Social Media Icons

torstai 20. marraskuuta 2014

Ristiäisdieetille? No ei todellakaan!

44 kommenttia , , Share It:
Vauvan ristiäisiin on kolmisen viikkoa aikaa. Seison vaatehuoneessa, katson ylitsepursuavia vaatepinoja ja jään hämmästyneenä tuijottamaan niiden valtavaa kokohaitaria. Takahyllylle piilotettuja vaatteita ennen raskautta, viime imetysajalta, raskausajalta, nyt imetysajalta. Vauvavatsa on historiaa, mutta jotain keskivartalolla silti höllyy. Maha ilman vauvaa. Lantio tuntuu levenneen, takapuoli on litistynyt ja valahtanut johonkin. Liki kaksivuotias isoveli päivänä eräänä otti kiinni rintaliiveistäni kun imetin, ja kun tiedustelin kummastuneena, mitä jäbä duunaa, vastasi hän "etsin sinun napaa" - niin kuin olisin ollut kovinkin vähä-älyinen. Niin, tasan ei käy onnen lahjat.

Kun mietin tulevia ristiäisjuhlia, mietin lähinnä, mistä löydän asialliset ja kohtuullisen hintaiset juhlakengät toiselle lapselle ja että voisiko voileipäkakun korvata suolaisella piirakalla. Oman ristiäismekkoni olen ostanut jo raskausaikana, ja koska se mahtui päälle (kinnaamatta) raskausviikolla 38, mahtuu se varmaan myös kolmen viikon päästä. Ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin vatsani koko, takapuoleni leveys ja reisieni paksuus tuntuu toisarvoiselta. Sillä jos jotain kahdesta vauvavuodesta oppinut, niin sen, että voisin olla itselleni vähän armollisempikin. Olennaiselta ei tunnu vaa'an lukema, farkkukoko tai se, miltä näytän ristiäiskuvissa - tuntuu, että nyt jos koskaan minulla on lupa olla vähän pullea, pehmeä ja kulkea äitiyshousuissa.

IMG_0434 IMG_0486

 4 kuukautta ennen plussaa.


Viime viikkoina olen kuullut niin monta kertaa, kuinka toisen lapsen ollessa vauva "palauduin" raskaudesta nopeasti ja kuinka "hyvässä kunnossa" olin hänen ollessaan pieni. Puoliksi totta: painoin tuolloin vähemmän kuin koskaan aikuisiällä, mutta sairastin keskivaikeaa synnytyksen jälkeistä masennusta, huuhdoin puolet hiuksistani lattiakaivoon, skippasin viikon lämpimistä aterioista puolet, elin kahvilla ja vähillä yöunilla. Tikit repeilivät ja vuosin kudosnestettä sukulaisturneen (lapsi numero kahden kanssa kotiuduimme aatonaattona ja juoksimme joulun pyhät vauvaa näyttämässä milloin missäkin) ja lenkkipolkukorkkausten jälkeen. Poikamme oli kaksi kuukautta vanha kun menimme naimisiin, ja tuolloin painoin muutaman kilon vähemmän kuin raskaaksi tullessani, vaikka kiloja kertyi raskausaikana yli kaksikymmentä. En muista koskaan olleeni yhtä väsynyt kuin noina kuukausina olin - ja silti ihmiset ympärilläni kehuivat, kuinka hyvältä näytän. Kun katson kuvia tuolta ajalta, näen ihannepainoni (normaalipainoni - en ole koskaan ollut siis laiha) lisäksi myös tummat silmänaluset, lasittuneen katseen ja tekohymyjä. Enkä muista koskaan olleeni yhtä epävarma ja ahdistunut siitä, miltä näytän tai kuinka paljon (edelleen) painan. Aina kun mietin noita kuukausia, on päällimmäinen tunne häpeä ja syyllisyys, tunne omasta epäonnistumisesta, riittämättömyydestä ja uupumisesta, joten lohduttaviksi tarkoitetut kommentit edelliskerran ihmedieetistä nostattavat karvat pystyyn.

IMG_6955IMG_6958 IMG_6965

 ...Ja viikko synnytyksen jälkeen. 


Juuri nyt peilikuva tuntuu epäimartelevalta, mutta näiden kilojen ja ylimääräisen vatsanahkalöllykän alla olo on hyvä. Helvetin väsynyt, mutta onnellinen. Ja vain se, miltä minusta tuntuu, on tärkeää nyt. Varmaan tuntisin oloni ihan hyväksi entisessäkin painossani, kymmenen kiloa kevyempänä, mutta pömpöttävän mahan ja pulleiden reisien sijaan yritän määrätietoisesti painaa mieleeni, että olen alle kuukauden vanhan vauvan äiti. Syntynyt lapsi, olkoonkin sitten perheen kolmas, mullisti kaiken tullessaan, enkä ymmärrä, miksi minun täytyisi esittää, ettei niin ole. Ettei mikään ole muuttunut ja ettei minuun pysty mikään. Tuntuu jotenkin tavattoman helpottavalta voida sanoa, että vatsakipujaan huutavan vauvan kanssa valvottuaan väsynyt, sen sijaan että purisi poskea, kohentaisi sankariäidin kruunuaan ja vakuuttelisi, että kahden tunnin yöunien jälkeen on maailmanvalloittaja-olo. Yhtä vapautuneelta olo tuntuu painonkin saralla; mitä sitten vaikka maha pömpöttäisi vielä?

Vesipaaston ja lenkkipolkucomebackin sijaan aion kuitenkin tarkastella kriittisemmin ruokavaliotani. En löllöhöllömahan häätöä silmällä pitäen, vaan koska luulen, että (taivaallisen hyvää) mantelisuklaata ja cappuccinoa paremmin jaksaisin esimerkiksi tuhdin aamupalan voimin tästä D-vitamiinitippojen aloituksesta johtuvasta vauvan mahakipuilusta (=yöllisistä huutokonserteista). Ja toisaalta mielessä on käynyt myös jonkinlaisen liikuntaharrastuksen aloittaminen, mutta ihan vain siksi, että saisin hyvän syyn lähteä joskus kotoa yksin. (Jos odotatte juoksutrikookuvia, joudutte odottamaan vielä pitkään.)

Miten te olette suhtautuneet synnytyksen ja raskauden jälkeisiin vartaloihinne? Entä miten olette tukeneet synnytyksestä palautumista? Sohvan nurkassa kyhjöttäen, äiti-vauva-jumpassa vai yhdistelmävaunuja ulkoiluttaen?

Seuraa meitä Bloglovinissa FacebookissaInstagramissa (@lapsellista) tai Blogilistalla (Huom! Blogilistan osoite on muuttunut!).

44 kommenttia:

  1. Toi "jos odotatte juoksutrikookuvia........" veto oli HYVÄ, otankin sen kortin käyttöön itsekin... ;) hmmmm.ristiäisiin kolme viikkoo, kaapissa edelleen pussissa oottaa bebesin mekko, saa luvan venyy päälle kun venyi raskaana ollessakin kun kokeilin... siin on ne tissinlämmittimetkin <3

    VastaaPoista
  2. Venyy se! Ja jos venyy huonosti niin sano että on mallia slim-fit. :D

    VastaaPoista
  3. Toisen kohdalla kaikki oli toisin. Niin myös palautuminen ja löllöt ovat jäädäkseen. En ole jaksanut urheilla enää totuttuun tapaani, lapset vie kaiken ylimääräisen energiani :) Tuplavaunujen lykkiminen kera koiran käy ihan riittävästi kuntoilusta, kunnes kroppani vaatii toisin.

    Minusta näytät hyvältä!! Älä turhaan stressaa, pääasia että olet onnellinen äiti :)

    VastaaPoista
  4. Esikoisen kanssa kävin vauvajoogassa, se auttoi palautumisessa. Painoin jälkitarkastuksessa 6 viikon päästä vähemmän kuin ennen synnytystä. Imetys on paras laihdutuskeino :).

    tämän toisen, nyt kolmeviikkoisen kanssa olen saavuttanut raskautta edeltävän painon, mutta sehän ei tarkoita sitä että mahtuisin kaikkiin vaatteisiini, mahaa on! Toivottavasti paino tästä tippuu vielä viitisen kiloa ristiäisiin.

    VastaaPoista
  5. Mä kerrytin raskausaikana 12 kiloa, jotka lähti synnytyksen jälkeen reilussa viikossa. Imetyksen takia lähti vielä kymmenen kiloa ekstraa, mikä siis vaan hyvä juttu, koska ylipainoa on. Nyt esikko 1 v 2 kk. Musta tuntuu, että mä olen äitiyden myötä oppinut olemaan armollisempi itselleni. Maharöllykkä löytyy, tissit roikkuu, mutta kyllä tää on ollu kaiken sen arvosta. :)

    VastaaPoista
  6. Molemmissa raskauksissani painoa on tullut alta 9kg, ja ne ovat lähteneet oikeastaan synnytyksen myötä poiskin. Selkeesti mun heikkous onkin tuo kuvitelma imetysajan tehokkaasta laihtumisesta. Se on se aika jolloin olen kerännyt ekstrakiloja, joita kannan yhä! Mahalöllykät ovat näköjään tulleet jäädäkseen, ainakin toistaiseksi. Nyt on arki niin vauhdikasta hulabaloota, että itseäni en ole riittävästi ehtinyt huomioimaan. Vuosi pari eteen päin niin ehtii taas itseensäkin panostaa paljon enemmän!

    VastaaPoista
  7. En ole palautunut yhdestäkään raskaudestani "entiselleni", vaan kasvattanut jokaisesta kierroksesta massaa 5-10 kiloa.
    Toisinaan surettaa kyllä, sillä aikaakin on jo ehtinyt kulumaan sen verran, ettei enää voi puhua vauvakiloista. Ehkä toi kouluun meno on rajana sille ... :)

    VastaaPoista
  8. Voih, niin ajankohtaista pohdintaa. Tämä kolmosemme on ensimmäinen syysvauvamme, ja nyt marraskuussa huomaan taistelevani aivan järjettömän makeanhimon sekä totaalisen innottomuuden liikkumista kohtaan kanssa.

    Kymmenen kiloa lähti itsestään humpsahtaen, mutta imetyksestä huolimatta paino tutuu jymähtäneen kahden kilon päähän lähtöpainosta. Muutenhan tuo olis oikein hyvä, mutta tällä kierroksella lähtöpaino oli jo kymmenen kiloa enemmän kuin edellisillä kerroilla.

    Eilen sentään vedin kunnon vaunutreenin keskimmäisen futistreenien aikana.

    Mutta Anna, sinähän näytit niin säteilevältä ja erittäin freesiltä kohdatessamme taannoin. Ikinä ei olisi voinut arvata viikon ikäisen vauvan äidiksi mikäli hän ei olisi ollut todisteena mukana.

    VastaaPoista
  9. Sain esikoisemme tasan kuusi viikkoa sitten suunnitellulla sektiolla. Raskauskiloja tuli 15, joista minulla tuli kamala paniikki. Niistä jäljellä on vielä 3kg. Ahdistus on ollut päivien sana, kun olen katsonut vaatekaappiin tai olen yrittänyt vetää housuja jalkaan, jotka mahtuivat ennen raskautta. Olen siis aina ollut todella hoikka ja pieni. Painoindeksini on 17. Tämä postaus sai minut ajattelemaan toisin. Ei minun vielä tarvitsekkaan painaa sitä 45kg, minkä painoin ennen raskautta. Ei sitä kukaan muu ole vaatinut kuin minä itse, mutta en enää :) Kiitos tästä rohkaisevasta postauksesta, tämä ainakin minulle oli sellainen joka muutti ajatusmaailmaani. Tästä lähtien aion nauttia vauva-ajasta ilman 45kg-painon kummittelua takaraivossa. Ps. Olen muuten lukenut blogiasi siittö asti, kun tulin raskaaksi ja se on aivan mahtava!

    VastaaPoista
  10. Ihana teksti! <3 Vinkiksi vatsavaivaiselle: jos kipujen aiheuttaja on D-vitamiini, kokeilkaa ihmeessä Bioteekin Teho-D:tä. Sitä annetaan vain yksi tippa ja sopi meidän molempien masuvaivaisille muksuille.

    VastaaPoista
  11. Ensimmäisen lapsen kanssa minulla ei ollut muuta tekemistä kuin käydä joka päivä kärryttelemässä ja paino tippui nopeasti niin raskauskilot kuin 7 ylimääräistäkin kiloa. Sektion jälkeinen vatsaröllykkä ei kuitenkaan sulanut minnekkään. Ja ne seitsemän ylimääräistäkin kiloa palautui nopeasti. Nyt kahden lapsen äitinä vaunulenkkejä on takana tasan kaksi, puistossa vietettyjä tunteja senkin edestä ja kilot ovat hävinneet ja maha roikkuu. Vatsalihasten palautuminen kesti yli kolme kuukautta, mutta eipä sen jälkeenkään ole ollut aikaa vatsalihaksia treenata. No ehtiihän sitä joskus myöhemminkin. Tärkeintä, että pystyy itse elämään kroppansa kanssa. Muut saa pitää mielipiteet itsellään!

    VastaaPoista
  12. Ihana teksti! Just noin sen pitää ollaki, tehä oman fiiliksen mukaan asioita. Mä oon ite kahen lapsen äiti ja kun toisen kanssa kotiuduin synnäriltä tuli kommenttia et minne toisen vauvan jätin, joo ei ollu maha ihan palautunut kaksi päivää synnytyksestä. Ja kaikista hauskinta (tai nolointa) oli se et kommentoija ite on tosella isokokoinen ja vielä mies. Jätin omaan arvoonsa taisin sanoa että pitää huoli omista raskauskiloistaan. Tsemppiä teille sinne!

    VastaaPoista
  13. Oon vähän väärä kommentaattori, kun olen isä. Vaimo ei harrastanut mitään ihmeellisiä dieettejä saati käynyt jumpissa. Ihan normiarkea vietettiin eli tehtiin edelleen itse kaikki sapuskat ja päivisin hän teki päiväuniaikaan lenkkejä (ekan lapsen kanssa), toisen synnyttyä sama meno jatkui, mutta neljävuotiaan askelten mukaan. Juu ei jostain syystä ole edelleenkään paino-ongelmia. Eikö joku viisas ole sanonut, että ruokailutavat ovat tehokkain keino estää ylipainoa?
    Nyttemmin käydään kaksistaan punttisalilla, työnsä lastentarhanopettajana vaatii lihaskuntoa, varsinkin, kun hän on työyhteisössään ainoa, joka liikuttaa lapsia (liikuntatuokiot).

    VastaaPoista
  14. Hieno ja rohkaiseva kirjoitus! Eihän sitä mikään kiiltokuvamainen superihminen pidä ollakkaan, saati asettaa itselleen vaatimuksia jostain tietystä kilomäärästä mikä on saavutettu x-ajassa synnytyksen jälkeen. Kolmen lapsen kanssa touhutessa ja riittävä, monipuolinen ruokavalio varmasti tekee ajan kanssa tehtävänsä, mutta asenteesi on kyllä todella ihailtava :) Itse tuskailen jo nyt päivittäin peilin edessä ja mietin kahden raskauden runtelemaa kehoani. Toisaalta, mitä väliä miltä kroppa näyttää, onhan se tehnyt uskomattoman suorituksen, ensin kasvattanut ja synnyttänyt yhden pojan, pian toisen. Se on mielestäni semmoinen ihmeteko jo ettei pitäisi reisien paksuudella tai parilla kymmenellä lisäkilolla olla siinä vaiheessa väliä. :)

    VastaaPoista
  15. Ihana,ihana kirjoitus!! Sinulla on kolmas raskaus ja synnytys takana, Sä saat olla armollinen itsellesi <3 Ja minkä ihmeen takia nykypäivänä on tärkeintä Se, että miten nopeaa synnytyksestä palautuu?? Se ei ihan varmaan tuo sitä onnea, Se laihtuminen ja kiinteytyminen hirveän kuurin ja kuntoilun avulla. Nauti nyt siitä kun vauva on pieni ja saat oikeasti olla läsnä <3 Ne kuntoilut ehtii kyllä aloittaa sitten joskus..

    VastaaPoista
  16. Mainio teksti! Mä oon aina ollut itseäni kohtaan tosi kriittinen ja edelleenkin olen näin kolmen lapsen jälkeen. Silti jossain määrin hyväksyn tilanteen eli löllön mahan jne. Imetys on mulle nyt se number one ja siitä en tingi. Siksi en tiputa ruokamääriä järin alas, mutta herkkujen suhteen yritän pysyä kohtuudessa (nimin lasissa kolaa ja pöydällä pari palaa suklaata, kello on 10 aamulla...). Ja liikunnan suhteen oon eka kuukaudet tarkka, ei mitään liian rankkaa tai huonolta tuntuvaa, koska haluan välttää kaikenmaailman laskeumat. Lantionpohja kuntoon ja vaunulenkkejä, sit kun synnytyksestä on enempi aikaa niin muuta lisäksi. Armollisuutta, armollisuutta! Ja onhan beben kivempi sylissä kölliä, kun äiti on vähän pehmoinen eiksnii? :)

    VastaaPoista
  17. Pakko näin sivullisena kommentoida, kun tää sun kommentti oli niin hyvä. Just noin! Liian paljon näkee ja kuulee nykyään sitä, että äidillä on kamala kiire päästä raskautta edeltävään kuntoon. Liian raskasta liikuntaa ja liian vähän syötävää. Sitten ihmetellään, kun maito ei riitä. Itsellekin imetys oli ykkösjuttu ja sen ylläpitäminen tosissaan vaati kunnolla ruokaa (ja vähän niitä herkkujakin ;)).

    VastaaPoista
  18. Mä pyhitin vauva-vuodet vauvoille, imetykselle, nukkumiselle, lepäämiselle, leikille ja kaikelle mikä tuki hyvinvointia siinä tilanteessa.
    Paino putosi itsekseen mun normaalipainoon.
    Vauva-vuoden jälkeen aloitin liikuntaharrastukset. Kuntosalin ja juoksun ja nyt vauva-aikojen jälkeen olen parhaimmassa fyysisessä kunnossa kuin koskaan :)

    VastaaPoista
  19. Lihoin raskauden aikana 6 kg joista sairaalasta kotiin lähti 0,5 kg. Nyt 2,5 kk myöhemmin painan pari kiloa vähemmän kun ennen raskautta, mutta vartalo on eri. Tuntuu että hyllyn ja löllyn ja omasta mielestäni näytän 20 vuotta vanhemmalle. Meillä on ristiäiset kuukauden päästä ja olen alkanut katsomaan syömisiäni, en laihduttamaan missään nimessä koska imetän, mutta vähentänyt leivoksien ja keksien jatkuvaa vetämistä. En vaan tunne itseäni kotoisaksi vaikka en ennen raskauttakaan missään nimessä ollut mikään laiheliini vaan ihan normaalipainoinen. Vältyin valtavan vatsanikin kanssa raskausarvilta, mutta nyt imetyksestä johtuen rintani ovat raidalliset. Olen niin kiitollinen siitä että pystyn imettämään, että rintojen valahtaminen ja arvet tuntuvat erittäin pieneltä harmilta siihen verrattuna. Ihanaa, että noin stressaavan kokemuksen jälkeen osaat ottaa rennosti-sen kolmen lapsen äitinä varmasti ansaitsetkin! :)

    VastaaPoista
  20. Mainitsit tuossa keskivaikeasta synnytyksen jälkeisestä masennuksestasi. Onko tästä aiheesta olemassa aiempaa postausta? jos on, voisiko siihen saada linkkiä? jos ei voiko postausta toivoa?

    T. saman asian kanssa kamppaileva äiti :/

    VastaaPoista
  21. Mulla oli ekan lapsen jälkeen alakuloa/lievää masennusta. Silloin oli tärkeää se, et vanhat farkut mahtuu jalkaan ja kilot lähti (niitä ei raskausaikana paljon tullutkaan). Tämä kaikki, vaikka mieli oli musta. Nyt kuopuksen syntymän jälkeen en osannut kiloja murehtia, kun pelkäsin vain koko ajan valahtavani taas alakuloon. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan voin henkisesti tosi hyvin. Nyt painan vajaa 10 kg enemmän kuin alkaessani odottaa esikoista ja näistä olisi tarkoitus päästä eroon lähitulevaisuudessa. Hoikka en sittenkään ole ja tätä muuttunutta keskivartaloa ei taida pystyä pelastaa mikään. Se kuitenkin tuntuu aika toissijaiselta tällä hetkellä, lapset (1 ja 4 v.) ensin ja mä ehdin jumppailla sit parin vuoden päästä enemmän :)

    VastaaPoista
  22. Mun mielestä sä olet jotenkin hirmu sopusuhtainen ja kaunis näissäkin kiloissa! Siis jos tätä puoltakin miettii (tätähän me naiset aina mietitään...) vaikkei se olennaista tietenkään olekaan. ;) Muistelen lukeneeni jostain postauksesta, että olet aika pitkä? Se varmaan vaikuttaa asiaan. Mä huomaan sun vauvakilot ainoastaan masusta, ja sehän nyt ei voikaan palautua hetkessä. Itsestä tuntuu (olen melko pätkä), että synnytyksen jälkeen noin 15 ylimääräistä kiloa oli tasapuolisesti pitkin kroppaa ja se näkyy jokaikisessä otetussa valokuvassa. Ristiäisissä myös, vaikka auttoihan se paljon, kun ensi kertaa lähes kahteen kuukauteen pukeutui ja meikkasi nätisti. ;)
    Mutta joo, onhan ne kilot paljon muutakin kuin ulkonäkö. Vaikutus jaksamiseen ja mielialaan on ainakin mulla merkittävä. Mutta ei niistäkään silloin pikkuvauva-aikana jaksanut stressata, ehtii myöhemminkin. Tällä toisella kertaa yritän päästä vähemmillä kiloilla, mutta muuten tahtoisin omaksua just tuon sun asenteen! Loistava, isot peukut sulle ja nauti olennaisesta! :)

    VastaaPoista
  23. Ensimmäinen raskaus: +22kg, josta jäi 6kg. Vaunulenkin varrella on lähikauppa, josta tuli ostettua herkkuja lähes joka päivä.
    Toinen raskaus: +10kg, josta ei jäänyt mitään. Innostuin vuodenvaihteessa käymään voimakurssin, joka auttoi sulattamaan rasvaa.
    Vartalo on raskauksien myötä tietenkin muuttunut, mutta se oli odotettavissa. ;)
    Mutta nyt kun meidän vauva on yli vuoden ikäinen ja valvottaa joka yö...energiaa ei riitä kuin arjen pyörittämiseen. Ei mitään ylimääräistä. Toki, tulee käytyä ulkona lasten kanssa, mutta ihan joka päivä sitäkään ei jaksa työpäivän jälkeen tehdä. Jos sitä sitten keväällä taas innostuisi kuntoilemaan... :)

    VastaaPoista
  24. Minulla kaksi lasta nuorempi nyt 6kk vanhempi 2v 2kk. Ensimmäisen raskauden jälkeen masennuin koko vartalo koko niin suuren muutoksen. En kokenut olevani omassa vartalossa onnellinen inhosin sitä. Arvet ja löysä nahka yökötti. Toisen kohdalla osasin jo vähä odottaa niitä lisäkiloja ja löysää nahkaa šokki ei ollut niin suuri. Nyt kokoajan kuntoilen ja koitan saada löysän nahan vaihdettua tiukkaan. Peilin edessä seistessä katsoessa itseäni näen vain arvet ja löysännahan. Toivon että voisin ens kesänä pukea hellevaatteet ilman itkua ja ajatusta siitä miltä näytän hieman pyöreänä. Haluan olla vielä nätti. Vaikka mieheni jaksaa kannustaa ja sanoo vartaloni olevan hyvä ja kaunis juuri tällaisena toivon että jonain päivänä pystyn myös itse sanomaan sen itselleni ääneen peiliin katsoessa. Ja kun lapseni kasvaa haluan olla heille esimerkkinä terveellisestä ja hyvin viivasta ihmisestä joka jaksaa leikkiä ja touhuta. Eli Kohti unelmia tähdäten tämä äiti 23v koittaa mennä!

    VastaaPoista
  25. Koira olisikin varmaan siitä ihan mahtava, että oikeasti olisi lähdettävä liikkeelle! Mäkin kyllä työntelen vaunuja, mutta köh, kotipihalla kun lapset leikkii ulkona ja vauva pitää pitää nukuksissa... :D

    VastaaPoista
  26. Aloituspainossa ja vaatteet ei mahdu silti päälle - I so feel you! Mun vartalo muuttui totaalisesti lasten myötä, ja vaikka tosiaan olin kaikista hoikimmillani alkuvuonna, niin olin silti eri kohdista paksu kuin ennen lapsia. :D

    Ja hei, vauvajooga? Nevö hööd siitä! Pitääkin ottaa selvää! Joku lempeä liikuntamuoto kun sopisi tällaiselle kotikissalle :)

    VastaaPoista
  27. Vou, melkoinen painonpudotus! Mahtavalla asenteella vedät!

    VastaaPoista
  28. Mä olen aina aiemmin pudottanut painoa synnytyksen jälkeen tosi nopeasti suklaalla ja imetyksellä, nyt en tiedä. Ja tietysti paha sanoakaan mitään kun vauva on kolmeviikkoinen ja olen käynyt kerran puntarilla, silloin kaksi viikkoa sitten. On jännä, miten toiset lihoo odotusaikana ja toiset imettäessä. Mulle raskausaikana kiloja on kertynyt aina tosi helposti - tyyliin se 10 kiloa ekalla kolmanneksella kun on niin pahoinvoiva ettei voi edes syödä!

    VastaaPoista
  29. Ystäväni sanoi kerran, että hyvää pitää olla paljon - siksi en stressaa minäkään kiloistani ;)

    VastaaPoista
  30. Voi kiitos Laura! <3 Musta sä olit niin sopusuhtaisen näköinen, että vaikeaa kuvitella sua edes kymmenen kiloa kevyempänä - näytät tosi hyvältä tuossa painossa!

    VastaaPoista
  31. Voi, isot kiitokset kehuista ja tsempeistä!

    Mun mielestä ehdottomasti on niin, että paino ennen raskautta/lapsia on todellakin vain luku. Ajattele, mitä kaikkea sun kehosi on saanut kokea ja tehdä - ei sen tarvitsekaan olla sekunnissa kovassa tikissä tai näyttää siltä, kuin et olisi koskaan tuota elämänvaihetta kokenutkaan. Armoa, armoa! 45 kiloa on musta tosi, tosi, tosi vähän, eli näytät varmasti hyvältä vaikka painaisitkin vähän enemmän :)

    VastaaPoista
  32. Hei, kiitti vinkistä! Kokeillaan tuota seuraavaksi :)

    VastaaPoista
  33. Joo, kun kuvioissa on enemmän lapsia niin sitä pysyy ihan huomaamattaan liikkeellä - vaikka ei aina jaksaisikaan, heh!

    VastaaPoista
  34. A-pu-a! En kyllä oikeasti ymmärrä tuollaista ilkeää ja julma paino/kokokommentointia. Ihmiset ei varmastikaan tule ajatelleeksi, että tuon kaltaiset sammakot jäävät kyllä mieleen pitkäksi aikaa.

    VastaaPoista
  35. Niin, tuntuu että pienten lasten ja vauvojen kanssa palautumiseen ihan oikeasti riittää tavallinen elämä, perusaktiivisuus ja hyvät ruokailutottumukset, ja niihin minäkin tällä(kin) rundilla luotan :)

    VastaaPoista
  36. Voi kiitos! Ja ihan totta - ei kannata katsella kehoaan juuri synnyttäneenä tai raskaana ollessaan samalla tavoin kuin katsoi ennen lapsia; nyt on ihan hyvä syy olla hetken aikaa pehmeä, onnellinen ja vartalokriisitön. :)

    VastaaPoista
  37. Voi, kiitos ihanasta ja rohkaisevasta kommentista! Te olette ihania! <3

    VastaaPoista
  38. Ah, just tällaisia kokemuksia salaa vähän kaipasinkin - että elämä kantaa, ja parempaan kuntoon ;)

    VastaaPoista
  39. Niin tuttua, niin tuttua. Vaikka paino on sama, vartalo eri - ja c'est la vie. Vaikka olin tosi pitkään samassa painossa, alkoi vatsa osoittaa jonkinlaisia kiinteytymisen merkkejä vasta kakkosen ollessa yli vuoden vanha, eli kyllä se palautuminen vaan vie aikaa, vaikka paino putoaisikin. Pelko pois :)

    VastaaPoista
  40. Voi Melina... <3 Isoimmat tsempit raskaaseen tilanteeseen. En ole blogissa koskaan sen ihmeemmin avautunut aiheesta, koska on tuntunut, että ne pienet ja lyhyetkin viittaukset aiheeseen ovat jollain tapaa leimanneet minut - vielä senkin jälkeen kun olen voinut paremmin. Sain itse ihan hirmuisesti apua Äimä ry:n suljetulta foorumilta ja julkaisuista, selviytymistarinoista.

    http://www.aima.fi

    Voimia! <3

    VastaaPoista
  41. Se uudelleen vajoaminen pelottaa ja ahdistaa itseänikin, ja tuntuu, että kuuntelen jokaista tuntemusta eri tavalla kuin ennen, odotan että tämäkin euforia jossain kohtaa vain katkeaa. Ehkä siksi en haluakaan ottaa paineita niistä kiloista - tunnen huonoa omatuntoa riittävästi jo ihan muista asioista.

    VastaaPoista
  42. Kiitos paljon <3 on tosiaan niin synkkä aihe ettei siihen varmasti tee mieli palata. Itse olen parasta aikaa toipumaan päin, mutta näin on ollut vasta vähän aikaa. Silti riemuitsen jo siitä että pian on kulunut tasan kaksi viikkoa ja ensimmäistä kertaa sitten lapsen syntymän ei ole masentanut yhtenäkääm päivänä.
    Ehkäpä aika on alkanut auttaa nyt kun lapsi lähestyy jo vuoden ikää. Itsellä ehkä suurin auttava tekijä on ollut sekin että olen vihdoin ja viimein löytänyt netistä paljon asiallista tietoa synnytyksen jälkeisestä masennuksesta ja lopullisesti tajunnut että olen/olen ollut oikeasti sairas enkä vain huono ihminen.
    Lapsi kun on maailman ihanin ja rakkain ja silti itsellä ollut niin musta olo että olen mm. meinannut viillellä itseäni ja meinasin soittaa lastensuojeluun että hakevat lapsen pois ja sijoittavat johonkin perheeseen jossa on oikea "kunnollinen" äiti :(
    En aiemmin kunnolla käsittänyt olevani sairas vaan luulin ainoastaan olevani NIIIIN huono ihminen :(
    Onneksi lapsen isä on koko ajan ollut järjissään ja hyvä vanhempi lapselle. Huh! tulipa vuodatettua, onneksi suunta on parempaan koko ajan :)

    Onnellista jatkoa teidän koko perheelle!

    VastaaPoista
  43. Ristiäiset 2 viikon kuluttua, rinnalla nyt 2-viikkoinen vauva, vaatekaappi täynnä ihania mekkoja ja ympärillä läskiä ainakin 10 ylikilon verran(siis mitä tapahtui sille ainaiselle synnytyksen jälkeiselle ihanalle illuusiolle hoikkuudesta ja vyötäröstä?!) joita ei saa sullottua noihin mekkosiin sitten millään. Lievää epätoivoa ilmassa siis!Asiaa ei auta se, että paikallisen ostarin joka ikinen vaatekauppa on koluttu läpi ja todettu, että kaikki tarjolla oleva on joko mustaa(jota en ainoan poikani ristiäisiin pue ylleni) tai näyttää muuten vaan karmealta päälläni. Haaveet paljettimekostakin kariutuivat tehokkaasti, kun vaatekaupan peilistä katsoi vastaan kultainen möykky, joka näytti olevan pelkkää kävelevää tissiä.
    Ristiäisdieetilläkään ei ehtisi noihin oman kaapin ihanuuksiin mahtua ja taitaisi sentahtinen dieetti vaarantaa imetystäkin, joten lienee viisainta nauttia suosiolla edelleen hyvästä ruoasta, miehestä joka sitä innokkaasti eteeni kantaa ollessani itse estynyt uuden pomoni vuoksi ja tyytyä johonkin kivaan, jota kaapista ehkä löytyy - siitäkin huolimatta, etten todellakaan ole tanssiaisten prinsessana. Dieetti, mikä kirosana!!!

    En muuten yleensä lue blogeja, mutta tämä iski ensi vilkaisusta. Koska kaksi viikkoa petaamatta ollut parisänky ja pyykkivuoret sekä unettomat yöt ovat painaneet mut jonkin sortin baby bluesiin, voin yrittää edes tätä lukiessa todeta myös itselleni; "nyt on näin". :) Kiitos!

    VastaaPoista
  44. […] Kun aloin oikein ajatella asiaa, tajusin, että oikeasti olen aika epäaktiivinen. Käyn kyllä kauppakeskuksessa muutaman kilometrin päässä – autolla. Imetän, leikin lasten kanssa, luen kirjoja ja pidän pikaisia kahvitaukoja, mutta aina istuen. Käymme lasten kanssa ulkona, jossa istun penkillä. Aina kun voin, istun. Kun pesen lasten hampaita, kun puen heitä, kun odotan bussia… Vaikka päivän aikana mukamas tapahtuu tosi paljon, olen minä paikoillani. Ja niillä sijoillaan ovat myös raskauskilot, joista aiemmin lupasin olla ottamatta paineita. […]

    VastaaPoista