Social Media Icons

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Kolmen kanssa

14 kommenttia , , , , , , , , , Share It:
3b7

Olen ollut kolme ja puoli viikkoa kolmen lapsen äiti. Vaikka vauva oli toivottu ja odotettu, iski jossain kohtaa raskausaikaa minuun pelko ja paniikki siitä, mitä kaikkea saattaisin uudella elämänmuutoksella pilata tai mullistaa. Kotona oli kaksi alle neljävuotiasta, ja kakkosen rankan vauvavuoden, remonttien ja muuttojen jälkeen olimme asettuneet aloillemme. Pienellä ikäerolla (1,5 vuotta) syntyneet lapset löysivät toisistaan leikkitoverit, toinen pääsi vaipoista, kumpikin tutista (eri vuosina tosin). Yöt olivat rauhallisia (siis nukkumista varten), siirtymä lastenhuoneeseen ja kerrossänkyyn kävi kivuttomasti. Kumpikin söi itse, käveli itse. Sain syödä samaan aikaan kuin kaikki muutkin, irrota toisinaan (ainakin teoriassa) kotoa johonkin, nukkua ja käydä suihkussa rauhassa. Lapset leikkivät enimmän osan aikaa nätisti keskenään ja tulivat hyvin toimeen. Kahden terveen lapsen ja helpon synnytyksen jälkeen pelkäsin myös, että se meille varattu onnen määrä oli jo käytetty loppuun, ja että meidän kohtalonamme olisi traumaattinen synnytys ja sairas lapsi. Ajatus vauvantuoksusta ja pienistä varpaista muuttui toisinaan hiljaiseksi peloksi siitä, että kaikki tulisi muuttumaan - huonolla tavalla. Hetkeksi, mutta kuitenkin.

3b10

Nyt, vajaan kuukauden jälkeen pelko tuntuu turhalta. Mielessä jäytää yhä edelleen ajatus siitä, että kaikki voi vielä muuttua, rytmi kääntyä päälaelleen tai jotain vakavaa paljastua, mutta toisaalta, pelko kaiken romahtamisesta, jonkun sairastumisesta tai siitä, että lapsi satuttaa itsensä, on ollut olemassa niin kauan kuin on ollut lapsia. Avuttoman ja täysin minusta riippuvaisen vastasyntyneen edessä tunnen pelon ja rakkauden palana kurkussa, kiristävänä tunteena rinnassa. Tuntuu että rakastan niin väkevästi että se sattuu, ja ajatuskin lapsen sairastumisesta repii minut riekaleiksi. Jokainen facebookin uutisvirtaan äitiryhmästä päivittyvä ilmoitus enkelivauvasta saa veret seisahtumaan ja kätkytkuolema-artikkeleja en voi edes avata.

Menettämisen pelosta huolimatta huomaan olevani varmempi kaikesta kuin koskaan vauva-aikana. En heräile öisin tarkistamaan, että kaikki hengittävät - en vaikka olen tehnyt niin jo 3,5 vuotta ennen vauvaakin, ja päällimmäisenä on tunne siitä, että juuri näin kaiken pitikin mennä, että onni on tässä. Olen väsynyt, mutten uupunut. Pakko sanoa: olen onnellinen.

3b8

Kun kotona on kolme alle neljävuotiasta lasta, joista kahdella on uhmaikä ja joista yksi on täysimetyksellä, on olo tietysti aika työllistetty vuorokauden ympäri. Ensimmäistä kertaa olen kuitenkin oppinut pyytämään apua ja ottamaan sitä vastaan: anoppini tuli kerran varta vasten meille illalla hyssyttämään mahavaivoissaan huutavaa vauvaa kun laitoin isompia lapsia nukkumaan (ja onpa hän ollut muutenkin muutamana päivänä auttelemassa), äitini on raivannut omaan kalenteriinsa päiviä lastenhoitoa varten ja ristiäisiin aion palkata jonkun kahvia keittämään ja korjaamaan kahvikuppeja pois pöydistä. Näen oman tilanteeni eri tavalla kuin ennen: hoidan kotona kaikkia kolmea lasta, hoidan kodin ja teen vielä töitä, joten kieltäydyn syyllistymästä siitä, etten saa kaikkea hoidetuksi itse. Ylimääräiset projektit esimerkiksi kodinhoidon, huonekalukunnostusten ynnä sellaisten saralla ovat jääneet, ja olen haudannut ahdistukseni siitä, etten ole pullantuoksuista lorupussi-tyyppiä (ainakaan n-y-t), vaan uskallan luottaa siihen, että tavallinen ja turvallinen arki kantaa. Puhtaat vaatteet, lämpö, syli, ruoka ja rakkaus.

Reilussa kolmessa viikossa on siis tapahtunut ja paljon. Baby blues-päivinäni itkin esimerkiksi sitä, että esikoisen sukat olivat nukkaantuneet kuivausrummussa ja että me emme ole ikinä käyneet HopLopissa, nyt tuntuu että olen luottamusta ja itsevarmuutta täynnä. Käänteentekevältä tuntuivat eräissä juhlissa vieressäni istuvalta naiselta ja kahden teini-ikäisen lapsen äidiltä kuulemani lohdulliset sanat: "ei sun tarvitse suorittaa, riittää että tekee parhaansa ja jaksaa vielä sittenkin". Niin kauan olen uskotellut itselleni, että vain yrittämällä 110 prosenttisesti koko ajan voin olla riittävän hyvä. Mieheni sanoo aina, että teen asioita kunnes oksennan - ja siitä väsymisestäkin olen tuntenut hirvittävää morkkista.

3n10

Kesti kauan tajuta, ettei minun tarvitse kannatella kaikkea yksin - ja että avun pyytäminen ei ole merkki omasta heikkoudesta tai huonoudesta. Paineet ovat pitkälti itse luotuja, mutta tokihan on niin, että kun on tottunut tekemään asiat itse ja pärjäämään itse, osaavat myös muut odottaa sitä. Vauva on opettanut minut armollisemmaksi itselleni, ja kolmannen lapsen mukanaan tuoma muutos on näkynyt konkreettisina tekoina myös lähipiirissä: saimme ensimmäistä kertaa koskaan rotinaeväitä synnytyssairaalasta palattuamme, meille on tarjottu ja annettu lastenhoitoapua jota olen myös osannut ottaa vastaan, ja esimerkiksi isäni oli 50-vuotissyntymäpäivilleen palkannut palkannut paitsi taikurin, myös lastenvahdin - se ja suussa sulava vadelmamoussekakku tuntui palalta taivasta. Ihmiset ovat muotoilleet avuntarjouksensa armollisesti: sanoneet, että pärjäät hienosti mutta anna minä autan että sinäkin saat istua hetken aloillasi.

Arki - ja juhlakin - kolmen alle neljävuotiaan kanssa on siis sujunut sanalla sanoen hyvin ja helposti. Vauva on perustyytyväinen ja helppohoitoinen, yöt vain ovat vaikeita. Imetysväli alkaa pidentyä ja jonkinlainen rytmi löytyä hiljalleen. Ongelmallisimmalta ensimmäisenä parina viikkona tuntui kakkosen päiväuniaika, joka aina osui päivän imetysmaratonille, sekä illat, jolloin mies on poissa ja nukkumaan on menossa samaan aikaan kolme lasta kahdessa eri huoneessa. Illat ovat edelleenkin aika raastavia kun kaikki ovat väsyneitä, mutta päivät alkavat sujua jo aika leppoisasti kun imetysväli pitenee ja toisaalta vauvakin viihtyy hereillä ollessaan jo pidempiä pätkiä sitterissä isompien sisaruksien touhuja katsellen. Eräs ystäväni, neljän lapsen äiti, sanoi kerran että suurin muutos lapsiluvussa on yhdestä kahteen, ja nyt tuntuu siltä, että tiedän todella, mitä hän tarkoitti. Jos vähiä yöunia ei oteta lukuun, on kolmas lapsi mennyt siinä missä kaksikin. (Mutta ei, neljä ei silti ole meille uusi kolme.)

3b1

3,5-vuotias Helmi ja liki kaksivuotias Armas ovat ottaneet vauvan hyvin vastaan. Uniaikojen lähestyessä draaman määrä on kasvanut eksponentaalisesti, mutta mustasukkaisuus on toistaiseksi ilmennyt lähinnä tavaroiden paiskomisella ja yleensäkin pienellä uhmaamisella: vaatteiden pois riisumisella lähdön hetkellä (eipä muuten naurattanut kun isänpäivänä kaikki muut seisoivat eteisessä toppavermeet niskassa odottaen kaulakoruaan huoneesta etsimään lähtenyttä esikoista, joka tyynen rauhallisesti kokoilikin Ariel-palapeliä pikkuhoususillaan, juhlavaatteet rytyssä lelukopassa) ja ruokapöydässä nirsoilulla. Helmillä oli Armaksen syntymän aikaan hillitön puremiskausi, ja kannoin Armas-raasua paljon kantoliinassa siksikin, ettei häntä voinut laskea hetkeksi silmistään ilman torahammasiskun jälkeistä veret seisauttavaa huutoa, joten junaratapalikoiden paiskominen tuntuu pieneltä, niin pieneltä (ja ymmärrettävältä). Onneksi suurimman osan aikaa vauva on mitä ihanin myös sisarusten mielestä: innokkaita sylittelijöitä ja suukottelijoita riittää, ja pikkuveli täytyy esitellä niin kaupan kassalla kuin perhekerhon tädeillekin.

Mitä teille muille vauva-arjen pyörittäjille kuuluu? Miten mahdolliset isommat sisarukset ovat ottaneet muutoksen vastaan? Miten te voitte?

Seuraa meitä Bloglovinissa FacebookissaInstagramissa (@lapsellista) tai Blogilistalla (Huom! Blogilistan osoite on muuttunut!).

14 kommenttia:

  1. Meillä ei ole kuin yksi 2,5 kk vanha vauva ja vielä erittäin helppo ja hyväntuulinen sellainen! Silti minusta tuntuu, että en oikein kerkeä mitään, kun vauva nukahtaa alkaa mieletön juoksu ympäri asuntoa:äkkiä pyykit koneeseen!Äkkiä ruokaa naamaan! Äkkiä tiskit koneeseen! Äkkiä edes jotain päälle! Onneksi yöllä herätään syömään vain kahdesti ja yöunille käydään kahdeksalta illalla. En voi millään ymmärtää miten te suurperheiden äidit pystytte ja jaksatte ja voitte. Minun haaveeni on suuri perhe, mutta ihmettelen vain miten ihmeessä pystyn jakautumaan tässä hoitamaan jotain muutakin, kun nytkin tuntuu ettei kädet riitä. Ja toistan että tiedostan meidän vauvan olevan harvinaisen helppo ja hyväntuulinen! Nostan hattua sinulle, olet varmasti mahtava äiti!

    VastaaPoista
  2. Mukava kuulla että arki kolmen lapsen kanssa on lähtenyt hyvin rullaamaan :) Onneksi hölläsit otetta ja saat - ja otat vastaan - myös apua! Mukavaa joulunalusaikaa teidän perheelle <3

    VastaaPoista
  3. Meille on tulossa kolmas vasta keväällä, joten mielenkiinnolla kyllä luen näitä! Tytöt ovat onneksi jo viittä vaille 3- ja 5-vuotiaat tuolloin, joten mulla ei tule olemaan hätäpäivää. Mieskin lupasi jäädä vanhempainvapaalle kun vauva on 5kk, joten mä olen todella tarmokas tulevan suhteen. Kyllä aivan varmana suoritan tuon 5kk! Nähtäväksi jää, kuinka todellisuudessa käy :D

    Mun silmissä sä olet todella tarmokas äiti kun jaksat blogata ja käydä viisikymppisillä nyt jo. Mitäpä väliä sillä on jos pyykkikasa kasvaa. Ei sitä kukaan näe ja jos tulee vieraita, niin sen voi tunkea johonkin kaappiin jos itseä häiritsee.

    VastaaPoista
  4. Me kotiuduttiin lauantaina laitokselta 2päivää vanhan kuopuksen (tyttö) kanssa, kotona odotti esikoispoika 3v10kk. Mulla myös oli tosi surullisia ja haikeita ajatuksia että pilaanko kaiken hankkimalla toisen lapsen kun ekan kanssa pääsee niin helpolla. Kuitenkin mietin sitä kuinka paljon sisaruksesta lapselle on iloa, turvaa ja tukea aikuisiälläkin, etten vaan voinut jättää lapsilukua yhteen. Onkohan ihan kamalaa ajatella näin? Kuitenkin, olen onnellinen että otin riskin ja toinenkin lapsi syntyi. Yhtä rakashan se heti on kuin ekakin vaikka sitä pelkäsin <3 Yöt on menny vähä turhan hyvin kotona, pelottaa että koska tulee notkahdus ja huudetaan/valvotaan koko yö läpeensä. Viime yönä beibi meinaan kiskaisi 5,5 tunnin unet putkeen ja ite tietty heräilin kolme kertaa sillä aikaa tarkistaan että se edes hengittää...

    Imetys on myös yksi huolenaihe mut onneksi sekin taitaa rutinoitua ajan myötä. Tällä kertaa tuntuu että maitoa tulee tarpeeksi ja niin näytti myös neuvolatädin vaaka tänään - paino oli jo kääntynyt nousuun.

    Isoveli otti pikkusiskon vastaan hyvin, mutta nukkumaanmennessä meilläkin on vähän taistelua varsinkin jos iskä ei ole kotona ja tule viereen maate... noh, kaikki on vaan vaiheita ja kohta ne on ohi, sillä ajatuksella ajattelin pärjätä kaikista tulevistakin vaikeista vaiheista :)

    Meillä mies on yrittäjä ja piiitkiä päiviä poissa joten siinä on mulla suurin haaste arjessa. Varsinkin kun illat on pitkiä (ja pimeitä!!) niin on työtä pitää ajatukset positiivisina. Mutta, kyllä tästä selvitään!! :) Ja kohta pääsee vauvankin kanssa ulos niin lisää taas täytettä päiviin. Ja itse pystyy kohta istumaan kunnolla lattialla leikkimässä esikoisen kanssa vauvan uniajat, nyt on vähän niin ja näin, hetken pystyy ja sit on noustava. Onneksi vajaa 4veelle voi jo selittää paljon!

    Hmm.. muuten kuka ostaisi ne joululahjat jossain välissä? :)

    VastaaPoista
  5. Meille on syntymässä ens vuonna, keväällä alkukesästä kolmas muksu. Silloin perheessä on 5 ja puolivuotias, reilu 3 vuotias. Odotan innolla vauvan tuoksua, pelkään mahd koliikkia ja unettomia öitä. Onneksi vauva syntyy ehkäpä toukokuun alussa, kahden talvivauvan jälkeen odotan millaista elämä kesävauvan kanssa on.

    ihana kun olet saanut apua, meillä kans mummi tarjoutui jo apuun ja asuu aika lähellä. Esikko aloittaa sitten ensi syksyllä eskarin, joten sekin tuo väriä arkeen.

    Ihanaa arkea, blogisi on mieluista luettavaa. Kiitos siitä!

    VastaaPoista
  6. Mutta oikeasti, ei se toinen lapsi kyllä merkittävästi lisää tehtävän työn määrää - tai ainakaan se ei tunnu siltä, kun joka tapauksessa on sidottu lapseen ja työllistetty 24/7! :D Kolmas menee siinä missä toinenkin!

    VastaaPoista
  7. Ah, vähän kadehdin viisveetä vaikka siinä iässä on eittämättä omat haasteensa. :D

    Ota rennosti ja nauti vauvasta - ei tätä ihanaa vauvantuoksuista aikaa kauhean kauaa kestä. :)

    VastaaPoista
  8. Huh, ensimmäinen viikko... I feel you! Meillä alkaa onneksi koko ajan helpottamaan kun bebe välillä ihan nukkuukin ja ehtii ehkä syödä, leikkiä lasten kanssa jne. Mutta kyllähän ekat viikko, kaksi meni imettäessä ja vaippaa vaihtaessa ennen kuin alkoi hitusen helpottamaan. Tsemppiä!

    Ja mitä tulee sisarussuhteisiin, niin olen ehdottomasti sitä mieltä, että se suhde kantaa myöhemmin hedelmää, vaikkei se siltä nyt tuntuisikaan. Meillä ainakin kaksi isompaa ovat ihan parhaimpia kavereita keskenään ja seuraksi toisilleen, mikä on ihan huippua!

    VastaaPoista
  9. Kiitos ihanasta palautteesta! Mulla on kaksi talvivauvaa ja yksi kesävauva, ja jälkimmäisenä mainitun kanssa elo oli ihanan HELPPOA kun ei tarvinnut stressata pukemista, pystyi imettämään huoletta ulkona, mennä ja tulla.. :) Onnea raskauteen!

    VastaaPoista
  10. Loistavasti kirjoitettu! :) Ihanaa että osaat olla itsellesi armollisempi, syystäkin!! Kolmen pienen kanssa ei todellakaan tarvitse jaksaa mitään ylimääräistä! <3 Jotenkin toisen lapsen syntymän jälkeen tuntuu niin naurettavalta ne ajatukset, että onpa mulla tän yhden kanssa rankkaa :D Vaikka toisaalta, se oli rankkaa, en vain silloin tiennyt miten eri tavalla rankkaa voi olla kahden pienen kanssa. Meillä ikäeroa 1v4kk, ja se tuntuu todella hyvältä. Juuri meille sopivalta. Esikoinen on tulta ja tappuraa, kuopus itse zen :) Niin juu, onnea vielä perheenlisäyksestä! <3 Ja kiitos loistavasta blogistasi! :)

    VastaaPoista
  11. Ihanaa että olet viihtynyt blogini parissa :)

    Muistan myös itse ajatelleeni toisen lapsen odotusaikana, että miten selviän kun yhdenkin kanssa on kädet täynnä, mutta ei se kiireen tunne kyllä kahden kanssa lisääntynyt kuin hetkellisesti, mikä on hassua koska eron kuitenkin huomaa jos kotona on vain yksi lapsi. :D

    VastaaPoista
  12. Löysin blogisi viikonloppuna, kun olin sairaalassa osastolla vastasyntyneen kanssa. Meille syntyi viime viikolla kolmas lapsi, ja vanhemmat lapset ovat nyt 3v 5kk ja 1v 9kk. Eli ilmeisesti lähes samoilla ikäeroilla kuin teidän lapsukaiset!? Niin mukava lukea Sinun kokemuksiasi ensi viikoista kolmannen vauvan kanssa ja peilata niitä tähän, kun itse on ollut vasta muutaman päivän kotosalla. Kiitos ihanasta blogista ja edelleen kaikkea hyvää sinulle kotiarkeen pikkuisten kanssa! :)

    VastaaPoista
  13. Voi miten ihana kuulla! Ja synnytyssairaala. <3 Voi miten haikea olo tulikaan nyt pelkästä ajatuksesta!

    Ja joo, meillä on tosi samanikäiset lapset, esikoinen on 3v 7kk, kakkonen 2v 1kk, ja pikkuisin 3kk. :) Kaikkea ihanaa vauva-arkeen kahden taaperon kanssa! <3

    VastaaPoista