Social Media Icons

perjantai 16. tammikuuta 2015

Yhden viivan jälkeen

40 kommenttia Share It:
kierukka4kierukka8

Yhtenä PMS-oireisena myöhäisiltana, huonosti nukutun yön ja kiukutellun illan jälkeen istuin koneelle ja annoin tekstin tulla tajunnanvirtana. En ollut ajatellut etukäteen mitä haluaisin sanoa tai että haluaisinko edes julkaista tekstiä koskaan. Viikkoja aiemmin varaamani lääkäriaika lähestyi ja tunsin tulleeni nurkkaan ajetuksi. Osaksi jotain suurta lapsentekokoneistoa, jossa osani olisi kantaa lapsia kohdussani, synnyttää heidät sieltä ulos, ruokkia ja hoitaa, ja kun lapsiluku oli täynnä, tuntui, että osakseni jäi vielä huolehtia ja kantaa vastuuta yksin siitäkin, ettei niitä tule lisää. Toive hengähdystauosta ja ruuhkavuosiin sukeltamisesta "vain" kolmen lapsen kanssa oli omani, mutta painostus radikaalimpiin ratkaisuihin tuli muualta, ulkopuolelta. Sanatarkasti kahden päällekkäin asennettavan kierukan tilalle kävisi kuulemma myös "piuhojen poikki pistäminen", mikä yhdessä muun kommentoinnin kanssa antaa tunteen siitä, etten suoriudu nytkään mainittavan hyvin - siksi lasten "tekemisen" voisinkin osaltani jättää muille, siinä paremmin pystyville ja osaaville.

kierukka6

Loput tekstistä kirjoitin kun tokenin kierukan asennuksesta seuranneista vatsakivuista ja lasten nukkumaanmenoajasta, mutten tiennyt, halusinko kuitenkaan julkaista sitä. Olen vuosia tuntenut itseni huumorintajuttomaksi mielensäpahoittajaksi joka pikkusieluisena ja draamantajuisena on vain liian herkkänahkainen ymmärtääkseen, että kaikki raskauteen, synnytykseen, imetykseen ja lapsiin liittyvä on vapaata riistaa; kaikkien kommentoitavissa ja arvosteltavissa. Edes ajatus siitä, etteivät asiat kuulu muille tai että itse tiedän niiden todellisen laidan, ei helpota, kun raskauskiloilla voidaan revitellä julkisesti ennen ja jälkeen synnytyksen, jokaiselle tuntuu kuuluvan imetystaipaleeni pituus, mitä ehkäisyä käytämme ja miten lapsemme hoidamme. Raskauskilot kestän, täysimetyksellä olevan vauvan salaa syöttämisenkin joten kuten ja kortsu-vitsitkin vielä, mutta lapsiluku on asia, joka on hyvin henkilökohtainen ja konkreettinen. Kahdesta viivasta kasvaa, jos onni on matkassa, oikea, ainutlaatuinen ja rakastettu ihminen, perheenjäsen, yhdestä viivasta ei mitään. Raskausaikana tai ennen raskautta on ehkä helppoa torpata haaveet tylysti odottajalle tai odotusajasta haaveilevalle, mutta aika harva varmaan sanoisi valmiista vauvasta, että vedäpä viemäristä alas, ei sinun tarvitse koko maapalloa yksin kansoittaa. Yhden mieleenpainuvimmista ja tylyimmistä kommenteista kolmannen odotuksen alussa sain ystävänäni pitävältä naiselta, äidiltä itsekin, joka tuumasi, ettei aio onnitella, että koko homma on perseestä ja että hän on syvästi järkyttynyt. No, emme ole ystäviä enää. Arvaatteko miksi? Kun pitelen sylissäni alle kolmekuukautista, maailman kauneinta ja tyytyväistä poikavauvaa, mietin, että joku vihasi ajatustakin hänestä.

kierukka9

Kokosin minua vuosia vaivanneet kommentit, kohtaamiset, selitykset ja syytökset yhdeksi rönsyileväksi tekstiksi, otin riskin ja julkaisin. (Rönsyilevä on muuten tämäkin, pahoitteluni siitä. Ette halua tietää paljonko kello on tässä vesirokkoisessa talossa.) Pelkäsin joutuvani myrskyn silmään, mutta ivallisten hohhoijaa- tai älä välitä-puheenvuorojen sijaan kommenttiboksini alkoi täyttyä samankaltaisista (ja onneksi myös hyvin erilaisista) kokemuksista. Tarinani luettiin kymmeniä tuhansia kertoja ja kommentoitiin niin paljon, että koin järkevämmäksi vastata kokonaisella vastinetekstillä, tällä.

kupla1

Raastavia kokemuksia, tsemppaavia puheenvuoroja, positiivisia fiiliksiä ja palautetta jättivät niin tahattomasti kuin omasta tahdostaankin lapsettomat, keskivertoa nuoremmat ja vanhemmat ensisynnyttäjät, isoäidit, jokunen isä, suurperheiden äidit, yhden lapsen äidit.... Erilaisista lähtökohdista ja elämäntilanteista huolimatta aika moni tunsi olevansa epäsopiva ideaaliseen muottiin - ainakin muiden silmissä. Jos lapsia on vain yksi, on se itsekkyyttä ja karhunpalveluksen tekemistä pikku keisareiksi kasvaville narsisteille (koska sellaisiahan ainoat lapset ovat, yeah right), jos lapsia on kaksi, se on periaatteessa ookoo, mutta ikäero on joko liian suuri tai sitten aivan liian pieni. Vauvan sukupuoli puhuttaa myös - voi kyllä, täytyy olla kumpaakin merkkiä! Kahden tytön jälkeen kolmannesta lapsesta haaveillaan vain jotta voitaisiin viimein saada se poika, tai toisin päin. Ja vaikka vanha kansa sanookin, että kahvi kuumana ja tyttö nuorena, niin keskivertoa nuoremmat ensisynnyttäjät saavat aina tuntea olevansa vastuuta, uraa ja kunnollista, riittävän pitkää ja vakavaa parisuhdetta pakenevia lusmuja. Sen helpommalla eivät tunnu pääsevän kolmekymppisetkään, nuo munasolujaan liian pitkään hautoneet ja villejä, itsekkäitä sinkkuvuosia viettäneet naiset.

kierukka5kierukka7

Oma lukunsa on lapsettomat. Sellaiset, jotka eivät halua lapsia, ja sellaiset, jotka eivät saa lapsia, vaikka haluaisivatkin. Minun ystäväpiiristäni löytyy montaakin laatua lapsettomia ihmisiä: niitä, jotka vakaassa ja pitkässä parisuhteessa eläessään kokevat sukulaisten vihjailut perheenlisäyksestä raivostuttavana urkkimisena (koska onko kaikkien edes pakko haluta omia lapsia? Minusta ei), niitä, joista samanlaiset vihjaukset tuntuvat musertavana muistutuksena pettymyksestä kuukausi toisensa jälkeen, ja niitä, jotka ovat jo luopuneet toivosta ja yrittävät miettiä, miten elämä jatkuu tästä eteenpäin. Minun on tietysti vaikeaa kommentoida tai ottaa osaa lapsettomuus-keskusteluihin, ja vielä vaikeammalta tuntuu ajatus siitä, että omaa onnekkuutta pitäisi hävetä tai peittää, ettei vain loukkaisi ketään. Lapsettomuus on tabu, josta puhuminen voi tuntua loukkaavalta tai tungettelevalta, ja toisaalta siitä puhumatta jättäminenkin saattaa tuntua syrjinnältä tai loukkaavalta. Vaikeaa, eikö?

Moni teistä yllättyi iästäni, ja se onkin asia, jota en varsinaisesti huutele, koska koen, että ihmiset suhtautuvat minuun varauksettomammin niin - eikä sillä toisaalta ole tässä kohtaa elämää suuren suurta merkitystäkään. Haluaisin ajatella olevani jotenkin neutraali ja välttää yleistämistä, sillä on selvää, etteivät kaikki sovi samaan muottiin tai elä elämäänsä samassa rytmissä kuin muut. En osaa sanoa absoluuttista totuutta oikeasta iästä saada lapsia, lasten oikeasta lukumäärästä tai ikäerosta, mutta tiedän, että kolme on meille hyvä lukumäärä, eivätkä pienet ikäerot tai univelka ole ainakaan toistaiseksi horjuttaneet hyvinvointiani. Sen verran kyllä sanon, etten usko että nuori ikä yksiselitteisesti kielisi paremmasta jaksamisesta arjessa - meidän naapurinamme on nainen, jonka vanhimmat lapset ovat jo muuttaneet pois kotoa ja ovat minua vain pari vuotta nuorempia, mutta jonka nuorin lapsi, iltatähti, on hieman toisen lapseni ikäinen (noin kaksivuotias), enkä ole hetkeen tavannut samanlaista teräsnaista!

kierukka11

Minua puheenvuoroni tai avautumiseni helpotti, ja teidän kommenttinne rohkaisivat, itkettivät, saivat ajattelemaan. Kaiken sanomanne jälkeen jäin suorastaan sanattomaksi - ja niin ei käy usein. Tulin taas ajatelleeksi, kuinka onnekas olenkaan, mutta ennen kaikkea tajusin, ettei kenelläkään toisella ole oikeutta lytätä sitä, vaikka se perin yleistä ja sallittavaa joidenkin mielestä onkin.

Seuraa meitä Bloglovinissa FacebookissaInstagramissa (@lapsellista) tai Blogilistalla.

40 kommenttia:


  1. Mäkin olen ihan sanaton.
    Nyt kyllä osuit asuan ytimeen nainen :)

    VastaaPoista
  2. Aina vaan ihmetyttää se, miten jaksetaan puuttua toisten elämänvalintoihin. Tuntuu, ettei kaikki todellakaan ymmärrä sitä että ei ole yhtä ja oikeaa tapaa elää elämäänsä. On sitten lapseton, yhden lapsen tai kymmenen lapsen perhe niin jokainen perhe on silti se oikea tapa. Toisten lapsellisuus tai lapsettomuus tuskin on keltään pois. Pakko vielä tähän mainita että toinen lapsi on ollut harkinnassa jo jonkin aikaa mutta yksi este on juuri nämä kommentit. Niin tyhmältä kuin se tuntuukin niin toisten arvostelu saa miettimään oman elämän valintoja vaikkei sen pitäisi niin olla. Todellakaan.

    Kaiken kaikkiaan, olet ihana ja hyvä kun purkauduit, näistä asioista saa ja pitää puhua :)

    VastaaPoista
  3. ISO halaus ja voimia päivääsi.. Olet mahtava nainen, äiti ja ihminen! <3

    VastaaPoista
  4. <3 Live and let live, eiks je ja normeista viis. :)

    VastaaPoista
  5. Se sun postaus, kuten tämäkin, oli ihan älyttömän hyvin kirjoitettu ja niiiin oikeeta asiaa. Miehellekin kerroin että hei oli semmonen yks postaus jossa.. Ja hän oli jo lukenu sen (! mun bloggerin lukulista oli just koneella siinä auki) ja kehu miten hyvin oli kirjotettu. Että täyttä asiaa miehenkin näkökulmasta! Oot ihan mahtava!

    VastaaPoista
  6. Ei oikeasti oo enää todellista! Kirjotat niin upeasti että tunteet myllertää lukiessa, mutta jestas sentään ottaa aivoon ettei jokainen saa elää elämäänsä niin kuin itse tahtoo! Emme me ole kaikki samasta puusta. Täällä ilmoittautuu yksi ilmeisesti melko huono äiti kun poika on haettu päiväkodistakin joskus klo 22 ku molemmilla oli töitä! Aurinkoinen ja iloinen 6-vuotias meillä asustaa eikä ole jäänyt valvomisesta traumoja haha! Olen sanaton.

    VastaaPoista
  7. Lisäys vielä ja hatun nosto sulle!

    VastaaPoista
  8. Olet aivan käsittämättömän vahva nainen! Itse sain esikoiseni samana päivänä kuin sinä kuopuksesi. Olen 19 ja en voi nyt muuta sanoa kuin että ihailen sinua! Olen ihaillut jo jonkin aikaa suuresti jaksamistasi 3 lapsen äitinä ja olet kirjoituksillasi luonut uskoa myös minuun, että itsekin voin siinä onnistua, sillä myös minun haaveenani on 3 lasta. Kiitos Anna että jaat näin avoimesti omaa elämääsi ja tuntemuksiasi. Toivon sydämeni pohjasta kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi. <3

    VastaaPoista
  9. Eiköhän luoda suosiolla omat normimme omissa perheissämme - oli niitä lapsia yksi, kaksi, kahdeksan tai ei ollenkaan. Jokainen meistä on itse oman elämänsä asiantuntija, kukaan muu ei voi tietää, mitä matka tähän asti on ollut, millaisia päätöksiä on tehty ja kuinka niiden kanssa on joutunut elämään.
    Nostetaan vaan kädet ylös jokaiselle isälle, äidille, sellaisiksi tahtoville ja niille kullannupuille, jotka (v)ihastuttavat elämäämme.
    Ja niin, Suomi lienee ainoa maa, jossa lapset eivät kuulua, näkyä tai haista - on oltava näkymätön, koska ympäröivä yhteiskunta pitää huolen siitä, että vähänkään jos ääntä pitää niin kasvatus on pielessä ja sehän oikeuttaa kommentoimaan kovaan ääneen aiheesta. Se on niitä asioita, jotka nostavat karvat pystyyn - lapsi on pieni, keskeneräinen, mutta keskenkasvuisella aikuisella ei kyllä ole mielestäni varaa sanoa yhtään mitään.

    Hatunnosto todellakin näille teksteillesi, oli jo aikakin nostaa tästäkin kissa pöydälle. Toivottavasti joku oman elämänsä sankari, muiden elämien kriitikko tunnistaa itsensä ja tajuaa seuraavalla kerralla pitää suunsa kiinni.

    VastaaPoista
  10. Kaksi lasta, kaksi eri isää. Yksi äiti, yksin. Epäonnistuja. Suhteet päättyneet eri syistä. Toisen kanssa helpommin, toisen kanssa vähemmän helposti. Silti olen kummankin halunnut pitää. Mun pienet, rakkaat pojat. Ikäeroa 1v7kk. Mä olen nuori.

    Mun eräs ystävä ihan tosissaan ehdotti, että mitä jos antaisin tän uuden adoptioon, kun on niin huono rahatilanne?? Kiitti hei, ihan ku tää olis joku kehen ei oo yhtään kiintynyt ja oottanut tätä. Eri asia jos oisin vuokrakohtuna. Mut sekin on laitonta ainaki vielä.

    VastaaPoista
  11. Itsehän olen 19-vuotias nuori nainen. Seurustelin edellisen poikaystäväni kanssa muutamia vuosia ja vajaan kolmen vuoden seurustelun jälkeen (olin 17!!!) aloin kuulla anopilta kuinka meidän pitäisi jo alkaa tehdä lapsia, tulisihan meille kohta jo kiire. Silmät pyöreinä kyllä joutui kuuntelemaan hänen vihjailujaan ja kaiken lisäksi 18-vuotissynttäreilläni vitsaili kuinka kävi katsomassa lastenvaunuja, meinasi ostaa ne mulle lahjaksi. Kyllä mä haluan lapsia, olen aina halunnut, mutta mutta..

    VastaaPoista
  12. Todella hämmästyttävää, että jotkut ihmiset ovat sanoneet tai reagoineet noin. Itse en ole koskaan saanut mitään vastaavaa osakseni, eli olen säästynyt paljolta.

    Toivottavasti keksit keinon levätä, koska rivien välistä on luettavissa kovaa uupumusta, joka saa mielen matalaksi!

    Voimia kovasti!

    Nimim. myös väsynyt äiti

    VastaaPoista
  13. Komppaan tätä kommenttia. Nimin. väsymyksen jo voittanut äiti (siis ainakin toistaiseksi ;)

    VastaaPoista
  14. Itse pahoittaisin mieleni mikäli joku lapsilukuamme alkaisi arvostelemaan. Saimme vuosia sitten mieheni kanssa kuulla, että ilman hoitoja emme voi lapsia saada, mutta lapsettomuushoitojen avulla olemme saaneet elämäämme 3 rakasta lasta.

    VastaaPoista
  15. tämä on niin totta- valitettavasti, kiitos että kirjoitit niitä

    VastaaPoista
  16. Sä olet mahtava! Kiitos että jaksat kirjoittaa tätä blogia! Sun kirjoituksista saa mielettömästi vertaistukea ja voimaa! You rock!

    VastaaPoista
  17. Tämä Karon mainitsema ihmettely siihen, kuinka jaksetaan puuttua toisten elämänvalintoihin, saa itseasiassa melko simppelin vastauksen.

    Kaikki kumpuaa nyky-yhteiskunnasta. Hyvinvointiyhteiskunta on kriisissä - ja mielestäni syystä. Raha ei yksinkertaisesti riitä enää sellaiseen turvaverkkoon, mitä tähän maahan on rakennettu. Niinpä kun itse sain uuden verokortin - ja huomasin maksavani reilusti yli kolmanneksen palkasta veroa -, ja samana päivänä kuuntelin yliopistokaverini vuodatusta, kuinka hän ei halua lähteä töihin "kun ei ole mitään hänen koulutukselleen ja arvolleen sopivaa", voin myöntää, että ajattelin, että minä sinunkin kotona makaamisesi maksan.

    Yhteiskunta, jossa turvaverkko on liian laaja, aiheuttaa mm. katkeruutta. Toiset tekevät töitä toisten jäädessä täysin työkykyisinä kotiin, kun esim. mitään heidän arvolleen sopivaa ei tule vastaan. Samalla tavoin äitejä arvostellaan, kun he usein jopa vaikuttavat suunnittelevan raskautensa niin, ettei työttömäksi tarvitse koskaan ilmoittautua vaan voi olla äippälomalla tai kotihoidon tuella kotiäitinä. Voin myöntää - häpeillen - että sorruin itse tällaiseen arvosteluun joulupäivänä. Serkkuni istui kahvipöydässä vastapäätä minusta ja kertoi kuinka heidän neljän lapsensa suunnitelma etenee aikataulussa, kun kolmas syntynee juuri vanhimman täyttäessä viisi. Töihin ei siis jälleenkään tarvitse lähteä. Myönnän, että minulla kiehahti ja kysyin melko äkäiseen sävyyn, onko hän miettinyt, kuinka kauan hänen pitäisi tehdä lähihoitajan palkallaan töitä, että hän saisi joskus yhteiskunnalle maksettua veroina sen, mitä hän on yhteiskunnalta saanut. Ei ollut kuulema miettinyt, eikä ymmärtänyt, miksi hänen pitäisi, kun ne "rahathan kuuluvat hänelle". Just joo. Niinpä juuri - jokaisen pitää toki lypsää tulonsiirroista kaikki mahdollinen itselleen ilman, että itse tarvitsee ikinä maksaa mitään veroina. (Ja kyllä tiedän, että tuet äideille ja isille ovat pieniä, mutta silti ne tuntuvat yllättävän monelle kelpaavan ja olevan äärimmäisen tarpeellisia).

    Arvostelu toisten valinnoista - kun kyse on suurista valinnoista - johtuu siis uskoakseni siitä, että näitä isoja valintoja tehdään yhteiskunnan rahan turvin. Tuskin kovinkaan moni huutelisi näistä asioista, jos jokainen säästämisen tai muun vastaavan turvin hankkisi ja kasvattaisi lapsensa täysin itse - ilman tukia.

    Ymmärrän siis arvostelun - ja se tulee varmasti jatkumaan niin kauan, kuin tukiverkko vielä on näin laaja. Eli siis niin kauan, kun osa voidaan nähdä vapaamatkustajina - vain vastaanottavana osapuolena tukiverkkoa. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, että ollaan suorastaan ilkeitä tai vihamielisiä. Nämä ovat asioita, joita pitäisi nostaa esille, ja josta pitäisi keskustella niin, että eri puolet voisivat nähdä toistensa kannat selvemmin ja siten ymmärtää toisiaan.

    VastaaPoista
  18. Kiitos näistä loistavasti kirjoitetuista teksteistä! Miten mahtava keskustelu syntyikään! <3

    VastaaPoista
  19. Moi, olen osittain erimieltä,msillä yhteiskunnissa joissa ei ole verotus ja tuet samalla mallilla on usein helpompi ansaita vähintään näiden tukien suuruisia pikkutienestejä ja erilaisia pienempiä töitä ja hommia ylipäätään löytyy, jotka sopivat yhteen lasten kotihoidon kanssa. Samoin esim keskieuroopassa merkittävästi vähäisemmän verotuksen ja alhaisempien elinkustannusten vuoksi esim toisen vanhemman on palkkatuloillaan useammin mahdollista rahoittaa koko perhe. Syy miksi täällä niillä tuilla notkutaan on juuri se, että ainoa mahdollinen tapa osallistua työelämään on antaa sille kaikkensa ja selkänahkansa päälle, joustavuuttanei ole, pienemmät työt ulkoistetaan jne ja verotus sekä erilaiset byrokraattiset jalkaraudat tekevät koko hommasta mahdotonta.

    VastaaPoista
  20. Mahtavat tekstit, ja valitettavasti monesti niin totta. Meillä nyt kaksi poikaa ja monet ovat jo kommentoineet, että koskas se tyttö? Itse ajattelen niin että toivottavasti joskus vielä kolmas lapsi, ihan sama onko hän tyttö vai poika:) (toivon myös, että mieheni on samaa mieltä, että kolmas on meille tervetullut)

    Täytyy myös kommentoida, että itse ihailen sinua, sitä kuinka rohkeasti kirjoitat perhe-elämästäsi, niistä hienoista ja huonoista puolista. Kirjoitustesi perusteella vaikutat mahtavalta äidiltä! Valitettavasti kaikkia ei voi miellyttää, tekipä niin tai näin. Itse luulen ainakin anopin silmissä olevani hieman kyseenalainen äiti, kun pidän lapsille kohtalaisen kovaa kuria enkä esimerkiksi pidä siitä, että lapset syövät karkkia tms. Mutta olen ajatellut niin, että nämä lapset ovat minun vastuullani ja minä mieheni kanssa kannan vastuun heidän elämänsö alkuvuosista eikä kukaan muu. Vaikka kyllähän sitä usein mielensä pahoittaa, kun omat valinnat eivät olekaan muille niitä hyviä valintoja ja siitä palautetta saa:| tsemppiä teillekin!

    VastaaPoista
  21. Vähän osasin odottaa sitä, että keskustelu jossain vaiheessa saa tämänkin käänteen. Minä olen tietysti äitiyslomalaisena ja kotiäitinä jäävi sanomaan mitään, mutta muistuttaisin, että syy lasten pienille ikäeroille ja sille, ettei välissä aina mennä töihin, liittyy siihen, että äitiyspäivärahan määräytymisperusteet ovat samat silloin kun edellinen lapsi ei ole ehtinyt täyttää kolmea vuotta ennen laskettua aikaa. Ja kun äitiyspäiväraha määräytyy työtulojen (tai viimeksi vahvistetun verotuksen) mukaan, on selvää, että että summa on suurempi kuin mitä se kotiäiti-vuodelta olisi (siis jos ikäero olisikin vaikka neljä vuotta). Aika usein näissä "kukas sun kotona lusmuilun maksaa"-keskusteluissa unohdetaan se, että useimmiten äidit ovat ehtineet olla töissä ennen lapsiensa syntymää jo vuosia - ensisynnyttäjän keski-ikä, onko se nyt 27 vai 28 vuotta - ja näin ollen siis maksaneet jo veroja. Ja että he ehtivät maksaa veroja vielä pitkään kotiäitiyden jälkeenkin. Ja vielä sekin tuntuu unohtuvan, että veronmaksajia tulee myös heidän lapsistaan aikanaan. Äitiyslomalla työskentely on hankalaa, sen voin omasta kokemuksestani kertoa (käytännössä valittavana on joko minimiäitiyspäiväraha + osapäivätyö tai työtulojen mukaan määräytyvä korkeampi äitiyspäiväraha ja ihan oikea äitiysloma), mutta hoitovapaasta maksettava raha on niin pieni, että aika harva voi yksinomaan sen turvin elää - minun tuttavapiirissäni ei taida olla ainuttakaan "kotiäitiä" joka ei tekisi edes satunnaisesti keikkaluontoista duunia tai osapäivätöitä. Itse olen sikäli onnekas, että voin nostaa minulle rakkaasta harrastuksesta palkkiota, jonka vuoksi pystyn olemaan myös lasten kanssa kotona.

    Paluu työelämään edes osapäiväisesti saattaa ja usein onkin kuitenkin hankalasti sovitettavaa ja työnantajat joustamattomia, millä varmasti on osansa äitien innokkuuteen tehdä töitä kotihoidon lomassa.

    VastaaPoista
  22. Oho! Tunnustautuneet mieslukijat tekevät kyllä aina vaikutuksen, oli kyse sitten satunnaisesta käynnistä tai sitten ihan vakkaristi linjoilla pitäytymisestä. Ihana kuulla, että teksti herätti ajatuksia - teissä molemmissa!

    VastaaPoista
  23. Kiitos ihanasta palautteesta, Krista! <3 Mitä tulee pitkiin päiväkotipäiviin, niin uskon että lapset on sopeutuvaisempia kuin mitä ajattelemmekaan, ja kun perusasiat ovat kunnossa kotona, niin pitkä päikkypäivä ei tunnu pahalta vanhempien pedatessa parempaa arkea ja tulevaisuutta töissä. :) Pidä lippu korkealla!

    VastaaPoista
  24. Hih, onpas ihana sattuma! Minä olin 20 kun sain ensimmäisen lapseni, eli en paljoa vanhempi. :) Mitä tulee lapsilukuun niin suurin muutos oli yhdestä kahteen - kolmas menee jo rutiinilla ja vähillä yöunilla. Ihanaa vauva-aikaa, Niina! <3

    VastaaPoista
  25. Oh! Nyt veit kyllä sanat suustani. Parempaa tsemppiä ja mielennostatusta en olisi osannut itse kirjoittaa, kiitos!

    VastaaPoista
  26. A-p-u-a. Musta tuntuu, että meillä on asiat täällä vaan liian hyvin kun ihmisillä on a) aikaa ja tarmoa miettiä ja kommentoida asioita jotka eivät kosketa heidän elämäänsä ja b) unohdetaan, että onneen, rakkauteen tai vanhemmuuteen ei tarvita pursuilevaa pankkitiliä. Ihmisiä syntyy koko ajan äärimmäiseen köyhyyteen ja lapsia kuolee nälkään, mutta täällä köyhä taitaa olla se, joka ei tee joka lomalla ulkomaanmatkaa tai palauttaa pullot kauppaan. Antaa adoptioon?! Olen sanaton!

    Mitä tulee eroon ja uuteen suhteeseen, niin en pidä ydinperhettä meriittinä tai yksioikoisena todistuksena siitä, että voi taata lapsilleen turvallisen ja terveellisen elinympäristön ja tasapainoisen lapsuuden. Minun äidilläni on lapsia kahden miehen kanssa, isällä kahden naisen kanssa, isä on kolmatta kertaa naimisissa ja iltatähti-siskopuolellani on oma siskopuolensa, hänen äitinsä uudesta liitosta. En pidä heitä epäonnistujina, enkä pidä sinuakaan. Ihanaa odotusaikaa! <3

    VastaaPoista
  27. .....Apua. Ihmisillä todellakin saattaa olla kovia odotuksia ja jännittävää on, että kaikki tällaiset toiveet voidaan lausua ääneen ajattelematta sitä, mitä toinen haluaa ja mikä hänelle olisi parasta. Jokainen varmasti tietää itse, milloin on kypsä hankkimaan lapsia, eikä sellaisissa päätöksissä paina ulkopuolisten sana.

    VastaaPoista
  28. Ihana kuulla, että tarinallanne on noin upea loppu - kolme lasta, vau! <3

    VastaaPoista
  29. Oh, no voi kiitos ihanasta palautteesta!

    VastaaPoista
  30. Voi kiitos! Ja mieletön keskustelu tosiaan! Olen vähän hitaan puoleisesti päässyt vastailemaan kommentteihin koska 2/3 on vesirokossa ja muut arjen hommat painaa päälle, mutta jokainen kommentti on luettu ja moni on herättänyt paljon ajatuksia, hyvässä ja pahassa. Kiitos teille!

    VastaaPoista
  31. Tiedän olevani sukulaisten silmissä yhtä lailla tiukan ja takakireän akan maineessa, ja esimerkiksi sokerista ja puolen vuoden täysimetyksen tärkeydestä olen vääntänyt vuosia, osin tuloksetta. Muita ihmisiä ei voi muuttaa, mutta oman päänsä voi pitää. Minä olen ottanut linjakseni "minun lapseni, minun arkeni, meidän elämämme".

    Ja tuo sukupuoliasia on jotenkin tosi outo - ihan niinkuin lasten sukupuolella olisi tuon taivaallista merkitystä! Meille sanottiin moneen kertaan kun saimme toisen lapsemme, että "hyvä, nyt on tyttö ja poika, nyt riittää". Hmmph.

    VastaaPoista
  32. En kieltänytkään sitä, etteikö veroja olisi ehtinyt maksaa, mutta kyllä ikävä totuus on se, että enemmän usean lapsen äidit ovat vastaanottavassa roolissa (samoin kuin ovat vaikka ikiopiskelijat yliopistoilla). Kolmen lapsen osalta äippärahat,vanhempainrahat ja kotihoidontuki (olettaen, että äiti ei edes olisi koko sallittua aikaa kotona, vaan katkaisisi sen nuorimman ollessa kaksi) ehtivät kerryttä yli 30 000 euron potin. Jos tähän lisätään äidin itse saamat lapsilisät (n. 20 000) euroa, opintotuki?, asumislisät/-tuet? yms., mitä elämän aikana ehtii tulla, on potti pienimmilläänkin 60 000 euroa.

    x x x

    Jos tuota pottia sitten lähdetään purkamaan pienellä palkalla, niin siinä ei riitä vuosikymmen lähellekään siihen makseluun - varsinkin kun nuo ovat ne ehdottomat minimiavustukset. Ja mitä tulee siihen, että lapsistahan tulee niitä veronmaksajia, niin eikö se, että oma verotaakka sysätään jonkun toisen harteille, nimenomaan ole johtanut siihen, että nykyinen hyvinvointiyhteiskunta on kriisissä?

    x x x

    Suuret ikäluokat osasivat pelata korttinsa enemmän kuin oikein, talouden nousukiidossa kaikki mahdollinen oli halpaa ja töitä riitti. Tukiverkko rakennettiin liian suureksi - ja tämän hetkinen sukupolvi maksaa sen... Tulevista sukupolvista puhumattakaan, sillä ovatko nykyiset kauan kotona viihtyneet äidit (tai aivan samoin ikiopiskelijat, työhön nyrpeästi suhtautuvat tai epäonniset tahtomattaan työttömät) ikinä miettineet, paljonko he tulevat tällaisen taloustilanteen aikana saamaan eläkettä? Viisi vuotta kotona rokottaa eläkepottia useilla sadoilla euroilla - ja kun eläkkeenmäärää pienennetään muutoinkin elinaikakertoinmen myötä, on joku päivä vastassa aivan naurettavan pieni eläke - varsinkin, jos palkka työssäoloajalta on pieni. Mistä silloin otetaan eläkkeen lisäksi vaadittavat rahat elämiseen? (Vastaus: veroista tietenkin tulonsiirtoina)

    x x x

    En tällä tarkoittanut hyökätä kotiäitejä kohtaan, vaan mielestäni jokaisen kauan työelämästä poissaolevan pitäisi ottaa vastuu tuosta ajasta, eikä sälyttää sitä suurten ikäluokkien tapaan eteenpäin. Kun tulonsiirtoja syydetään esimerkiksi halustaan ikityöttömille (joita työnteko ei kiinnosta, ja jotka osaavat hyödyntää järjestelmää), on se pois siitä samasta potista, jolla maksetaan vanhusten hyvinvointi hoitokodeissa tai kotona - viimeksi tänään uutisointiin, kuinka vanhempi nainen oli kuollut kuivuuteen.

    x x x

    Tiedän kirjoitustyylini olevan "ärhäkkä" (liian monta vuotta poliittisessa maailmassa), mutta korostan, että tämä ei ollut hyökkäys kotiäitejä vastaan; eikä varsinkaan sinua vastaan, sillä en lukisi tätä blogia, jos en pitäisi siitä. Enemmänkin tämä oli peräänhuuto yhteisvastuullisuuteen. Siihen, että mietittäisiin omaan napaa pidemmälle, mikä vaikutus omilla valinnoilla on sitä kyseistä päivää pidemmälle. (Tämä tuntuu nykypäivän "Hakuna Matata" -yhteiskunnassa olevan liikaa vaadittu, eletään hetkessä ja uskotaan asioiden järjestyvän; ja kaikki tämä, koska tiedetään yhteiskunnan ottavan kiinni.) Peräänhuudon lisäksi yritin tässä selittää sitä, miksi ihmiset kommentoivat - harva nimittäin haluaa olla enemmänkin siinä antavassa tai maksavassa roolissa hyvinvointiyhteiskuntaa. Maailma on epäreilu, tiedän, enkä itsekään koko tukiverkkoa poistaisi, mutta radikaalisti sitä karsisin esimerkiksi tukien pituuden puolesta.

    x x x

    (Laitoin kolme x -merkkiä kappaleiden väleihin, kun kappaleet tuntuvat häviävän julkaistaessa)

    VastaaPoista
  33. Erittäin mielenkiintoinen näkökulma Linnulla! Ensilauseista meinasin vetää herneet äitinenääni (tosin ei kotiäiti sellaiseen), mutta onneksi luin pidemmälle ja toisenkin hänen kommenttinsa ajatuksella. Linnu, sait ainakin minut ajattelemaan! :) x x x

    Itse en ollut rehellisesti ennen lapsia (siinä vauvakuumeillessa) edes hoksannut ajatella, että miten kotona vietetty aika tulee vaikuttamaan eläkkeeseeni. Ei tullut mieleenikään, mikään tällainen näin pitkäaikainen vaikutus, vaan mietin/-mme vain ajoista +5v akselilla (työt jne). Vasta nyt (lasten ollessa jo 2-3-vuotiaita) olen alkanut lueskella tästä aiheesta juttuja, ja havahtunut siihen kuinka jotkut (minua fiksummat ;)) suunnittelevat jo harkinta/hankintavaiheessa paljon pidemmälle. Säästävät palkastaan voidakseen olla pidempään kotona lapsen kanssa (nostavat sitten näitä säästöjä kotihoidontuen ohelle elääkseen) tai suunnittelevat eläkkeitään. Harmi, ettei vauvakuumeileville ole mitään talouskurssia "Näin lapset tulevat vaikuttamaan tuleviin tuloihisi - eläkkeeseen asti". Tästä asiasta olisi hyvä puhua enemmänkin! x x x

    En silti suoraan usko, että isoin osa näistä asiattomista huomauttelijoista ajattelisi asioista näin korkealentoisesti tai poliittisesti. Tai jos ajattelisivat, niin tämä huokuisi selkeämmin heidän kommenteistaankin... x x x

    En myöskään ole kanssasi samoilla linjoilla tukiverkon supistamisesta, vaan pikemminkin toivoisin siihen uudenlaista joustoa: osa-aikatyön todellinen tukeminen ja isille suunnattujen hoitovapaiden korvamerkkaaminen saavat minulta täyden kannatuksen ja hurraa-huutoja. "Pelkkänä" kotiäitinä (joka minusta on paljon rankempaa ja vaativampaa kuin mitään palkkatyön ja päivähoitokuvioiden sumpliminen pienten lasten kanssa - voin sanoa kokemuksesta) olevien naisten määrä - siis pelkästään tuilla elävien - varmasti laskisi, jos Suomessa olisi rehdimmin mahdollista tehdä osa-aikatöitä laittamatta lapsia päivähoitoon. Joustavammat ratkaisut työelämään siirtymiseen kannustaisivat äitejä ja pidemmällä aikavälillä hyödyttäisivät yhteiskuntaakin. Koska nyt valitettavasti tilanne tuntuu olevan se, että joko palaat täysipäiväisesti (tai aivan minimissään nelipäiväiseen viikkoon, johon kumminkin ahdat viiden päivän työt) tai olet "vain" kotona. Harva työnantaja mahdollistaa muita vaihtoehtoja, mikä karsii äitien työllistymistä (Olen itse niin onnekas saadessani tehdä 3-päiväistä työviikkoa.) Tässä asiassa olen siis enemmän Anonymfin kanssa samoilla linjoilla. Käsittääkseni esim Hollannissa äitien osapäivätyö on mallikkaalla tasolla - tosin vastapainona heillä lienee vain 3-6kk äitiyslomakin, että se jo pakottaakin muihin ratkaisuihin, ellei haluta pikkuvauvoja laumoittain päivähoitoon... x x x

    Mutta kiitos Linnulle hyvästä avauksesta! Mielestäni hienoa ja tarpeellista saada tämäkin näkökulma esille.

    VastaaPoista
  34. Oho! Aika järkyttäviä kommentteja olet saanut kyllä terveyspuolen ammattilaisilta. :/ Vaikka olen jokusen vuoden sinua vanhempi (kolme lasta miltei samoilla ikäeroilla), minulla taas terveysalan ammattilaisten mielipide oli toinen. että kun on noin vähän ikää (27) niin ei vielä noin nuorelle suositella tai mielellään annettais tehdä niin radikaalia toimenpidettä kuin mitä sterilisaatio on. Sain puolestani vakuutella useampaan kertaan. "Oma"lääkärit ymmärsivät hieman paremmin ja olivat tukena. Yksi jopa totesi, että jos sitä vielä 38-v haluaakiun iltatähden niin keinohedelmöitys on vielä mahdollinen. Ei, kiitos, mutta kiitos ajatuksesta ja kommentista <3. :)

    Tsemppiä!

    VastaaPoista