Social Media Icons

maanantai 13. lokakuuta 2014

Terkut synnytysosastolta!

48 kommenttia , , , Share It:
a1

Viime yönä heräsin kovaan, viiltävään kipuun alavatsalla. Pomppasin vaistomaisesti sängystä ylös kahden lapsivesien menolla alkaneen synnytyksen jälkeen, ettei jenkkisänkyyn lorahda mitään ylimääräistä. Kipu oli ja pysyi, ja sitä seurasi vain supistuksia. Säännöllisiä, kipeitä supistuksia. Levossa. Kolmen tunnin ajan, ensimmäistä kertaa koskaan. Kaksi tuntia kolmesta makasin sängyssä yöllä siinä toivossa, että ne lakkaisivat, mutta kun väli tiheni kuuteen minuuttiin soitin päivystykseen, jossa minua neuvottiin olemaan yhteydessä suoraan synnytysosastolle.

Yhdeltätoista illalla alkaneet supistukset jatkuivat kahteen saakka yöllä, jolloin hälytin onneksi hereillä olleen anopin meille lapsenvahdiksi. Itkin hiljaa keittiössä, ja mietin, mikä kaikki voisi mennä pieleen. Pelkäsin, ettei minua satu tarpeeksi, ja pelkäsin että sattuu vielä ihan helvetisti. Puuskutin kotona, tein smoothien ja pyyhin pikaisesti kylpyhuoneen lavuaarin, keräsin pyykit lattioilta, petasin sängyn. Sattui. Kahtakymmentä minuuttia myöhemmin intin miehelleni, etten halua laittaa kenellekään asiasta viestiä, en ottaa kameraa enkä sairaalakassiakaan mukaan. Ovenraossa teimme anopin kanssa läpsystä vaihdon, pahoittelin, kiitin ja pelkäsin, että olin hälyttänyt hänet turhaan paikalle.

Ensimmäisessä risteyksessä muistin, etten ollut pakannut vielä mukaani gua sha-kampaa enkä TENS-laitetta, ja toisen kerran kotipihalla autossa samana yönä istuessani ehdin jo katua kaikkea. Sattui, muttei tarpeeksi. Nopeiden synnytysten vuoksi minua oli ohjeistettu tulemaan sairaalaan pian kun kipeät, säännölliset supistukset alkavat tai heti kun lapsivedet menevät. Autossa vartin matkalla itkin, kun supistuksia tuli kuusi. En siksi, että olisin ollut tuskissani, vaan koska osasin pelätä kahta asiaa: väärää hälytystä tai suvantovaihetta, jollainen on iskenyt kummassakin nopeahkossa synnytyksessäni. Sairaalamatkalla supistukset ovat aina hiipuneet, ja sairaalassa ollessa ensimmäiseen tuntiin ei ole koskaan tapahtunut mitään. Siis mitään. Tuntui, että keskellä yötä hälytetyn lapsenvahdin ja unenpöpperöisen miehen vuoksi reissu olisi tuntunut oikeutetulta vain jos olisin kirkunut kurkkuni käheäksi osaston oven takana tai pyytänyt kätilöä ottamaan koppia syöksynä syntyvästä vauvasta.

Makasin puoli tuntia käyrillä, ja ruudulle piirtyi muutamia heikkoja, epäsäännöllisiä supistuksia, ihan erilaisia kuin kotona. Itkin taas. Siellä minä makasin, turhaan ja kaikkia vaivanneena. Mietin pienten synnytysyksikköjen lakkautusuhkia, uusia päivystysasetuksia, ja sitä, että ehkä kaltaiseni tollon takia joku synnyttäisi 140 kilometrin tuntivauhdissa ambulanssilla, koska ei päässyt synnytyssairaalaan, jonka resursseja minä haaskasin. Sisätutkimuksen tulos oli ja ei ollut mieleeni: kaksi viikkoa sitten paikat olivat rutiinineuvolalääkäritarkastuksella tiukasti kiinni, nyt parille sormelle auki. Se oli helpottavaa, koska kahdessa aiemmassa synnytyksessä ne ensimmäiset sentit ovat olleet työn, tuskan, puuskutuksen ja tuntien takana - loppu onkin mennyt sitten hyvin vauhdikkaasti. Meille tarjottiin mahdollisuutta käydä kävelyllä ottamassa vauhtia tai mennä kuumaan suihkuun, mutta pystyin olemaan kuumassa suihkussa oksennusta kakomatta alle kymmenen minuuttia, joten pyysin päästä kotiin. Olin flunssainen ja väsynyt, enkä yhtään draivia ja energiaa pursuavassa synnytysmoodissa, joten kävelylenkki aamuneljältä Käpylän kaduilla ei napannut.

a2

Kotona tuttu vihlonta ja kivikova maha tekivät comebackin, ja vajaan tunnin verran valvoinkin supistusten kanssa sängyssä sairaalasta saamastani tiukemmasta kipulääkkeestä ja nukahtamislääkkeestä huolimatta. Nyt aamupäivällä olo on lähinnä murjottu ja väsynyt. Sekä minulla että kätilöllä on kuitenkin tunne siitä, etteivät tositoimet ole kaukana. Miten hitaasti tai nopeasti kaikki sitten käy, jännittää. Ja sairaalakassi... No, sen pakkaan tänään ihan loppuun asti.

Eli terveiset synnytysosastolta vaan! Tällä kertaa lähdin mahan ja painavan sairaalakassin kanssa, seuraavalla kerralla mukanani on toivottavasti vauva (ja muutama raskausaikana tullut ekstrakilo vähemmän).

Seuraa meitä Bloglovinissa FacebookissaInstagramissa (@lapsellista) tai Blogilistalla (Huom! Blogilistan osoite on muuttunut!).

48 kommenttia:

  1. APUA! Tsemppiä sinne. Täällä ollaan hengessä mukana! <3

    VastaaPoista
  2. Jänskää! Täällä jännitetän sun puolesta :)

    Toi taitaa olla aika tyypillistä, että supistuksen laantuu sairaalamatkalla tai sairaalaan päästyä, joten sitä ei kannata murehtia ja pelätä haaskaavansa muiden aikaa. Kyllä ne kätilötkin sen tietää. Itsekin esikoisen synnytykseen mennessä selittelin, että ihan oikeasti mua on supistellu jo monta tuntia säännöllisesti, mutta kätilö vain lohdutti, että se on tyypillistä, että niin käy.

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä sulle loppurutistukseen! :)

    VastaaPoista
  4. Voi minulla samanlainen kokemus viikko sitten. Olo oli aivan samanlainen. Nyt odotellaan pojua saapuvaksi..
    Tsemppiä loppurutistukseen!

    VastaaPoista
  5. Voi että! Jännittävää! Tsemppiä ja voimia koitokseen <3

    VastaaPoista
  6. Tämähän jännäksi menee. Myös siskoni on synnärillä käynnistyksessä. Tsemppiä! :)

    VastaaPoista
  7. Voi, tulee niin elävästi mieleen omat kokemukset puolenvuoden takaa. Itselläni oli jopa kaksi "väärää hälytystä", ja kyseessä neljäs synnytys.Itseäni hävetti, että olin tuhlannut synnärin henkilökunnan aikaa sekä kahdesti hälyttänyt lapsenvahdin isommille lapsille. Ihana neuvolantäti onneksi sanoi, että turhaan mietin sellaista. Synnyttäjiä varten kätilöt siellä on, eikä väärää hälytystä tarvitse hävetä.

    Täällä ollaan hengessä mukana! Tsemppiä synnytykseen, kun sen aika koittaa! :)

    VastaaPoista
  8. Voi hani!! Nyt on kyllä jännää...jään siis tänne hengaileen ;)

    VastaaPoista
  9. Iik ihanan jännää!! Oikein paljon tsemppiä! <3

    VastaaPoista
  10. Oi, täällä ihan hengessä mukana! Tänään olen kovasti muistellut tasan kolme vuotta sitten syntynyttä kuopustamme, isosiskon ja isoveljen seuraksi syntynyttä pikkuveljeä.

    VastaaPoista
  11. Siis muistellut sitä synnytystä.

    VastaaPoista
  12. Tsemppiä loppusuoralle! Kohta on vauva maailmassa!
    T.Tiia

    VastaaPoista
  13. Voi <3 ihanaa...tsemppiä ja voimia viimeiseen rutistukseen!

    VastaaPoista
  14. Uijjui, tsemppiä, toivottavasti on jo pikkuveli pihalla!

    VastaaPoista
  15. Tsemppiä! <3 Täällä ollaan hengessä mukana!

    VastaaPoista
  16. Jännittävää!!! Tsemppiä <3

    VastaaPoista
  17. Tsemppiä ja voimia loppurutistukseen! Kyllä se sieltä pian ulos tulee! :D

    VastaaPoista
  18. Hui, jänskää! Onnea matkaan ja voimia koitokseen. :)

    VastaaPoista
  19. Omg! Ihanan rohkea postaus! Tsemppiä tuhannesti:)

    VastaaPoista
  20. Tsemppiä... samoja tuntemuksia ;) tänään jo luulin, että sairaala kutsuu mut ei... perus kamaa, maha kovana ja vihloilee muttei tarpeeksi!!!! :/

    VastaaPoista
  21. Jes, ihanaa! Toivottavasti saisin palata vauvauutisieni kera pian. Ehkei kuitenkaan tänä yönä... :)

    VastaaPoista
  22. Niinpä! Tavallaan osasin sitä odottaakin, koska kahdessa aiemmassakin synnytyksessä on ollut suvantovaihe, mutta tällä kertaa oli vaan väärä hälytys. Tietysti supistukset oli tehneet ihan hyvää työtä, muttei riittävästi.

    VastaaPoista
  23. Huh, varmaan tosi puuduttavaa vaan odotella kun on jo kertaalleen tullut se "väärä hälytys"! Itse olen nyt jotenkin asennoitunut niin, ettei kukaan ole sisälle jäänyt, ja sormet ja varpaat ristissä toivon synnytyksen käynnistyvän pitkän ja hyvin nukutun yön jälkeen, en kesken unien. Thumbs up. :D

    VastaaPoista
  24. Oijoij! Joko sieltä saatiin vauvauutisia?

    VastaaPoista
  25. Voi ei! Siis nimenomaan uudelleensynnyttäjänä nolottaa se, ettei tälläkään rundilla ole tämän viisaampi! Ikinä en ole onneksi ollut synnytyssalissa turhaan ennen tätä, mutta kyllä hävetti, korvat punaisina suljin ovet takanani...

    VastaaPoista
  26. Joo, saapa nähdä, milloin tämä meinaa ulostautua! Ennusmerkkejä lukemalla luulisi ettei mene kauaa, mutta....

    VastaaPoista
  27. Lasten syntymäpäivät on kyllä hetkiä, jolloin syntymän hetki palaa väistämättä mieleen. Onnea sankarille ja äidille!

    VastaaPoista
  28. No toivottavasti pian! Tai "pian". Niin suhteellista:)

    VastaaPoista
  29. Heh, mitä vielä! Luen TENSin käyttöohjeita ja ei mitään fiiliksiä. Saas nähdä...

    VastaaPoista
  30. Kiitos Pia! Sitä tarvitaan. :)

    VastaaPoista
  31. No voi kiitos! Minusta tämä tuntui enemmänkin päänavaukselta huonosti nukutun ja kipeän yön jälkeen... :D

    VastaaPoista
  32. Arr. Tuttua, tuttua. Kyllähän sitä varmasti tietää sitten kun se on menoa, mutta kuinka kauan menee niin koviin supistuksiin, ettei jää enää arvailtavan varaa? Tunteja, päiviä... VIIKKOJA?!

    VastaaPoista
  33. Mä luulen että vauva sieltä on tulossa ihan pika puoliin, ennakoivia supistuksia varmastikkin olivat ja hyvin todennäköisesti ne jatkuu parhaillaan tai alkaa ensi yönä tai sitten parin päivän päästä! :)Doulana uskon että tiedät jo muutaman kerran synnyttäneenä että itse voit edesauttaa kehoa toimimaan levolla ja oikeanlaisella liikkumisella, pian sulla on ihana pieni vauva sylissä! Paikkojen tilanne oli myös hyvin optimaalinen joten tulinen ruokakin voisi auttaa saamaan supistuksia sekä nännihieronta lisää oksitosiinia ! ;)

    VastaaPoista
  34. Vitsit tämä jännää! Olen seurannut blogiasi jo siitä lähtien, kun odotit Helmiä. Ja nyt on kohta jo kolmas tuloissan.

    Tsemppiä tosi tosi paljon ♥.

    VastaaPoista
  35. […] edessä, yhden vaiheen lopussa. Odotan jotain tapahtuvaksi. Olen epätietoinen, pelokaskin. Toissaöisen hukkareissun jälkeen puhelimeni on kilahdellut taukoamatta vaikka laskettuun aikaan on vielä pari viikkoa ja […]

    VastaaPoista
  36. […] eniten viimeisen viikon aikana on ärsyttänyt miehen nostattama draama väärästä hälytyksestä ja väärästä ajankohdasta. Hän kämmenselkää otsaansa lyöden on parahdellut, kuinka lapset […]

    VastaaPoista
  37. […] jo monta viikkoa sitten, että otimme kipeiden supistuksien vuoksi väärän hälytyksen sairaalaan ja lähdimme mahan kanssa kotiin. Sittemmin samanlaisia kipeiden (mutta ei tarpeeksi […]

    VastaaPoista