Social Media Icons

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Instaweek(s)

2 kommenttia , , , Share It:
in1 in2in3in4

 

Lupasin taannoin (lähinnä itselleni) koota arkisista Instagram-kuvista kollaaseja ja valottaa elämää niiden takana, muutenkin kuin #kyltäätästä-kuvatekstein. Meillä on vain ollut koko vuoden päällä jos jonkinlainen tauti tai virus, ja kun poskinontelontulehdus-silmätulehdus-korvatulehdus-vesirokko-kombosta (viikoista) selvittiin, iski, kuinka ollakaan, noro-virus, joka piinasi puolentoista kierroksen verran. Ette halua tietää enempää.

Pariin viime viikkoon on mahtunut yhtä ja toista. Pysäyttäviä, suorastaan musertavia uutisia ulkopuolelta, joiden myötä omaa elämäänsäkin katsoo vallan erilaisesta perspektiivistä. Sitä tajuaa, miten kiitollinen saakaan olla niistä nihkeistäkin arkiaamuista, ja siitä, että kaikki heräävät aamulla ja että olemme terveitä. Olen tullut ihan uudenlaisella tavalla ajatelleeksi, miten asiat, joita pidän itsestäänselvinä, merkitsevät minulle enemmän kuin mikään muu. Perhe, lapset, koti, ystävät.

Arkisempiin ja kepeämpiin sattumuksiin parin viikon varrella mahtuu hääpäivä, jota ei vietetty mitenkään tälläkään kertaa, kahden euron Ikea-tyyny, joka räjähti pesukoneeseen, Ben&Jerry's-jäätelö josta en pitänyt ja banaaninen kanarisotto josta pidin. Mieheni vastikään avattu Chez Henkka-ruokablogi ja kolme pudonnutta kiloa, vaikka salitreeneistä onkin tullut sairastamisen vuoksi kohtuuttoman pitkältä tuntuva tauko. Lisäksi sain itä-vantaalaisen Alepan kassajonossa sain keskikaljaa ostaneelta mieheltä rakkaudentunnustuksen ja katkenneen tulppaanin, kotona hartiahieronnan ja kuolaisia pusuja "epätäydellisiltä pikkukoirilta" (älkää kysykö). Tänään lähdin ostamaan paristoja salamaan ja paahtoleipää, unohdin molemmat. Sanotaan, ettei pitäisi lähteä nälkäisenä kauppaan, mutta yhtä huonolta ajatukselta vaikuttaa sekin, että lähtee ovet paukkuen kun takin naulakkoon ripustamisesta (tai ripustamattomuudesta) äityy vuosisadan aviokriisi päiväuniaikaan.

Viime päivinä eniten on naurattanut kaksivuotias, joka kosteuspyyhesiipiä räpytellen ja 3,5-vuotiaan hengennostatuspuheen voimin hyppäsi sohvapöydältä alas siinä uskossa että osaisi lentää, ja joka maahan mätkähdettyään tuumasi, että vielä täytyy treenata. Niin, sekä aamupalapöydässä käyty dialogi joka kuului näin:

"Äiti, missä sun mummi on? Kuka on sinun mummi?", kysyi 3,5-vuotias.
-"Olethan sinä mun mummini nähnyt, poliisi-äijän mummin.
"Ei, hän on minun mummi. Missä sinun mummi, äiti, on?"
-"Poliisiäijän mummi on minun mummi, usko nyt vaan."
Hän miettii hetken, laskee käden sitten olkapäälleni ja vastaa syvään huokaisten: "aijaa. Sinun mummi on siis varmaan ehkä kuollut sukupuuttoon. Huono juttu."

  Seuraa meitä Bloglovinissa FacebookissaInstagramissa (@lapsellistablogi) tai Blogilistalla. Mieheni Henkan Instagramiin (@chezhenkka) pääsee tästäruokapainotteiseen blogiin tästä ja Chez Henkka-facebook-sivuille tästä

2 kommenttia:

  1. Hei! Saanen udella..mistä olette hankkineet nuo voimistelurenkaat?!
    AI niin..ja voimia uuteen viikkoon,olkoon se vähemmän taudittomampi ;)

    VastaaPoista
  2. Päivänpiristys kyllä tuo Helmin viimeinen lausahdus! Lasten logiikka ei petä ikinä :)

    VastaaPoista