Social Media Icons

maanantai 15. syyskuuta 2014

Ei ihan mikä tahansa kotiutumis(välikausi)haalari

IMG_3843 IMG_3835 IMG_3836IMG_3817

Näihin hetkiin ja päiviin saakka olen ollut jollain tavalla varma, etten tule saamaan kaikkea valmiiksi ajoissa. En ehdi siivota kirjahyllyä, en lähteä lyhyellekään reissulle ennen laskettua aikaa, en hakea talvikenkiä kellarista, en ostaa vetoketjuadaptereita kantopaneeliini. Kauhuskenaarioissani lastenvahdit tulevat synnytyssairaalaan lähdön hetkellä keskelle avointa sotatannerta; ikkunoista ei näe läpi, pyykkikori on ylitsepursuavassa luonnontilassaan, minun jättikokoiset äitiysalushousuni tervehtivät pyykkinarulla. Spagettiroiskeet ovat liimautuneet keittiökaappien oviin ja  sängyt ovat petaamatta. Jos (tai kun) aiemmin valmistauduin vauvan tuloon ostamalla liivinsuojia kolmelle ensimmäiselle kuukaudelle jo toisella kolmanneksella, niin tällä rundilla olen ehdottomasti keskittänyt katseeni kodin (pölyisiin) nurkkiin.

Mitä vauvaan tulee, tiedostan, ettei kaikki todellakaan ole valmiina ja toisaalta, että kaiken ei myöskään pidä olla valmiina n-y-t. Olen käynyt henkistä battlea itseni kanssa (sisustukseen sopivan) vaipanvaihtoalustan hankinnan suhteen, yrittänyt aina ehtiessäni etsiä jostain kohtuuhintaista ja sopivan ohutta välikausihaalaria loka-marraskuun vastasyntyneelle ja ommellut ensisänkyyn lakanoita (epähuomiossa umpinaisia - siis peittoja!), mutta aika verkkaiseen ja laiskaan tahtiin. Kun sopivan kokoinen, hintainen ja kivan näköinen välikausihaalari sitten lopulta löytyi (Jesper&Juniorin) alerekistä parillakympillä, en arvannut, miten monta ongelmaa ja kriisiä se ratkaisisikaan.

Sillä hetkellä, kun laskin laivastonsinisen, tähtikuosisen 62cm-kokoisen välikausihaalarin parisängyllemme, iski tajuntaani ihan oikea mielikuva vauvasta, jonka käärisin haalariin ja toisin kotiin. Ihan oikean ihmisen, pienen nukkuvan mutrunaaman, joka alkuun hukkuisi suureen vaatteeseen. Jonka kädet jäisivät myttysiksi hihoihin piiloon. Näin jo sieluni silmin pienet kippuravarpaat villasukissaan, kuulin tuhinan turvakaukalossa. Yliluonnollisilta tuntuvat muljahdukset muuttuivat hetkessä selkeäksi tunteeksi oikeasta vauvasta: tunnen vauvan pepun kämmeneni alla ja pään alavatsalla. Hikan ja epätoivoiset yritykset kääntää kylkeä.

Keittiön kaapit ja ne äitiysalushousut tuntuivat hetkessä toisarvoisilta. Tähänkin tyyppiin tutustuminen kannattanee aloittaa rehelliseltä pohjalta: sormenjälkien määrä kodin pinnoilla on vakio, paikka vain vaihtelee. Pyykkikori on kerran viikossa ihan typötyhjä, ja kaikki on enemmän tai vähemmän käymistilassa koko ajan. Kotona ja sen ulkopuolella. Keskelle ruuhkavuosia syntyvälle lapselleni sanoisinkin: toivo, mutta älä pety.

Kylpyhuoneen saippuajälkistressin sijaan olemmekin olleet lasten kanssa viime päivät sylitysten, lukeneet Vallattomasta vauvasta, joka pissaa isoveljen päälle vaipanvaihdon yhteydessä ja karjuu öisin kun muut nukkuvat. Kirja on lasten hitti, ja niin on toivottavasti vauvakin. Itselläni on ainakin tosi hyvä fiilis kaikesta muusta paitsi infernaalisista liitoskivuista, joiden vuoksi liikkuminen tuntuu toisinaan (tosi) hankalalta. On haalari, turvakaukalo, vauvan oma ensimmäinen sänky, pölyiset nurkat ja syli avoinna - eiköhän tämä tästä.

Seuraa meitä Bloglovinissa FacebookissaInstagramissa (@lapsellista) tai Blogilistalla (Huom! Blogilistan osoite on muuttunut!).

4 kommenttia:

  1. Olipa kauniisti kirjoitettu! Etenkin tuo viimeinen lause. <3

    VastaaPoista
  2. Meillä vielä noi kotiutumisvaatteet vähän työn alla. Tavallaan meinasin, josko toisin pojan kotiin samassa haalarissa missä esikoisen aikoinaan, että tekisi siitä heidän juttunsa - mutta sitten mietin miten ihanaa olisi jättää molemmille omat haalarit - juu, olen juuri sellainen joka säilöö muistovaatteita vähän ehkä liikaakin.

    Turvakaukalo tilattu, saapuu parin viikon päästä, ihan vain koska oli PAKKO saada säästettyä 40€ ja tilasin amazonista. Merkittävät neljä kymppiä. :D Että juu, olen myös hieman pihi.

    Hieman nuo vuodenajat itselläni vissiin epäselvät - esikoinen kun oli kevätvauva ja mitenhän mä olin ihan ostamassa toppaa(!!) tälle seuraavalle. Pitänee miettiä uusiksi. T: se kollega jonka laskettu aika nyt ei kuitenkaan tainnut olla kuin 2 päivää sinun jälkeen.

    VastaaPoista