Social Media Icons

lauantai 21. kesäkuuta 2014

"Äiti löi, tuli verta"

16 kommenttia , Share It:
hdi4On kaunis kesäpäivä asuinalueemme suositussa asukaspuistossa. Kolmevuotias taputtelee hiekkakakkuja, pölöttää tavalliseen tapaansa, ja kaikki tuntuu täydelliseltä. Aurinko paistaa, termospullossa on kahvia, mehua lapsille laukussa. Yhtäkkiä kolmevuotias katsastaa rupista kättään ja huudahtaa sitten kauhistuneena: "Ooo! Äiti löi, tuli veeta!". Epätäydellisessä maailmassa hiljaisuutta olisi voitu leikata veitsellä ja olisin tuntenut muiden hiekkalaatikon laidalla päivystäneiden vanhemmat syyttävät katseet porautuneena selkääni, mutta radiojuontaja jatkaa iloiseen tapaansa (tyypillisen) nanosekunnin hiljaisuuden jälkeen täsmentämällä: "kääkä (kärpänen eli hyttynen) söi, puji (puri), tuhna kääkä! Heemille tuli pipi, isu pipi! Äiti löi, kääkä meni kois."

Niin. Hyttyset ovat puhuttaneet tänä(kin) kesänä. Iltaisin lastenhuoneesta kuuluu surkeaa ulinaa rappukäytävään saakka, kun Drama Queen iltakylvyn jälkeen kerjää laastaria mökkiviikonlopun tuliaisiin, hyttysen puremiin. "Iiiiiiisuuu pipi, sattuu, ai ai! MINÄ KÄÄSIN (kärsin)! KÄÄSIN! AUTA ÄITI, AUTA HETI".

Myönnän silti, että tuon nanosekunnin hiljaisuuden epäuskon ja järkytyksen tunne tuntui vetelinä polvina ja auki ammottavana suuna. Tunne oli erilainen kuin häpeäkuoleman partaalla käyminen kolmevuotiaan "kiroillessa" tai huudellessa isää kesäterassin oluthanojen ääreltä kotiin. Vaikka tiesin, että lause oli viaton ja täysin perätön, tunsin koko äitiyteni ja arkeni tulleen arvostelluksi yhdessä puolikkaassa lauseessa (ennen täsmennystä).

Helpotuksekseni sain selkään porautuvien syyttävien katseiden sijaan niin tuttua-huokaisuja ja et arvaakaan mitä meidän Maija sanoi-aloituksia. Kun samainen tyttö hävisi viikkoa aiemmin puolityhjässä perhemarketissa tutkiessani pakkausselosteen lisätyn sokerin määrää, ja sydän kurkussa, kyyneleet silmissä etsin ja huutelin häntä, kysyivät vastaan tulleet muut vanhemmat tuntomerkkejä ja opastivat pillimehuhyllyä viinirypäleiden luota etsineen karkulaisen luo. Itkunsekaisen älä enää ikinä tee noin äidille-soperrukseni kuullut ohi kulkenut mies pysähtyi viereeni ja kertoi, että hänen neljävuotiaansa oli lukkiutunut uimahallissa pukuhuoneen lukolliseen säilytyskaappiin ja seissyt siellä hiljaa kymmenen minuuttia. Puistossa hyttysen puremista traumatisoituneen kolmevuotiaan puheita kuunnellut äiti huokaili, kuinka samanikäinen poika oli kysynyt kovaan ääneen päiväkodissa, että äiti, saadaanko me tänään viimein ruokaa. Hänen vieressään istunut isä taasen kertoili, että vuotta vanhempi tyttö oli kysynyt naapurilta, että onko naapurin rouvalla jäähypenkkiä, ja kun vastaus oli kieltävä, oli tyttö kysynyt josko voisi muuttaa naapuriin. Voisi kuulemma aina välillä vierailla "lapsuudenkodissaan".

Ja juuri tämä vanhemmuudessa tuntuu niin ihanalta. Että kaikkien tuomitsevien keskustelupalstojen ja foorumien vastapainona voi arkisissa tilanteissa löytää vanhempia, jotka tietävät, mitä käyt läpi, mikä on raskasta ja ehkä jopa että mikä tilanteeseen voisi auttaa. Kerhon ulko-ovilta löytyy aina joku toinen, joka riisuu kiirenvilkkaa kumisaappaita ja mumisee jotain pohjaanpalaneesta puurokattilasta. Kotipihalla naapurin lasten äiti päivittelee keliakia-diagnoosia ja toinen orastavaa unikoulua. Kaikista tällaisista kohtaamisista jää sellainen tunne, että se arki, mitä elämme on normaalia. Että on normaalia teipata laastareita kolme viikkoa vanhoihin hyttysenpuremiin ja puhallella jo parantuneita puremapaikkoja vielä loppiaisenakin, on normaalia nukkua joskus pommiin tai kadottaa arkirytmi juhlapyhinä. Eikä tavattomalta tunnu sekään, että lapsi huutelee fittua (tippua) lähikaupassa ja puhuu äidin hakkaamista hyttysistä. Se on myös yksi syy siihen, miksi pidän teistä niin kovasti. Kun huokaillen päivittelen lapsen herättäneen pahennusta kaupassa, kertoo joku teistä kuinka lapsi on kassajonossa tokaissut: "äiti, susta lähtee kakan hajua".

Mitkä ovat teidän Vuoden mutsi-häpeäkuoleman hetkiänne ja miten niistä selvitään?

 Seuraa meitä Bloglovinissa Facebookissa, Instagramissa (@lapsellista) tai Blogilistalla (Huom! Blogilistan osoite on muuttunut!).

16 kommenttia:

  1. Meillä keskimmäinen kyseli pienempänä mitä epäsopivimmissa paikoissa "saako sinne nussia?" tai totesi "äiti ei saa nussia." Suomennettuna siis "Saako Signe rusinoita?" ja "äiti ei anna rusinoita". ;)

    VastaaPoista
  2. Meillä ei oo vieläkään ollu häpeäkuolemahetkiä (kauhulla odotellessa tosin...). Kyllähän tuo kolmevuotias esikoinen kaikkea päräyttelee, kaupassa kerran tai pari iloisesti saatanaa huudellut mut mä en jaksa hävetä niitä (ainakaan vielä..). Enemmän yritän vaan olla huomioimatta ja toivoa että lopettais jo :-).

    Joskus sama kaveri selitti isän kaverista että "Seppo tulee, housut pois". Tätä sitten hetken mietittiin ja selitys löytyi: isä kävi aika usein esikoisen kanssa uimahallissa ja Seppo oli monesti mukana. Sanomatta selvää että uimahallissa otetaan housut pois. Ja kun isä taas kerran selitti että mennään uimaan niin esikoinen vaan ajatteli kovin loogisesti :-D.

    Joskus alle parivuotiaana tämä samainen esikoinen alkoi jossain vaiheessa usein pyöriä olohuoneessa ympyrää ja huudella samalla "kämmis kämmis kämmis". Monta viikkoa meni miettiessä että mistä se tollasta on oppinu kun meillä ei juoda muuta kun harvoin ja silloinkaan ei lasten nähden ja televisiostakaan siihen aikaan muuta kun mainoksia tai kokkiohjelmia katsellut? No sitten joskus iltapuuhissa otin esikoisen syliin, laitoin taas yhden saman iltalaulun soimaan ja sitten tanssittiin hiljaa musiikin tahdissa. Siinä laulussa lauletaan yhdessä kohtaa "kaunis prinsessa". Esikoinen lauloi samassa kohtaa kämmis ja palanen loksahti: hän oli tanssinut ja laulanut iltalaulua :-D.

    VastaaPoista
  3. Esikoistyttäreni huusi taannoin hyvin kovaäänisesti ruokakaupassa mieltään askaruttavan kysymyksen: "Miksi isillä on KOLME pippeliiii??". Ihana tuo kyselyikä..

    VastaaPoista
  4. Puhuuko teidän 3vee vielä noin epäselvästi..? :)

    VastaaPoista
  5. Perhekerhon ja puiston lapsia kuunnellessani toteaisin, että aika samalla tavalla kuin niin monet muutkin kolmevuotiaat. Toiset puhuu tosi selvästi heti alusta saakka, toiset on taitavampia jossain muussa. Meidän kolmevee esimerkiksi söi itse haarukalla alle vuoden vanhana, skeittasi viime kesänä, ajaa polkupyörää tänä kesänä, pelaa jalkapalloa ekaluokkalaisten kanssa jne. Toisinaan siis kieli jää kengän alle, sanotaan. :)

    VastaaPoista
  6. Siis minä luin nuo pikkuisen Signen viattomat letkautukset mökkiseurueellemme ja nauroimme vatsa kippurassa kaksi päivää! Ihan mahtava!

    VastaaPoista
  7. Hahah, ihana pikkuinen!

    Meillä on paljon vastaavia sanoja, jotka herättävät aikuisissa hämmennystä. Esim. Muumien Nipsu on "Ittu", mikä saa mummot kakomaan kahvejaan väärään kurkkuun ;)

    VastaaPoista
  8. Hahah! Tällekin me nauroimme vatsat kippurassa kun luin kommentin ääneen juhannuksena :)

    VastaaPoista
  9. Meillä vaille 3 vuotias totesi viime viikolla auton takapenkillä istuessaan ( ja isän tuskailua liikenteen tökkivyydestä aikansa seurailtuaan) : " Äiti?" "No?" "Voi vittu!"

    Siinä hetken aikaa sitten etupenkillä nautittiin tunnelmasta. Tuli onnistuneen kasvattajan olo. No ei tod.

    VastaaPoista
  10. Meillä 3-v ruokakaupan kassajonossa alkoi ihmettelemään pippeliasioita kovaan ääneen, tässä meidän keskustelu :-)

    Lapsi: Äiti, minulla on pippeli.
    Äiti: Joo niin on.
    Lapsi: Iskälläkin on pippeli.
    Äiti: Joo niin iskälläkin on.
    Lapsi: Mutta milläs sinä sitten pissaat kun sulla ei ole pippeliä?
    Äiti: Puhutaan tästä sitten kotona enemmän...

    VastaaPoista
  11. Ja vielä toinen, liiankin hyvässä muistissa oleva...

    Oltiin kummisetäni 80-v synttäreillä ja poika käyttäytyi oikein hyvin siihen saakka kunnes tuli aika lähteä kotiin. Sanoin pojalle, että käy sanomassa heipat Heikille, me ollaan nyt lähdössä kotiin. Kummisetä oli olohuoneessa muiden vieraiden kanssa ja tämä meidän sankari otti ja kiipesi tuolille seisomaan ja toivotti kovaan ääneen "hyvää kamelinpierupäivää". Siinä meni varmaan mummelilta jos toiseltakin kahvit väärään kurkkuun. En vieläkään tajua mistä se sen on kuullut/keksinyt, kun ei ollut aiemmin tuollaisia sanonut. Yritin pojua torua, mutta itseäkin nauratti ja hävettikin niin paljon, että eihän siitä meinannut tulla mitään.

    VastaaPoista
  12. Meidän nykyään 3,5 v oli 2v 4kk asti täysin sanaton - ei "äitiä", ei "isää", ei mitään. Ainoat "äänteet" olivat itku ja nauru, vuorovaikutuskin oli ja on edelleen ongelmallista. Tämä kaikki meille tuntemattomasta ja meistä riippumattomista syystä. Asiaa on ruodittu läpi verikokeiden, uni-EEG:n ja lukuisin puheterapia- ja osastojaksoin. Nyt poika puhuu, ja laukoo mitä ilmeisimmin äidiltään oppimaansa "voi helvettiä" epäsoveliaissa tilanteissa - enkä voisi asiasta olla onnellisempi. Anna otti Sirkun kommentin ihanan kypsästi, minä vedin valitettavasti palkokasvit nenääni hänenkin puolestaan.

    - Fru A

    VastaaPoista