Social Media Icons

perjantai 7. marraskuuta 2014

Viikko vauvan(i) kanssa

8 kommenttia , , , , , Share It:
IMG_6770 IMG_6685IMG_6723 IMG_6867 IMG_6890 IMG_6910 IMG_7417

Vauva on nyt aika tasalleen 8 päivää vanha. Tuntuu, että viikkoon on mahtunut niin paljon ja toisaalta niin vähän. Kaikki alkoi yhdestä epätoivoisesta keskiviikkoaamupäivästä kipeine supistuksineen. Matka synnytyssairaalaan iltapäivällä oli hiljainen. Minä olin epäuskoinen, toivoni lasketun ajan alittamisesta haudannut. Matka sinne - synnytyssairaalaan - ja takaisin kesti vuorokauden. Kaikki muuttui ja silti tuntui siltä, että tässä on palapelin viimeinen palanen.

Niin. Viikkoon on mahtunut yksi polikliininen synnytys, kivulias maidonnousu, itkuisat baby blues-päivät, ensilumi, pitkä viikonloppu vastasyntynyttä nuuhkien, perheen aikuisten make over kampaajan penkissä ja paluu arkeen. Ensimmäiset viisi yötä nukuin kahdesta kolmeen tuntiin yössä, sittemmin tilanne on hieman rauhoittunut (KOP KOP KOP). Tällä hetkellä eletään kautta, jolloin vuorokauden jokaisena tuntina rinnallani viihtyy yksi vaaleanruskeatukkainen ja harmaasilmäinen punakka pikkuherra. Yhdessä yössä mieleeni palautuivat kaikki ne kuukaudet, jolloin matka suihkusta olohuoneeseen tuntui kilometrin mittaiselta, lounaan sai syödä kolmessa osassa, kahdesti lämmitettynä ja aina kylmänä.

Mitä en tiennyt ennakkoon, oli että miten vauvaan suhtautuisivat kaksi uhmaikäistä. Toistaiseksi päällä on honeymoon. Metrin yhdessä sairaalayössä kasvanut ylpeä isoveli tuli katsomaan vauvaa nelisanaisia lauseita puhuen, ja henkäisi ensimmäiseksi pikkuveljensä nähtyään: "aika hieno", isosisko asetteli sairaalasängylle varovasti itse vauvalle kaupasta valitsemansa pehmolampaan. Vauva saa suukkoja, halauksia ja silityksiä joka käänteessä, vaipanvaihdossa on mukana aina pari ylimääräistä kättä ja takapenkillä raikaa "autolla ajetaan valo-valo-vasti...". Vaan jottei totuus ihan pääsisi unohtumaan, niin mahakipujaan huutavalle vauvalle esikoinen kivahti tänään turhautuneena "nyt hiljaa jo, minä en jaksa enää kuunnella!" ja samaista huutoa paennut liki kaksivuotias Armas liimasi lastenhuoneen seinän täyteen terveyssiteitä kun imetin - eikä tarvinne sanoa, että tietysti ne olivat viimeiset laatuaan.

Olen niin onnellinen. Onnellinen ja väsynyt. Kaksitoista kiloa ja viisitoista senttiä (ponnarista) kevyempi. Ja kun oikein yritin keksiä parhainta adjektiivia tälle kaikelle vauvaeuforialle, alkoi olohuoneesta kuulumaan kissanpentuääniä, nälkähuuto. (Sniif.)

 Seuraa meitä Bloglovinissa FacebookissaInstagramissa (@lapsellista) tai Blogilistalla.

8 kommenttia:

  1. Oli kiva lukea tämän perään blogin ehdottama "Viikko äitinä" postaus Himmu-vauvasta. :-)

    VastaaPoista
  2. <3 !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! :)

    VastaaPoista
  3. Aww, ihania kuvia ja teksti. Tulee niin elävästi mieleen vuoden takaiset samat fiilikset.

    VastaaPoista
  4. Onneksi olkoon vielä Anna. Oli sitä paitsi kivaa jakaa odotusta blogin kautta ;) Meil kun oli tarkalleen sama LA päivämäärä .... :D Me otettiin hiukan etumatkaa. ;) Mun blogissa meidän TARINA synnäriltä ja vuodeosastolta. :) Onnen huumaa sinne ja oikein ihanaa talven alkua.!! Nyt on kaikki tässä. <3 MarjoKoo

    VastaaPoista
  5. Voi vitsi, pitää varmaan itsekin lukea tuo vanha teksti! :D

    VastaaPoista
  6. Kävinkin lukemassa taannoin tuon tekstin - ja paljon muutakin :) Jatketaan seurailua puolin ja toisin nyytit sylissä :)

    VastaaPoista