Social Media Icons

torstai 12. maaliskuuta 2015

Kaaosteorioita ja kylmää kahvia

16 kommenttia Share It:
Kaaosteorioita ja kylmää kahvia, siinäpä tiivistetysti viime päivien kuulumiset. Olen jo jonkin aikaa ajatellut eläväni ja olevani draamavapaalla, tasaisen ihanalla pohjalla, jota eivät kosketa muiden toilailut. Väärinpä luulin.

Tuntuu, että koko viikko on ollut yhtä kaaosta. Samaan aikaan kun yksi piirtää auringonkukan vahaliiduilla valkoiseen kiintokalusteeseen, kaivaa toinen kukkamultaa ruukusta lattialle ripoteltavaksi. Vauva huutaa taustalla, mielessäni kiroan ihmesieniä hamstraavan miehen, joka tuntuu elävän siinä käsityksessä että ne niin kovin ihmeellisinä siivoavat itsekseen, muovikääreissään. Kukkamultakaaospäivänä viisitoista vuotta uskollisesti palvellut imuri kosahtaa, tietenkin. Puhelin soi, ja kun yritän pyristellä irti lehtimyyjästä (olen heidän vietävissään, mutta budjettivajeessa - ei hyvä), on kaksivuotias löytänyt punaisen tussin ja piirtänyt sillä lastensänkyyn "salamoita". Puhelimeen kilahtelee viestejä toinen toisensa perään. Pyykit ovat koneessa toista päivää, ja lupaan itselleni seitsemännettä kertaa peräkkäin, että sitten ensi kuussa siivoan työhuoneen ja alan lajittelemaan laskuja mappeihin. Kaksivuotiaan vatsakipuja tuntuu helpottavan maidoton ruokavalio, munattoman lisäksi. Unohdan tarkistaa pakkausselosteen keksipaketista ja vanhasta tottumuksesta lisään ruokakermaa kastikkeeseen - on taas yksi levoton ilta edessä. Kieriskelen syyllisyydentunnoissani ja mietin kaikkia niitä päiviä, jolloin olen unohtanut antaa D-vitamiinit. Ostan uuden imurin, kalliin ja ihanan. Ryven taas syyllisyydentunnoissani, minä kurja materialisti. Unicefin mainos nälkiintyneistä lapsista saa palan nousemaan kurkkuun ja kolmevuotias räjäyttää pankin lohduttomasti nyyhkimällä ja sopertamalla: "mutta äiti, minä lakastan sinuu" kun kieltäydyn laittamasta Barbie-elokuvaa pyörimään nukkumaanmenoaikaan.

Lapseton ystävä kysyi viime viikolla, muuttuiko elämä lapsen saamisen myötä - noin muutenkin kuin perheauton, tumman sohvan, isomman asunnon ja jääkaappia koristavien vesivärimaalauksien osalta. Naurahdin. Ai että muuttuiko? Tuskin tunnistan sitä ihmistä, jollainen olin ennen heitä. Lohdulliselta tuntuu, että huonoinakin päivinä tai hetkinä tiedän, että olen tehnyt valintoja, joita en voisi koskaan katua tai hävetä. Se tuntuu lohdulliselta, koska juuri nyt olen isojen kysymysten äärellä, miettimässä, mikä on se minun polkuni ja että miten tästä eteenpäin.

PMS, imetys, univaje ja liian monta päivää sisällä saavat kaikki tunteet kertaantumaan. Ne hyvätkin, onneksi. Innosta autopesussa tärisevä kolmevuotias ja päiväysviineri (kylmän) kahvin kanssa, likaisista ikkunoista sisään tulviva kevätaurinko ja muutaman viikon päästä koittavat syntymäpäiväkahvit.

Nyt on näin, täällä. Entä te? Mitä teille kuuluu? Ihan oikeasti?

 Seuraa meitä Bloglovinissa FacebookissaInstagramissa (@lapsellistablogi) tai Blogilistalla

16 kommenttia:

  1. Tänään sain pitästä aikaa lapset aamulla ajoissa ovesta ulos ilman itkua ja hampaiden kiristelyä. Ulkona paistoi aurinko ja toinen poski taisi jo vähän siitä pahastua, kun en tajunnut kiskaista huppua päähän ulkoillessa. Itiksen Prismassa lapset saivat supermonta kyytiä karusellissa, kun satuttiin samaan aikaan toisen perheen kanssa paikalle. Ostin munkkeja, koska väsytti (kannatti). Tein iltapalaksi superfruitien ja laitoin muksut unille noin tasan ysiltä. Helpotuksesta huokasin kuitenkin vasta äsken kun sain Meilahden heräämöstä puhelimeen tokkuraisen isäni, jonka leikkaus oli sujunut hoitajan mukaan oikein hyvin. Nyt uskallan itsekin unille.
    P.s. Onnea uudesta imurista! Uudella huristelee taas hetken ihan mielellään.

    VastaaPoista
  2. Makaan kotona flunssaisena ja kaivan vauvalle esiin kaikki "kielletyt" sopivat lelut, kuten taikinakulhot, jotta hän pysyy tyytyväisenä. Eilen kävin Ikeassa, jotta lapsi saisi viihdettä ja hain lisää säilytyslaatikoita kaitsemaan tämän kämpän ikuista sotkua. Meillä on vain yksi lapsi, mutta silti tiskipöytä on aina kuin räjähdyksen jäljiltä ja imuroida muistetaan ehkä pari kertaa kuussa. Kaikki on hukassa ja äiti on aina päiväunia vailla. Mutta on se oma lapsi ja hänen kaksihampainen hymynsä niin ihania.

    VastaaPoista
  3. On niin kiire yhdistää työ ja koti, etten enää muista, kuka olen.
    Töistä tultuani (aina sitä suorinta reittiä, kulkematta lähtöruudun kautta, sillä olen jo mielestäni ollut ihan liikaa pois lasteni elämästä) keskityn kuuntelemaan lasten kuulumisia ja yritän pysyä kärryillä siitä, mitä heidän elämässään kulloinkin tapahtuu. En haluaisi kadottaa heitäkin, kun oma minä "meni jo pesuveden mukana".

    Tuntuu epäreilulta, kun kampaaja, kosmetologi tai hammaslääkäri, silloin harvoin kun otan aikaa itselleni ja huollan vain minua, aloittavat sen toimenkuvaan kuuluvan arvostelun heti paikalle päästyäni: siis milloin olet viimeksi käynyt. Hei ihan oikeesti, päivässäni on vain 24 tuntia! Niistä yhdeksän lohkeaa töihin työmatkoineen, kahdeksan nukkumiseen (tai sen yrittämiseen), seitsemän kodin perustoimintojen pyörittämiseen. Puolet aamulla aamukiireisiin, puolet illalla iltatoimiin. Kaupassakäyntiä, ruuanlaittoa, pyykin pesemistä, siivousta, harrastuskuljetuksia. Kaverisynttärit siellä (muista hakea joku osuva lahja!), rikkinäiset kurahousut täällä (jos saisit huomiseksi toiset, kun näihin tuli tää reikä).

    Omaa itseään tulee hoidettu ihan minimivaatimuksin. Kunhan olis puhdas tukka, hampaat ja vaatteet päivittäin. Sitten joskus taas nostan rajaa ja vaatimustasoa...

    VastaaPoista
  4. Loppuviikon suunnitelmana oli gradun viimeistelyä, joka nyt jää 2-v:n kuumeilun vuoksi. Ärsyttää, kun pitkään kestäneen projektin valmistuminen venyy taas. Aamu alkoi yöllä, kun kuumeinen 2-v heräsi klo 3. Päätä juimii ja hartiat on jumissa. Olo ei ole kovin hohdokas, mutta sitä se välillä on. Se äitiys. Ei tätä silti pois vaihtaisi mistään hinnasta.

    VastaaPoista
  5. Olen saanut kolmen viikon irtioton kotiäitiyteen, kun mies viettää isävapaita ja minä sain luvan tehdä töitä. Ihanaa on käydä töissä, mutta kotona on monesti odottanut toinen työmaa kun saavun. Työt on ollut kiireisiä, joten en pahastu vaikka vaihtoaika nyt pättyy ja palaan kotiin. Molemmista vaihtoehdoista pidän. Syksyllä alkaa sitten molempien lasten (nyt 1,5v ja 3,5v) päiväkotiarjen pyörittäminen ja töiden ja kotielämän yhteen sovittaminen kahden vuorotyötä tekevän ihmisen välillä.

    VastaaPoista
  6. Niin helpolta kuin kahden lapsen arki ehti jo tuntua helpon vauvan kanssa, tällä viikolla on otettu takapakkia ja paljon. Esikoinen 2 v. kuumeessa ja korvakivussa ja vauvallakin (2kk) on joku hätänä kun itkee päivät ja yöt. Vielä olen pistänyt ne mahakipujen piikkiin kun korvatkin tarkistettu, mutta jos ne vielä jatkuu niin pakko siinä on muutakin olla.

    Tätä siis jatkunut koko viikon ja pikku hiljaa alkaa päässä surraamaan molempien itku ja samanaikainen sylintarve. Toive siitä, että ensi viikko olisi jo normaali auttaa jaksamaan.

    VastaaPoista
  7. (Koti)äitiys ja elämä kahden ei-vaippaikäisen ja mahtavan aviomiehen kanssa tuntuu suorastaan luvattoman helpolta ja ihanalta. Ei olla sairasteltu yli vuoteen, päivärytmi ja nukkumiset sujuu. Pienemmän uhman kanssa tulen toimeen niin paljon helpommin kuin esikoisen aikoinaan. Ja hei, aurinko paistaa. Oltiin leikkipuistossa kavereiden kanssa muutaman tunti ja grillattiin. Illalla juoksutreenit. Tosiaan, Paras elämäntilanne koskaan! ja olen kiitollinen joka päivä!

    VastaaPoista
  8. PMS on niin perseestä! Nim. Viime viikolla yhyy elämä on paskaa -olo :D.

    VastaaPoista
  9. Ah, vaipattomuus! Sitä aikaa odotellessa. :D Meillä vauvan syntymä sotki vähän niitä suunnitelmia kakkosen osalta, mutta luon kaiken toivoni kesään. Meillä on onneksi tilanne, johon tiedän, että auttaa vain aika. Vauvalle on tulossa hampaita ja kakkosella on allergiaepäilyt päällä, mutta... Aika. :)

    VastaaPoista
  10. Voi ei! Meillä oli myös oudon itkuinen ja yövalvomisten kausi, jota onneksi seurasi iltaitkujen loppu ja pitkät päiväunet kolmen kuukauden iässä. Oletko kokeillut maitohappobakteeritippoja? Meillä oli käytössä Colid Drops-valmiste (blogin kautta testiin saatu), josta tuntui olevan vähän apua, mutta voi olla, että se oli vain se ikä myös. Siis että siihen auttoi maagisella tavalla aika. Isoimmat tsemppihalit, sj! <3

    VastaaPoista
  11. Ugh. Tuota olen miettinyt usein - että miltä meillä oikeasti näyttäisi, jos olisin päivän vielä töissä?! En kadehdi. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  12. Voi ei! Aika kunnianhimoinen teräsmimmi kyllä olet, kun yleensäkin pienen lapsen äitinä saat jotain noin isoa ja ajatustyötä vaativaa aikaiseksi, vau! (Lohduttaudu sillä ajtuksella, että mä olen luvannut 4 kuukautta ottaa kuvat keittiön pinnatuoleista, haha.) Toivottavasti taudit on jo nyt selätetty ja gradu hyvässä vaiheessa!

    VastaaPoista
  13. Huh, meni ihan kylmät väreet. Kommenttisi tuli ruuhkavuosien ytimestä. Tuo lääkärillä/kosmetologilla/kampaajalla käyminen ja siellä palautteen saaminen on kyllä todella turhauttavaa. Minulla onnekseni on aivan ihana kampaaja, joka on itsekin kotona lapsen kanssa, joten me aina sovitaan, että tehdään tukka, joka kestää ne seuraavatkin puoli vuotta. :D

    VastaaPoista
  14. Voi, meidän sotkun määrä on pysynyt vakiona, oli lapsia yksi tai kolme, joten älä sitä mieti. Nyt esimerkiksi tämän kolmannen kanssa on niin helpottavaa, kun kaksi ensimmäistä viihtyvät keskenään. :D

    VastaaPoista
  15. Ihanaa, että olet uskaltanut madaltaa rimaa ja huomannut, että toisinaan se kannattaa - arjestaan voi nauttia ihan uudenlaisella tavalla vaikka väsyttäisikin niin ettei mitään järkeä. Mukavaa, että sait hyviä uutisia isästäsi! Läheisistä aina kantaa huolta ja taakkaa, vaikka yrittäisikin sulkea asian mielestään. Tsempit, Pia! Musta sä olet ihan supernainen. <3

    VastaaPoista