Social Media Icons

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Kaksplussan uudistuva blogimaailma ja ajatuksia blogeista & bloggaamisesta

Anna_0218_PH_uusikoko

Moni teistä ehkä bongasikin jo Kaksplussan nettiversiosta blogimaailmauudistuksen ja 12 uutta bloggaajaa, johon taannoiset (kohtalokkaat) kuvaukset ja kaikki vaietut salaisuudet liittyvät. Kiljuva pikkunälkä-blogin valovoimaista Demiä ja minua pyydettiin Kaksplussan puolelta kertomaan bloggaamisesta harrastuksena enemmän, raottamaan verhoa sen takana.

Itse olen pitänyt blogia pian neljän vuoden ajan, ja kuluneisiin vuosiin on mahtunut kolme eri osoitetta, lukuisia uusia ystäviä (jopa perheeseen liitettäviä kummeja!), vertaistukea, inspiroitumista ja ihastumista (muiden blogeista bongattua siis). Tavallaan blogini on ja ei ole muuttunut vuosien varrella. Aloitin raskausblogin, tai ehkä enemmänkin -päiväkirjan, pitämisellä, ja kun olen viime kuukausina miettinyt kirjoituksiani täällä, olen aika vahvasti edelleenkin raskausbloggaaja. Kohta vauvabloggaaja, toivon.

Kun aloitin blogin kirjoittamisen, en koskaan uskaltanut edes ajatella olevani bloggaaja tai bloggaavani mistään. Ajattelin olevani niin kaukana kaikesta siitä glamourista, ylellisyydestä ja upeista kuvista, joita katselin, etten voisi koskaan kuuluakaan samaan kategoriaan. Jossain vaiheessa tutustuin muihin bloggaajiin, sydämellisiin, avoimiin ja helposti lähestyttäviin tyyppeihin, joista oli helppo pitää heti ensitapaamisella. Ja joiden parissa oli helppoa tuntea kuuluvansa joukkoon. Julkkismainen ennakkofiilis (heistä) karisi heti ensitapaamisilla, mutta vanhemmilleni tai kavereilleni kerroin blogin kirjoittamisestani vasta kun allekirjoitin ensimmäisen portaalisopimukseni.

Anna_0316_PH

Minun on edelleenkin vaikeaa ajatella itseäni (kategoriassani) isona bloggaajana, vaikuttajana tai tunnettuna, enkä osaa antaa vinkkejä suuren lukijakunnan tietoisuuden tavoittavan blogin luomiseen. Pidän itseäni tosi tavallisena ja arkisena tyyppinä, jolla on (tajuttoman) hyvä huumorintaju, huonot vitsit ja ihana perhe. Olen avoimesti myöntänyt karsastavani sovituskoppeja, ryhmäliikuntasaleja ja leipomista, eikä kohtuääniin varsinaisesti kuulu imurin tasainen hurina. Meikkaan jokseenkin vähän ja harvoin, kuljen oloasussa kotona ja sen välittömässä läheisyydessä, pihistelen milloin mistäkin, hurmioidun jostakin aina aika ajoin ja innostun kausittain liikunnasta. Lapseni haluavat pukea päällensä kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin kuosit, värit ja vaatteet villahuiveista sandaaleihin ja kumisaappaisiin, vellovat uhmaiässään ja minä univelassani. Elämäntilanteeni ja lapsilukuni puolesta voisin tosin olla kymmenen vuotta vanhempikin, mutta muutoin tunnen oloni tavallisen onnelliseksi perheenäidiksi, ja se, mikä tuo teidät tänne yhä uudestaan ja uudestaan, on minulle neljän vuoden jälkeenkin yhä silkkaa mystiikkaa.

Bloggaaminen on harrastus, jota suosittelen aina lämpimästi kaikille sitä harkitseville. Se antaa niin paljon, ei vaadi ihmeellistä välineistöä tai sitä voi tehdä juuri sillä tavalla ja siinä tahdissa kuin hyvältä tuntuu. Alkuinvestointeja ei juuri ole ja tyyli on vapaa. Itse otin ensimmäisen vuoden ajan blogini kuvat kännykkäkameralla ja kun ostin järjestelmäkameran, ostin edullisimman ja siis ainoan, johon minulla oli varaa.

Blogatessa on ollut kausia, jolloin on tuntunut, ettei mitään yksinkertaisesti vaan irtoa, tai ettei ehdi. Minua eniten on lohduttanut ajatus siitä, että ne vain kuuluvat elämään - ja että lyhyitä suvantokausia yleensä seuraa hillitön draivi ja halu kirjoittaa. Yleensä hiljaisempien kausien taustalla on ollut jotain, mistä ei ole voinut tai halunnut puhua, vaikeita ystävyyssuhteita, kuohuntaa perhepiirissä, alkuraskauden jäätävä pahoinvointi tai oma väsymys. Ja kun solmut aukeavat, aukeavat kielenkannatkin. Ne ovat jaksoja, jolloin miltei maanisuuteen saakka tulee hinkanneeksi lattialistoja, ryhdistäydyttyä lenkkipolulla ja hakkaamalla postauksia varastoon vielä aamukolmelta.

Yksi suurimmista mukavuustekijöistä on varmastikin alusta, jolla kirjoittaa. Aloitin Kaksplussan alla maaliskuussa, ja oltuani kaksi päivää plussalainen, tein plussan myös raskaustestiin. Tuntui, että olin suuren lehtitalon ja suuren näkyvyyden alla hirvittävässä paineessa, enkä ollut varma, miten täyttäisin odotukset niin pomojeni kuin lukijoideni odotukset, kun pystyin lähinnä makaamaan kylpyhuoneen lattialla sikiöasennossa ja vaikertamaan (niin, sairastaminen ei ole minunkaan juttuni). Olin varma, että kaikki näkisivät raskauteni kaikesta: (muka) pömpöttävästä vatsasta, yönmustista silmänalusista ja oksentamisesta tulleista verenpurkaumista kasvoillani. Ja niin hölmöksi kuin itseni tunsinkin, lähetin meilin pomolleni, henkilölle, jota en ollut koskaan tavannut mutta jonka kanssa olin keskustellut kyllä puhelimessa, ja kerroin olevani raskaana. Perhemedian alla saati äitiysbloggaajana moisesta nyt ei tietystikään saa fuduja, mutta kerroin avoimesti, että olen blogini suhteen nyt jonkinlaisella tuuliajolla. Että tapahtui jotain suurta, mutten rohjennut kertoa vielä lukijoilleni, teille, mitä. Tuntui että pystyin kirjoittamaan vain puolikkaita lauseita enkä silti sanomaan yhtään mitään. Onneksi vastaanotto Kaksplussalla oli hyvin lämmin, myös alkuraskauteni menettämisen pelon ja pahoinvoinnin tuoman radiohiljaisuuden osalta. Tuntui, että mihin tahansa suuntaan blogini suhteen lähtisinkään, seisoisivat he takanani, tukenani, ja vaikka he alunperin pestasivatkin riveihinsä varsin erilaisen blogin ja bloggaajan kuin mitä ennen täällä aloittamistani olin, on minulla koko ajan ollut tunne siitä, että saan olla juuri sellainen kuin olen. Tuntuu siis, että olen monellakin tapaa palannut juurilleni.

Kaksplussan monipuolisessa blogitarjonnassa en ole koskaan tuntenut painetta siitä, etten sopisi tietynlaisiin raameihin. Etten olisi tarpeeksi kiinnostava, tyylikäs ja valovoimainen, erilainen tai erottuva. On jotenkin helpottavaa, että voi olla ihan vain oma itsensä. Kun päämajalta kerrottiin, että Kaksplus tulee laajentamaan blogimaailmaansa ja etsii kehyksiinsä uusia, nousevia blogeja, olin tietysti innoissani. Meillä on hirmuisen hyvä yhteishenki, bloggaajatapaamisia järjestetään useamman kerran vuodessa ja aina kun puhun pomoni kanssa puhelimessa, aloittaa hän kysymällä, miten olen voinut. Tuntuu, että ympärilläni on joukko välittäviä ja kovasti yrittäviä tyyppejä, ja mukaan mahtuu ehdottomasti lisää!

Ehkä haasteellisinta bloggaamisessa on ajankäyttö - ainakin lasten kanssa. Minä hoidan lapsia kotona, jonka lisäksi vastaan oikeastaan yksin muun muassa kodinhoidosta ja ruokakaupassa käymisestä, joten bloggaamiselle aikaa jää lähinnä iltaisin lasten mentyä nukkumaan. Nyt viimeisillä viikoilla minua ovat vaivanneet kipeät supistukset ja neuvolan sekä päivystyksen vuodeleposuositukset ja raudanpuutosanemia, joten iltaisin monesti parhaimmalta vaihtoehdolta on tuntunut vain nukkumaan käyminen (tai ainakin sen yrittäminen). Televisiota ei siis juuri tule katseltua, lehtien lukeminen on harvinaista herkkua ja vapaa-aikaa kodin ulkopuolella, ilman lapsia - onko sitä? Vaikka tähän kuluu viikossa tunteja, tunteja, tunnen saavani tästä hommasta enemmän kuin mitä pystyn itse antamaan. Moni nimimerkki ruudun takaa tuntuu vanhalta ystävältä ja tunne siitä, että minun ajatukseni herättävät teissä ajatuksia, on kaikista antoisinta. Oli kyse sitten piinaavasta syyllisyydestä, hartiavoimin eteenpäin painettavista ruuhkavuosista, raskaudesta, uhmaiästä tai vaikka arkisesta pukeutumisesta raskaus-ja imetysaikana, antavat samaistuvat kommenttinne, kyseenalaistuksenne ja kehutkin tunteen siitä, että samassa veneessä ollaan. Etten ole näiden fiiliksieni kanssa yksin.

Kummaksuvaa palautetta blogin pitämisestä harrastuksena olen oikeastaan saanut vain niiltä ihmisiltä, jotka eivät lue blogeja. Tai lähinnä olen kohdannut kysymysmerkin näköisiä ihmisiä, jotka eivät voi ymmärtää ensinnäkään sitä, miksi haluaisin jakaa elämäni internetissä muiden nähtäväksi ja toisekseen, että ketä se edes kiinnostaa. Minä ainakin luen muiden blogeja luen eräänlaisina (lähestulkoon) reaaliaikaisesti päivittyvinä henkilökuvina. Kuin lehtiartikkelina aiheesta X, jonka pariin voi palata ja löytää uusimmat kuulumiset. En usko, että kunnianhimoiset ja aidot bloggaajat kirjoittaisivat vartin julkisuuden tai iltapäivälehtien kohuotsikoiden toivossa, ja jos oikeasti ajattelee asiaa, niin enin osa on hyvin tiukkoja omasta yksityisyydestään. Esiinnyn niin monien muiden tavoin blogissani omilla kasvoillani, ja ajattelen ruuhkavuosien ja raskausajan mietteiden olevan jokseenkin universaaleja, mutta samanlaisina asioina en pidä esimerkiksi sukunimeäni, asuinpaikkaani, sukulaisiani tai lasteni nimiä.

Anna_0483_PH_uusikoko

Ja jos jotain bloggaaminen on minulle antanut, niin itseluottamusta, jolla minua ei  - suomalaiseen tapaan - ole liiaksi saakka rasitettu. Olin koulussa se tyyppi, joka ei uskaltanut puhua isossa ryhmässä kovempaa, ja työpaikalla ja kaveripiirissä se, joka ei kehdannut vaatia parempaa kohtelua. En missään nimessä kuvailisi itseäni uhriksi, mutta aina aikaisemmin on tuntunut helpommalta, kun on vain ollut hiljaa ja ottanut vastaan, mitä tarjotaan (tai sanotaan). Teidän, lukijoideni, myötä olen tuntenut olevani hyvä jossain, ja että sanomisillani on väliä. Parempi itseluottamus on näkynyt pieninä ja suurina konkreettisina tekoina: ostin vuosien pähkäilyn jälkeen kirkkaanpunaisen huulipunan senkin uhalla että erottuisin katukuvasta, olen katkonut välejä myrkyllisiin ihmisiin ja päättänyt kuluttavia ihmissuhteita. Muiden sijaan olen ajatellut enemmän itseäni (vaikka edelleenkin on niin, että lapset tarpeineen menevät aina etusijalle), hoitanut itseäni paremmin ja ollut kiinnostuneempi siitä, kuka olen ja miten voin. Siksi naurankin keskustelupalstojen väitteille siitä, että bloggaajat, jotka sanovat saavansa blogin kautta niin paljon, tarkoittavat pursuilevia goodiebageja ja ilmaista shampoota. Totuus on nimittäin vallan toinen.

Kaksplussan alle siirtyessäni olen tietenkin ollut aiempaa suuremman näkyvyyden edessä, mikä näkyy ihan konkreettisesti myös kävijämäärien nousuna. Tietysti se tuntuu imartelevalta, mutta aika harva varmaan tulee ajatelleeksi, että lukujen takana on ihan oikeita ihmisiä. Erilaisissa ja niin samanlaisissakin elämäntilanteissa tarpovia tyyppejä, jotka jättävät jälkeensä hyviä ajatuksia ja kommentteja, palautetta ja ajattelemisen aihetta. Kiitollisin olenkin juuri teiltä saamastani palautteesta, ja siitä, että Kaksplussalle siirtymisen myötä vuoropuhelu kommenttiboksissa on herännyt uudella tavalla henkiin. Vaikka statistiikka katsomalla näen, että kuulumisiani lukee iso, iso joukko ihmisiä, on sanallinen kuittaus tai peukku-napin painaminen tekstin yläkulmassa itselleni jonkinlainen osoitus siitä, että joku ihan oikeasti lukee, kuuntelee ja miettii, mitä juuri sanoin. Että tällä mitä teen (öisin) on jotain merkitystä. Kiitos teille siitä!

Ja koska moni teistä pitää myös omaa blogia, jolle ehkä toivoisi samanlaista keskustelevampaa ilmapiiriä, kävijäboostausta ja näkyvyyttä, niin Kaksplussan kehyksiin etsitään nyt uusia kiinnostavia bloggaajia ja nousevia tyyppejä. Hae mukaan täällä! Oman bloginsa voi myös linkittää kommenttiboksiini, koska olisi tosi hauska nähdä, millaisia ihmisiä löytyy nimimerkkien ja tsemppiviestien takaa!

Kuvat: Pekka Holmström.

Seuraa meitä Bloglovinissa FacebookissaInstagramissa (@lapsellista) tai Blogilistalla (Huom! Blogilistan osoite on muuttunut!).

34 kommenttia:

  1. En sano muuta kun, että oot supernainen!! <3

    VastaaPoista
  2. No voi että, kiitos, ilo on kyllä meidän puolella:)

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä raskauden viime metreille!kauniita kuvia äidistä ja masusta.

    VastaaPoista
  4. Sä oot huippu! Kauniita kuvia ja hyvää tekstiä.
    Mä olen lukenut sun blogia niin kauan kuin muistan, jo ennen kuin itse aloittelin kirjoittamaan. :)

    VastaaPoista
  5. Ihania kuvia! Olipa kiva lukea tämä postaus, tykkäsin :)

    VastaaPoista
  6. Olen lukenut blogiasi koko sen neljä vuotta kun olet kirjoittanut, enkä ilman osaisi enää edes olla! Kaikki muut seuraamani blogit saattavat unohtua kuukausiksi, mutta sun blogi tulee tsekattua lähes päivittäin. Sen lisäksi, että koen olevani niin kovin samankaltaisessa elämäntilanteessa kanssasi (ah niin ihanat ruuhkavuodet!) ja sen vuoksi tekstisi vetää ääreensä, on siihen myös toinen syy. En äkkiseltään keksi ketään, joka kirjoittaisi niin kovin värikkäästi ja hauskasti tavallisista ja arkisistakin asioista. Huomaan nauravani itsekseni teksteillesi milloin missäkin ja se jos mikä saa minut palaamaan yhä uudelleen ja uudelleen lukemaan kuulumisiasi. Mulle on ihan sama missä portaalissa kirjotat kunhan tyyli pysyy samana!

    VastaaPoista
  7. :D Kivaa oli päästä messiin yhteisöön kirjoittamaan.... Itse olen kirjoittanut aina (pöytälaatikkoon) mutta nyt tuli tilaisuus päästä mukaan rinkiin - meillä tosiaan se sama LA ;) Olen seurannut paljon sun juttuja ja kommentoinut niin täällä kuin fb sivuillakin! terv.Landemutsi

    VastaaPoista
  8. Olen lukenut juttujasi lähes neljä vuotta! Samaistun paljon ajatuksiisi ja olen samassa elämäntilanteessa. Kirjoitat kivasti ja tekstejäsi on kiva lukea. Mutta koskaan en ole uskaltanut kommentoida...pitäisiköhän minun olla rohkeampi tulevaisuudessa? ;) Onnea (synnytyksen) odotukseen ja voimia arkeen!

    -iku- kahden lapsen äiti ja yhden miehen vaimo

    VastaaPoista
  9. Sä sanot sen itsekin tossa. Sen minkä takia me palataan tänne aina vaan uudestaan. Sä kirjotat rehellisesti ja kaunistelematta, hauskasti ja elävästi. Susta välittyy se, että sä oot ihan tavallinen nainen ja äiti. Suhun on niin helppo samaistua.
    Oot ihan huippu!

    T.Tiia

    VastaaPoista
  10. Olipa hyvä kirjoitus (kuten aina) ja aivan ihanat kuvat! :)

    VastaaPoista
  11. Olen lukenut blogiasi sen alkuajoista lähtien. Harvakseltaan olen jotain aina joskus kommentoinutkin. Ainut mikä minua aina välillä näissä raskaus-, äitiysblogeissa ärsyttää on niiden pääkaupunkikeskeisyys, eli harmittaa kun itsellä on niin pitkä matka kivoihin kauppoihin esim. Hippula ym.

    Voimia loppurutistukseen ja synnytykseen, odotan jo innolla synnytyskertomusta, niitä on aina niin kiva lukea.

    VastaaPoista
  12. On kyllä ihan paras blogi tämä! Niin..elämänmakuinen ja aito! Aihepiiri on semmoinen mistä on kiva lukea kuulumisia ja ajatuksia, oon kokeillut myös monia juttuja sun suosituksesta ja tykänny useista.. Aloin lukea blogiasi vasta Armaksen vauva-aikana, mutta jäin heti niin koukkuun että aloitin ihan alusta ja elin pikakelauksella kolmisen vuotta mukana.. Kiitos hyvästä harrastuksesta! Niin ja piti kommentoida viime postaukseen, ihanat kuvat! Oot kaunis ja kyllä noissa sitä kuuluisaa "hehkua" on!

    VastaaPoista
  13. Oikein hyvin sanottu! Ja vinkkaan vielä ;) http://aliceihmemaassa.blogspot.fi/2014/09/testissa-tummy-tucker-arvonta.html

    VastaaPoista
  14. Minäkin olen lueskellut blogiasi ihan alkuajoilta saakka ja edelleen tulee aktiivisesti lueskeltua :) Minua tänne vetää aina sinun persoonallinen tyyli kirjoittaa. Et huku lainkaan blogimassaan vaan olet rohkeasti oma itsesi. Jotenkin tunnut jo niin tutulle, kun olen jo niin kauan seuraillut teidän perhettänne että eihän täältä voi pysyä poissa ;)

    -Iina
    laskettuaika.blogspot.fi

    VastaaPoista
  15. Voi kiitos! Viime päivinä olen tuntenut oloni kyllä joksikin aivan muuksi kun flunssa meinaa painaa päälle ja olisi sataa rautaa tulessa. :D

    VastaaPoista
  16. Ihana kuulla että olet viihtynyt juttujeni parissa niin pitkään! Ja että olet intoutunut myöhemmin kirjoittamaan myös omaa blogia. Lapsuusajan muistijälkien tallentaminen on niiin arvokasta. :)

    VastaaPoista
  17. Oon lukenu sun blogia varmaan pari vuotta, ja aloin myös lukemaan sitä alusta asti järjestyksessä. Eli todellakin tykkään! Sun tyyli kirjoittaa on ihana. Ja kuvat on kauniita ja laadukkaita. Ja aina saa naureskella ääneen!

    En oo saanu sun blogia laitettua omaan lukuluetteloon, joku virheilmotus tulee aina että URL-osoitteelle ei löydy syötettä. En tajua. Tietokoneet ei oo mun vahvin juttu :D Mutta siis huippu blogi, ihana että jaksat/ehdit kirjotella!

    VastaaPoista
  18. Tosi hyvin kirjoitettu. Itellä bloggaaminen on sellainen henkireikä ja avautumis paikka. Myöskin terapeuttista! Ja onhan se mukavaa jos pääsee blogin avulla auttamaan ja piristämään muita. :)

    VastaaPoista
  19. Juuri näin. Minulla ei ole lapsia, mutta aaltoileva vauvakuume ja halu perustaa perhe parin vuoden sisällä. Mies on ekaluokkalaisen etävanhempi. Tässä blogissa saa aidon kuvan perhe-elämästä ja raskaudesta. Ja sen fiiliksen, että on ihan ok olla tietämätön ja erehtyä, väsyä ja turhautua ja mitä kaikkea. Ettei tarvitse olla supermutsi muiden mittapuulla mitattuna. Kirjoitustyyli on kiva ja hauska, saat lapsettomankin ihmisen kiinnostumaan itselleen täysin epäajankohtaisista asioista, kuten kestoilusta tai turvaistuimista. Luenkin blogiasi osittain "valmlstautumisen kannalta" :) on niin kivaa lukea teidän lapsiarjesta kun oma lapsiarki rajoittuu kahteen viikonloppuun kuukaudessa tytärpuolen kanssa. Olet vain niin ihanan aito!

    VastaaPoista
  20. Voi miten ihanaa palautetta annoitkaan, Tumina! Ja vielä ihanampaa on, että olet jaksanut niin monen vuoden ajan pysyä aktiivisena kommentoijana :)

    VastaaPoista
  21. Suurkiitos ihanista kommenteistasi! On ollut hauska lukea kommentteja niin erilaisesta ja niin samanlaisesta elämäntilanteestasi. Kiva että aloitit myös blogiyhteisön puolella! :)

    VastaaPoista
  22. Ehdottomasti jätä merkki vierailustasi useammin! Se tuntuu kirjoittajana aina hirvittävän palkitsevalta - ikään kuin merkkinä siitä, että joku todella on lukenut maratonpostauksen loppuun tai katsonut kaikki kuvat. :D

    VastaaPoista
  23. Ihan sanattomana luen näitä teidän kommenttejanne. Uskomatonta. Kiitos ihanasta palautteesta!

    VastaaPoista
  24. Niin, monet isot bloggaajat asuvat tosiaan pk-seudulla, ja koska mekin liikutaan aika vähän sen ulkopuolella, niin vinkkejäkin livepaikoista kertyy sen ulkopuolelta jokseenkin vähän. Mäkään en malttaisi odottaa, että saan kertoa synnytyskertomukseni! :''D

    VastaaPoista
  25. No voi kiitos! KIITOS! Olo on kaikkea muuta kuin hehkuva, joten ihanaa että sellainen illuusio välittyy ruudun toiselle puolen.. :D

    VastaaPoista
  26. Kiitti vinkistä, pistetään katsastukseen:)

    VastaaPoista
  27. Hahah, voi miten ihana kuulla! Joistakin bloggaajista tulee tosiaan tutun tuntuisia kun kuulumisia lukee pitkään. Itse olen onnekkaasti tavannut aina toisinaan bloggaajatuttuja pitkän ajan takaa, ja kyllä se tuntuu siltä, kuin vanhaan kaveriin törmäisi. :)

    VastaaPoista
  28. <3 Voi kiitos ihanasta kommentista!

    VastaaPoista
  29. Kuulostaa tutulta. Ei blogeista (omasta tai muiden) osaa pysyä poissa :)

    VastaaPoista
  30. Kiitos! Aloitin juuri ensimmäisen blogini kirjoittamisen, joten luin tän tekstin just hyvään aikaan :) Sain lisää varmuutta ja uskallusta :) Kiitos rohkasusta!

    VastaaPoista