Social Media Icons

tiistai 21. lokakuuta 2014

"Ai, tänään sulla onkin normaali päivä"

18 kommenttia , , , , Share It:
lp_b1

En muista, koska olisin viimeksi ollut näin ailahtelevainen tuuliviiri. En tiedä, olenko ollut koskaan näin hirveä ja arvaamaton kuin olen viime päivinä ollut.

On ollut päiviä ja hetkiä, jolloin olen ollut tosi zen. Olen viettänyt ihania kirpeitä syyspäiviä ihanien lasten kanssa ulkona, höyryttänyt kasviksia lounasaikaan ja tehnyt itsepoimituista luomumarjoista smoothieta. Miettinyt kuinka ihanaa ja auvoista elämää elänkään nyt. Kaksi ihanaa lasta ja kolmas tulossa, ihana mies ja koti, jossa viihdyn! Olen puhunut ja pussannut, tavannut ystäviä, hoitanut lapset, kodin, työt, kauppareissut ja ruoanlaitot, suonut toiselle vanhemmalle kaivattuja vapaita hetkiä. Kaiken keskellä olen ajatellut, että ihaninta on olla tässä ja olla nyt, olla minä. Ja sitten on ollut päiviä, jolloin eniten on ketuttanut kaikki. Kaikki.

Minä, joka yritän säilyttää sosiaalisen korrektiuteni kodin seinien ulkopuolella ja kääntää aina sen toisenkin posken, olen suuttunut ja avoimesti myöskin purkanut suuttumukseni muihin ihmisiin. Siihen törppöön, joka ostarin parkkipaikalla pysäköi koslansa niin lähelle, oman parkkiruutunsa viivan yli, ettei kolmevuotiaskaan mahtunut enää ovesta sisään, siihen mieheen, joka pursuilevine ostoskoreineen mitään sanomatta kiilasi eteeni kaupan kassajonossa ja no, tietysti se meillä asuva mies on saanut osansa. Olen sähissyt kirosanoja hampaideni välistä, itkenyt, huutanut ja imuroinut raivokkaasti, ja tietysti olettanut, että toinen ymmärtäisi jo pahasta katseestani, mistä on kysymys.

lp_bl2

Ja syitähän silmittömälle primitiiviraivolle löytyy: vadelmanlehtitee, joka neljännen paketin jälkeen alkaa tympimään. Vadelmanlehtitee, joka oli loppu koko kauppakeskuksesta. Se että supistelee ja että ei supistele. Että vauva ei ole syntynyt, ja toisaalta helpottava ajatus siitä, että olen vielä yhtenä kappaleena, oikeutettu nukkumaan yöllä (ainakin teoriassa). Raivostuttavaa ovat tietenkin myös sadepäivät, liikenneruuhka, kaupan paistopisteestä loppunut myslileipä, kahvikoneen putsaaminen, roskien vieminen, se että Emmerdale-jaksoja tulee perjantaisin vain yksi. Vietin käytännössä katsoen yhden päivän pihakeinussa istuen ja kirjaa lukien, ensimmäistä kertaa vuosiin. Kirja oli hyvä, loistava, ja kun se loppui, jätti se minuun tyhjän aukon. Raivostutti.

Ehkä eniten viimeisen viikon aikana on ärsyttänyt miehen nostattama draama väärästä hälytyksestä ja väärästä ajankohdasta. Hän kämmenselkää otsaansa lyöden on parahdellut, kuinka lapset ovat aina lähteneet syntymään kesken hänen uniensa, ja että uneliaisuutensa vuoksi hän ei ole voinut olla haluamallaan tavalla mukana. Ei auta selittää, että ensimmäinen synnytys käynnistyi lapsivesien menolla puolen päivän aikaan jolloin hän nukkui päiväunia, ja että kuopuksen nopeankin synnytyksen aikana hän sai huilailla synnytyssalin toisella sängyllä..... Varmastikin viimeinen niitti minulle oli se, kun hän viikko sitten sattuneen väärän hälytyksen aikaan tulikivenkatkuisena tuumasi, että aamulla on minun vuoroni hoitaa lapset ja keittää kahvit, koska olen pitänyt häntäkin yöllä hereillä. Ja kun sainkin synnytyssairaalasta tuolloin mukaani uneen auttavan lääkkeen kipulääkkeen lisäksi enkä herännyt aamulla mihinkään, oli "olen niin väsynyt"-mielenilmauksille ihan oma, ansaittu paikkansa.

Ja myönnettävä minunkin on, että kyllähän mieluusti lähtisin hyvin nukutun yön ja tukevan aamupalan jälkeen synnyttämään niin että mies voisi palata kotiin lounasajan jälkeen, lasten päiväuniaikaan huilimaan, mutta kun kipeitä supistuksia, vihlaisuja ja menkkamaista jomotusta tuntuu j-o-k-a i-k-i-n-e-n päivä ja tietää sen olevan vasta alkusoittoa, alkaa tuntumaan yhdentekevältä, mihin vuorokauden aikaan lähtö tulee - kunhan se vain tulee pian. Vaikka hetinytkohta.

Onneksi myös ihania, autuaaksi tekeviä asioita on pitkä lista: kuopuksen kasvupyrähdyksen ottaneet niskakiharat, kylpyamme jonka lämpöön käpertyä illalla lasten mentyä nukkumaan, se Emmerdale (myös lasten mentyä nukkumaan), ne supistukset. Lapset suloisine neronleimauksineen, esikoinen pikkuvanhoine toteamuksineen. Keltaisen ja oranssin väreissä kylpevät vaahterat kotikadun varrella, ensi viikolla häämöttävä laskettu aika. Mies, joka ei ymmärrä, mutta yrittää sentään.

Lähestyvä synnytys on mielessä vuorokauden jokaisena tuntina, ja suhtaudun siihen vähän vaihtelevin fiiliksin. Minkäänlaisia käynnistysoperaatioita en ole kaavaillut (lukuunottamatta sitä vadelmanlehtiteetä), mutta sen ajankohta ja kulku jännittää, tietenkin. Pelkään että kaikki menee nopeasti ja ettei synnytys mene nopeasti. Kauhukuvissani lapsi repii seinäpaneelitkin tullessaan 43. raskausviikolla ja joutuu kiidätetyksi teho-osastolle sillä välin kun minä repaleisena vuodan kuiviin. Hautajaisissani lauletaan virsiä ja syödään banaanilla täytettyä kermakakkua, koska kukaan ei elinikänäni tullut kuunnelleeksi, mitä minulla oli sanottavanani. Ehkä realistisempi pelko, jolle yhtä lailla olen yrittänyt olla antamasta tilaa, on pelko siitä, ettei lapsella syntyessään olisikaan kaikki hyvin, että raskausajan kontrolleissa jotain merkittävää olisi jäänyt huomaamatta. Varsinaista synnytyspelkoa en siis koe, mutta aina aika ajoin minut valtaa kummallinen tunne siitä, että luotto omaan kehooni on jotenkin yliarvostettua ja pettää tosipaikan tullen.

Laskettu aika on ensi viikon torstaina ja jos tämä syntyisi samoihin aikoihin kuin kaksi edellistä, viettäisimme jo tätä viikonloppua viisihenkisenä perheenä. Miten käy, en tiedä.

PS. Harvoinpa sitä tulee kuvauttaneeksi raskausmahansa iltahämärän aikaan virtsanhajuisessa alikulkutunnelissa pitkän kaavan kauppareissun jälkeen, mutta maailmanlopun ennustajien sanat puhuttelivat tänä synkkänä ja sumuisena päivänä minuakin, heh.

 Seuraa meitä Bloglovinissa FacebookissaInstagramissa (@lapsellista) tai Blogilistalla (Huom! Blogilistan osoite on muuttunut!).

18 kommenttia:

  1. Tsemppiä! Toi Emmerdale muuten raivostuttaa joka perjantai! :D itse synnytin 41 + 5, ollessani todella väsynyt ja kipeä raskauteen. Hitsi kun en ollut tota teetä tajunnut. Ja noi miehet! :D miten ne on AINA paljon väsyneempiä kuin me? :D

    VastaaPoista
  2. Niin on LA ensi viikon to. !!!! Koko ajan, olo on joko mahan kannalta piukka, tiukka tai kipeä. Suppailee ja väsyttää. Painaa ja jalat särkee. Laahustelen ja huokailen. Eikä mitään. Lapset (3) on silti hoidettava, ruokittava, nukutettava..... Joo mies käy töissä, kuskaa harrastuksiin, tekee sitä ja tätä ja mä "saan vaan olla kotona" kyllä on mies saanut kuulla, mutta niin olen minäkin- plaah - samaistun ja olen onnellinen (anteeksi Anna !!) etten ole ainoa heh. <3 VOIMII ja supervoimii kun H-hetki koittaa.... on ollut ihanan hassuu jakaa odotus myös näin ventovieraan kanssa sisaren kanssa, no nykyään jopa "blogi"sisaren, vaikka mä olenkin yhteisössä, sinä portaalissa :D <3 !!!!!

    VastaaPoista
  3. Niin ja piti kommentoida että kuvat oikein osuvia :D !!!!!!

    VastaaPoista
  4. Aika samanlaisia tuntemuksia täälläkin ja LA jo tulevana lauantaina! Yritän asennoitua niin, että yli sen mennään ja nyt pitäisi vaan nauttia tästä hetkestä, mutta vaikeetahan se on. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  5. Anteeksi, mua naurattaa. Been there, done that! Samalla tuli kylmät väreet, ei yhtään lasta tai loppuraskautta enää! Voimia!!

    VastaaPoista
  6. Meille ei ole tullossa kolmatta lasta, koska miehen mukaan kakkosraskaus oli henkisesti liian raskas. Niskaturvotuksen takia jouduimme/pääsimme lisätutkimuksiin -> kaikki hyvin ja terve lapsi syntyi sekä minun tavanomainen raskauspahoinvointi n. viikolle 12 asti, jota edeltävänä aikana mies "joutui hoitamaan kaikki asiat". Jännä juttu sinänsä, että mun mielestä mulla oli helppo raskaus, mutta en kai mä siitä mitään tiedä. :)

    VastaaPoista
  7. Ei Sais nauraa mutta nää sun kirjoitukset saa vaan hyvälle tuulelle, osaat kirjoittaa niin aidosti :) Tsemppiä sinne loppuraskauteen ja onnea h-hetkeen johon ei voi millään olla enää kamalan kauaa <3 ja huoh,noita miehiä.. Ei ne vaan ymmärrä kaikkea, läheskään..

    VastaaPoista
  8. Voi ei miten tutulta kuulostaa, vaikka en vielä loppusuoralla olekkaan! Voimia niin henkisesti kuin fyysisestikin viimeiseen puristukseen! :)

    Blogini löytyy nykyään uudesta osoitteesta: hulivilini.blogspot.fi

    VastaaPoista
  9. La ens maanantaina, ja kyllä, niin samoilla fiiliksillä mennään!

    VastaaPoista
  10. LA meni eilen, eikä tuntemustakaan siihen suuntaan että synnytys olis lähestymässää, ei lainkaan supistuksia, ei kylläkään liitoskipujakaan tms...Miehellä lista päivistä, jolloin sopis synnyttää, että kävis työkuvioiden kannalta :D !! Tsemppiä kaikille, joilla loppurutistus lähenee!

    VastaaPoista
  11. Kyllä, aivan käsittämätöntä - siis miehet ja se että perjantain nautinnosta on lohkaistu julmasti puolet pois! :D

    VastaaPoista
  12. Mä aina jännityksellä mietin, että milloinkohan teille syntyy vauva kun laskettu aika on sama! Millä viikoilla sun edelliset on syntyneet?

    VastaaPoista
  13. Hahaa! Mihin taipuukaan virtsanhajuinen alikulkusilta ja meikitön lähiölook :D

    VastaaPoista
  14. Huh, kuin myös! Ihanaa että sulla on laskettu jo näin lähellä, se luo kummasti toivoa vaikka ylikin mentäisiin :)

    VastaaPoista
  15. Kyllä vähän itseänikin naurattaa kun mietin viime päiviä. Onneksi raskaudet on mun osalta tässä, ei enää montaa viikkoa, pahimmillaankaan, huh!

    VastaaPoista
  16. Ohhoh! Ehkä häntä on vaivannut se alun jännitys niin paljon, että vaikka kaikki menikin hyvin lopun viimein, jäi siitä jokin kamala muisto? :/

    VastaaPoista
  17. Voi kiitos ihanasta palautteesta, lempinimikaimani ;) Saa tälle nauraa - ja pitääkin nauraa, muuten tulee hormoneista hulluksi, tai siis HULLUMMAKSI! :D

    VastaaPoista
  18. Ihanaa kun joku muukin alle 40-vuotias myöntää julkisesti katsovansa Emmerdalea. :D

    VastaaPoista