Social Media Icons

lauantai 20. joulukuuta 2014

Ja nimen hän sai

6 kommenttia , , , , , Share It:
IMG_7396ristiäiset2ristiäiset3fm2 IMG_7329 IMG_0076rist1IMG_7460IMG_7300IMG_7311IMG_7492 fm2 IMG_7085

Lauantaina juhlimme kuopuksemme ristiäisiä. Juhlavalmistelut kolmen alle neljävuotiaan lapsen perheessä sujuivat ennakkopäätöksistä ja siitäkin tosiasiasta että anoppini vastasi käytännössä koko juhlatarjoiluista, huolimatta aika värikkäästi ja niinhän kävi, että viimeisenä iltana menimme puoli kahdelta nukkumaan kun siivosimme kotia (ristiäiset pidettiin siis kirkolla!) kuin tuulispäät. Tragikomedian aineksia löytyi pitkin vauhdikasta juhlaa; ensimmäiset vieraat olivat kirkolla kaksi tuntia liian aikaisin kun aamun siunaustilaisuuden arkkua kannettiin sisälle, kaksi porukkaa kävi väärällä kirkolla ja yksi meinasi joutua sinne - ihmettelin vain, miten hän puhelimessa kertoili että metroasemalta on kilometrin verran matkaa juhlapaikalle... Minä juoksin kirkkoon ilman meikkiä, ilman juhlavaatteita ja ilman kenkiä neljäkymmentä minuuttia ennen kastetilaisuuden alkua ja kiireen vilkkaa pöytiä paikalle kattamaan tullut anoppi tuskaili, että oli unohtanut perintökastemekon kotiin.

Sillä välin kun minä villasukkasilla hipsin vessaan vaihtamaan vaatteita ja tekemään viiden minuutin pikameikkiä, puki mies yhdessä kummisedän kanssa lapselle kastemekkoa päälle - virhe. Samana hetkenä kun kasteen piti alkaa, olin edelleen sukkasillani ja vauvalle tuli nälkä. Muu porukka valui kirkkosalin puolelle kun minä imetin, ja joitain minuutteja myöhemmin mies juoksi paikalle ja anteeksi pyydellen, pikakelauksella selitti, että oli katsonut ristiäisten pelimanniporukkaa liian pitkään ja he olivatkin alkaneet soittamaan sisäpiirin vitsinä alkuun valittua Prinsessa Ruususta! Tyrkkäsin lapsen hänelle ja vasta kahvitilasta poistuttuani tajusin, että olin jättänyt liivinsuojani tarjoilupöydälle ja unohtanut laittaa rintani piiloon imetysjuhlamekkoni alle (onneksi kirkkosaliin oli vielä matkaa, en menettänyt kasvojani).... Eipä sillä, kirkkosalissa huomasin, että kastemekko oli päällä väärin päin ja että kaikki sen nauhat ja napit olivat auki!

Itse kastetilaisuuden halusimme pitää lyhyenä ilman turhaa jaadajaadaa, sillä ajankohta osui toisen lapsen päiväuniaikaan. Kyseinen herra istuikin poskea purren eturivissä, virsikirjaa rystyset valkoisina puristaen, ja sekä meillä vanhemmilla että kummeilla ja papilla meinasi pettää pokka häntä katsellessa - tuskin olen koskaan nähnyt häntä yhtä silmin nähden järkyttyneenä kun vauvan pää kasteltiin vedellä. Me saimme onneksemme lapsityön papin ristiäisiin, ja toiveinamme oli, ettei ristiäisissä laulettaisi mummojen itketysvirsiä kuten Maa on niin kaunis tai Ystävä sä lapsien, ja ettei kummeille kerrottaisi aika kulunutta vitsiä latinankielen sanasta sponsor. Toiseksi biisiksi valitsimme yhdessä muskarista tutun Minulla on valoa varpaissa-lastenvirren, ja tutun pelimanniporukan sovittamana se kuulosti ihan käsittämättömän upealta isossa kirkkosalissa, herkältä ja kepeältä.

Kuten aiemmin kerroinkin, yksi vauvan kummeista soittaa viulua Fataali meno-nimisessä pelimanniyhtyeessä, ja he heittivät lyhyen keikan paitsi kirkkosalissa säestäjinä, myös kahvitilan puolella. Perinteikästä suomalaista ja irlantilaista kansanmusiikkia viululla ja kitaralla soittavan yhtyeen Tommo ja Jukka tekivät ihan mielettömän upeat sovitukset perinteisestä häämarssista ja lastenvirrestä, mutta menevä ja iloinen meininki sopi lähipiirin kesken juhlittaviin kasteen kakkukahveihinkin. Elävä musiikki toi pieneen tilaan ja pieneen juhlaan ihan uudella tavalla juhlavuuden tuntua.

Paikalle olimme kutsuneet lähipiirin: siis lähimmät ystävät, kummit, omat isovanhempanne, sisaruksemme ja vanhempamme, mutta silti meitä oli kolmekymmentä. Oikeastaan vasta lasten myötä olen löytänyt jonkinlaisen sukurakkauden, enkä voisi kuvitella juhlapyhää tai juhlia ilman vanhempiamme tai toisaalta viikkoa tapaamatta yhtäkään mummia (niitä lapsilla sitten riittääkin). Kuopuksemmekin sai nimensä isoisoisoäitinsä kalastajanlangasta virkkaamassa miehen suvun kastemekossa, johon on kirjailtu kaikkien siinä kastettujen lasten nimikirjaimet. Olkoonkin että se oli väärin päin päällä, oli se minusta tavattoman kaunis.

Varmaan asia, joka on mietityttänyt monia teitä ja minuakin niin paljon, on ollut lapsen nimi. Minulle, tai siis meille molemmille, on ollut hyvin tärkeää, että nimet, jotka lapsemme saivat, merkitsevät meille jotakin, ja siksi heidän toiset ja kolmannet nimensä on annettu meille tärkeiden ja rakkaiden sukulaisten mukaan. Itse aina lapsena harmittelin, kuinka sisarukseni kuulivat hauskoja tarinoita kaimoistaan, edesmenneestä Jaakko-papasta ja mummostaan, minun nimeni tarinaan kun vain liittyy äitini ihanoimman taitelijan vaimon ja muusan nimi. Toisen lapsemme Armas-nimi on edesmenneen isoenoni mukaan annettu, esikoisen kaksi viimeistä nimeä ovat isovanhempieni äitien mukaan annettu ja seitsemänviikkoinen kuopus kantaa paitsi isänsä ja isoisoisoisänsä nimeä, myös yhtä isopappansa nimeä. Koska nimet ovat niin henkilökohtaisia, tuntuu vauvasta puhuminen toisella tai kolmannella nimellä blogissa vähän hassulta. Täällä hänet tullaan tuntemaan siis lempinimellä, jota käytämme ja jota on käytetty jo ennen hänen syntymäänsä. Allu kun tuntui sopivalta nimeltä leppoisalle easy going-vauvallemme, joka syö hyvin ja nukkuu huonosti.

Ja nyt kun ristiäiset teetettyine kuvakirjoineen ja postauksineen on taputeltu, niin suuntaan katseeni huomisiin kaksivuotiskemuihin. Sanoinkohan jo, ettei mitään ole vielä valmiina?

Seuraa meitä Bloglovinissa FacebookissaInstagramissa (@lapsellista) tai Blogilistalla (Huom! Blogilistan osoite on muuttunut!).


 

6 kommenttia:

  1. Kaunis kastemekko! Meillä myös lasten nimien valitsemisessa on käytetty samaa kaavaa, kuin teillä. Lasten toiset ja kolmannet nimet on valittu isovanhempien tai isoisovanhempien mukaan. :) Ihanaa joulun aikaa teille!

    VastaaPoista
  2. Onpas teillä tosiaan ollut värikäs ristiäispäivä! Sait minut täällä hihittelemään, en tosin pilkallisesti kikata vaan ihan vain kun kuulostaa niin surkuhupaisalta! Kaikesta pienistä kömmähdyksistä huolimatta ilmeisen onnistuneet juhlat ja aivan ihana kastemekko! Meilläkin on käytössä miehen suvun perintökastemekko, jonka helmassa on rusetti jokaista siinä kastettua lasta kohti. Onnea pienelle Allulle <3

    VastaaPoista
  3. Ihastuttava kastemekko <3
    Ja mäkin vähän hihittelin komedialliselle ristiäisten alulle..
    Vois niiiiin olla myös meidän elämästä ;)
    Ja meilläkin on kastemekko 50-luvulta ja äiti toivois siihen kirjailtuna kaikkien siinä kastettujen nimet, mut kukaan ei oo vielä hommaan ryhtyny :p

    Hyvä kun oon lukenu tätä blogia jo siitä asti kun esikoisenne oli vauva mut kommentteja oon lähettäny vasta pari ja niistäkin kaks nyt peräkkäin :)
    Ihanan näköset juhlat ollu!

    VastaaPoista
  4. Kiva saada kuopuksellennekin nimi tänne blogiin. :) Ettei vallan pelkästään vauvana vain häntä nimitetä. ;) En tosin olisi tällaista nimeä veikannut, koska Allu on nimenä niin eri sarjaa kuin Helmi tai Armas. :D Mutta mitäpäs sillä on väliä, onhan lempinimi teille itsellenne merkityksellinen ja varmasti henkilöitynyt vahvasti kuopukseenne. Ja on teillä ollut kyllä huvikumpumainen meininki ristiäispäivänä! En tiedä olisiko itseäni vastaavassa tilanteessa itkettänyt vai naurattanut. :D Pysyviä muistoja, eivät ainakaan Allun ristiäiset hautaudu muiden muistojen joukkoon. ;) Ihanaa joulun aikaa teidän värikkäälle poppoolle! <3

    VastaaPoista
  5. Mikset vaihda tuota tekstiä? Ethän enää ole odottaja.

    VastaaPoista
  6. Hurmaava kastemekko ja ihanan näköinen juhlatila! Järjestittekö kahvituksenkin seurakunnan tiloissa - saanko udella missä kyseinen tila on?

    VastaaPoista