Social Media Icons

perjantai 29. elokuuta 2014

Tarvitseeko kolmevuotias harrastuksen?

17 kommenttia , , , Share It:
IMG_1094

Näissä aatoksissa velloin viime kevään ja kesän. Ensimmäisen kerhovuoden, siis viiden tunnin viikottaisen hoitoajan, jälkeen oli selvää, että kodin ulkopuolinen, lyhytaikainen hoitopaikka rohkaisi ujoa lasta, opetti sosiaalisemmaksi ja monet kotonakin teroitetut tavat ja käytänteet, käsien peseminen, ksylitol-pastilli, kiittäminen ja anteeksi pyytäminen, alkoivat tulla kuin apteekin hyllyltä. Mietin kuitenkin, onko harrastuspaikan tai illan varaaminen pienelle lapselle jotenkin hätävarjelun liioittelua, ja että eikö virikkeellinen, tavallinen perhearki ulkoiluineen ja lauantaileipomisineen riittäisi kolmevuotiaalle.

Lapsi itse alkoi jossain kohtaa kevättä ja kesää puhumaan "tanssikoulusta" ja "musiikkikerhosta", eikä jumppakaan  kuulemma olisi pois suljettu ratkaisu. Lokakuista laskettua aikaani ja tulevaa vauva-arkea silmällä pitäen päätin kuunnella lasta ja tutkailla erilaisia vaihtoehtoja. Halusimme paikan, johon olisi matala kynnys mennä, ja jossa ei vuoden päästä perustettaisi viiden viikkotreenikerran kilpailuryhmiä tai etsittäisi tulevia talentteja, vaan oikeasti paikan, jossa olisi kiva viettää rentoa mutta ohjattua vapaa-aikaa kodin ulkopuolella, ilman vanhempia ja sisaruksia. Meidän toivelistallamme olisi ollut jonkinlainen liikunnallinen kerho, tanssiryhmä tai satujumppa, mutta toiveet kariutuvat (ainakin googlettelun perusteella) joko mahdottomiin aikatauluihin, järjettömään hintaan (esimerkiksi 70 euroa kuukaudessa on minusta lapsen 45 minuutin viikottaisesta jumpasta aika paljon!), täpötäysiin ryhmiin tai pöllöön sijaintiin - tunnen itseni sen verran hyvin, että tiedän, etten lähtisi kolmen lapsen kanssa vaikkapa annankadulle jumppatunnille. Vanhemmille ja lapsille tarkoitettuja ryhmiä oli tarjolla hyvin, mutta juuri tässä kohtaa elämää minusta ei vain olisi kykkimään liikuntasalissa ja oman poissaoloni vuoksi keskellä kautta tuntuisi tyhmältä maksaakaan ryhmästä, jossa emme kävisi. Tarjonta on siis suurehkoa ja hintahaarukka vielä laajempi, mutta kokemuksia alle neljävuotiaiden harrastustoiminnasta oli tarjolla hyvin nihkeästi, joten en uskaltanut riskeerata.

muskari1

Löysinkin oikeastaan ihan tuurilla ja sattumalta kivan muskariryhmän yli kolmevuotiaille läheisen perhekerhon yhteydestä, ja kerran viikossa pidettävä, kolmen vartin mittainen musiikkikerho kustansi kymmenen euroa kaudelta. Siis kaksikymppiä vuodessa! Ihan jo hinnan vuoksi ilmoitin lapsen muskariin, joka täyttyi saman päivän aikana, sillä ajattelin, että jos ylimääräinen harrastus kahden kerhopäivän ja vauvan syntymän päälle tuntuisi liialta, voisi muskarista vetäytyä takavasemmalle ilman suurta lovea kukkarossa.

Parin viikon jälkeen sekä kerhon aloittaminen uudessa paikassa, hieman pidemmällä hoitoajalla (3 tuntia kaksi kertaa viikossa) sekä kerran viikossa pidettävän muskarin valitseminen "harrastuspäiväksi" on tuntunut mitä mainioimmalta valinnalta. Yhä enemmän muista lapsista ja "kavereista" kiinnostunut kolmevuotias on aina innoissaan menossa kerhoon, ja kyselee jo päiviä ennen, milloin on kerhopäivä ja että ovatko leijonatossut varmasti repussa. Muskarissa kuulemma taasen lauletaan "punaisia lauluja" mitkä luovat itselleni välittömän mielleyhtymän Neuvostoliiton kansallislauluista ja kommunismipropagandasta, mutta rohkenen epäillä, että muunlaisista lauluista on kuitenkin kyse, hahah!

Meillä kerhon ja muskarin aloituksesta on puhuttu kotona ja kauan ennen varsinaista alkua, mikä varmasti helpotti osaltaan aloittamista uusissa paikoissa. Lapselle tärkeältä on tuntunut muskari-ja kerhovaatteiden(kin) valitseminen, ja siksi olen poskeani purren vienyt lapsen kerhoon kuudessa eri kuosissa ja itse pakatussa kerhorepussa. Olemme pakanneet yhdessä kerhoeväät, nahkatossunsa hän sai valita itse, ja lupasin, että kun tervehdyn flunssasta, käymme yhdessä ostamassa mieluiset gore-tex-kengät liian pieneksi jääneiden välikausikenkien tilalle. Kaikista kauheimmat vaatteet sai muuten tosi helposti jemmattua oman kerhokaapin vaihtovaatelokeroon, joten leoparditunikoista ja kukkalegginsseistä tuli kuin tulikin "kerhovaatteita", tsih...

Meidän tapauksessamme - siis kotihoidon ohella, pidän pienenkin lapsen harrastusaikaa kodin ulkopuolella rikkautena ja mahdollisuutena tutustua uusiin ihmisiin ja kehittää sosiaalisia taitoja. Me käymme paljon myös erilaisissa perhekerhoissa ja puistoissa, mutta silti pidän arvokkaana niitä hetkiä, jolloin lapsen on opeteltava pärjäämään ilman äitiä tai isää, toisen turvallisen aikuisen seurassa. Harmillista on tietysti se, että jouluna täyttävälle kaksivuotiaalle ei käytännössä ole tarjolla samanlaisia harrastus-tai kerhomahdollisuuksia nuoren iän vuoksi, ja esikoisen kerhoon vieminen onkin ollut aika kova paikka kuopukselle, joka niin kovasti tahtoisi mukaan. Onneksi mielipaha on unohtunut ihan viimeistään kotona, jossa hän tyytyväisenä ja iloisesti naureskellen leikkii muumitalolla jota kukaan ei pihistä ja duplolaatikolla, jota ei tarvitse hetkeen jakaa kenenkään kanssa.

Seuraa meitä Bloglovinissa FacebookissaInstagramissa (@lapsellista) tai Blogilistalla (Huom! Blogilistan osoite on muuttunut!).

17 kommenttia:

  1. Kuulostaa kyllä tosi kivalta, jos lapsi itse on innoissaan muskariin menossa. Mä olen tykännyt käydä lasten kanssa yhdessä muskarissa, mutta niiden ollessa 3-vuotiaita selvästi huomasi, että mua ei sinne enää tarvittu. Meno yltyi ihan pelleilyksi, kun taas mun jäädessä oven ulkopuolelle lapset innostui hetken emmittyään laulamaan ja soittamaan kavereiden kanssa, ja oli itsekin selvästi tyytyväisiä osatessaan hoitaa homman ihan itsekseen.

    VastaaPoista
  2. Samoja aatoksia on täälläkin pähkitty. Liikuntaa tai musiikkia kerran viikossa on ollut meidän aatos kolmeveen harrastuksiksi. Asuinalueellamme oleva muskari olisi kustantanut mansikoita, taaperouintiin olisi voinut mennä vain toisen lapsen kanssa tai olisi voinut maksaa itsensä kipeäksi kahden lapsen yhteisuinnista. Yksi jumppa olisi ollut iltapuuroaikaan naapurikaupunginosassa, toinen olisi maksanut hinajata ja on toisella puolen Helsinkiä. Sitten löysin taaperojumpan, joka järjestetään lähiala-asteella. Kerta viikossa, kolme varttia kerrallaan. Koko syyskausi viiskymppiä. Kuulostaa hyvältä!

    Jää nähtäväksi, mitä lapsi tuosta tykkää. Ainakin A on hehkuttanut sitä viikkoja ja ei malttaisi millään odottaa ensi viikkoa, että pääsee jumppaamaan. Se, että lapsi pääsee syyssateiden ja räntäkelien aikana purkamaan loputtomalta tuntuvaa energiavarantoaan liikkarissa tuntuu hyvältä ainakin meistä vanhemmista.

    Samaten jatkamme koko perheen uintitaivaltamme varsinaisen vauvauinnin loputtua reilun kilometrin päässä olevassa uimahallissa kaksi-neljä kertaa kuussa. Tuntuisi lähes rikokselta olla käyttämättä sen palveluita.

    VastaaPoista
  3. Tälläisen maalaisäidin silmiin pelkkä viisituntia viikossa jossakin kodin ulkopuolella kuullostaa paljolta tuon ikäiselle :) Oma neljävuotiaanikaan ei ole koskaan ollut edes omassa kerhossa (joka täällä kestäisi 1,5tuntia /kerran viikossa) vaan kulkee vain tässä meidän perheen mukana, missä ikinä ollaankin. Eikä taitojen opettelussa ole oltu missään vaikeuksissa, kenenkään kanssa.

    Jotenkin minusta suorittaminen, olkoonkin positiivisella sävyllä väritettynä (lapsi haluaa! lapsi haluaa!), alkaa niin aikaisin nykyään. Muistetaanko kaiken tarjonnan keskellä ollenkaan tarjota sitä ainutlaatuista mitä ei enää takaisin saa: vapaata leikkiä, vapaata lapsuutta?

    Kaikella rakkaudella :)Mukavia dotushetkiä!

    VastaaPoista
  4. Aika hassulta kuulostaa tuo kommentti, anteeksi :) Meillä on 3,5 vuotias ollut nyt jo kaksi vuotta tarhassa ja on muuten aivan mahtava epeli, kyllä ne lapset pärjää ihan hyvin ilman äidin tai isän jatkuvaa kainaloa :) Ja anteeksi vielä kerran, mutta on vaikea olla provosoitumatta :)

    VastaaPoista
  5. jotkut lapset vaan kaipaa muutakin ku kotona kököttämistä.meillä myös esikoinen kerkesi kerhoilla 2,5vuotta ja vaikkakin käytiin joka aamu lähipuistossa leikkimässä kavereiden kanssa ni siltikin kaipas selkeesti ohjattua toimintaa mitä kerhosta sai,oppi uusia taitoja ja toimimaan ryhmässä.reilu 3veenä alotti liikkarin 1krt/vko ja 4 veenä kävi 2krt/vko liikkarissa 2-3 kerho kerran lisäksi.aina meni enempi ku mielellään noihin ja tuli ilosena pois.noihin meni maksimissaan 10,5tuntia viikossa mikä on musta aika vähän ku loppuajan vietti kuitenki kotona meijän kanssa:) nyt kun arki on sitä että on päivässä 6-9tuntiin tarhalla ja yleensä sen 4pv/vk...siltikin on tyytyväinen lapsi ja lähtee mielellään sinnekkin.jossain vaiheessa ne vaan alkaa tarvii muutakin ku sitä äitiä ja isää;)

    ps anna katoppa kansallisen lastenliiton sivuja sieltä löytyy kohtuuhintaan liikkaria,jumppaa,muskaria...45e/kausi

    VastaaPoista
  6. Niin, kukin tavallaan :) Mulla on 8 lasta ja sillä tavalla kahdenkymmenen vuoden äitiyden saralta näkemystä ihan sinne lapsen aikuisuuten ja hänen omaan äitiyteensä asti. Että en heittänyt kommenttiani mistään puskista :) Mutta kuten sanottua, kukin tavallaan ja eihän kaikki äidit tietysti osaa tai halua olla se joka sille lapselle virikkeitä antaa :D

    VastaaPoista
  7. Omasta mielestäni kodin ulkopuolisten harrastusten tarjoaminen on ihan järkevää ja perusteltua etenkin lapselle, joka kaipaa aiempaa enemmän sosiaalisia kontakteja samanikäisiin lapsiin, mutta joita ei välttämättä ole tarjolla - aika monet yli kolmevuotiaat on nimittäin päivät tarhassa ja illat sisällä. Itse olen koettanut suhteuttaa kodin ulkopuoliset hoitotunnit esimerkiksi täysipäiväisen päivähoidon viikkotuntimäärään, joka on paljon isompi. Kaikilla vanhemmilla ei oikeasti ole mahdollisuutta jäädä kotiin hoitamaan lapsia, ja kaikille se ei myöskään - syystä tai toisesta - ole ihanteellisin ratkaisu. Itse olen sikäli onnellisessa asemassa, että saatan olla lasten kanssa kotona, koska kotihoidontukiajalla voin tehdä ns. töitä kotona ja siten saada saman verran lapaan palkkaa kuin jota vanhassa päivätyössäni saisin.

    Olen myös sitä mieltä, ettei vanhempien tai etenkään kotona lapsia hoitavan äidin tarvitse toimia ohjelmatoimistona lapsille, vaan että jos elämäntilanteeseen moinen sopii, voi sitä ohjattua vapaa-aikaa delegoida muuallekin. Suomessa on jotenkin hirveän voimakas itsepärjäämisen kulttuuri, joka ei anna tilaa kodin ulkopuolisille hoitajille tai kontakteille ilman vanhempia, mikä on hassua kun ajattelee, miten asiat muualla maailmassa hoidetaan. Eräs afrikkalaissyntyinen tuttavani kerran hämmästeli sitä, kuinka suomalaisäidit eivät voi jättää vauvaa kampaajareissun ajaksi hoitoon tai käydä suihkussa yksin leimautumatta huonoksi ja jälkeläisensä hylänneeksi ihmisraunioksi, kun taas Keniassa monin paikoin ihan tapoihin kuuluu, että kaikki suvun kynnelle kykenevät naiset muuttavat vauvaperheen kotiin auttamaan ja tukemaan tuoretta äitiä. Hoitokysymykset herättävät aina paljon keskustelua, mikä on hyvä juttu, mutta tuomitsemista tai oman hännän nostamista en kyllä siedä. Jokainen perhe varmastikin tekee sille sopivia valintoja ja jokainen terve vanhempi haluaa varmasti tukea lapsen hyvinvointia kaikin tavoin. Kenelle sitä lisää tuo leppoisa perhearki, joku toinen kaipaa ikäistensä seuraa ja vapaa-aikaa esimerkiksi pienemmistä sisaruksista.

    On niin lapsesta riippuvaista, mikä ratkaisu tai valinta kenellekin sopii. Minä olen päässyt perhepäivähoitajalta isoon päiväkotiryhmään jossain neljän ja viiden ikävuoden välissä, enkä muista minkään olleen yhtä hauskaa: kasapäin uusia kavereita, iso piha ja paljon ohjattua toimintaa. Toista oli perhepäivähoitajan neljän lapsen ryhmässä ja pienessä rivitalokodissa. Vaikka meidän lapsemme eivät siis ole päiväkodissa, en näe sitä ollenkaan huonona ratkaisuna (kuten en myöskään lasten harrastustoimintaa) isompien lasten kohdalla. :)

    VastaaPoista
  8. Joo, mustakin tuntuu, että lapset ovat monasti paljon reippaampia ja hyväntuulisempia kun olen poissa. Lasten kanssa yhdessä ei tullut kyllä käytyä muskarissa, mutta aina aika ajoin menon villiintyessä kotona (ja miehen tietysti ollessa paikalla) karkaan kauppaan, postiin, rautakauppaan, johonkin, ja palaan seesteiseen mielenmaisemaan. Ah. :D

    VastaaPoista
  9. Piti vielä sanoa, että ymmärrän kyllä suorittamis-näkökulman kommentissasi, Kupla. :) Lastenhoidossa ja ohjeistuksissa näkyvät selvästi omat trendinsä, ja jos 80-90-luvulla (siis minun lapsuusaikanani) painotettiin kodin ulkopuolisten aktiviteettien määrää ja vauhdikasta ja virikkeellistä elämää, niin nykyään annetaan aiempaa enemmän arvoa rauhalliselle kotoiluajalle, perheen keskinäiselle yhdessäololle ja arkisille aktiviteeteille. Silti omista lapsistani huomaan niin usein, ettei peruspuistoilu-leikkitreffailu-perhekerhokuvio yksinkertaisesti riitä aktiivisille ja vilkkaille lapsille, vaan reippaan ulkoilupäivän, syömisten ja syliajan jälkeen liika energia purkautuu ilkivaltana kotona, tappeluina jne. Helpolta todella ei tunnu sekään, että äidit palaavat niin usein töihin jo ennen lapsen 3-vuoden ikää (ymmärrän kyllä) ja näin ollen samanikäisiä tai isompia leikkikavereita on nihkeästi tarjolla. Ja koska haluan olla jokseenkin realistinen, niin tiedän, että vauvan synnyttyä, lastenhoito-kodinhoito-työ-kuviossa minusta ei ole päivittäin värikylvettämään lapsia tai keksimään hauskoja kotikaupunkiretkiä.

    VastaaPoista
  10. En todellakaan tiedä miten vastaisin, koska olen aikalailla eri planeetalta lähes kaikissa näkemyksissäni :) Ensinnäkin, jos 3-vuotias "purkaa" energiaansa perhekerhoilusta huolimatta (?!) aggressiivisen vilkkaalla käytöksellä, niin jostain syystä minun reaktioni tähän ei olisi LISÄTÄ aktiviteetteja, vaan pikemminkin vähentää. Ja toiseksi, en ymmärrä miksi lapselle pitäisi järjestää värikylpyjä tai hauskoja retkiä?! Olen todella ällistynyt että jossain päin vielä nyky-yhteiskuntaa ajatellaan näin, että "pitää" järjestää ihan kaikkea, tai muuten...? Lapsesta ei kasva täydellinen? Todellakin, yritin kyllä mielestäni selittää mitä tarkoitan lapsen lapsena olemisella. Mutta kukin tosiaan tavallaan, joskus on vaikeampaa hiljentää kuin kaasuttaa <3

    VastaaPoista
  11. En kutsuisi käytöstä aggressiiviseksi, vaikka sisaruksilla tuleekin keskenään nahinaa (asiaankuluvaa) ja kotona vietetyt iltapäivät purkautuvat seiniin piirtelyllä, kaapin ovien paukuttelulla jne, vaikka syliä ja aikaa on kyllä tarjolla. Uskon, että myös lapset voivat nimittäin olla erilaisia: meillä selkeästi on kaksi vilkasta ja uteliasta pientä, jotka viihtyvät hyvin muiden lasten kanssa ja kaipaavat aikaa, jolloin elämänpiiri on totuttua kolmen perheenjäsenen tai isovanhempien viikonloppukyläilykokoonpanoa isompi. Aika harva yli 3-vuotias enää tänä päivänä viettää alle viittä tai kuutta tuntia kodin ulkopuolella ilman vanhempia, sanoisin. Meidän tapauksessamme aika on 6h 45 min, mikä on lyhyempi aika kuin yksi kokonainen päivähoitopäivä. Se, että näiden lisäksi käymme perhekerhoissa ja puistossa, on vain mukavaa extraa, ja uskon, että sen sijaan että se kuormittaisi lasta, antaa se jotain takaisin. Leikkiseuraa, sosiaalisia taitoja jne.

    VastaaPoista
  12. Niin, tulkintaeroja ;) sanalle kuin sanalle. Silti olen oman mielipiteeni takana vankasti ja suosittelen sitä kyllä muillekin mahdollisuuksien mukaan. Ne lapsen ihka ensimmäiset ikävuodet kun ovat aikaa jota ei ikinä takaisin saa.

    VastaaPoista
  13. joo ei pidä yleistää et kaikki lapset tulis samalla tyylillä onnellisiks.meillä kans 2 super energistä lasta joista esikoinen on saanu olla 10ekaa kk täysin kotona ja sen jälkeen puistoiltu ja 2,5vkerhoon ja nyt paria pv vajaa 5veenä meni päiväkotiin(pienempi sai olla kotona 2v 3kk)
    kertaakaan ei oo ollu aamua et kerhoon tai harrastukseen lähtö ois tylsää.päinvastoin aamulla kun herää alkaa marina et millon mennään eikö tänää ole mitään..päikkäreitten jälkeen eka kysymys on että mitäs tehtäis.kun ne ei vaan viihdy kotona keskenään leikkien ja tosiaan isompi kaipaa sitä omaa-aikaa ilman 2v9kk nuorempaa pikkuveikkaa.tarhaan se on nyt 3vkoa lähteny joka aamu innolla ja kyselee harrastusten perään mitä ei nyt täl hetkel aikataulujen takia ole...ja vapaapäivät..ne vaan riitelee ja marisee jos on tylsää.ne kun ei vaan jaksa kotona leikkiä keskenään ne kaipaa kavereita ja ohjattua tekemistä jo jopa toi pienempikin.enkä koe että meistä kukaan ois menettäny mitään.jos lapsi tulee siitä iloseksi että pääsee kerhoon,harrastukseen,tarhaan,saa kavereita ni miks en toteuttais sitä jos vaihtoehtona on kuunnella marinaa ja riitelyä.mä saan kyllä edelleenki viettää ihan tarpeeksi aikaa niiden kanssa ja ite en pystyis/jaksais tarjota niin paljon juttuja kun lapset kaipaa.pääasia on et ne on turvallisessa seurassa ja tulee hymyssäsuin kotiin.toki pitkien tarhapäivien jälkeen väsymys purkautuun kiukkuna(joka on erillaista kun se vapaapv tylsistymiskiukku) mutta se on vaan kestettävä ja ymmärrettävä ja kun kiukku päättyy usein kysymykseen onhan huomenna tarhapv ni en koe et noi ois kovin traumatisoituneita/pahoinvoivia :D

    VastaaPoista
  14. Tältä kylältä ei löydy muuta toimintaa ton ikäsille, kun seurakunnan kerho kerran viikossa, 3-vuotiaille 1,5h ja 4-vuotiaillee jo 2h, 5-vuotiaille 2x3h, mutta sinne meidän rauhallinen esikoinen on mennyt ihan intona ensimmäisestä kerrasta lähtien. On kivaa, kun tytöllä on viikossa jotain erityistä mitä odottaa, itsestäni en tiedä, jaksaisinko kovin monta kertaa viikossa kiikuttaa lasta harrastuksiin, mutta luulen, että aika pitkälle tyttö itse tykkäisi, kun kuitenkin on kotihoidossa, eli saa leikkiä ja olla vapaasti kaiket päivät.

    Joku ohjattu liikuntatuokio viikoittain voisi olla oikeasti hyödyllinen, koska kyseessä on todella rauhallinen ja varovainen lapsi, joten kaikki kiipeily sun muu fyysinen tarvii vähän yllyttämistä, että keksii edes kokeilla...

    Mutta näillä mennään :D

    VastaaPoista
  15. Meidän tyttö on itse alkanut puhua ballerinoista.Hän on juuri muuttanut "isojen puolelle" päiväkodissa ja siellä baletti on iso hitti :D Nyt hän on alkanut pytää että hän voisi olla ballerina, ja olenkin etsinyt sopivan hintaisia satubaletteja. Ei ole todellakaan löytynyt minun kukkarolle sopivia... Kamalan kalliita, yli 100 e!
    Sen takia ei baletti ole mahdollista. Mutta lapsen kanssa voi harrastaa muita asioita aivan ilmaiseksi, kuten luonnossa liikkuminen jota me harrastetaan paljon.

    VastaaPoista
  16. Hei,
    koska sain puolestapuhujasi blogiini kommentoimaan, niin tulen tänne ihan itse kertomaan, että koska nähtävästi koko maailma on käsittänyt kirjoitukseni väärin, niin kerrattakoon vielä:

    - lapsi harrastakoon mitä ikinä kukin haluaa, sen sijaan jos miettii TARVITSEEKO pieni lapsi harrastusta niin kyllä siitä tosiaan tolkun ihminen kasvaa ilmankin

    -jos miettii että ei pysty tarjoamaan sille pienelle lapselle kotona samaa kuin superhyperdyydelisdyykupperskappers-kerhot, niin päästäkää nyt itsenne kurimuksesta: ei tarvitsekaan, niistä edelleen kasvaa ihan tolkun ihmisiä ilmankin

    -jos miettii, että joku taito tms olisi jäänyt /jäisi oppimatta jos ei ole kodin ulkopuolella ollut sitä pientä ikäänsä harjoittelemassa, niin edelleen, oppii ne :)

    -jos sen sijaan miettii , että lapsi jää jostain tärkeästä paitsi jos ei sitätätätota ole järjestettynä, niin se varhaislapsuus se vasta tärkeää onkin, sitä vaalisin ja toivoisin että joku muukin huomaisi kuinka arvokas se on

    Tarkoitukseni ei ollut missään nimessä loukata, varsinkin kun kommentoin kyllä että näköjään tulkintaeroja on ilmassa meidän keskustelussa, mutta jos siitä huolimatta pahastuit, niin tätä pahoittelen.

    VastaaPoista
  17. Ei varmaankaan pieni lapsi (tai isompi) tarvitse harrastusta, mutta jos siitä on iloa lapselle ja koko perheelle, niin miksi ei.
    Meilläkin alkoi tänä syksynä 4-v. baletti. Ballerina jutut on nyt niin tärkeitä niin kerran viikossa puoli tuntia saa (leikkiä) tanssia balettia. Ainoa huono puoli tuossa on hinta, joten en tiedä jatketaanko kevätkaudella balettia tai muutakaan.

    VastaaPoista