqua-värillä, kiitos!

    VastaaPoista
  171. läpinäkyvä. mariestrange(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  172. Läpinäkyvä playtray olisi ihana,samoin kuin harmaapilvitabletti :)

    soile.mannisto@gmail.com

    VastaaPoista
  173. musta pilvitabletti sopisi meille :)
    rose-85@luukku.com

    VastaaPoista
  174. Tabletille olisi tarvetta ja harmaa olisi kiva

    VastaaPoista
  175. Meillä on 7 kk vanha tyttö, jonka kanssa ollaan aloittelemassa sormiruokailua. Valkoinen playtray tai musta pilvitabletti olisi oivana apuna tähän hommaan :)

    kiiskinen.riina(at)gmail.com

    VastaaPoista
  176. Musta Playtray pääsisi käyttöön syksyllä.

    VastaaPoista
  177. Läpinäkyvä playtray (ja musta pilvitabletti)! Ensimmäiset kaksi kertaa sormiruokailua jo kokeilleena esikoinen 6kk osoitti valloittavasti että nämä tulisivat ehdottomasti tarpeeseen meidän perheessä :)

    jennukka80@hotmail.com

    VastaaPoista
  178. Molemmille olisi käyttöä, pikkuisen sormiruokailun jaloa taitoa opettelvan sotkujen siivoukseen tyylikkäät apuvälineet olis helpottava apu, kotiin ja mummolaan +kesälomareissuun.

    VastaaPoista
  179. Harmaa pilvitabletti kelpaisi :)

    VastaaPoista
  180. Playtraysta valitsisin läpinäkyvän ja pöytätabletista harmaan. Täytyy pysyä suht neutraaleissa väreissä kun eihän sitä koskaan voi tietää onko seuraava käyttäjä tyttö vai poika ;D

    VastaaPoista
  181. Playtray olisi meiläkin tarpeen. Värillä ei väliä!
    t. Eva

    VastaaPoista
  182. Molemmille löytyisi käyttöä meidän perheessä. Värillä ei olisi väliä :D

    sanna_m5@luukku.com

    VastaaPoista
  183. Ihana arvonta! :) Playtray mustana tai pilvitabletti harmaana. :)

    VastaaPoista
  184. Ihana arvonta! Kumpikin on ollut ostoslistaala jo vähän aikaa, playtray valkoisena ja pilvitabletti turkoosina.

    Jasmina piste nevari (a) gmail piste com

    VastaaPoista
  185. Pilvitabletti mökille on ostoslistalla, jospa onni suosisi arvonnassa :)

    Mari ja Noel (mari.haapalainen@pp.inet.fi)

    VastaaPoista
  186. Playtray olisi haaveena :)
    JonnaH

    VastaaPoista
  187. Jos arpaonni suosii, niin playtray keplaisi läpinäkyvänä ja pilvitabletti turkoosina. :)
    HannaV

    VastaaPoista
  188. Kummatkin mustana :) -Aliisa

    VastaaPoista
  189. Valkoinen playtray ja musta pilvitabletti.
    -Varpu R.

    VastaaPoista
  190. Läpinäkyvä playtray ja valkoinen pilvi olisivat kivat. :)

    VastaaPoista
  191. Harmaa pilvi tabletti olisi kiva.

    VastaaPoista