Social Media Icons

maanantai 11. elokuuta 2014

Raskausviikko 28+jotain, syksyn lempparimekko ja synnytysajatuksia

maharv28_1

Raskausviikko 28+ jotain. Maha on kasvanut räjähdysmäisesti ja vauva sen sisuksissa tuntuu aiempaa enemmän... Vauvalta. Ensimmäistä kertaa tässä raskaudessa olen tuntenut viime päivinä liikkeitä sekä selän, mahan että lantion puolella yhtä aikaa. Iltasembaloiden aikaan nukahtaminen tuntuu vaikealta kun joku bailaa virtsarakon päällä, potkii patjaa ja hikkailee sitten kun ei jaksa enää heittää voltteja. Tämäkin tyyppi tuntuu aika isolta, samalla tavalla kuin tuntui 4,7 kiloisena syntynyt kuopuskin.

maharv28_4

Olemme viettäneet viime päivät mökillä, ja siinä missä muut kauhuissaan kaivoivat villasukkalaatikkoa säiden viiletessä megahelteiden jälkeen, tunsin minä suurta kiitollisuutta siitä, ettei minun ole tarvinnut enää esiintyä suoranaisen kornin näköisissä ja hölmön mittaisissa trikookauhtanoissa ja silti tuntea sulavansa polttavalle asfaltille. Olen jo pari viikkoa odottanut, että pääsisin käyttämään tanskalaiselta, Suomeen syksyllä kotikutsukonsepteineen rantautuvalta Black Swan Fashionilta saamaani ihanaa oversize-collegemekkoa (joka on muuten nyt aika huimassa alessa!), ja nyt viileällä mökillä ja mökkikaupungissa olenkin hipsinyt sillä ja legginsseillä. Rento, ihana, hyvin raskausmahankin kanssa istuva ja jenkkakahvoja nuolematon mekko - tässä on kuulkaapa mun syksyn suosikkivaatteeni!

Viimeisen kolmanneksen alkamisen myötä alkoivat myös napakat ja epämukavat harjoitussupistukset, joiden vuoksi tahtia on täytynyt hiljentää aika ajoin. Ja koska lapsia on meille erään (ihan oikeasti) hauskan tulkinnan mukaan tullut kuin plussapisteitä, niin raskauksien löystyttämä lantiokin on alkanut vihloa kovassa rasituksessa, kyykätessä ja äkkinäisissä, oudoissa liikkeissä. Supistuksista ja lantion löystymiskivuista huolimatta koen, että raskaus on ollut ensimmäisen kolmanneksen jäätävää pahoinvointia ja väsymystä lukuunottamatta aika helppo, ja kaukaiselta tuntuvat vielä ne viikot, kun koko raskaus olotilana kyrsii enemmän kuin mikään muu. Ehkä kaikista tukalimmiksi olon tekevät nämä hitonmoiset helteet, joiden vuoksi olen paitsi turvoksissa, myös tavallista ärhäkämmällä tuulella. Inhottavin tunne sosiaalisessa tilanteessa jota on mahdollista tuntea, on varmasti tunne siitä, että deodorantti on pettänyt. Ja kun valun hikikarpaloita jo sängyssä alushousillani pöytätuulettimen edessä maaten, tiedän, ettei tuo pelko ole aivan turha....

maharv28_3

Synnytystä tai sen jälkeistä aikaa olen miettinyt kovin vähän, mutta miettinyt kuitenkin. Ajatuskin tuntuu kaukaiselta, ja kahden melko lailla samalla kaavalla sujuneen synnytyksen jälkeen mietin lähinnä, että synnytyksen kulkuun vaikuttaminen kuulostaa helpommalta kuin mitä se todellisuudessa on ollut. Ehkä en ajattele tai suunnittele tulevaa synnytystä siksi, että nyt, kolmannella kerralla, luotan omaan kehooni, omaan itseeni ja mieheen rinnallani enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Voihan olla, että kaikki menee ihan eri tavalla kuin ennen, mutta huomaan, että olen henkilökohtaisesti varautunut synnytyksen käynnistymiseen lapsivesien menolla raskausviikolla 39, siihen, ettei vauva kiinnitykään kuin hetkeä ennen ponnistusta ja että viimeiset sentit avaudun minuuteissa. Vaikka sanotaan, että synnytys on yksi merkittävimpiä ja mullistavampia kokemuksia naisen elämässä, niin henkilökohtaisesti pidän sitä äitiyden helpoimpana vaiheena. Mullistukset ja sormi suussa vietetyt hetket kun seuraavat lapsivuodeosaston ovien sulkeutuessa takana.

Tavaratkin vauvaa varten ovat pääpiirteittäin valmiina; ensisänky odottaa kattoon ripustamista, vauvanvaatelipasto on pakattu (koska kellarissa ei ollut enää enempää tilaa ja makuuhuoneen tyhjä lipasto piti täyttää), turvakaukalo telakoineen on kellarissa, nimet on mietitty valmiiksi, kummivalinta lyöty lukkoon ja kantovälineetkin alkavat hahmottua (himoitsemani uutuus-Tula-kuosi on vasta matkalla Suomeen). Vielä pitäisi ommella pari unelmanpehmeää trikoolakanaa tilkkulaarin paloista, etsiä jostain varaston perukoilta kaukalopussi ja ostaa uusi vaipanvaihtoalusta, mutta kiire ei tietystikään vielä ole.

Vastasyntynyt.... Miten utopistiselta ja kaukaiselta ajatus siitä tuntuukaan, kun kuva tulokkaasta piirtyy mieleeni lähinnä vesi-ilmapallon sisällä riehuvasta vesikauhuisesta scifi-elokuvan oliosta. Ystäväni kuusivuotias oli hyvin vaikuttunut, kun kerroin, että olemme nähneet sikiön ultraäänitutkimuksessa, ja että luulemme sen tutkimuksen perusteella olevan poika. "Aijaa! Te näitte sen vauvan jo nyt?! No, miltä se näytti? Millainen nenä sillä oli? Entä minkäväriset silmät? Oliko sillä siniset silmät? Varmaan oli, kun sullakin on. Mutta entä jos sillä on musta tukka! Olisko se silti sun vauva vaikka sillä olisi musta tukka ja sulla valkoinen?". Hassua. "Paksua mahaani" hämmästellyt lapsi esitti kolmessa minuutissa joukon kysymyksiä, jollaisia en itse ole tullut edes miettineeksi kuluneiden kuukausien aikana. Olen todellakin elänyt päivä kerrallaan, lipunut virran mukana. Vaan tiedän, että vielä tulevat ne päivät, kun en muuta kuin synnystä ja tulevaa vauvaa pohdikaan.

Tällä kolmannella kerralla olen suhtautunut raskauteeni kaikin tavoin aika arkipäiväisellä tavalla, mutta silti tunnen olevani aidosti onnellinen odottaja. Pienet (tai suuretkaan) potkut eivät tokikaan tunnu enää veret seisauttavilta kokemuksilta ja neuvolakäynnit ovat rutiininomaisia ja niitä on harvoin, mutta päällimmäinen fiilis kaikesta on vain ääretön onni ja kiitollisuus (pidätän oikeuden olla eri mieltä sitten kun imetysliiveineni juurrun sohvan viimeiseen nurkkaan ja tiedostan, ettei kirkkainkaan huulipuna häivytä polvissa saakka roikkuvia silmäpusseja). Kaiken täytyi mennä juuri näin, juuri nyt. Siksi kieltäydyn angstaamasta liitoskivuista tai tästä infernaalisesta turvotuksesta, ja keskityn oikeasti vain olennaiseen. Vielä tuntuu siltä, että jaksan ja haluankin olla raskaana. Tarvitsen aikaa valmistautumiseen ja valmentautumiseen, omille ajatuksille ja lapsille. Ja näinä mökillä vietettyinä rentoina kesäpäivinä se tuntuukin kovin helpolta ja vaivattomalta. Uimaan, syömään, uimaan, syömään, uimaan, uimaan, ongelle, uimaan, syömään, uimaan, syömään, uimaan, saunaan, syömään, nukkumaan. Ensi viikolla alkaa arki päiväkerhoineen mutta sekin tuntuu jotenkin lohdulliselta - lokakuu tuntuu olevan yhä vain lähempänä.

Seuraa meitä Bloglovinissa FacebookissaInstagramissa (@lapsellista) tai Blogilistalla (Huom! Blogilistan osoite on muuttunut!).

6 kommenttia:

  1. Toinen lokakuinen odottaja12. elokuuta 2014 klo 0.09

    Aivan ihana kampaus sulla kuvissa! :) Kuulostaapa hyvin tutulta toi hikoilu, on ollut aivan käsittämättömän tukalaa nyt helteellä vaikka ei-raskaana pidänkin helteistä kovasti. Nukkumista ei ole voinut kuvitellakaan ilman tuulettimen jatkuvaa hurinaa. Siihenkin olen havahtunut yöllä jos miehen jalka/peittomytty on ollut ilmavirran edessä, heti on tullut hiki :D

    VastaaPoista
  2. Ihanan seesteiset ajatukset. Mukavaa syksyn ja sen myötä vauvan odotusta.

    VastaaPoista
  3. Hih, voi kiitos! Likainen otsatukka ja puolen vuoden juurikasvu on kyllä vain sutaistu korvan taakse ja sivussa on letti, mutta ihan mukavaa vaihteluahan tämä on sille iänikuiselle nutturalle. :D

    Ja ah, tuo tuuletin. En tiedä kuinka pärjäisin ilman. Röyhkeästi ja itsekkäästi olen vallannut paikan sen edessä ja pidän tehot täysillä vaikka toinen nukkuukin visusti untuvapeiton alla. :D

    VastaaPoista
  4. Jihuu, kunnon masu! Ja huoh, hikoilu on niin kovin tuttua täälläkin. Huudan kuin palosireeni ettei uunia, lattialämmitystä tai kuivausrumpua saa käyttää.

    Olen ensimmäistä kertaa nauttinut todella paljon tästä viimeisestä kolmanneksesta, syönyt lounaita ystävien kanssa, uinut paljon, istunut rantakallioilla lukemassa ja viettänyt aikaa molempien poikien kanssa yhdessä ja erikseen- sekä tietenkin koko perheen yhteisestä ajasta. Aiemmissa raskauksissa viimeiset viikot olivat vain matelevaa odotusta.

    VastaaPoista
  5. Sain viime viikolla tietää että meille tulee kolmas muksu. Esikko kohta 5 ja nuorempi täyttää tammikuussa 3.
    Tämä uusi tulokas on yllätys, luulimme selviävämme ilman ehkäisyä. Emme näköjään. Onnellinen, mutta yllättävä yllätys.

    Mietitkö koskaan miten jaksat kolmen kanssa? Meidän kaksi muksua on omapäisiä ja touhukkaita. Tulee siinä taas olemaan tiukkaa valvomisen ja jaksamisen kanssa. Toivottavasti tämä viimeinen on iloinen ja hyvä syömään. Ihan niinkuin tuleva keskimmäinen, esikko oli koliikkivauva.

    VastaaPoista