Social Media Icons

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Muovinen trendilelu lapselle - hitti vai huti?

14 kommenttia Share It:
IMG_7625

Näin joulun alla olen saanut miettiä taloutemme lelupolitiikkaa tavallista enemmän. Lahjatoiveita tiedustelevat sukulaiset ja esittävät lapset, mutta vanhempina me kaiketi olemme niitä, jotka rajanvedon tekevät. Tänä vuonna eniten on mietityttänyt sukupuolineutraaliutta korostavassa ajassamme se, että pienet lapsemme ovat toivoneet leluja, jotka perinteisesti heidän sukupuoleensa on liitettykin; tyttö toivoo merenneito-Barbieta ja merenneito-Duploja (muun muassa), kaksivuotias poika taasen on hyvin selkeästi erotellut joululahjalistalleen metsätyökonelelun, poliisi-autolelun, paloauton, pakettiauton, tukkirekan ja "punaisen henkilöauton". Uskoaksemme emme ole heille moisia tuputtaneet - minä en arkisin meikkaa, pukeudun aika rennosti ja kuljen tukka nutturalla, mutta neljä vuotta kesällä täyttävä tyttö haluaa päähän keskimäärin 8 pinniä kerrallaan ja kaksivuotias poika vaatii saada tietää autossa istuessa, minkälaisia vekottimia tiellä liikkuu vaikka me pidämme autoa oikeasti vain kulkuvälineenä, asiana jolla liikkua vaivattomammin pidempiä matkoja.

Ensimmäisen lapsen odotusaikana olin varma, että pienen lapsen viihdyttämiseen kelpaisivat myrkyttömät, perinteiset ja sukupuolineutraalit puulelut sekä vuorovaikutus tärkeiden ihmisten ja hoitajien kanssa. Ensimmäiset kuukaudet olikin niin. Kun lapset kuitenkin oppivat etenemään edes jollain keinoin, he raahautuivat leikkimatolta pistorasioille ja keittiön kaappeja tyhjentämään. Nyt kun pienempikin taapero on noin kaksivuotias, voisi keittiön oviaukosta teoriassa ottaa pois lapsiportin, sillä muovikulhojen kannet eivät jaksa kiinnostaa "papettiauto, tukkilekka, lekka, laktoli, henkijöauto, ampulantsi, pojiisi-auto!"-mantraansa päristellen toistelevaa lasta. Tukkirekkalelua lukuunottamatta kaikkia edellä mainittuja löytyy lelulaatikosta ainakin yhden kappaleen verran, joten kyllä, myrkyttömät puulelut ja virikkeelliset vuorovaikutustuokiot vaihtuivat kolmen pienen lapsen kanssa pursuileviin lastenhuoneen laatikoihin.

IMG_7609

Koska en toivottavasti ole koskaan antanut (mitä lapsikamppeeseen tulee) itsestäni kuvaa erityisenä askeetikkona, uskallan tunnustaa, että meillä on paljon leluja. Siis paljon. Suurimpana syynä varmastikin on, että lapsilla on mummiloita ja isomummiloita yhdeksän kappaletta, ja jos serkkuni vuoden vanhaa tyttöä ei oteta lukuun, ovat toisiksi nuorimmat lapset lukiossa. Lelujen hankintapoliitikan kanssa olemme kuitenkin tehneet sukulaisten kesken tiivistä yhteistyötä, ja ainoana toiveenani on ollut, että yhden sesongin trendilelujen sijaan lapsille ostettaisiin jotain aikaa ja leikkejä kestävää. Lapset leikkivät esimerkiksi pikkusiskoni vanhoilla ja äitini säilömillä nukeilla ja barbeilla, anoppini säästämillä Brion junaratapalikoilla ja duploilla, ja lukevat samoja lastenkirjoja kuin mitä me olemme lapsena lukeneet, siis meidän vanhoja kirjojamme.

Kaksi kuukautta kivoja ja sitten lelulaatikkoon unohtuvia joulun trendileluja emme ole lapsillemme halunneet, mutta se, mikä lopun viimein nousee suureksi hitiksi... Mene ja tiedä! Esikoisen rakkain unilelu on Erisan-pesuainepaketin kaupan päällisenä saatu pehmokoira vaikka vanhempani ovat tuoneet lapsille niin egyptiläisestä puuvillasta valmistettuja myrkyttömiä unileluja ja Harrodsin numeroituja nalleja Lontoosta.

z2

Itse olen ollut yksinhuoltajan lapsi hirveimpään lama-aikaan, joten minulla ei ole koskaan ollut samanlaista määrää leluja (muistelen tosin äitini luennoineen minulle samalla tavalla kaksikymmentä vuotta sitten) tai edes samanlaista mahdollisuutta toivoa niitä. Me kirjoitimme toki lapsena joulupukille, mutta joululahjalistalta piti nimetä aina yksi tai kaksi suosikkia, ne superhitit. Muistan pitkän syksyn ja talven, kun odotin ja toivoin joulupukilta eläinlääkäri-Barbieta, jonka sitten sainkin. Itse myönnän olevani hövelimpi ja toisaalta myös taloudellisesti paremmassa tilanteessa kuin missä äitini tuolloin oli, joten meillä leluvarastoa on täydennetty aktiivisemmin - etenkin nyt lapsille ison ja raskaan elämänmuutoksen, vauvan syntymän, myötä.

Minä olen vakaasti sitä mieltä, että lelut ja leikkiminen on hyväksi lapselle, ja siksi meillä on mietitty leluhankintoja aika tarkkaan. Olemme pyrkineet pääasiassa hankkimaan leluja, joita on helppo täydentää, ja jotka kestävät aikaa ja leikkejä. Isoimmat lelulaatikot koostuvat värikkäistä puupalikoista ja Duploista, joista rakennellaan niin prinsessalinnoja, torneja kuin syntymäpäiväkakkuja ja ponitalojakin, pikkuautoista, poneista, Barbeista ja leikkikeittiön jutuista. Lelulaatikoita on siis monta, mutta keskimäärin puolet leluista on nykyään säilössä, ja niitä annetaan tilanteen ja leikin mukaan käyttöön. Olen huomannut, että lapsen kanssa leikkiessä ja etenkin kahden puhumaan opettelevan lapsen kanssa touhutessa leikit antavat hyvät eväät lapsien omien tunteiden ja elämänmuutoksien sanoittamiseen ja toisaalta heijastelevat sitä, mitä ympärillä tapahtuu. 3,5-vuotias esimerkiksi käyttää lelukoiraa pissalla, soittelee lelupuhelimella lähikoulussa käyvälle mielikuvitusystävälle ja imettää nukkevauvaa, kaksivuotiaan autot ja nuket taasen käyvät dialogia keskenään.

IMG_7691

Meitä pyydettiin mukaan Kaksplussan ja BR Lelujen yhteistyökampanjaan, jonka tiimoilta saimme yllätyspaketin lapsille pikkujoululahjaksi. Kun kävi ilmi, että paketissa olisi 5+-suositusiällä varustettu, käskyjä totteleva muovinen Zoomer-robottikoira, myönnän hymyni hyytyneen. Mietin robottikoiran lahjoittamista parhaalle kerhokaverille joka on esikoista vuoden vanhempi, mutta koska lapsi oli viikkoja mankunut televisiomainoksissa (kyllä! meillä katsotaan televisiota! paha, paha..) näkemäänsä robottikoiraa, ajattelin, että nyt on näin. Että nyt on kausi, jolloin leopardiprintti, paljetit ja kumisaappaat tuntuvat hyvältä kombolta prinsessatiaraan yhdistettynä ja että joululahjalistalla komeilisi niiden Ariel-duplojen lisäksi käskyjä totteleva robottikoira. Paketoin koiran ja annoin sen pikkujoululahjana ristiäisten jälkeen lasten leikittäväksi, vaan kuinka sitten kävikään?

z3

Koira oli suksee - noin kymmenen minuutin ajan. Sen kauempaa ei kestänyt sen akku lataamatta, ja käyttöohjeiden mukaan tunnin latauksellakin sillä leikkii noin 20-30 minuuttia. Koira tottelee käskyjä kunhan ensin sanoo sen nimen, Zoomerin, ja isommankin lapsen suuhun nimi on hieman vaikeaa lausua. Zoomer kuitenkin sai aikaiseksi riemunkiljahduksia kun se heittäytyi selälleen ja häntäänsä heiluttaen vaelsi pitkin olohuoneen lattiaa, sen kymmenen minuutin verran ennen ensimmäistä latausta.

Yli viisivuotiaille tarkoitetusta lelusta ja sen jujusta sai heti kiinni 3,5-vuotias, joka huusi innoissaan käskyjä koiralle, silitti ja nauroi. Hän myös antoi koiran suosiolla lataukseen ja mietti sitten, että ehtisi hyvin rakentaa koiranpennullensa pesän kunnes akku on taas täynnä. Kaksi vuotta ensi viikolla täyttävälle lapselle lelu oli kuitenkin selkeästi liian vaativa, enkä edes tohdi ajatella, miten sitä keväällä kurittaisikaan puolivuotias vauva. Useamman lapsen perheessä arkoja ovat siis lelut, joissa on paljon liikkuvia osia ja hajoavia komponentteja, sekä lelut, joista voisi irrota pieniä osia. Päällisin puolin tarkasteltuna Zoomerista ei luulisi irtoavan osia, mutta rikki sen varmaan saisi aika helposti. Ja vaikka inhoan patterillisten lelujen paristosyöppöjä, niin mielestäni tässä lelussa kyllä toimisi USB-kaapelin sijaan paremmin ruuvimeisselillä suljettava luukku ja vanhat kunnon paristot.

Akun kestonsa puolesta tämä sopinee meillä niihin hetkiin, kun pienemmät pojat täytyy laittaa unille parvekkeelle ja päiväunia nukkumattoman 3,5-vuotiaan viihtyä yksin (ei ruoskintaa, please) ikkunan toisella puolen ne kriittiset kymmenen-viisitoista minuuttia, mutta pienempien leikeissä tai heidän saatavillaan en lupaa kauhean pitkää ikää - ainakin jos perheessä on samanlaisia, "törmäilyä" leikkiviä kaksivuotiaita kuin mitä meillä on. Isoimpana miinuksena antaisin kuitenkin ainakin minun kukkarolleni tyyriin kahdeksankympin suositushinnan, jonka puolesta voi vain sormet ja varpaat ristissä toivoa, että tämä olisi joulun (ja kevään, kesän, syksyn, talven....) the lelu.

Millä perustein te hankitte leluja lapsillenne? Kuinka paljon on tarpeeksi? Mikä muuten on teidän joululahjabudjettinne lelujen osalta, vai hankintaanko pukin konttiin jotain aivan muuta?

Yhteistyössä Kaksplus ja BR-Lelut.

Seuraa meitä Bloglovinissa FacebookissaInstagramissa (@lapsellista) tai Blogilistalla (Huom! Blogilistan osoite on muuttunut!).


14 kommenttia:

  1. Samoilla linjoilla. Meillä on tytöt 4,5v. ja reilu 2v. ja pakettiin menee pikkulegoja, Life factoryn juomapullot ja... siinäpä se. Ostetaan leluja tosi vähän mutta silti kaikki nurkat pursuilee niitä. Meidän lapset on perhepäivähoidossa eivätkä siis saa vaikutteita isolta lapsimäärältä joten esim. barbeja meillä ei ole vielä ollenkaan. Kovassa käytössä on legot, duplot, kotileikkijutut ja isohkot nuket, myös kirjat. Kyläpaikoissa (ymmärrettävästi) kaikki ääntä pitävät muovihärpäkkeet vetävät puoleensa, kun niitä ei kotona ole.

    VastaaPoista
  2. Lapset (10,8 ja 5) saavat joululahjaksi yöpuvut tai muuta "pehmeää", kirjat, ehkä yhteiseksi hyvän pelin, jota koko perhe voi pelata.
    Lisäksi jokaiselle heidän toivomansa lelu tai kaksi. Lisäksi tulee lahjoja tietysti kummeilta ja mummeilta, jokaiselle omanlaisiaan.

    Joululahjojen kohdalla emme lähde miettimään järkevää tai kasvatuksellista, vaan lapsen oma toive on ostopäätöksessä etusijalla. Kun lapset olivat pienmpiä, tuli lahjoja ehkä enemmän ostettua "isille ja äidille", siis sellaisia leluja vaikka, joita itse tahdoimme tai olisimme lapsena tahtoneet.

    Budjetti ei ole niin tärkeä suuntaan tai toiseen. Rahaa menee joka tapauksessa, joten mielummin sitten sellaiseen, jota todella toivotaan kuin muutamaan pienempään "ihan kivaan".

    Suuria paineita en joululahjoista suostu ottamaan. Toistaiseksi kaikki annettu on vastaanottajilla kelvannut ;)

    VastaaPoista
  3. Meillä on yksi kolmevuotias. Hän sai joululahjaksi meiltä Titi-nalle konserttilipun. Konsertti oli eilen. Toisen lipun lahjoitti isovanhempi, joten meidän joulahjabudjetiksemme jäi parikymppiä. Lapsi saa isovanhemmilta niin hirvittävän määrän lahjoja, että en koe tarvetta lahjoa häntä sen suuremmilla tavara määrillä. Lisäksi olen itse neulonut hänelle pakettiin muutamia pikkujuttuja ja ostanut pikkuisen lisää tukkalaitteita :)(Kaikki tarpeeseen)
    Ostamme joululahjoja vain sukulais- ja kummilapsille oman tyttäremme lisäksi.

    Juuri viime viikolla kauhistelin, tuonkin trendilelun hintaa. Tosiasia on se, että meillä ei ole varaa ostaa lapselle yli 50 eurolla lahjoja emmekä muutenkaan juuri juhli joulua kotona. Eli kai se on lykky tässä taloudellisessa tilanteessa, että sukulaiset kutsuvat luokseen syömään yms. Toisaalta ensi jouluna voisin kuvitella meidät omaan kotiin juhlimaan, mutta kinkkua ja karmeaa lahjavuorta ei sekään joulu sisältäisi. Todennäköisesti ostamme ensi vuonnakin vain yhden oikein toivotun lahjan olkoon sitten lelu tai jokin aineeton mukava.

    VastaaPoista
  4. Meillä on 3,5-vuotias poika, joka on edelleen aivan hulluna Brion junaratajuttuihin. Niinpä olemme hankkineet hänelle täydennystä junaverkostoon (junavarikko ja vuoristoratasetti). Poika tykkää myös hirmusti Oktonauteista, joita leluja meiltä löytyy myös ennestään, mutta jouluksi oktopodin miehistö täydentyy puuttuvilla jäsenillä ja parilla "gupilla". Lisäksi pukinkontista yksi pikkuauto, tarrakirja ja pari muuta kirjaa. Oman lisänsä tuovat sitten kummien ja ystävien lahjat, joista ei ole tietoa vielä. Isovanhemmat ovat antaneet rahaa, joilla olemme osin rahoittaneet noita alussa mainittuja lahjoja.

    Yhdyn kyllä tuohon yllä olevan kommentoijan tuomaan pointtin, että joskus sitä helposti tekisi mieli toteuttaa enemmän niitä äitin ja isin toivomia leluja, ehkä juuri sellaisia mitä ei itse ole saanut lapsena.

    Kaiken kaikkiaan mielestäni pikkulapsille riittäisi kyllä vallan mainiosti vain muutama, mutta erityisen mieluinen lahja. Ja juuri nuo briot, legot, barbit tms. ovat yleensä sellaisia, jotka kestävät aikaa.

    Kahdelle 8-vuotiaalle kummitytölle ostin liput Helsingin Kaupunginteatterin Peppi Pitkätossu -musiikkinäytelmään.

    VastaaPoista
  5. Meillä koitetaan pitää lelujen määrä mal,tillisena, aika pienellä määrällä 4,5 v ja 2,5 v pärjää, 5kk ei vielä mitään osaa pyytääkään ja selviäisi mainiosti siskojen vanhoilla leluilla tämän talven. Arviolta 70% leluista on varastossa, koska suurin osa vaan levitetään lattialle, leikeissä on lähinnä, duplot, nuket ja astiat, välillä pehmoeläimet. Nyt esikoinen toivoo barbia, ja todennäköisesti sellaisen saa kummeilta. Itse annamme nukenvaatteita ja -vaippoja, vauvalle teen pehmolelun. Vanhempina toivomme laadukkaita kirjoja tai jotain kivaa käsillä tekemistä tai nättiä.siistiä vaatetta, toivottavasti mitään ihmeellisiä pikkulapsille sopimattomia härveleitä ei tänä(kään) jouluna nähdä. Mut

    VastaaPoista
  6. Meillä myös samansuuntaiset ajatukset. Trendileluja ei ole eikä tule niin kauan kuin minä saan päättää. Nukkeleikki on esikoisella (tyttö 3,5v), mutta se ei suuressa suosiossa ole. Isovanhemmillaan on päässyt Barbien makuun, mutta en usko sen kiinnostavan jos se kotona olisi. Kotona ehdottomasti parhaimmat leikit ovat olleet ruokaleikki ja duplot. Pikkuveljen (1,5v) kanssa yhdessä leikitään monesti Brion junaradalla. Ja lisäosia on toivottu lahjaksi nytkin.

    Tytön hartain toive on äidin kauhuksi Muumitalo. Olin jo visusti päättänyt olla tätä toivetta toteuttamatta sen järkyttävän hinnan vuoksi. Minusta lähes 80€:n hinta paljon (katoavia) pieniä osia sisältävästä muovitalosta ja muutamasta pikku-ukkelista on paljon. Liikaa. Mutta mummi oli sen hankkinut ja uskon kyllä tytön sillä jaksavan myös leikkiä. Mutta en todellakaan usko sen kestävän leikkejä.

    Itse ostetaan molemmille lapsille yksi lahja aatoksi. Nyt joulun alla on tonttupussiin muutaman kerran ilmestynyt junaradan paloja täydennykseksi. Varsin pienellä budjetilla mennään siis. Mutta tiedän että kummit, mummit ja muut sukulaiset lahjovat lapsia, joten ei pelkoa siitä ettei paketteja tulisi. Isovanhemmille (jotka eivät yleensä ole osanneet oikein mieluisia lahjoja ostaa) on sanottu että mitään ei tarvitse hankkia ja jos hankkiikin, niin yksi on aivan riittävästi. Mieluummin ostaa jotakin oikeasti mieluista kuin muuten vaan jonkin muistamisen. Ei lapsi sellaista osaa arvostaa.

    VastaaPoista
  7. Miten ihmeessä te saatte 2-vuotiaan kertomaan mitä se haluaa lahjaksi? Tai kyllähän meidänkin taapero haluaa kaikkea koko ajan jos ollaan kaupassa, mutta jonkinlaisen listan tekeminen tuntuu melko utopistiselta. Toki voihan tuo lelukirjasta osoitella kaikenlaista ja niistä sitten lasketaan mitä eniten osoittaa. Itse yritän kyllä kaikkeni, ettei lahjojen saanti tule olemaan perhejouluissamme ykkösasia joten en halua rohkaista lastani listojen laatimiseen jo ennen kuin hän itse asiaa ottaa esiin. Monesti tuntuu, että kasvatuksessa keskitytään sukupuoli- ja kieltoasioihin, mutta sitten ihan huoletta rohkaistaan lapsia materialismiin kehdosta lähtien.

    Meillä ei ole pelkoa, ettei paketteja tulisi vaan pelko lähinnä siitä, että niitä tulee. Olemme toivoneet, että kummit antaisivat lahjaksi aikaa eivätkä materiaalia. Syntymäpäiväjuhliin kielsimme tuomasta lahjoja muilta kuin lähisukulaisilta, onneksi tätä toivetta kunnioitettiin. Jos lapsi ei itse ymmärrä lahjojen päälle, niin miksi niitä pitää tuoda?

    Nyt jouluksi olemme ostaneet yhden lelun lapselle ja sekin käytettynä, toki uutta vastavaavassa kunnossa. Jatkossa pidän kiinni siitä, että lapsi saa meiltä vanhemmilta yhden lahjan per juhla koska haluan, ettei lapseni elämän sisältä ole materiaali, kuten äidillään. Ja kyllä, se lapsuus voi olla onneton, oli niitä leluja paljon tai vähän. Muut asiat ratkaisevat.

    Onneksi lapsi oppii esimerkin kautta ja tästä syystä en itse enää toivo joululahjoja vaan lahjattomuutta, vaikka paketteja rakastankin. Säästyy nurkat turhalta rojulta ja voidaan keskittyä jouluna siihen rauhaan ja yhdessäoloon, mikä juhlassa on tärkeintä.

    VastaaPoista
  8. Sama meillä mitä tulee niihin äänekkäisiin muovihärpäkkeisiin. Meille on (thank God) pesiytynyt tosi vähän edes sukulaisten lahjapaketeista mitään soivaa, ksylofoninkin nappasin tylsänä mutsina pois leikeistä kun sitä paukuteltiin pattereihin pitkin päivää. :D

    VastaaPoista
  9. Samoilla linjoilla ollaan. Mitään överikallista isompi (joka siis lähinnä toivoo) ei ole toivonut, joten budjetti ei sikäli tunnu tärkeältä jos toive on toiselle tärkeä. Ne samat lelut tuntuvat olevan hittejä kuukaudesta toiseen ja kestävän lapselta toiselle, joten ihan mieluusti täydennetään pukinkonttia sillä parinkympin Duplo-paketilla :)

    VastaaPoista
  10. Ei joulu tai onnelliset joulumuistot ole lahjavuorista kiinni, ja meilläkin lapsia lahjovat kyllä sukulaiset. Me olemme monesti ostaneet pakettiin niitä juttuja, joita joka tapauksessa olisi ostettu: uutta yöpaitaa, kerhotossuja, ksylitol-pastilleja, lasten hammastahnaa jne, tänä vuonna ostin lisäksi muutaman paketin ikään kuin hyvitelläkseni vauvan vuoksi sisällä nuhjuttuja viikkoja jolloin ne lastenhuoneen lelut on kyllä käytetty hyvin tehokkaasti hyödyksi.

    VastaaPoista
  11. Onpa ihana ajatus isommille lapsille tuo tekeminen! Me olemme käyneet kerran leffateatterissa syksyllä ja sanon kyllä, että siinä ja siinä oli että edes isompi jaksoi istua tunnin paikallaan, puolitoistavuotias otti hatkat ekan kerran vartin jälkeen. Peukut siis lastenteatterille!

    VastaaPoista
  12. Mekin olemme koettaneet ostaa leluja sillä mentaliteetilla, että vauva niillä leikkisi vielä myöhemmin - siis vähän ja aikaa kestävää. Vaikka kyllähän sitä roinaakin on oikeasti kertynyt nurkkiin, joskaan ei meidän ostamanamme.

    VastaaPoista
  13. Meillä on se Muumitalo, ja ihan rehellinen ollakseni, niin vain siitä syystä, että äitini oli sen aikanaan iltatähtisiskoltani säästänyt. Sen pienet figuurit pyörivät lelulaatikkojen pohjalla ja pahvisista sisuksista puolet on kuolattu. Luulen, että nostan sen odottamaan kaappiin ennen kuin vauva kuolavanoineen (jolla siis kakkonen on tytön Muumitalon paperiseinät tuhonnut) lähtee liikkeelle.

    VastaaPoista
  14. Olen ihan samaa mieltä siitä, ettei onnen määrää mitata kotoa tai lelulaatikoista löytyvästä materiasta. Esimerkiksi kummeja olemme ohjeistaneet juhlapäivämuistamisten suhteen niin, että parasta mitä voi antaa, on aika. Kolmevuotias oli ikionnellinen kun sai oman kortin kummitätinsä Turkin reissulta lähettämänä.

    Ja onhan totta, että esikoinen ymmärtää varmasti eniten joulun (ja joululahjojen) päälle, mutta kyllä paljon, paljon puhuva kaksivuotiaskin on selkeän perillä joulupukki-konseptista, puhuu Korvatunturista ja avattavista kalenteriluukuista (mikä lienee tässä kohtaa jännempää). Ja kun esikoinen kirjoitti joulupukille, halusi niin tehdä myös kaksivuotias, tietysti. :)

    VastaaPoista