Social Media Icons

tiistai 5. toukokuuta 2015

5 x silloin tunsin oloni tyhmäksi

8 kommenttia Share It:


Väsymys, univelka, kiire ja loputon tehtävälista näyttäytyvät ruuhkavuosina, ja hetkinä, jolloin havahtuu siihen, että kuulostaa tai näyttää todella dorkalta. Koska toimin päivittäisen kahvipannullisen ja tujun espresson voimin, tunnen oloni pöllöksi aika usein. Viisi eittämätätöntä tähtihetkeäni listan kuitenkin alle. (Kertokaa tekin omanne!)

1. Ajoimme joskus bussipysäkin ohi, jossa seisoi henkilöauto, jonka kyljessä luki bussiyhtiön nimi. Hämmästelin ääneen henkilöautoa dösärillä, johon mieheni virkkoi, että näin lähellä bussivarikkoa on varmaankin vuoronvaihto edessä. Että jonkun työvuoro loppuu ja toisen alkaa, ja kätevintä on vaihtaa paikkaa kesken matkan. Ikkunasta ulos katsellen ja ihan muina naisina pohdin ääneen: "niin, onhan se kätevää. Mutta onkohan kaikilla bussikuskeilla ajokortti?". (Henkka nauraa tälle edelleen.)

2. Perhekahvilassa istuneille äideille iski hillitön pullanhimo, ja reippaana ja riuskana lupauduin kipaisemaan lähikauppaan hakemaan palan painiketta. Nätisti keskenään leikkiviä lapsia lupasi ystäväni lapsineen jäädä kaitsemaan, ja niin kiireen vilkkaa painelin kauppaan 100 metrin päähän. Mietin kauhuissani matkalla, kuinka lapset ajattelisivat minun julmasti hylänneen heidät yhden pullapitkon vuoksi, ja puolijuoksulla ryntäsin kauppaan sisään, nappasin ostoskorin, ja varmalla mutta kuuluvalla äänellä sanoin ääneen, että "äiti ihan nopeasti vain käy kaupassa! menee ihan pieni hetki, malta vaan!". Hedelmä-vihannesosaston kuhina hiljeni kun muutkin huomasivat minun lennosta rauhoittelevan muovista ostoskoria.

3. Toisen lapsemme syntymän aikoihin asuimme vielä kaksiossa, ja nukuimme siis kaikki neljä samassa makuuhuoneessa. Sängyssämme oli kiinni sivuvaununa 1,5-vuotiaan esikoisen sänky, välissämme nukkui vastasyntynyt Armas, ja aika usein esikoinenkin oikeasti kapusi sänkyymme nukkumaan kesken yön. Yhtenä pimeänä tammikuisena yönä puoliunessa havahduin siihen, että vauva huutaa, huutaa, huutaa ja huutaa. Olin syöttänyt hänet, laittanut tutin suuhun ja silitin rauhoittavasti hänen selkäänsä. Taputin peppua, silitin päätä, mutta vauva se vain huusi kurkku suorana. Nousin ylös lähteäkseni vaihtamaan vaippaa, mutta kun nostin kyljessäni kiinni maannutta ja yllättävän painavaksi ehtinyttä lasta, tajusin, että silitin ja tuuditin nukkuvaa esikoista. Armas huusi sängyn toisella laidalla, seinän vieressä, raasu. (Mies oli ottanut jalat alleen ja nukkui sohvalla.)

4. Olin jokunen viikko sitten aina, ah, niin ruuhkaisessa lähi-Lidlissä ihan yksin ostoksilla ja untuvarotsi päällä puikkelehdin ostoskärryineni hyllyjen välissä. Palasin takaisin, selasin samoja hyllyjä ja katselin ostoslistaani tajuamatta mitään. Oli alkuilta päivänä, joka alkoi neljältä aamulla, ja pää oli sanalla sanoen jäässä. Kun viimein pääsin kassoille, olin hiestä märkä, puhelimesta oli akku lopussa ja posti, johon olin vielä suunnistamassa, oli menossa kiinni. "Esimiestä kaivataan kassalle", "kassoille kaivataan henkilökuntaa, kiitos", kuulutettiin. Taakseni jonoon tuli äiti lapsineen, ja karkean arvioni mukaan vanhemman poikani ikäinen taapero ei ollut talvivaatteissaan, no, sanalla sanoen iloinen, ja kun epämääräinen väninä yltyi karjumiseksi puolen metrin päässä, huomasin heijaavani ostoskärryjä ja rahkapurkkeja kärryissäni asetellessani sanovan: "joo, tosi kurjaa. ei mene enää kauaa, koita nyt vaan jaksaa". Kun tajusin olevani yksin, en uskaltanut kääntyä katsomaan takanani seisovan äidin ilmettä. En vain kehdannut.

5. Minulla on hyvä kasvomuisti, mutta todella huono nimimuisti, ja yhdistän ihmisiä ja asiayhteyksiä huonosti. Niinpä olen tuttavallisesti moikannut Martina Aitolehteä Matkahuollossa ja nyökkäillyt coolisti kaupungilla vastaan tulleille tv-kokeille.
Taannoin moikkasin takaisin tuttuja kasvoja kaupungilla ja hämmästelin siinä sitten, että "ai, sulla onkin nykyään tummat hiukset! Sopii tosi paljon paremmin kuin ne vaaleat", johon tummaverikkö jonka nimeä en muistanut vastasi hivenen hämmentyneenä: "mulla on aina ollut tummat hiukset...". Olin jo aikeissa tiedustella, miten häämatka sujui ja että olitpa kaunis morsian kun katselin hääkuvia Instagramista, miten näytätkin noin upealta vaikka olet pienten lasten kotiäiti (miten paljon ääneen sanomattomia ajatuksia mahtuukaan lyhyisiinkin kohtaamisiin), mutta nainen kiirehti tapaamiseensa. Onneksi. Tajusin myöhemmin, että kohtaamani ihminen on lapseton sinkku, ei Karoliina, joksi häntä luulin.
Nolompi kohtaaminen sattui kuitenkin pihakirppisreissun yhteydessä viime kesänä, kun tunsin pitkän ja mittailevan katseen kauempaa. Vilkaisin katsojaan päin sivusilmällä ja olin kuin en olisi ollutkaan. Hetkeä myöhemmin tämä entinen perhekerhotuttu tuli moikkaamaan, ja päässä löi tyhjää. Tutut kasvot, mutta kuka tuo on? Joku koulukaveri? Joku neuvolasta? Töistä? Asiakas? (Olen ihminen, joka ei tunnistanut omaa serkkuaan hänet tavatessaan - vaihtoehdot ovat lukemattomat.) Mitä? Kysyvän ilmeeni huomannut perhekerho-äiti esittäytyi, ja minä onneton yritin puolustukseni keksiä pikaista hätävalhetta. "No niinpä tietysti, aivan! Nämä aurinkolasit kyllä vaan jotenkin niin blokkaa kasvonpiirteitä, etten heti tunnistanut...". Paitsi että mulla ei ollut aurinkolaseja päässä vaan otsalla. Harmaa päivä jotenkin, sopersin....

Seuraa Bloglovinissa, Facebookissa, Instagramissa (@lapsellistablogi) tai Blogilistalla

8 kommenttia:

  1. Haha, ihan parhaita! :D Ihanaa, että muillakin on näitä tyhmiä hetkiä. Täällä eletään taas tällä hetkellä tyhmyyden kulta-aikaa eli vauva-vuotta. Voisin itekin tehdä vastaavan postauksen, täytyykin yrittää muistella kaikkia tyhmyyden huippuhetkiä. :D

    VastaaPoista
  2. Haha huippu :DD. Äitiys vie aivot! :D

    VastaaPoista
  3. Voi kun itsekin joskus voisi syyttää äitiyttä aivottomuudesta.. Ei ole nimittäin ollut kerta eikä kaksikaan, kun olen moikannut julkkista kadulla ihan muina miehinä. Pää on tunnistanut kasvot tutuiksi, mutta ei ole yhdistänyt henkilöllisyyteen ja luonnollisesti olen sitten ajatellut, että joku kaverihan se siinä on.. Lauri Ylönen, Matti Vanhanen, Marco Bjurström.. Ketä näitä miun "kavereita" niitä nyt onkaan..

    VastaaPoista
  4. Tunnistan itseni täysin...joskus olen huomannut heijailevani tyhjiä ostoskärryjä aivan ajatuksissani ja öisin herännyt myöskin puoliunessa syöttämään nukkuvaa vauvaa ja ihmetellyt miksei hän nyt syökään ja ties mitä :) Onneksi emme ole yksin. Se olisikin kamalaa :D

    VastaaPoista
  5. Eikä! Etenkin nelonen ja vitonen sai mut hytkymään naurusta :D nää tämmöset kämmit on ihan parhaita. Mä sanoin viime viikolla miehelle keskellä vilkasta vapputapahtumaa, että "sä et ikinä tottele mitä mä sulle sanon!", kun suoristin kantorepun paneelia, mikä oli taas jäänyt selässä kulkevan muksun pepun alle ruttuun. Oli aika nolo fiilis, kun ympärille olleet käänty katsomaan, että kuka ei tottele ja ketä :D

    VastaaPoista
  6. Hah, ihan parhaita! Nauroin vedet silmissä :D

    VastaaPoista