Social Media Icons

tiistai 17. maaliskuuta 2015

-9 kg ja muita elämäntaparemonttikuulumisia

13 kommenttia , Share It:
ennenjälkeen2

Tammikuun ensimmäisellä viikolla niin monien muiden tapaan tulin käyneeksi vaa'alla, ja sen lukemaan sekä epämääräisen vetämättömään oloon kyllästyneenä liityin kuntosalille, ostin jumppatrikoot ja lupasin ainakin yrittää parantaa omaa oloani. Alkuvuosi meni sairastellessa, ja kahdeksan viikkoa olikin niin, että joku tai jotkut olivat koko ajan kipeänä. Vesirokko, norovirus, silmätulehdukset, korvatulehdus, poskiontelontulehdus, flunssa ja ihan perinteinen oksennustauti. Pari kuukautta pystyin tunnollisesti ja tiukasti pitämään kiinni kahden salitreenin viikkotavoitteestani, mutta rajun oksennustaudin ja sitä seuranneen hirvittävän härdellin edessä sekin vähä on jäänyt pitäis kyllä-puheeksi. Tekosyiksi.

Kieltäydyn tuntemasta huonoa omatuntoa asiasta. Päivät ovat olleet pitkiä, deadlinet paukkuvat päälle ja miehenkin viimeinen rutistus ennen kesälomaa alkaa olla käsillä. Illalla jossain Pikku Kakkosen ja vauvan jokailtaisen hampomishuudon välissä ehtisi kyllä salille, mutta myönnän, että olen mieluummin vain vajonnut sohvan nurkkaan, nostanut jalat ylös tai syönyt päivän ensimmäisen (ainoan) lämpimän ruoan. Se tunne, kun ei yhtään huvittaisi lähteä liikkeelle, lähtee silti ja yrittää oikeasti, on vailla vertaansa. Ja toisaalta, kynnys lähteä ja tehdä on korkea, kun on ollut liian pitkään paikoillaan, jolloin olokin on epämääräisen... Löllö, vetelä ja aikaansaamaton.

Koska oma fiilikseni on ollut viime viikkoina tosi vetämätön, laiska ja kamala (siis fyysinen), olin aika yllättynyt, kun nousin tyttäreni pyynnöstä vaa'alle (hän punnitsee asioita, ja viinirypäleestä pikkuveljeen kaikki painaa kuusi minuuttia tai kaksi tuntia) ja se näyttikin 9 kiloa vähemmän kuin vuoden alussa! Itse en huomaa dramaattista eroa kuin korkeintaan kasvokuvissa, mutta sain kuin sainkin sentään puettua vanhat farkut jalkaan. Ne puristivat, muttei sattuneet sentään (enää). Ensimmäisen neuvolan lähtöpainoon noin kuusi kiloa, the lempifarkkujen kiinni saamiseen kilometrejä. Niin paljon, ja silti niin vähän.

En ole asettanut itselleni mitään konkreettisia painonpudotustavoitteita enkä suostu syyllistymään salitauosta, mutta joudun silti peilin edessä niitä yksiä ainoita sopivan kokoisia housuja jalkaan pukiessani muistuttamaan, että vauvakin on alle puolivuotias ja että vatsalihasten välissä tuntuu vielä rako, eli vatsalihashaasteetkin saavat vielä odottaa. Parhaalta tässä kaikessa varmasti tuntuu se, että vaikka olo on vähän laiskanpulskea, tuntuu, että saan silti enemmän asioita aikaiseksi ja jaksan paremmin. Raskausaikana jouduin aika pian vähentämään reipasta liikuntaa supistuksien ja liitoskipujen vuoksi, ja synnytyksen jälkeenkin 300 metrin kerhomatka tuntui ihan kamalalta, kun esimerkiksi tänään flunssan painaessa päälle reippailin lasten kanssa koko päivän ulkona, kävin kaupassa jalan ja työnsin aika tiukkaa lastia sisarusrattailla ylämäkeen reippaaseen tahtiin. Paljon on siis tapahtunut kolmessa kuukaudessa - ainakin minun mittapuullani.

Mitä kuuluu muille tammikuun kuntoiluhurmoksen kokeneille? Vieläkö maistuu maitorahka?

Seuraa meitä Bloglovinissa FacebookissaInstagramissa (@lapsellistablogi) tai Blogilistalla

13 kommenttia:

  1. No maitorahka ei kyllä koskaan oo mulle maistunut muutakuin pirtelössä tai kuohukerman ja mansikoiden kanssa, mutta muuten ihan hyvää :) paino ei kauheesti oo tippunut, mutta senttejä on kyllä karissut. Hitaasti, mutta varmasti :) tsemppiä!

    VastaaPoista
  2. Ihan mieletöntä! Tsemppiä tulevaan :)

    VastaaPoista
  3. Sama tahti täällä. Itse olen ajatellut täsmälleen samoin kuin Mariaela Sarkima blogissaan: http://laihisraivarit.blogspot.fi/2015/03/tahan-on-tultu-nain-sen-tein.html. Olen tehnyt sovinnon kroppani kanssa. Mihinkään ei ole kiire. Kilojen kertyminen on vienyt aikansa ja myös niiden karistaminen vie oman aikansa. En usko ihmedieetteihin tai mehukeitto-maitorahka -dieetteihin enkä pikateihin onnen saavuttamiseksi. Tsemppiä sinulle ja minulle jatkoon hyvällä tiellä!

    VastaaPoista
  4. Ohhoh, onnea! Mulle kuuluu enemmän löllöä ja tekosyitä vaikka supistukset ei onneksi tällä kertaa oo vaivanneetkaan. Salille pääsystä haaveilen kyllä kovasti, mulla lihastreenistä ei tuu kotona mitään ku ei vaan saa aikaiseksi. Vielä ku sais miehen sitoutuun tähän projektiin :D

    VastaaPoista
  5. Hienoa että olet saanut painoa putoamaan ja että reippailu tuo parempaa mieltä! Itselläni raskauskilot eivät ensimmäisten kuukausien aikana tahtoneet lähteä putoamaan minkäänlaisella liikunnalla, mutta lapsen täytettyä kolme kuukautta paino on lähtenyt tippumaan parin sadan gramman viikkotahdilla. Ennen raskautta- painoon on täälläkin vielä kuutisen kiloa matkaa :D

    VastaaPoista
  6. Haastetta pukkaa, käypä kurkkaamassa! <3

    http://moumou.bellablogit.fi/2015/03/20/parasta-just-nyt/

    VastaaPoista
  7. Olenkin katsellut, että sulla on hyvä juoksu-draivi päällä. Tsempit lenkkipoluille!

    VastaaPoista
  8. Oho, jostain syystä alusta kirjasi mut ulos kun kommentoin. Edellinen kommentti oli siis minulta. :)

    VastaaPoista
  9. Kuulostaa varsin samanlaiselta kuin omat fiilikset. Toki on niitä epätoivon hetkiä kun peilikuva ei miellytä ja vaatteet ei sovi päälle, mutta sen tiedostaminen, ettei tähän auta kuin pitkällä tähtäimellä tehtävät ratkaisut ja muutokset, tsemppaa kyllä. Tsempit meille molemmille!

    VastaaPoista
  10. Miehen sitoutuminen vaikuttaa kyllä paljon. Onneksi mun mies on huomannut, että olen paljon paremmalla tuulella kun saan vähän päästellä höyryjä, joten pääsen hyvin salillekin. :D

    VastaaPoista
  11. Mulla oli sama, kahden ensimmäisen kanssa taas päinvastoin - synnytyksen jälkeen paino tippui samoihin lukemiin kuin mitä se ennen raskautta oli, senttejä lähti kuitenkin myöhemmin. Eiköhän tämä tästä. :)

    VastaaPoista
  12. Jes, tähän täytyy vastata! :)

    VastaaPoista