Social Media Icons

tiistai 28. huhtikuuta 2015

Ensimmäiset kaverisynttärit, iik!

2 kommenttia , , , , , Share It:


Viikonloppuna juhlittiin mummoa ja kerhon Annia, viisivuotiaalle sopivin vaaleanpunaisin menoin tietysti. Olimme ensimmäistä kertaa syntymäpäiväkutsuilla, joiden järjestäjää en oikeastaan tuntenut. Olimme toki kohdanneet tuulipuvuissa, kello kaulassa kerhon ovensuussa ja kerran muistan pikaisesti esitelleen vaunuissa nukkuneen, tuolloin vastasyntyneen kuopuksen, mutta ihan rehellinen ollakseni, en edes erota vesipilarihaalareissaan massana kerhopaikan eteisestä ryntäilevistä kerhokavereista kuin kourallisen (okei, naapurin lapset). Kun kerhorepussa odottikin vappuhupsuttelujuhla-ilmoituksen lisäksi kutsu kaverisynttäreille, olin yllättynyt ja iloinen (liki neljävuotiaasta Helmistä nyt puhumattakaan) mutta samalla tunsin perhosia vatsassa. Millainen protokolla yleensäkään on kaverisynttäreillä? Jätetäänkö lapsi sinne yksin? Mitä viisivuotiaan synttäreillä tapahtuu? Entä mitä viisivuotiaalle voi ylipäänsä ostaa lahjaksi? 

Helmin mukaan päivänsankarin suosikkeja olivat nukkekotileikit ja Barbiet, ja hyvä lahja olisi kuulemma keiju-Barbie. Tein työtä käskettyä, ja Prisman leluhyllyillä puikkelehdittuani löysin ja paketoin Salainen ovi-keijukaisen vaaleanpunaiseen prinsessapaperiin toivoen, että moinen todella voisi olla lahjalistalla. Ovella meidät otti vastaan pitkähiuksinen tyttö vaaleanpunaisessa tyllimekossa ja kimaltavassa hiuspannassa sekä tuttu äiti - ilman tuulipukua vain. Lahjakin sai saajaassaan aikaan riemunkiljahduksia, huh. 

Kaksi tuntia kestäneillä syntymäpäiväjuhlilla bongasin muitakin tuttuja kasvoja ja tuttuja lapsia. Join kupin kahvia, toimin varasylinä, hämmästelin päivää meidän kuopustamme vanhempaa poikavauvaa, kommentoin alueemme leikkipuistotoimintaa ja neuvolaa. Kuuntelin ihastellen ja hämmentyneenä juttua juhlien emännästä, joka päivänsankarin ollessa vauva mursi selkärankansa kotona kaatuessaan, soitti ambulanssin ja soitti sitten miehelleen, joka kotiin saapuessaan löysi vaimonsa lattialta imettämästä ja tyynesti juttelemasta vanhemmille tyttärilleen. 

Jaksan aina hämmästellä ja ihastella esikoiseni tapaa solmia ystävyyssuhteita viidessä minuutissa, paikassa kuin paikassa. Minulta vei kahdeksan kuukautta kyetä small talkiin. Mikäköhän siinä onkin, että aikuisiällä uusien tuttavuuksien tekemisestä tulee niin hankalaa? Itsellekin tulee niin hölmö olo, kun muutaman sadan metrin päässä on koko ajan asunut ihminen, jonka kanssa jutellessa tuli olo, kuin olisi tuntenut aina. Kahden nykyisessä kodissa ja uudella asuinalueella asutun vuoden jälkeen nolona myönnän, että olen käynyt asukaspuistossa yhden käden sormilla laskettavat kerrat, istunut hiljaa ja liennut sitten paikalta. 

Meillä juhlitaan kesäkuussa neljävuotiasta, ja teemaksi on toivottu vaihtelevasti merirosvo-keijuja, pelkkiä keijuja, keijuprinsessoja, yksisarvisia, sekä pinkkiä, kruunuja ja paljon ilmapalloja. Yksi asia on kuitenkin varma: sujautan ennen kerhokauden loppua lokeroihin kutsut koko porukalle. 

Seuraa Bloglovinissa, Facebookissa, Instagramissa (@lapsellistablogi) tai Blogilistalla

2 kommenttia:

  1. Siis joo. Mitä enemmän tulee ikää, ei sillä että kovin vanha olisin mutta kuitenkin, on vaikeampi tehdä tuttavuutta. Vaikka kuinka sosiaalisena itseä pidänkin!

    VastaaPoista
  2. ei ne kivat synttärit vaadi edes teemaa.meillä on lapset iloinneet ihan vaan parista kaverista jädeistä sun muista..kakkua on ihan turha edes tehä ton ikäsille:)

    VastaaPoista