Social Media Icons

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Rakenneultrakuulumisia ja sananen sukupuolesta

13 kommenttia , , , Share It:
IMG_4251

Huh. Kauan odotettu rakenneultrapäivä koitti tänään aamulla. Toimenpidekammoisena odottajana nukuin yön aika huonosti, vaikka salaa uskalsinkin luottaa siihen, että vauvalla itsellään on kaikki kunnossa - olinhan tuntenut reippaita liikkeitä vatsanahkan ulkopuolellakin jo kahdeksannentoista viikon kieppeiltä saakka ja kotidopplerinkin (linkki) lukemat olivat tasaisia, pitkiä jaksoja puhelimen ruudulla.

Ja vaikka juuri vauvan rakenteita, istukan paikkaa ja kehitystä rakenneultraäänitutkimuksessa tutkitaankin, myönnän, että minua kuumotti vallan epäoleelliseltakin tuntuva asia. Vauvan sukupuoli. En ole ikinä pitänyt sukupuolta mitenkään merkityksellisenä asiana tai ajatellut, että sillä olisi väliä vaikkapa kasvatuksen tai yhteisen suhteen luomisessa, mutta kyllä silti tieto sukupuolesta jotenkin antaa tunteen siitä, että odottaa ihan oikeaa ihmistä, pientä tyttöä tai poikaa. Meillä on entuudestaan tyttö ja poika, joten salaisia suuria toiveita sukupuolesta ei ollut, mutta ei kyllä ollut myöskään minkäänlaista fiilistä siitä, kumpi meille mahtaisi olla tulossa. Siis ei minkäänlaista! Odotus on tuntunut helpoimmalta kaikista kolmesta (kop kop!), niin erilaiselta kuin kaksi aikaisempaa olivat, joten senkään perusteella en ole voinut tehdä minkäänlaisia johtopäätöksiä.

Pohdin viikkoja, haluanko oikeastaan tietää sukupuolta ennakkoon, vai olisiko se ihana säästää yllätykseksi synnytyssaliin, mutta tulimme miehen kanssa lopun viimein siihen lopputulokseen, että tieto auttaa paitsi meitä myös lapsia valmistautumaan tulevaan. Tällä en tarkoita värikoodattua vaatekaappia tai ensi viikolla koittavien baby shower-juhlien teemaväriä, vaan oikeaa tunnetta siitä, että meille todellakin on tulossa vauva. Etenkin kolmevuotiaasta Helmistä on ollut outoa, että äidin mahassa kasvaa vauva, mutta emme tiedä, onko se sisko vai veli. Niinpä uskalsin kaksikymmentäminuuttisen ultraäänitutkimukseni puolessa välissä varovaisesti kysyä, josko sukupuoli olisi nähtävillä. Ja olihan se, varmaan kymmenestä eri kuvakulmasta kun bebe esitteli kätilölle kaikki temppunsa.

Ja pienen pieni pojankoltiainenhan siellä temmelsi niin että rytisi. Liikutuin itse kyyneliin, ja reaktioni olisi varmastikin ollut sama sukupuolesta riippumatta. Pitkien, epämääräisten viikkojen, olojen ja kaljamahalookin jälkeen tuntui vain niin hyvältä kuulla jotain konkreettista (vaikkakaan ei 100% varmaa, sehän on selvä). Nyt tuntuu, että ihan oikeasti odotan. Napakoita potkuja alvaarinsa monottava tyyppi sai viimein kasvot, jonkinlaisen olemuksen. "Sisku-vauvaa" kovasti vartonut Helmi kohautti pikkuveliuutisille vain olkiaan ja sanoi pikkuvanhaan tyyliinsä: "älä viitti, äiti! nyt höpö höpö". Kolme neljäsosaa perheestä oli kuitenkin avoimin mielin ennen ultraakin.

Ensimmäiset (unisexit) vauvahankinnatkin on tullut jo tehtyä. Tällä rundilla olen vakaasti päättänyt pitää pään kylmänä ja ostanut vain tarpeelliset ja käytännölliset supersuosikit. Tiedän, että niistä pienistä smokkipuvuista ja vastaavat mummot. Tiedänpähän vain.

PS. Piti vielä sanoa, että ehkä luottamusta omaan intuitioon söi edellinen kokemus rakenneultrasta. Olin nimittäin Armaksen odotusaikana varma, että odotan toista tyttöä, toista pellavapäätä. Hyppelin ultraan onnellisena miettien, että Venla Aune Eveliinamme se siellä polskisi ilman vehkeitä jalkovälissä. Kyllä nainen tietää ja tuntee, sanoivat kaikki. Kätilön ensimmäiset sanat olivat kuitenkin: "poika tämä on onneksi olkoon", ja niin minä tuijotin hölmistyneenä ultraääniruutua jossa kolmesataagrammainen tyyppi poseerasi haarat levällään. En missään nimessä pettynyt, mutta yllätyin kuitenkin. Ei Venlaa, mutta rakas, kovin rakas Armas kuitenkin.

 Seuraa meitä Bloglovinissa FacebookissaInstagramissa (@lapsellista) tai Blogilistalla (Huom! Blogilistan osoite on muuttunut!).

13 kommenttia:

  1. Oi paljon onnea Anna poikalupauksesta <3

    VastaaPoista
  2. Oi, ihanaa, onnea! Meillä on rakenneultra tällä viikolla - jännittää ihan hirveästi! Esikoinen on poika ja pääni sisällä olen aina nähnyt itseni kahden pojan äitinä, mutta nyt viime aikoina en enään ole ollutkaan niin varma poikaolostani, ja todella jännittyneenä ultraan ollaan menossa. Voihan se olla, että tämä toinen ei sukupuoltaan esittele meille ollenkaan, ja odotellaan sitä talvea ihan rauhassa. Mä en oikeastaan edes ymmärrä miksi olen niin hermorauniona ultraan menossa, halkean onnesta jos vauva on tyttö - ja halkean onnesta jos olin oikeassa pojasta, ja silti ihan kauhuissani menen, aivan kuin siellä ei olisi kumpikaan. Liikkeistä päätellen, kyllä siellä mahassa joku on ja ainakin torstaina kontrolliultrassa ihan vauvalta näytti.

    Kollega, rv 20+2

    VastaaPoista
  3. Onnea poikalupauksesta! <3 Toivottavasti saat nautiskella helposta raskaudesta loppuun saakka. :)
    Mulla kävi vähän samalla tavalla rakenneultrassa kuin sullakin edellisellä kerralla, olin ihan varma tytöstä, mutta poikahan tää vilperi onkin!

    VastaaPoista
  4. Onnea hyvistä ultrakuulumisista! pojat on ihania!! sen olen tämän tokan lapsen, oman pojan, myötä oivaltanut!

    VastaaPoista
  5. Se on kyllä naurattanut kovasti meitäkin! :D

    VastaaPoista
  6. Ovat tytötkin ihania, kaikki ovat, kun ovat omia ;)

    VastaaPoista
  7. Toivottavasti! Alussa väsymys ja pahoinvointi oli aika jäätävää, mutta olen säästynyt jo yli puolen välin ilman supistuksia tai kauheimpia liitoskipuja, toisin kuin esimerkiksi Armaksen odotuksessa. Ehkä se puoli vuotta pidempi ikäero tekee sen :)

    VastaaPoista
  8. Aaaaah, muistan niin nuo tunteet ennen ultraa. Jännitti ihan kauheasti, vaikkei sukupuoliuutisilla olisi ollut mitään eroa vastaanoton suhteen - yhtä lailla iloitsisin pienestä tytöstäkin! Mutta kyllä se vain tuntuu erilaiselta, kun voi varmemmin arvailla, mitä tulevan pitää. Tsempit ultraan!

    VastaaPoista
  9. Toinen lokakuinen odottaja17. kesäkuuta 2014 klo 20.38

    Hei ihanaa! Me saatiin juuri viikko sitten ihailla omaa tulokasta rakenneultrassa ja ei todellakaan jäänyt epäselväksi kumpi tulee - poika meillekin. Esikoinenkin on poika ja hänestä olin hämilläni että miten veljettömänä osaisin poikaa kasvattaa mutta nyt aivan hykertelin ultran jälkeen <3 Hauskaa saada toinen pikkupoika kun ensimmäinenkin on niin mahtava! :)

    Aivan ihania kuvia olit laittanut vaatepostaukseen, pitäiskö vähän minunkin ostella... ;D Nyt olen ollut nätisti enkä ole hankkinut mitään! Kaikki on tallella esikoisen ajoilta.

    VastaaPoista