Social Media Icons

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

32. raskausviikko = aikapula, kuvamateriaaliangsti ja nimiviidakko

29 kommenttia , , , , Share It:
rv31+5_2

 

Äitiysparkatakki* / Mom2Mom, collegemekko* / Black Swan Fashion, hoitolaukku* / Elodie Details, legginssit / H&M Mama, tennarit / Luhta, aurinkolasit / secondhand.


Olen neuvolan rutiinitarkastuskäynnillä, ja perinteiset jaabajaabat vaihdettuamme neuvolan terveydenhoitaja kerää äitiyskorttini ja laboratorion käyntikortin yhteen kasaan, vilkaisee tietokonettaan ja sanoo sitten: "varasin sulle nyt kolmen viikon päähän lääkärintarkastusajan, ja sitä seuraavalla viikolla onkin seuraava terveydenhoitajan tarkastus. Sitten voisitkin tulla viikottain näytille". Hetken aikaa lyö tyhjää. Eeei, eikös ne viikottaiset käynnit ole tosi loppuvaiheessa, joskus raskausviikolla 35, mumisen epäröiden. "Niin, kyllä, kyllä. Sittenhän noita viikkoja onkin sen verran kasassa, enemmänkin", terkkari tuumaa ja katsoo minua hitaasti.

Fuck. Toden totta. Kaiken hulinan keskellä unohdin siis varsinaisesti hehkuttaa uusille (ja toivottavasti myös viimeisille) kymmenluvuille siirtymistä liki pari viikkoa sitten, niin hirveää kiirettä ja flunssaa on pitänyt. 33. viikko pyörähtää kohta käyntiin, eli laskettuun aikaan on alle kaksi kuukautta!

Neuvolakuulumiset (ne harvat joita uudelleensynnyttäjillä ainakin Helsingissä on) eivät varsinaisesti mullistaneet maailmaa: hemoglobiini oli tippunut tehorautakuurista huolimatta aika alas, verenpaineet olivat tavallistakin alhaisemmat, painoa oli tullut kohtalaisesti, puolitoista kiloa kahdessa kuukaudessa mistä siedän varmaan kiittää smoothie-villitystäni. Vauvan kooksi arvioitiin 2300-2400 grammaa, eli isosta tyypistä tälläkin kertaa puhutaan. Sain lähetteen elämäni kuudenteen sokerirasituskokeeseen sikiön suuren koon vuoksi ja terveydenhoitaja piti todennäköisenä, että saan seuraavasta lääkärintarkastuksesta lähetteen kasvukontrollikäynnille - ihan niinkuin kahdella edelliselläkin kerralla. Lapsiveden määrä sen sijaan tuntui normaalilta, millä on varmasti osansa omaan freesiin olooni (jos flunssaa nyt ei lasketa). Toisessa raskaudessanihan lapsiveden poistoa mietittiin sen hyvin runsaan määrän vuoksi yhtenä vaihtoehtona oloni helpottamiseen, mutta lasketun ajan paikkeille varatun kontrolliajan aikaan meille oli jo ehtinyt syntyä 4,7 kiloinen bebe.

Kolmenkymmenen viikon paikkeilla alkoivat ihan toden teolla napakaksi käyvät harjoitussupistukset, joita saa aikaan niin kyykkäminen, reippaampi kävely tai painavien esineiden ja asioiden (lue: lapsien) ylenpalttinen nostelu. Olo on silti edelleen raskauden suhteen tosi hyvä, ja enemmänkin olen ottanut tämän eräänlaisena vihjauksena siitä, että nyt alkaa olla aika hieman hidastaa tahtia, ja että kaikkea ei tarvitse saada valmiiksi n-y-t. Muuten raskaus on edennyt omalla painollaan, nopeasti ja aika helposti, mitä nyt loppuaikana olen joutunut turvautumaan tiukkaan rautakuuriin.

Vauvaa huomaan miettiväni yhä useammin ja enemmän, vaikka ajatus mahassa melskaavasta beibistä tuntuu edelleenkin niin absurdilta ja käsittämättömältä. En usko ennen kuin näen, sanoin miehellekin. Silti huomaan suunnittelevani ja tekeväni asioita tulevaa vauvaa ajatellen, ja nyt viikkojen vieriessä ja kesäloman loppuessa alkaa iskeä paniikki siitä, etten saa kaikkea valmiiksi. Keittiön alakaapit ovat edelleen tyhjentämättä ja pesemättä, taulukollaasi kesken, keittiön kirkuvankeltaiset pinnatuolit edelleenkin keltaiset, työpöytäni on sotkuinen, uusi S-etukortti vasta matkalla minulle (okei, siitä stressaamisen voin varmaan lopettaa), parveke odottaa edelleen inspiraatiopuuskaa ja uudet koristetyynynpäälliset ovat varmaan viidettä kuukautta ompelematta. Keittiön verhotkin ovat vain puolittain ikkunassa enkä ole vieläkään keksinyt, miten lastenhuoneen ainainen kaaos taltutettaisiin. Ravaan kaupassa monta kertaa viikossa ostamassa milloin kaapista loppuneita korppujauhoja, milloin sitruunamehutiivistettä tai seesaminsiementahnaa - just in case. Vauvaa keskeneräinen tai sotkuinen koti tuskin häiritsisi, mutta tiedän, että loppusyksystä (vai alkutalvesta?) minut imaisee hirvittävä Bermudan kolmio, jonka kulmissa on perhekerho, kotipiha ja kotisohvalla imettäminen. Keväällä lienen jo juurtunut niille sijoilleni, siihen hiton sohvan nurkkaan johon on painunut kuoppa minusta ja imetystyynystä. Ja ehkä juuri siksi haluankin saada KAIKEN kotona valmiiksi: jotta saattaisin ainakin teoriassa nauttia vauva-ajasta ja ajasta lasten kanssa kotona ilman suuruudenhulluja projekteja.

Koska melkein kaikki tarvittava on hoitoalustaa, uusia imetysliivejä ja unipussia (josta käyn henkistä taistoa - siis että tarvitseeko ihminen oikeasti sellaista) lukuunottamatta hankittu, olen keskittänyt pesänrakennusenergiani toisenlaisiin kohteisiin. Etunimipohdintaan, joka tuntuu vaikeammalta kuin koskaan: ensimmäistä kertaa yhdeksän vuoden yhdessäolomme aikana olen oikeasti miettinyt, josko mies hengailee ihan omalla kiertoradallaan - nimiehdotuksia pojalle hän on antanut kaksi: Sulo ja Keijo. Over my dead body. Osa pesänrakennusviettiä on purkautunut myös ruokavalioremonttiin - josta äärimmäisen hankalan tekee blendereitä työkseen silppuava mies (!), koristetyynyjen värikoodaamiseen (kuten sanottu, se nyt on vielä vähän kesken...), kantovälinehankintamorkkikseen ja -haaveiluun, ensisängyn kattoon kiinnityksestä rätkättämiseen, suursiivouspuhteisiin ja jatkuviin ruokakaappihyökkäyksiin. Muun muassa.

PS. Mietin juuri tänään, että miksi kaikissa raskauspostauskuvissa pitäisi näyttää jotenkin tosi eteeriseltä ja onnelliselta, vaikka olo (juuri sillä hetkellä) ei sellainen olisikaan. Meillä on salaisimmissa arkistoissamme kuvia synnytyssalista, joissa kyyneleet silmissä hymyilen väkinäisesti kymmenen minuuttia ennen lapsen syntymää, koska tuntui siltä, ettei yhtä elämän merkittävimmistä tapahtumista voi tallentaa sellaisena kuin miltä se tuntui - että joku muiluttaisi pesäpallomailalla alapäätä. Ettei kenellekään vain jäisi väärää vaikutelmaa. Tänään mies dokumentoi rantapalloani (taas kerran) matkalla parkkipaikalle, ja ihan piruuttani valitsin viidestätoista valokuvasta sen epäimartelevimman, kuvan, jossa hengittelen tuohtuneena sisään ja ulos napakan harjoitussupistuksen iskiessä. Tai no, ehkä vielä epäimartelevampi otos olisi ollut se, jossa korkeavyötäröisten äitiysalushousujeni rullaantunut reuna paistoi upeasti collegemekonkin läpi. Karseasta kuvamateriaalista, likaisista hiuksista ja pitkittyneestä, voimat syöneestä flunssasta huolimatta siis voin hyvin. Paksusti ja odottavaisin mielin.

Mitä kuuluu muille odottajille? Aika monella on laskettu aika täsmälleen samana hienona päivänä kuin minullakin, 30. lokakuuta! Paljonko on viikkoja koossa, ja mitkä ovat fiilikset? Entä onkohan plussakerhoon liittynyt hiljan uusia tyyppejä...?

Seuraa meitä Bloglovinissa FacebookissaInstagramissa (@lapsellista) tai Blogilistalla (Huom! Blogilistan osoite on muuttunut!).

29 kommenttia:

  1. Vitsi sä oot n-o-p-e-a! En ehtinyt korjata luonnokseen vielä edes seuraamis-jaabajaabaa oikein kun sähköposti jo kilahti. :D Tehomimmi!

    VastaaPoista
  2. Täälä pyörähti tänään 33+0 ja fiilis on kyllä melko pullamainen...Päätin aloittaa tänään karkkilakon, ja olla syömättä mitään makeaa, joka tekee kyllä tiukkaa.. Ja tuo kuva, sehän on juuri paras, ei kaikki ole aina sitä hehkeää hehkua mitä kaikki väittävät naisen säteilevän raskausaikana..
    NOT...Näin loppuraskaudessa kun tuntuu että joka paikkaa kolottaa, painaa ja hiertää...Odotus siis on kova, ja toivotaan että tulokas, meille esikoinen muutamien viikkojen päästä putkahtaa maailmaan.
    On ollut ihana lukea kirjoituksiasi, ja seurata raskautta jonkun toisen kertomana lähes samoilla luvuilla kuin itse on..Innolla odotan jo kirjoituksia jälkeen jakaantumisen :)

    VastaaPoista
  3. Hihii, ihana masu <3

    Pakko heti vastata tuohon viimeiseen kysymykseesi;
    täällä ollaan huimilla 4+6 viikoilla menossa, olo hyvin hyvin epätodellinen ja hieman jännittynyt. Mutta tietysti myös pienesti onnellinen pienistä viikoista huolimatta :)

    VastaaPoista
  4. Sulla on sitten pari päivää ennen mua laskettu aika, iiks! :) Kovin on tuttuja tunteita kyllä. Olo on iso ja kömpelö, mikään ei mahdu päälle ja silti kaikkeen kivaan on niin paljon ja niin vähän aikaa enää.

    Ihana kuulla, että olet viihtynyt raskausbloggauksieni parissa! Tunnen aina toisinaan tosi huonoa omatuntoa siitä, että blogin sisällöstä yhä suuremman osan on lohmaissut raskaus ja sen päivittely. Toki näen statistiikankin puolesta, että niitä kuulumisia myös luetaan eniten, mutta ihanaa kuulla jonkun sanovan ääneen että tätä on mukava lukea. :)

    VastaaPoista
  5. OOOH! Oi että! Ihan tuli kyyneleet silmiin kun olet niin pitkään kommentoinut mulle ja nyt tuntuu kuin läheinen ystävä olisi kuiskannut suuren salaisuuden! IIKS! Onnea, onnea, onnea ja tarrasukkia. <3

    VastaaPoista
  6. Tänään 39+3 ja lähdetään ysiltä hakemaan vauvaa. Jännittää hulluna!

    Hahaa toi kuva susta, täydellinen otos, josta välittyy tunnetila myös. Tsemppiä, kyllä niillä vauvoilla on onneksi tapana syntyä.

    VastaaPoista
  7. Ihana masu ja ihana Anna!

    Täällä ollaan hiljattain liitytty plussakerhoon, viikkoja kasassa 7+3. Vähän jännittää, että miten kaikki tulee menemään, ultraa odotellessa :).

    Tuli tosta Sulo nimestä mieleen; Kutsuttiin meidän esikoista Suloksi ennen ristiäisiä, mutta nimi ei jäänyt enää elämään ristiäisten jälkeen. Jälkikäteen vähän harmitti, ettei tullut Suloa viralliseen nimeen liitettyä. Ei ollut todellakaan mikään nimisuosikki ennen kuin poika syntyi ja näytti ihan Sulolta :D.

    VastaaPoista
  8. Hahaa! Toi kuva on kyllä niin nappiotos! Miksi raskauskuvien tosiaan pitäisi olla eteerisiä, jos oma olo on kaikkea muuta? Ehdottomasti thumbs up kuvalle! :)

    VastaaPoista
  9. Olin itsekin just lopettanut oman postauksen kirjoittamisen! :-D

    VastaaPoista
  10. Rv 29 pärähti tänään ja sain valvoa aamuyön ensimmäisten supistusten kanssa. Sitten monen tunnin tuskailun jälkeen herätän miehen viemään esikoista päiväkotiin niin eiköhän supistukset lopu ja mulla on seurana hiukan väsynyt kiukkuinen mies :D

    VastaaPoista
  11. La 23.10 ja en edes tiedä millä viikolla oikeasti olen :) Juuri eilen koottiin esikoisen huoneeseen uutta hyllyä kun kaaos pitäisi saada jotenkin kuriin. Olo epätodellinen kun työpäivät käyvät vähiin, mutta toisaalta alkaa kyllä työnteko riittää tämän mahan kanssa kun yöunet ovat ihan mitä sattuu. Kiva lukea blogiasi :)

    VastaaPoista
  12. Ollut ihana lukea blogiasi ja seurata odotustasi ja arkea lasten kanssa. Täällä tänään viikot tasan 20 ja esikoista odotamme. Vielä on jotenkin hyvin vaikea uskoa tätä kaikkea todeksi, ehkä ensi viikolla toisen ultran jälkeen taas kaikki tuntuu todellisemmalta. :)
    Ja mikä loputon suo ensikertalaiselle on kaikkien vauvatavaroiden hankkiminen ja miettiminen niiden tarpeellisuudesta. Meille saa muuten vinkata jos jollain on myynnissä Tulan kantoreppu, se vauvamalli. :)
    Mukavaa loppuodotusta!

    VastaaPoista
  13. Mulla tulee huomenna 36+0, eli loppu häämöttää ;) En olisi uskonut että Espoon ja Helsingin välillä on näin suuria eroja, mutta mulla neuvolakäynnit on edelleen infernaalisen harvassa. Viimeksi kävin 32. viikolla ja seuraava käynti on varattu vasta 39. viikolle. Siinä välissä on neuvolasta riippumaton äitiyspolikäynti 37. viikolla.

    Ihana kuva <3 tuohon oloon on helppo samaistua!

    VastaaPoista
  14. Vau oot jo noin pitkällä! Itsekkään en oo tajunnut, vaikka blogiasi olenkin säännöllisesti seuraillut. Pianhan se jo syntyy, jännää! :)
    Mulla rv 6+5 eli alussa mennään. Erityisjännitystä tuo viime keväinen keskenmeno; ei uskalla iloita raskaudesta vielä yhtään! Jotenkin haikea olo koko ajan kun vain pelkää ja odottaa, että tämäkin menee kesken. Ens viikolla neuvola ja kun vielä ultraan päästään niin eiköhän se ilokin sieltä ala puskemaan, kunhan kaikki on vain hyvin. Toivon vain niin todella, että me saataisiin vihdoin ensi keväänä ensimmäinen lapsi tähän perheeseen:)

    Tsemppiä sulle loppuraskauteen!

    VastaaPoista
  15. Iiks, jokohan tässä kohtaa päivää saisi onnitella? <3 :)

    VastaaPoista
  16. Oi, ihana kamala alkuraskaus! Jos jotain raskauksista aina tavallaan jään kaipaamaan, on se se alku. Se tunne siitä, että kantaa sisällään jotain niin henkilökohtaista ja suurta salaisuutta. Oksentamista tai 24/7 raato-oloa en kyllä niiltä viikoilta kaipaa.... ;)

    Kaikkea hyvää odotukseen! <3

    VastaaPoista
  17. Hahah, voi kiitos! Oli joukossa hymykuviakin kyllä, koska ihan hyväähän mulle flunssaa lukuunottamatta kuuluu, mutta ne vaan kalpeni tuon kaikista hirveimmän otoksen rinnalla. Arkirealitya. :D

    VastaaPoista
  18. Voi ei! Kunpa ei lähtisi syntymään ihan vielä vaan malttaisi pysytellä noilla viikoilla vielä supistelemattomassa yksiössään. Tsempit!

    VastaaPoista
  19. Hih, sulla on sitten tasan viikkoa ennen mua laskettu aika, tosi samoissa mennään! Ihanaa että olet viihtynyt blogini parissa:) Äitiysloman alkuun on tosiaan täälläkin enää hetki, vaikkei se muuta käytännössä mitään, työtulot äippäri-ajalla vain sekoittavat pakkaa ja Kelaa. :)

    VastaaPoista
  20. Oi, ensimmäinen odotus oli kyllä jotain aivan sanoinkuvailematonta, kun tiesi ja ei tiennyt, mitä odottaa. Käyhän päivittämässä raskauskuulumisia (ja vauvauutisia!) aina aika ajoin - musta on tosi kivaa kuulla, mitä muille odottajille kuuluu!

    Kuuluthan jo Facebookin Kantovälinekirppikselle? Sinne kannattaa jättää ostoilmoitus ja tsekkailla jo myynnissä olevia kantovälineitä. Tulat liikkuvat kyllä TODELLA nopeasti, eli jos mieleinen ponnahtaa etusivulla vastaan, toimi h-e-t-i. :D

    VastaaPoista
  21. Apua, tuo on kyllä jo TOSI harvoin! Vantaalla kävin lopussa muistaakseni 2 viikon välein, mutta siellä säästettiin lääkärikäyntien määrässä. Helsingin puolella olen nyt mielestäni käynyt 3 tai 4 kertaa neuvolassa koko raskauden aikana, ja sain ruinattua rv 35-> väliksi 2 viikkoa.

    Ja apua! Miten pitkällä sunkin odotus jo on! Tuntuu, että noihin viikkoihin on mulla vielä nääääääin pitkä aika....

    VastaaPoista
  22. Ei sitä ajan kulua jotenkin tajua, kun kyseessä on jokin toinen. Tapasin parasta ystävääni hänen raskausaikanaan viikottain, ja olin aina toisinaan hyvin hämmentynyt siitä, kuinka nopeasti aika meni, etenkin lasketun ajan tienoilla (hänestä ei varmastikaan tuntunut samalta kun vauva olikin yliaikainen...). :)

    Ikävä kuulla keskenmenostasi. Menettämisen ja keskenmenon pelkoa olen potenut minäkin kaikissa raskauksissa, enemmän tai vähemmän. Kun oli raskausoireita, se tuntui hirvittävältä, ja jos ei tuntunut mitään, pidin sitäkin ehkä merkkinä jostain kaameasta. En mahda edes ajatella, miten varpaillani olisin ollut, jos taustalla olisi ollut keskenmeno. Toivon kuitenkin, että tällä kertaa saisitte pienen käärön syliinne ja helpon, ihanan odotusajan, kuulostaa siltä, että sellaisen ansaitsisitte. <3

    VastaaPoista
  23. Kiitos paljon! <3
    Itsekkin yksi päivä oikein ääneen naurahdin, kun mietin, että tästä täytyy kyllä mainita Annalle mahdollisimman pian :D Ihan kuin vanhalle ystävälle,vaikkei tunnetakkaan. On tämä ihmeellistä! :)

    VastaaPoista
  24. Täällä ollaan yhdessä kasassa ja eilisen neuvolalääkärikäynnin jälkeen epäilen, että vielä sen 6 viikkoa.tää tulee mukana mahassa.HUOH. Miksi nää mun pojat ovat olleet niin vastahakoisia ulostulossa?!
    Muuten raskaus mennyt hyvin, en edelleenkään muista vauvaa.. Kiloja olen kerännyt taas paljon, herkut maistuu (enkä jaksa lakkoilla).
    Ja vauvaa varten ei ole kaikkea valmiina, se uusi auto, vaatteet (lainassa kaverilla), sänky jnejne. Äitiyspakkaus sentään tuli maanantaina :)

    VastaaPoista
  25. Joo bongasinkin tuon kirppisryhmän ja ajattelin että kun likimain kaikki muu tulee hankittua käytettynä niin voisihan tuon Tulan investoida uutenakin. :) Eli se standardikoko kannattaa ottaa vauvatuen kanssa jos haluaa melko heti kantamisen aloittaa? :-) Katselin että teidän uudessa repussa on mahtava kuosi!
    Meiltä täältä Kouvolan nurkilta on turhan pitkä matka ajella paikan päälle liikkeeseen Tulaa sovittamaan/katselemaan mutta niin paljon olen positiivistä lukenut että sen on pakko olla hyvä. :)

    VastaaPoista
  26. KIITOS epäedustavasta kuvasta! Näitä lisää! :D

    VastaaPoista
  27. […] ainakin jos puolen minuutin kuvaussession ottajalla on nopea laukaisinsormi. Viime viikolla te toivoitte lisää reality checkejä tympiintyneiden ja epäonnistuneiden (raskaus-)asukuvien merkeis…, ja vaikka pyhästi vannoinkin, etten moiseen enää ryhtyisi, tuntuu jotenkin tavattoman […]

    VastaaPoista