Social Media Icons

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Uuteen kerhopaikkaan, a-p-u-a!

21 kommenttia , , , Share It:
IMG_0080

Vuosi sitten saatoin kaksivuotiaan tyttäreni päiväkerhon ovelle. Vaihdoin kengät nahkaisiin kerhotossuihin, kerroin vielä kerran, missä eväät ovat ja että tädin syliin saa mennä jos tulee ikävä tai paha mieli. Henkeäni haukkoen ja kyyneleitä pidätellen kuuntelin, kun lapsi jäi hädissään kirkumaan eteiseen. Mietin, miten kukaan vieras ihminen saattaisi ikinä ymmärtää, kuinka kova paikka ja iso muutos hoitopaikka kodin ulkopuolella on niin pienelle lapselle. Kauhuissani ajattelin kaikkia muita yhtätoista samassa tilanteessa olevia lapsia, ja että omalle lapselle ei välttämättä riittäisi sylipaikkaa, aikaa tai lohduttavia sanoja.

Vuosi sitten esikoistyttäreni aloitti päiväkerhon kahtena aamupäivänä viikossa kodin lähellä, ja vasta myöhemmin ymmärsin, kuinka huonosti meitä valmisteltiin tulevaan. Minkäänlaista info-pakettia kerholaisten vanhemmille ei annettu, päätöksen kerhopaikasta saimme vasta paria viikkoa ennen kerhon alkua, ja toisin kuin alunperin ajattelin, eivät lapset päässeet tutustumaan uuteen kerhopaikkaan ennen kerhon alkua. Tuo aamupäivä, jonka varasin lapsen kanssa tutustumiseen, kuitattiinkin kerhon henkilökunnan puolelta turhaksi. "Joo, jätä se vaan siihen. Me jatketaan tästä", he sanoivat, niinkuin olisivat rokotettavasta koirasta puhuneet. Ensimmäisen kerran jälkeen lapsi ei enää itkenyt kerhoon jäädessään, mutta mökötti eteisen penkin alla kylläkin. Kesti kaksi kuukautta ennen kuin hän tuli muiden lasten kanssa alkupiiriin istumaan ja puoli vuotta ennen kuin hän puhui kenellekään tai söi eväitä. Pääsääntöisesti hän lähti ihan hyvillä mielin kerhoon, mutta pois häntä ei sieltä tarvinnut suostutella. Meidän kerhon aloituksemme oli kuulemma lempeästä ja hyvin sujuneesta päästä, mistä sietäisin kai olla helpottunut. Huutoa ei kestänyt kauaa, mutta se lohduton itku ja äidin takaisin anelu jäi kuukausiksi kummittelemaan.  Jossain kohtaa kevättä, liki kolmen vuoden iässä, hän alkoi puhumaan kerhokavereistaan, kertoi rakastuneensa kerhon Jussiin ja ylpeänä esitteli kerhossa askarreltuja taideteoksiaan. Kävimme koko kesän puistossa leikkimässä samojen kerhokavereiden kanssa, samalla pihalla. Keväällä laitoin hakemuksen paikasta tällekin vuodelle ja keväästä kummallekin lapselle, ja elokuussa, kun mitään ei ollut kuulunut, soitin perään ja tiedustelin tilannetta. Nyt syksyllä kahdestatoista vanhasta kerholaisesta jatkaa yksi. Kaikki muut ovat uusia. Ja meidän lapsemme ei ole se, joka saa jatkaa vanhassa paikassa.

Yritin selittää tilannettamme uudestaan: että olemme muuttaneet tälle alueelle vasta puolitoista vuotta sitten, ja että meille on syntymässä vauva, kolmas lapsi syksyllä. Selitin, kuinka tärkeää meille ja kolmevuotiaalleni olisi, että suurien mullistusten keskellä ainakin yksi tuttu ja turvallinen asia säilyisi. Ja kuinka hän kaipaa sosiaalisia kontakteja ja suhteita kodin ulkopuolelta, ja kuinka kerhopaikasta muotoutui ihanteellinen paikka sellaisten luomiselle. Ei auttanut, ei. Meitä kehotettiin hakemaan kerhopaikkaa toisesta kaupunginosasta, järjettömästä paikasta meidän sijaintiamme ajatellen. Koska en pitänyt ajankäytön kannalta hirvittävän tehokkaana ratkaisuna sitä, että kulkisin julkisilla liikennevälineillä kahden-kolmen lapsen kanssa kodin ja kerhon väliä kahden tunnin hoitoajan takia, täytyi minun niellä tappioni ja suunnata katseeni muualle. Seurakunnan kerhoihin.

Meidän onneksemme kerhopaikka järjestyi yhdellä puhelinsoitolla sadan metrin päästä. Hoitoaika on tunnin pidempi, ja kerhopaikka maksullinen (maksu tosin on lähinnä... nimellinen), mutta etäisyys ja hoitoajat natsasivat hyvin omiin aikatauluihimme. Ainoana mutkana matkassa pidän sitä, että seurakunnan järjestämä päiväkerho ei tietystikään ole kaupungin kerhosta poiketen uskonnollisesti sitoutumaton. Lapsemme on kyllä kastettu kirkkoon, koska se tuntui olevan kaikille muille hyvin tärkeää enkä jaksanut taistella asiasta aikanaan sukulaisten kanssa koska ajattelin, ettei jäsenyys varsinaisesti velvoita alaikäistä mihinkään ja voisi tarjota jotain pientä kivaakin - tässä tapauksessa kerhopaikan jollaista emme muualta saaneet. Silti itse ateistina jotenkin ajattelen, että jokaisella pitäisi olla niin halutessaan mahdollisuus ottaa itse asioista selvää ja päättää myöhemmin, haluaako oikeasti uskoa johonkin tai tarvitseeko ylipäätään edes jotain, mihin uskoa. Ystäväni Anni sanoi aika hyvin tätä asiaa pohdiskellessani, että ehkä tämä on tilaisuus tarjota yksi vaihtoehto ja että jutut suojelusenkeleistä ja sen sellaisista toisivat jonkinlaista turvaa pienelle lapselle niinkin isossa myllerryksessä kuin uudessa kerhopaikassa. Itse en vain vielä oikein tiedä, miten tähän suhtautua.

Jotenkin olen kuitenkin luottavaisemmilla mielin kuin olin vuosi sitten. Kerhon lastenohjaaja soitti minulle alkuviikosta ja sovimme tutustumiskäynnin kerhopaikalle, jossa lapsi pääsee tapaamaan tulevat kerhonohjaajat ja näkemään hieman paikkoja ennen ensi viikolla koittavaa ensimmäistä kerhopäivää. Lisäksi kuulemma vanhemmille annetaan täytettäväksi kaavake, jossa kysellään esimerkiksi lapselle tärkeistä asioista, hänen omaamistaan taidoista ja asioista, joissa kenties tarvitaan vielä apua. Ja syksyllä pidetään kuulemma vielä vanhempainvartti, jossa keskustellaan siitä, kuinka kerhossa on sujunut! Joistakin teistä tämä varmasti tuntuu pyörän keksimiseltä uudestaan, mutta kaupungin kerhossa ohjaajat olivat hyvin lyhytsanaisia, eivätkä he edes kyselleet, kuka lapsen saa esimerkiksi hakea kerhosta. Kun yritin kysellä, miten kerhossa sujuu ja miten Helmi pärjää, oli vastaus yleensä "ihan hyvin". Ei mitään muuta. Naapurustomme äideiltä olen kuullut vain hyvää palautetta kerhosta ja sen ohjaajista, joten sikäli tunnen oloni hieman levollisemmaksi.

Viimeistään kolmen kuukauden päästä sylissämme pitäisi kaiken järjen mukaan olla klaanin viides ja viimeinen jäsen, mikä tietysti eniten jännittää uuteen kerhopaikkaan sopeutumiseen. Kaipa vain on niin, ettei lapsia voi ikuisuuksiin suojella pettymyksiltä tai kolhuilta. Tässä tapauksessa kerhopaikan vaihdolta, kiitos byrokratian. En tiedä, kumpaa meistä jännittää enemmän. Ja että kannattaako tällaista muutosta edes jännittää - onhan hän nyt myös vuotta vanhempi ja kerhon puolesta alku vaikuttaa lupaavalta.

Onko teidän joukossanne uudessa kerhopaikassa tai päiväkodissa aloittaneiden vanhempia? Miten uusi arki on lähtenyt käyntiin? Ovatko lapset sopeutuneet muutoksiin hyvin vai kenties hyvin huonosti?

Seuraa meitä Bloglovinissa FacebookissaInstagramissa (@lapsellista) tai Blogilistalla (Huom! Blogilistan osoite on muuttunut!).

21 kommenttia:

  1. Mun poika 3v vaihtaa nyt päiväkodista perhepäivähoitajalle; joka onneksemme hoiti poikaa myös 1-2vuotiaana. Vaihtoehtona olisi ollut 60 lapsen vasta avattu päiväkoti. Entisestä kivasta päiväkodista tuli lähtö kun vuorohoidon tarve päättyi. Menevät sitten hoitokaverien kanssa kerran viikossa srk kerhoon. Minä taas sanoin että saapahan jotain "uskonnollista" kasvatusta kun kotona se vähäiseksi jää. :)

    VastaaPoista
  2. Minä ja lapseni nautimme monta vuotta seurakunta,me hyvästä lapsityöstä. Lapset kävivät päiväkerhoissa ja yhdessä käytiin perhekerhossa. Pidimme kovasti lasten aamukirkoista, joita kerran kuussa meille järjestettiin. Siellä sai lapset kotikirkossa valita itse oman istumapaikan - vaikka eri riviltä kuin äiti - eikä kukaan turhia häiriintynyt, vaikka kaverin kanssa olisi keskustellutkin. Kotikirko tuli tutuksi mukavan ohjelman siivellä.

    Seurakunnan päiväkerhoissa lapsille kerrottiin taivaaisästä, mutta tehtiinkin siellä vaikka mitä muutakin. Se oli lasten oma juttu. Helpommin hallittava, kuin kokonainen päivä päiväkodissa, mutta silti ihan oma - eväsreppuineen kaikkineen.

    VastaaPoista
  3. Kauhea muuten tuo kerhon aloitus, kun ei mistään tutustumisesta kerrottu. Ja tämä on valitettavasti totta myös päiväkodeissa. Itse olen lastentarhanopettaja ja meidän päiväkodissa suositellaan tutustumista 1-2 viikkoa. Omien lasten hoidon aloituksessa itse sanoin että me tullaan nyt tutustumaan näin ja näin kauan. Henkilökunta itse ei suositellut kuin päivää tai muutamaa. Esikoinen aloitti päiväkodin jo ollessaan 4 vuotias, silloin emme tutustuneet kuin 3 päivää, mutta keskimmäinen aloitti 1v10kk ikäisenä ja tutustui vajaan viikon. Reilun 3v ikäisenä vaihdoimme päiväkotia esikoisen eskariin siirtymisen vuoksi ja silloin keskimmäinen tutustui viikon ajan. Reilun 4 vuoden ikäisenä poika meni kerhoon ja olin kahden päivän ajan siellä mukana tutustumassa tunnin ajan. Ja nyt poika ön menossa takaisin päiväkotiin reilun 5vuoden ikäisenä ja aiotaan kyllä muutamana päivänä käydä edes pihalla leikkimässä ennen hoitoa. Nuorin aloittaa päivähoidon helmikuussa 2v3kk ikäisenä ja aion käyttää tutystumiseen kunnolla aikaa.
    Varmasti jos teilläkin olisi tutustuninen hoidettu kunnolla, niin sopeutuminen kerhoon olisi sujunut helpommin. Suosittelen kyllä uuteen kerhoon tutustumista kunnolla. Kyllä sen huomaa lapsista kenellä on on onnistunut tutustuninen, niin aloituskin sujuu hyvin. Hoitotäteihin pitäisi tutustumisjakson aikana luoda edes jonkunlainen luottamus/kiintymyssuhde lapsen kanssa.
    Kauhee kun tuli pitkä selostus...tää on vaan tosi tärkeä asia.

    VastaaPoista
  4. Itse olen lapsena ollut seurakunnan kerhossa ja täytyy sanoa, että jos siellä jotain uskonnollista kasvatusta annettiin niin pois on pyyhkiytynyeen muistikuvat niistä.. Ei siellä taideta mitään voimaperäistä kristillistämistä harrastaa.

    VastaaPoista
  5. Meillä myös poika 4v vaihtaa nyt kerhoa, tosin vaihdos johtuu nyt ihan meistä. Viime vuoden poika kävi kerhossa kaupungin perhepuistossa kerran viikossa 2h kerrallaan ja nyt pääsi seurakunnan kerhoon ihan meidän viereen. Uusi kerho on 2krt/vk ja 2h kerrallaan. Lisäksi hain paikkaa musakerhoon, joka olisi kerran viikossa 2h kerrallaan mutta siitä ei vielä tiedetä. Ihan hyvillä mielin muutosta odotellaan ja hyvää ollaan kerhosta kuultu, ensi viikolla sen sitten näkee miten lähtee sujumaan. Meillä pojalla on kuitenkin kokemusta myös tarhasta ja perhepäivähoitajasta, joten eiköhän tääkin hyvin mene. Toivon niin :) Tsemppiä!

    VastaaPoista
  6. Kävin myös seurakunnan kerhossa! Itse en mikään superuskovainen ole, vaikka olenkin saanut melko uskonnollisen kasvatuksen:) seurakunnan kerho ei eronnut mitenkään kaupungin kerhosta, samat leikit, askartelut sun muut siellä oli ja laulujen aikana oli vain tietysti hauskoja lasten virsiä, kuten jumalan kämmenellä tai rukous on silta! Ei sitä lapsena mieti edes laulun sanojen tarkoitusta vaikka sanoissa mainitaankin Jumala. Lapset tykkäävät lauluista iloisen melodian takia tai muun sellaisen:) joten turvallisin mielin voit lapsesi laittaa seurakunnan kerhoon:)

    VastaaPoista
  7. Meille kävi samallalailla kaupunginkerhon kanssa. Hakemus oli jätetty maaliskuussa ja kerhopaikan piti olla varma (edes jossain alueellamme), mutta toisin kävi.
    Otin yhteyttä seurakunnan kerhoon jossa esikoisemme on ollut ja sieltä löytyi onneksi paikka :)
    Meillä 4-vuotias jäi päiväkodista pois kuopuksen synnyttyä kesällä ja odottaa nyt kovasti kerhon alkua.

    VastaaPoista
  8. Kauhea tuo teidän kerhon aloitus! Jotenkin ihan käsittämätöntä. Just saatiin tieto, että meidän kohta kaksivuotiaalle on kerhopaikka parin kuukauden päästä ja pisti kyllä jännittämään vielä enemmän.
    Ihanalta kyllä kuulostaa tuo uusi kerho, jotenkin oikeasti välittäviltä ihmisiltä tuntuivat.

    VastaaPoista
  9. Meillä aloitti lapset (3-v ja 1½-v) kokopäiväisesti uudessa vastavalmistuneessa päiväkodissa. Parin viikon kokemuksella voin sanoa, että hyvin on mennyt. Mielellään jäävät hoitoon ja iloisena lähtevät kotiin. Mikäs siinä, kun hoitavat ovat kuitenkin ne samat kuin keväälläkin. Kevään ne olivat kolme päivää viikossa hoidossa ja silloin oli etenkin nuoremman kanssa vähän enemmän vaikeuksia; ymmärtäähän sen, kun oli ensin pari päivää hoidossa, sitten kotona pari päivää ja taas päivän hoidossa ennen viikonlopun vapaita.

    Me itse ollaan kahdesta eri uskonnosta eikä pahemmin olla puhuttu lapsille uskonnosta tai jumalasta, lapset saavat itse päättää uskontonsa aikanaan. Nyt ollaan puhuttu suojelusenkelistä, kun esikoista on alkanut pelottamaan möröt ja sun muut.

    Kun olin vielä itse kotona ja kävin lasten kanssa seurakunnan perhekerhossa, yllätyin miten vähän siellä kuitenkin puhuttiin uskonnosta tms. Oli yksi laulu alussa ja siinä oli uskonnollinen osuus. Aiemmin kävin toisessa paikassa pari kertaa perhekerhossa ja siellä koko kerhon ajan puhuttiin uskonnollisista asioista ja itseäni se oli kiusaannuttavaa, kun perheessämme on kahden eri uskonnon uskovaa ihmistä, eikä se ole oikein että "tuputetaan" lapsille vain yhtä uskontoa; vaikka ovatkin kastettu perheen painostuksesta kirkkoon.

    VastaaPoista
  10. Itse olen ollu kirkon eskarissa. Perheessämme ei koskaan ole rukoiltu tai muutenkaan puhuttu mitään jumalasta. Se mitä muistan eskarista on lähinnä ihan normaalit leikit, joskus kai laulettiin juurikin jumalan kämmenellä ja ennen kuin aloitettiin syömään eväitä taidettiin joku nopea rukous lausua. Mutta päällimmäisenä muistona kirkon eskarista ei ole mielessä rukoukset :)

    VastaaPoista
  11. Mun mielestä ei ole olemassa maailmankatsomuksellisesti neutraalia kasvatusta. Ateistinen, materialistinen tms. maailmankatsomus/kasvatus ei ole sen neutraalimpi kuin kristillinen. Lapsi tekee omat valintansa ennen pitkää joka tapauksessa, oli kodin/päiväkodin/kerhon/koulun aatetausta mikä vaan.
    Tietenkin jos kerhon jutut on ihan ristiriidassa kodin kanssa niin siitä lapsi voi hämmentyä. Esim. jos sinä sanot, että jumalaa ei ole olemassa ja kerhossä tädit sanoo että on niin se voi olla lapsesta hämmentävää. Sen sijaan, jos sinä sanot, ettet usko jumalaan, mutta et tiedä varmasti onko sellaista, tai että lapsi voi uskoa jos haluaa, niin ristiriitaa ei ole. Lapset ovat tutkimusten mukaan luonnostaan teistisiä. Uskominen Jumalaan on heille luonnollisempaa ja helpompaa kuin ei-uskominen.

    VastaaPoista
  12. Niin ja meidän 4-v jatkaa tutussa, lähellä olevassa seurakunnan päiväkerhossa. Ihana paikka ja tädit ja kaverit. Kaikki sujuu täydellisesti ja huomioivat hyvin meidänkin herkän tytön. Kotihoidossa olevalle riittää hyvin pari kertaa viikossa muutaman tunnin mittainen kerho. Lisäksi on kiva, että ryhmä on aika pieni 8-11 lasta, joka on aika paljon vähemmän kuin päiväkotien yli 3-v. ryhmissä.

    VastaaPoista
  13. Minäkin olisin varmaan sinun sijassasi päätynyt kodinomaisempaan ratkaisuun, perhepäivähoitajaan kuin suureen päiväkotiin. Hyvältä kuulostaa! Tsempit aloitukseen :)

    VastaaPoista
  14. Mielenkiintoinen näkökulma ja kommentti, joka pisti ajattelemaan. Minä ymmärrän ja kunnioitan muiden ihmisten uskoa ja vakaumusta, enkä siis ole koskaan ottanut kantaa jumalan olemassaoloon, ja luulen, että jos lapsi kysyisi minulta asiasta, vastaisin kysymyksellä: "mitä SINÄ uskot?". Olen ehdottomasti sitä mieltä, että ateististenkin (huuh, miten kamala sana) tulee antaa arvoa ja tilaa lapsen kysymyksille, mielipiteille ja uskomuksille oli kyse sitten jumalasta tai politiikasta, ja ehkä siksi vähän vierastan joidenkin asioiden opettamista täytenä totena jollekulle, joka ottaa vastaan kaiken kuulemansa. Meillä ei ole kotona koskaan tuputettu uskontoa tai vihreitä, vaikka tiedän, että esim. omalle äidilleni ne ovat jossain määrin tärkeitä arvoja, ja samalla hienovaraisella, sanattomuuden linjalla olen ollut itsekin.

    VastaaPoista
  15. Hahah! Minä olen ollut kunnallisessa päivähoidossa ja mies kirkon kerhossa lapsena, ja meistä kahdesta hän erityisesti kokee ahdistavana sen, että asioita, joihin täytyi uskoa, kerrottiin täytenä totena, ja että hän jo silloin suhtautui niihin hyvin skeptisesti. Toisaalta, mitä voi odottaa jo leikki-iässä Avara luonto-dokkareita ahmineelta ihmiseltä... :D

    VastaaPoista
  16. Tuota olen miettinyt itsekin, että kuinka paljon vaikuttaa itse paikka ja tyyppi, joka toimintaa ohjaa. Itse muistan ainakin opiskeluaikojen kirkon työharjoittelujaksolla nähneeni hyvin erilaisia ja hyvin eri taustaisia ohjaajia, ja sisällön uskontopainotteisuus oli hyvinkin pitkälti ohjaajasta itsestään kiinni. Myös esimerkiksi meidät vihkinyt pappi (!) jutteli ummet ja lammet Raamatusta, Jeesuksesta, jumalasta jne - toisin kuin tyttäremme kastanut pappi paria vuotta aiemmin. Tähän kiinnittivät huomiota ihan vieraatkin, ja vihkitoimitus vei yli tunnin. Siis yli tunnin!

    VastaaPoista
  17. Meillä myös 4v tyttö seurakunnan kerhossa, ja innoissaan on menossa taas! Uskonnollisuus on ainakin meidän kerhossamme lähinnä sitä, että rukoillaan ja lauletaan lasten virsiä, joskus puhutaan Jumalasta. Samat hämähämähäkitkin sieltä kyllä tulee. Kerhotäti sanoikin, että hän puhuu lasten kanssa asioista hyvin yleisellä tasolla, koska kaikkien ymmärrys ei vielä riitä Jumalaan ja Jeesukseen jne.
    Yhdenkin kerhokerran jälkeen tyttö istui ruokapöydässä ja sanoi, äiti, kiitos tästä ruoasta, kun olet jaksanut sen tehdä. Kerhossa sanottiin, että aina pitää kiittää, kun on ruokaa. :)
    Itsekin olen ollut seurakunnan kerhossa, ja ainut muistikuva on tyttö-nukesta, jonka hoitovuoroista me aina vähän kinastelimme..

    VastaaPoista
  18. jeesus vs. ei jeesus15. elokuuta 2014 klo 16.51

    En ole koskaan ymmärtänyt tätä että halutaan kirkossa naimisiin vaikka ei uskota jumalaan ja kastetaan lapset mutta ei haluta seurakunnan kerhossa olevan kirkollisia asioita. Mitä hittoo? Eikö silloin nimenomaan kannata olla kastamatta ja osallistumatta ja menemättä kirkossa naimisiin (silti ei ole pakko mennä maistraattiin, sen tuomarin saa rahalla sieltä vihkimään muuallekin) ja valkkaamatta kummeja (JOIDEN TEHTÄVÄ ON KIRKOLLINEN KASVATUS) jos ei halua uskontoa harjoittaa?

    VastaaPoista
  19. Todellakin riippuu tosi paljon ohjaajasta. Itse päiväkodin työntekijänä olen nähnyt pikkukirkkojen pitäjiä laidasta laitaan. Parhaimmat niistä tosiaan pitää jutut lapsen ymmärtämällä tasolla, jutellaan mm. ystävyydestä tms. Ei puhele suuria jumalasta ja jeesuksesta.
    Mutta olen nähnyt myös valitettavasti raamatunlukijoitakin, jonka jutut ei tosiaankaan ole tarkoitettu alle kouluikäiselle.
    Mutta suurin osa on kyllä oikein hyviä lasten kanssa, ja toivotaan että teillekkin sattuu mahtavat ohjaajat! :)

    VastaaPoista
  20. Samaa ihmetellen edellisen kanssa...19. elokuuta 2014 klo 3.38

    Minkätakia närkästyä vihkipapin saarnasta, jos on haluttu nimenomaan kirkkohäät uskonnollisin menoin, siis eikö siinä juuri siitä ole tuolloin kyse? Että saadaan Jumalan siunaus avioliitolle? Toki jos puhe muuten on ollut vain turhan pitkä... (siis jos sitä nimenomaan tarkoitit)
    Onhan se hyvä jos lapsi saa mahdollisuuden tutustua kristinuskoon ja olla jollakin tavalla tietoinen näistäkin asioista, jotta voi sitten itse muodostaa oman kuvan niistä asioista, Jumalasta yms. Ei se ainakaan pois ole. Isonahan meistä jokainen kuitenkin päättää omasta uskonnollisesta vakaumuksestaan, uskooko vai eikö. Ja minusta se on vaan rikkaus jos pystyy uskomaan johonkin suurempaan joka pitää meistä huolta ja ohjaa meitä. Ja johon voi pahanolon tullen nojata ja uskoa ja pyytää lohtua kun sitä tarvitsee... Tämä nyt vain oma näkemykseni tähän asiaan..

    VastaaPoista
  21. meillä alkoi viikko sitten uusi arki.se toi mukanaan vuorohoidon ihan vieraassa paikassa,ei alueelta.p on ottanu sen vastaan innoissan(kiroaa joka vapaapv alimpaan....) ja jii vähemmän innoissaan huutaa joka vapaapv etten ikinä enää mene päiväkotiin...mutta kaikista kiukusta huolimatta tää on paras syksy pitkiin aikoihin.kaikille tekee hyvää pieni hajurako :D

    VastaaPoista