Social Media Icons

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Aikuisten elämää: kummitäti

1 kommentti Share It:

Kummallakin taaperolla on päällä kyselykausi, ja päivittäin meillä pohditaan enemmän tai vähemmän miksi, miten, missä tai milloin. Suurten filosofisten pohdintojen sijaan meillä onneksi vasta vaaditaan nimiä pihan työkoneille, mietitään, miksi joku puhuu englantia ja että kuka asuu naapurissa.

Etenkin neljä vuotta kolmen viikon kuluttua täyttävää esikoista on lisäksi mietityttänyt ihmisten elämänkaari. Kuinka masuvauvoista tulee ihan oikeita vauvoja, sitten lapsia ja lopun viimein aikuisia. Pikkuvanha esikoinen aloittaa yhä useammin lauseita sanoin "kun minä olin lapsi..", ja pohtii usein, millainen on aikuisena tai mitä aikuisena voi tehdä. Aikuiset ainakin ajavat autoa, kirjoittavat viestejä, käyttävät silmälaseja, hoitavat lapsia, siivoavat, tekevät ruokaa ja käyvät kaupassa. Lisäksi aikuisilla kuulemma on mökkejä ja taloja. 
"Minä kasvan niin hitaasti! Kun minä olen aikuinen, niin minä syön aina sokerimehua enkä koskaan lihasoppaa! Lällä-llä-lää! Ja minä ostan kaksi maasua ja kanin ja pikkusiskon! Ja kun minä oon aikuinen, niin sitten minä pääsen nukkumaan sinun viereen", hän ilmoitti viime viikolla.

Viime aikoina meillä on puhuttanut erityisen paljon ammattivalinnat ja se, mitä ihmiset tekevät työkseen. Miksi tuo setä kiipeilee meidän katolla? Kuka ajaa junaa? Mistä tulee lääkäreitä? Naapurissamme asuu palomies, mikä on coolein juttu ikinä - siis sen jälkeen, että isoisäni on eläkkeelle jäänyt poliisi (poliisi joka elää!). Meillä on lähipiirissä ihmisiä töissä maalla, merellä ja ilmassa, ja kesäloman yhdeksi tavoitteeksemme otimme käydä kurkkaamassa tuttuja naamoja töissään tai harrastuksissaan.

Ensimmäisenä vuorossa oli kummitäti ja hänen iki-iki-ikioma hevosensa. Kuten arvata saattaa, reissu oli suksee. Lapset koettivat bongailla jo Sipoon kohdalla lampaita tien varresta, eikä rankka raekuurokaan hidastanut menoa. Yllätyksesemme 2,5-vuotias Armas oli varmaan eniten liekeissä! Hän kantoi hevoselle heinää, voikukkia, kävi syöttämässä leipää, halusi harjata, ratsastaa, irroittaa suojat jaloista. "Mitä minä sanon sitten? Se on LET'S GO! Ja sitten mä laukkaan!", Armas ilmoitti innoissaan.

Minusta on hellyyttävää, kuinka tärkeitä ja rakkaita kummit ovat (isommille) lapsille. Heistä puhutaan päivittäin kotona, eikä ihme: aina kun tapaamme, saavat lapset oman erityisen paikkansa auringossa. Silloin kummitädin kahvi jää jäähtymään kuppiin kun hän konttaa lastenhuoneen lattialla riemusta kiljuva kummityttö selässään, ihastelee uusia panda-hiuspampuloita, katsoo yhdessä valokuvia tai kuuntelee juttua Helinä-keijusta, joka juuttui kiinni mutaan. Tai kuten eilen, voi tarjota lapsille palasen omasta arjestaan. Tunnin verran hevosen harjaamista, taluttamista, tallimiljöötä. 

"Äiti, kun mä oon aikuinen niin sitten mäkin haluan Ellin (hevosen)."

Seuraa Bloglovinissa, Facebookissa, Instagramissa (@lapsellistablogi) tai Blogilistalla

1 kommentti: