Social Media Icons

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Leikkitreffeistä ja bloggaajista

10 kommenttia , , , , , Share It:
ep1IMG_3189IMG_3204IMG_3219IMG_3165 IMG_3170 IMG_3175 IMG_3195 IMG_3206 IMG_3231 IMG_3253

Varmaan parhaimpia asioita, joita bloggaaminen on minulle antanut, ja joita en olisi osannut neljä vuotta sitten aloittaessani odottaa, ovat olleet uudet ystävät. Viimeksi tänään puhelinhaastattelussa kerroin, että aloitin kaiken tämän, koska tunsin olevani yksinäinen. Jossain villien nuoruusvuosien ja positiivisen raskaustestitikun välimaastossa, kaveriporukan ensimmäinen odottaja. Aloitin blogin vailla toivetta lukijoista, kommentoinnista tai blogiyhteisöistä, sillä kunnianhimon tai julkisen aseman sijaan minua eteenpäin puski tarve purkaa ajatuksiani ja muistoja odotusajalta jälkipolvien luettavaksi. Näin jälkikäteen mietittynä on varmasti ollut nappivalinta, etten lukenut tai seurannut blogeja ennen kuin itse aloitin omani - en kokenut tarvetta sopia minkäänlaiseen lokeroon tai osannut odottaa harrastuksen tuovan minulle mitään.

Bloggaamisen myötä löysin muiden blogit ja oman lukulistani, joka vaihtelee vuodenajasta ja tilanteesta riippuen. Tietyt lempparit säilyvät vuodesta toiseen, toisiin klikkailen itseni aina silloin tällöin ja ahmin kaikki viime kerran jälkeen ilmestyneet postaukset. Minua koukuttavat blogit, jotka ovat inspiroivia, puhuttelevia, ravistelevia tai kutkuttavia. Sellaiset, joissa on rento ote elämään, ja elämänmakuista sisältöä niin kuvien kuin tekstienkin osalta.

Ensimmäisissä bloggaajatapahtumissa ja pressipäivissä haukoin henkeäni ruudun takaa tutut kasvot nähdessäni ja pakenin huoneen viimeiseen nurkkaan, vaikka tunsinkin tärisevine käsineni ja välttelevän katseeni kanssa oloni yli-innokkaaksi fanittajaksi. Tiedättehän: Mou Mou istui mun viereeni - melkein sukua julkkikselle! Se tuntui hassulta, koska bloggasinhan minä itsekin, ja jokseenkin samalla tavalla kuin hekin, kirjoitin arkisesta elämästäni - se vain tietysti tuntui vähemmän fancylta ja kutkuttavalta kuin toisten, vähän samalla tavalla kuin toisen keittämä kahvi maistuu kymmenen kertaa paremmalta kuin itse kyhätty.

Social what the fuck-hetkiin lukeutuvat paitsi ne kerrat, jolloin tuntemattomat ihmiset moikkaavat kadulla tai nyökkäävät bussissa kuin nekin hetket, kun oma joku pitkäaikaisista suosikkibloggaajista tulee juttelemaan, ja ennen kaikkea, kertovat lukevansa minun juttujani. Yksi tällaisista on lastenvaatteisiin painottuvan Eppusen kaapilla-blogin Heidi, jonka kanssa törmäsin kerran samaan rappukäytävään keskustassa, ja jonka kanssa olen sittemmin chattaillut (yleensä iltaisin nukutushommien ohessa, pimeässä lastenhuoneessa puhelin kädessä tuutulaulua hyräillen).

Vaikka sanotaan, että blogi on aina vain pintaraapaisu elämästä ja ihmisestä, on blogi aina kirjoittajansa näköinen. Bloggaajat, jotka tunnetaan lämpimistä, elämänmakuisista, aidoista ja kauniista blogeista, ovat hyvin usein juuri sellaisia: helposti lähestyttäviä, helposti pidettäviä. Eppusten kotona oli juuri niin kaunista, ja jopa kauniimpaa, kuin jota olin ihaillen aina katsellutkin, ja kun lämminhenkisistä ja aidoista Mou Mou- ja Bebe au Lait-blogeistaan tuttu Iina viime keväänä istui viereeni eräässä tapahtumassa, tuntui, oli hän juuri niin mutkaton, avoin ja positiivinen, kuin aina ajattelinkin hänen olevan. Vasta myöhemmin luin, että häntä itseään jännitti hirveästi.

Leikkitreffit avarassa ja valoisassa Heidin kodissa kahvikupposen äärellä olivat juuri sitä, mitä me tarvitsimme: seuraa, naurua ja ehkä vähän juorujakin. Kotiin kannoin kolme nukkuvaa lasta, joten ilmeisen hyvä päivä oli heilläkin. Vitsailen aina, että olen huono ystävystymään uusien ihmisten kanssa, joten pidän kiinni vain näistä vanhoista kavereista - silläkin uhalla, että jaksan ehkä tavata ihmisiä iltakahdeksan jälkeen (jolloin lapsettomien ihmisten aikatauluista löytyy liikumavaraa) ehkä viiden vuoden päästä.

IMG_3205 IMG_3216

Aina ennen mietin, mihin ihminen oikeasti tarvitsee samassa elämäntilanteessa rämpiviä ystäviä (tai että tarvitseeko heitä oikeasti tavata säännöllisesti), jos yhteyttä voi pitää esimerkiksi nettiteitse, mutta taas tulin muistaneeksi, miksi leikkitreffit taaperoperheissä ovat yksinkertaisesti parasta: vastassa on joku, jolla on myös pyykinkuivausteline kylpyhuoneessa, tussipiirustuksia ja vesivärimaalauksia pöydillä ja lasten lelukoppa sohvapöydän alla. Niin, ja järjestelmäkamera hollilla.

 Seuraa meitä Bloglovinissa FacebookissaInstagramissa (@lapsellistablogi) tai Blogilistalla. Mieheni Henkan Instagramiin (@chezhenkka) pääsee tästäruokapainotteiseen blogiin tästä ja Chez Henkka-facebook-sivuille tästä

10 kommenttia:

  1. <3 <3 <3 <3 <3

    "Bloggaajat, jotka tunnetaan lämpimistä, elämänmakuisista, aidoista ja kauniista blogeista, ovat hyvin usein juuri sellaisia: helposti lähestyttäviä, helposti pidettäviä."

    Tuon olen todennut todeksi minäkin! :)

    VastaaPoista
  2. Ihana postaus ja olette ihania! <3 Mutta mitä ihmettä pikkutyypit tekee tuossa yhdessä kuvassa, toinen kiipeää ja toinen mönkii. :-D

    VastaaPoista
  3. Blogin kautta saadut ystävät on paras asia mitä bloggaaminen on mulle tuonut! Toisaalta oon kyllä pariin kertaan saanut yllättyäkin miten erilainen todellisuus voi olla verrattuna siihen kuvaan minkä blogi on antanut!

    VastaaPoista
  4. Ihana postaus! Joskus tämän tyyliset jutut kuulostavat sellaiselta hienostelevalta blogien sisäpiiribisnekseltä (vaikka itskein niistä tulisi postattua), mutta sitä samanlaista leikkitreffiarkea se on. Pyykkikoreineen ja kaatuneine maitolaseineen. Harvoin kommentoin, nyt oli pakko kun melkein jo skippasin tämän. Kirjoitat sopivan arkisesti, mutta kuitenkin kiinnostavasti. Ei liioiteltua arkirealismia tai turhaa kaunistamista.

    VastaaPoista
  5. Voi kiitos kivasta palautteesta! Heidissä (ja monissa muissa bloggaajissa) pidän siitä, kuinka sitä tavallista, elettyä elämää ei tarvitse piilotella, eikä pyykinkuivaustelinettä pahoitella. Nyt on näin, todetaan vain, yhdessä, ja se riittää. :)

    VastaaPoista
  6. Hahahah! Ihan totta kyllä sekin, että ruudun takaa voi todella löytyä hyvin erilainen tyyppi. Hiljainen, vaisu tai ujokin, vaikka pintapuolin (netissä) tyyppi vaikuttaisi hyvin karismaattiselta, rohkealta ja ulospäinsuuntautuneelta. Niihin muunlaisiin floppeihin en ota kantaa, haha. :D

    VastaaPoista
  7. Hahah! Meidän Armas hakee pöydän alle pudonnutta kynää. :D

    VastaaPoista