Social Media Icons

tiistai 14. lokakuuta 2014

Väliajalla

19 kommenttia , Share It:
IMG_6218 IMG_6224

 

Tuntuu, että juuri nyt elän jonkinlaisessa väliajassa. (Meinasin muuten kirjoittaa aluksi, että välilihassa, freudilaisia lipsahduksia, haha!) Pitkässä hetkessä suuren siirtymän ja mullistuksen edessä, yhden vaiheen lopussa. Odotan jotain tapahtuvaksi. Olen epätietoinen, pelokaskin. Toissaöisen hukkareissun jälkeen puhelimeni on kilahdellut taukoamatta vaikka laskettuun aikaan on vielä pari viikkoa ja mies vieressäni tuntuu nukkuvan toinen silmä auki. Yritän muistuttaa itseäni siitä, etten voi juurikaan omilla toimillani vaikuttaa synnytyksen ajankohtaan, ja että sen ennakoiminen erilaisia merkkejä tulkitsemalla on lähinnä kevyttä viihdettä, mutta tunnen silti kannattelevani tätä kaikkea harteillani. Kukaan muu ei voi odottaa tai synnyttää puolestani, enkä minä osaa sanoa, milloin uusi perheenjäsen on täällä.

Maanantaisen yöhälytyksen jälkeen olen ensimmäistä kertaa tässä raskaudessa tuntenut olevani aidosti väsynyt tähän kaikkeen. Nukun yöni yhä huonommin, kevytkin rasitus supistelee (muttei tarpeeksi tiheään) ja jo käveleminen tuntuu viiltävinä liitoiskipuina. En ole pessyt hiuksia kolmeen päivään ja tunnen olevani todella herkillä. Itken hysteerisesti kun Juha Tapio soi radiossa, kun lehdet tippuvat puista ja kun unohdan kahvinkeittimen tippalukon päälle. Olen väsynyt, eikä asiaa auta miehen tenttiviikko tai esikoinen, joka ei nuku enää ollenkaan päiväunia. Aamuseitsemästä aamuyölle yhteen saakka olen niin ikään jonkun tai jonkin työllistämä, ja viime öinä olen lähes poikkeuksetta herännyt neljältä aamulla saamatta enää unta. Lopun aikoja, voi, lopun aikoja!

Itken koska haluaisin ja en haluaisi synnyttää. Itken koska haluaisin ja en haluaisi poliklinistä synnytystä, nopeaa kotiutumista. Tunne siitä, että muut hymynkare kasvoillaan tiedustelevat, josko synnytyksenäkin tunnettu verilöyly on jo takana tai päällä n-y-t, on kamala, ahdistava. Ja silti juuri sitä minä nyt toivoisin: kipua, joka tuntuu jokaisessa solussa, vavisuttavaa ja adrenaliinintäyteistä rykäystä. Sitä minä toivon, vaikka tiedän, että synnytys on homman helpoin osuus - vielä kolmen ja puolen vuoden jälkeenkin herään yöllä tarkistamaan, että kaikki hengittävät, enkä lakkaa pelkäämästä asioita tässä hetkessä tai tulevaisuudessa.

Olen koettanut koota päiville ohjelmaa, pitää normaalin, rullaavan arkirytmin päällä, vaikka samaan aikaan tuntuu siltä, että ainoa asia, mitä kaipaisin, on lepo ja hiljaisuus. Hetkiä, jolloin ei tarvitsisi olla vastuussa kenestäkään tai puhua kenellekään, tehdä mitään kenenkään toisen hyväksi eikä tuntea siitä huonoa omatuntoa. Juuri nyt tunnen olevani huonoin ihminen ikinä: en jaksa soittaa ystävälle kyselläkseni kuulumisia, en lukea kirjaa lapselle enkä siivota keittiötä. Eniten juuri nyt haluaisin istua kuulosuojaimet korvilla vaahtokylvyssä pimeässä kylpyhuoneessa ja kellua, siis oikein rypeä omassa melankoliassani.

Eli ei, minä en ole synnyttänyt. Ja sekös vetää mielen matalaksi.

Seuraa meitä Bloglovinissa FacebookissaInstagramissa (@lapsellista) tai Blogilistalla (Huom! Blogilistan osoite on muuttunut!).

19 kommenttia:

  1. Just toi olo on mullakin. Rv vaihtuu to viikolle 39 ellei mittään tapahru. Sapettaa. Sattuu. Kipuilee. Mutta ei selleen ,että tapreeks. Ja kyl vaan, itte isona JT fanina jo muutenkin, nytkö ne sanat vast iskeekin... niinkö : "Tiellä vastaan tulee monta
    Kiiltävää ja arvotonta
    Kyyneleitä kertyy nippu
    Niissäkin lie kultahippu......" Ja taas mää itken. Huokaus. Ja matka jatkuu...... väsyttää. Ärsyttää. Ja pelottaa. Tsemppiä, jaksuja ja samassa veneessä -

    VastaaPoista
  2. En ole koskaan mitään kommentoinut vaikka oonkin ollut lukija jo alkuvuodesta. Nyt täytyi tulla sanomaan että I feel for you. Laskettu aika on perjantaina ja tukala on olo. Itkin tänään Cittarin vessassa koska housuun lirahti ei sitä mitä pitäisi vaan jotain ihan muuta. Nyt en vaan kerta kaikkiaan jaksaisi enää. Jos istuu vaan kotona odottamassa niin se raastaa hermoja, mutta ei jaksaisi oikein mitään tehdäkään.

    Tsemppiä!

    VastaaPoista
  3. Sun ei tarvi kysellä kenenkään kuulumisia! Eikä tehdä mitään mitä et jaksa tai viitsi. Just nyt sulla on täys oikeus keskittyä vaan ja ainoastaan omaan napaan! Mä ainakin meinaan siivota sitten kun beibi on jossain muualla kun painamassa mun liitoksia ja ahdistamassa

    VastaaPoista
  4. Osaan niin kuvitella tuon sun olotilan. Tsemppiä ja jaksamista sulle! Keskity nyt vain itseesi ja anna muiden olla. Kyllä elämä vielä palaa ruotuun. :) itsekin odotan jo innolla ja vähän pelollakin omaa vuoroani vaikka siihen on vielä 9 pitkää viikkoa. :)

    VastaaPoista
  5. osaan niin samaistua tekstiisi, olen seurannut blogiasi ja instagramia siitä asti kun tajusin että laskettu aikasi on hyvin lähellä omaani. eräästä tekstistäsi inspiroituneena täälläkin litkitään päivittäin clipperin vadelmanlehtiteetä:D ja odotellaan marraskuun alkua malttamattomana. epätietoisuus synnytyksen ajankohdasta on raastavaa. oot huikean upean oloinen nainen ja blogisi on huippu!! tsemppiä!!

    VastaaPoista
  6. Kommentoinkin edelliseen postaukseen viimeisten joukossa ja sanoin että lepäät ja liikut ja jos fiilis sellainen että kroppa huutaa lepoa niin sitten ei muuta kuin hetken otat aikaa vaan itelles!Voimia vieviä hetkiä siellä elellään mutta noi vauvat tulee kun tulee ei siinä kenenkään kyselyt tai toiveet auta! Pääasia että vauva siellä harjoittelee jo ja hiljalleen valmistautuu syntymään,joten ei oo syytä olla vielä suruissaan vaikkakin olo varmasti tukala!Ja hei aattele paikat kivasti auki joten the hetki voi olla nopea kun huolella valmistelee paikkoja! :) Millaisia ajatuksia sulla on polikliinisestä synnytyksestä? Mikä siinä pelottaa ja millä tavalla se ois teidän kohdalla hyvä juttu? Mä oon kans miettiny tota yhtenä vaihtoehtona, juurikin sen takia että sairaalassa kovin täyttä ja haluaisin oman rauhan tutustua vauvaan. Koti synnytystä pohtinut myös mutta mies ei lämpene sille vaikka esikoisen synnytys sujui hyvin ja tietysti kätilö olisi paikalla ja sairaalaankin suht lyhyt matka tarvittaessa.

    VastaaPoista
  7. Ihanaa, etten ole ainoa ihmisraunio näillä viikoilla. :D Ei saisi helpottua tällaisesta, mutta pakko on. Kiitos!

    VastaaPoista
  8. Huh, miten tuttua, vaikka mulla sinne laskettuun aikaan on vielä 16 päivää! :/ Ja koska nyt nykyään tunnun vuodattavan raskauskuulumisiani ilman sosiaalisen häpeän filtteriä, niin tuo lorahduskin... Tuttua. Eilen pihalla lasten kanssa ehdin jo noin sekunnin ajan olla toiveikas, sitten miettiväni vain lantionpohjanlihasten tiukkaa treenamista. :D

    VastaaPoista
  9. <3 Kiitos synninpäästöstä!

    VastaaPoista
  10. Ugh, 9 viikkoa! Sun laskettu aika osuu sitten ihan loppuvuodelle? Meidän kakkosen laskettu aika oli tapanina:)

    VastaaPoista
  11. Voi kiitos, kiitos, kiitos! Juuri tällaisena maailmanlopun päivänä kaipaan juuri tuollaisia sanoja. :D Clipperin teetä on mullakin kupissa, öh, varmaan viidettä kertaa tänään. Alkaa maistua jo suussa kauhealta, mutta hei, kaikki kortit on käytettävä. :D

    VastaaPoista
  12. Voi miten ihana ja rohkaiseva kommentti, kiitos!

    Polikliniinen synnytys tuntuisi omalta vaihtoehdolta lähinnä siksi, että matkaa meiltä synnytyssairaalaan on tarvittaessa vähän ja kotona on lapsia, joista en haluaisi olla erossa. Ja no, koska en myöskään yksinkertaisesti viihdy sairaalassa. Kotona voisi eri tavalla ottaa rennosti ja kotiutua - tai sitten ei, nimenomaan niiden edellä mainittujen lasten vuoksi. Tietysti nähtäväksi jää, miten me saisimme kuvion järjestymään; jos vauva syntyisi viikonloppua vasten, olisi mies joka tapauksessa kotona ja voisin pesiä kaikkien lasten kanssa mutta silti pitää apukäsiä ekat päivät varalla. Kuopuksen kanssa moinen ei ollut mahdollista vaikka sitä toivoinkin, sillä hän painoi yli 4,5 kiloa ja jouduimme olemaan aamuin ja illoin sokeriseurannassa ja verikokeissa kolme päivää.

    VastaaPoista
  13. Satunnainen lukija15. lokakuuta 2014 klo 2.16

    1. Hengitä
    2. Syö ja juo hyvin
    3. Nauti rakkaiden läheisyydestä ja huolenpidosta
    4. Lepää.

    Muuta ei sinun tarvitse jaksaa.

    VastaaPoista
  14. En kestä, sulla taitaa olla samanlaiset saappaat kuin meidän esikoisella syys kuvissani blogissa :D :D hitsin saman väriset ainakin <3

    VastaaPoista
  15. samaa mieltä. juuri näin. Synnytyksen lähestyessä maailma pienenee siihen oman mahan ympärille ja näin se saakin olla.

    VastaaPoista
  16. Kirjoitanpa nyt minäkin ensimmäistä kertaa, blogiasi olen seurannut kesästä lähtien ja useasti vertaistukea siitä saanut :) Kovasti tsemppiä toivon sinulle loppumetreille ja itse synnytykseen tietysti myös! Luulenpa, että h-hetkesi koittaa ennen minua, vaikka itselläni jo viimeinen viikko ennen laskettua aikaa menossa. Itselläni ei edes kivuttomia supistuksia ole nimeksikään, vaikka kolmas synnytys edessä. Fyysinen vointi tosin muutenkin ihan hyvä, että sikäli ei kiirettä synnyttämään...Tunnelmat ovat kyllä aika ristiriitaiset, toisaalta toivoisin tietysti saavani vauvan jo pian syliini, toisaalta synnytys kaikkine käytännön järjestelyineen jännittää ja haikeuttakin ilmassa, kun näillä näkymin viimeinen raskaus päättymässä...ja jo mietityttää miten arki lähtee kolmen pienen kanssa sujumaan (esikoinen 3,5v ja kakkonen täyttää kohta 2v). Itse toivoisin pääseväni remontista huolimatta naistenklinikalle, ja jos vielä niin hyvä tuuri sattuisi että pääsisin perhehuoneeseen, olisin mielelläni sairaalassa sen 1-2 yötä..arvatenkin kotona meno ensimmäisinä päivinä aikamoista hulinaa tulee olemaan isoveljien toimesta..Kyllä tässä jännitys tiivistyy, ja kovasti myötäelän mukana sinun odotuksessasi, jaksamista!! Ja kiitoksia tosiaan rehellisistä kirjoituksista, monesti ovat olleet hyvin lähellä omia ajatuksiani/elämäntilannettani.

    VastaaPoista