Social Media Icons

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Keskiraskauden asukriisi ja maailman ihanin alekaapu

IMG_2984

Tässä sitä taas ollaan. Puolen välin paikkeilla, jolloin kasvava maha alkaa tuntua ympärivuorokautisena ketutuksen aiheena ja alituisena asukriiseilynä. Ei sillä, että minut ja arkiasuni kääntäisivät katseita kaupassa normaalistikaan, mutta masentavaa on tietää, että kaapissa on tasan kahdet housut, joita ei tarvitse vetää jalkaan ponnarivirityksin tai masutuubein. Ja nekin vaatteet, jotka mahtuvat päälle, eivät näytä samalta kuin ennen. Tietenkään.

mk1

Tunnen olevani hyvin epämukavuusalueella. Mitä ylemmäs pötsi kipuaa, sitä paremmin tiedostan, että vyötäröni hiljalleen katoaa. Siis se ainoa paikka keskivartalollani, josta voisin normaaliolotilassani sanoa pitäväni. Tiedän, että vatsan kasvamisella on tarkoituksensa, mutta vauvan hautominen on silti huono tekosyy näyttää valaalta. Kukaan ei sano: "no, olet raskaana, se kuuluu asiaan", vaan "ohhoh, onpas sinulla jo iso vatsa!". Ja näillä on vissi ero.

IMG_2903

Yhtäkkiä tuttu, turvallinen ja lempivaatteista koostuva vaatekaappi onkin täynnä kolttuja, jotka paljastavat epämiellyttäviä ihoroikaileita, makkaroita ja paakkuja. Ostin turkoosi-vihreän frillahelmaisen maksimekon sovittamatta hyvään hintaan ajatellen, kuinka upealta ehkä näyttäisin pienen pallomahan ja kevyen päivetyksen kanssa. Kotona peilistä katsoi kuitenkin mököttävä omenavartaloinen odottaja puoli metriä liian pitkällä helmalla. Ei ollut jumalatar-olo, ei.

Lauantaina istuin yksin vaatehuoneen lattialla ja itkin. Lempifarkkuni puristivat kolmetoista makkaraa vyötärölle (se siitä raskausmahasta sitten) ja kaikki paidat kipusivat navan korkeudelle. Enkä tiedä mitään nöyryyttävämpää, kuin paidan alta vilkkuva äitiyshousujen masutuubi (no okei, kesken päivän pettänyt dödö ja pahanhajuinen hengitys luettakoon inhokkilistalle myös).

mk2

Vaikeaa, vaikeaa. Tunnun epäonnekkaasti kuuluvan siihen ryhmään, joka ei voi hengailla synnytyskeikalle saakka kokoa isommissa legginseissä ja tunikassa, vaan joka tarvitsee kauniita ja oikeanlaisia leikkauksia. Löysin jemiksistäni viime kesäisen Michael Korsin alennusmyyntilöydön, oliivinvihreän yksiolkaimisen mekon, johon minulla on viha-rakkaussuhde. En tiedä, pitäisikö sellaisia vaatteita edes pitää kaapissaan, mutta ihana mekko on aiemmin verhonnut aiemmin pömppömahan ja kostoiskuna paljastanut ei-niin-treenatun toisen käteni. Nytkin sen alle sujahti vatsa, isompi vain. Kaverikseen se kaipaisi vain päivettyneet sääret ja treenatummat käsivarret. Ehkä alan nostelemaan käsipainoa paljaaksi jäävällä kädellä. Tämä nimittäin saattaa jäädä ainoaksi inhimillisen näköiseksi mekoksi jonka omistan tänä kesänä. Ja ainoaksi vaatekaapistani jo löytyväksi vaatteeksi, jossa tunnen olevani edes hitusen naisellinen odottaja (hassua kyllä, koska mahaa se ei varsinaisesti imartele). Se ei purista mistään eikä paljasta ylimääräisiä muhkuroita käsivartta ja kalmankalpeita sääriä lukuunottamatta, eli tuntuu siis todella hyvältä valinnalta kesän rientoihin. Ehkä.

Eniten mietityttää, että miksi on niin vaikeaa suoda itselleen raskausaikana kauniisti laskeutuvia, istuvia ja sopivan kokoisia vaatteita, kun se se kaikissa muissa elämäntilanteissa on hyväksyttävää? Yhdeksän kuukautta on aika pitkä aika istua vaatehuoneen lattialla itkemässä (trust me, mun ensimmäisen kolmanneksen turvotus oli sitä luokkaa, että itkin jo silloin), jos tilanteen voisi korjata parilla hyvin istuvalla ja kauniilla asulla. Ei ole helppoa tuntea olevansa huoneen valtavin, kun mahan taputtelijoita, sukupuolen tiedustelijoita ja painokommentoijia riittää. Ei ole helppoa nousta neuvolassa vaa'alle ja katsoa sen kohoavia lukemia tietäen, ettei peilikuva tunnu huonosti istuvien ja vääränkokoisten vaatteiden takia yhtään sen paremmalta. On selvää, että minä pukeudun eri tavalla kuin erilaisin vartaloin varustetut ystäväni, ja yhtä päivän selvältä pitäisi tuntua sekin, että vaatevalintoja voi pistää uusiksi vartalon muuttuessa dramaattisesti.

Tänä vuonna ja tässä raskaudessa eniten raskaushehkun tunnetta on antanut omien rajojen ja tabujen rikkominen. Hiusten leikkauttaminen lyhyemmiksi ja värjääminen tummemmiksi, ärhäkät kukkalegginssit, ensimmäiset sandaletit kymmeneen vuoteen, kirkkaanpinkki huulipuna, hiusten pitäminen auki ja värivallankumous vaatekaapissa. Ja tämä alennusmyyntimekko, vaikken koe olevani yhtään mekkoihminen. Selätettävänä olisi ainakin maailmanluokan maksimekkokammo (ilman sitä frillahelmaista yksilöä tosin) ja bikinit raskausarpisella ruholla. Saa nähdä, miten käy.

PS. En voi olla kertomatta, kuinka onnellinen pohjimmiltani olen siitä tosiasiasta, että raskausaikaan liittyvät "ongelmat" ovat peilikuvassa eivätkä vaikkapa vauvan tai minun hyvinvoinnissa. Voin paksusti, mutta todella, todella hyvin! Maha tuntuu vain ylimääräiseltä pallolta peilikuvassa, eikä se onneksi ole vielä tiellä, paina tai kolota mitään. Kunhan vaan nyt hengailee keskivartalollani. Toivon, että saisin jäädä tällaiseen tilaan seuraavaksi kahdeksikymmeneksi viikoksi, mutta pelkään pahoin että haaveksi se vain jää. Itken siis vastakin vaatehuoneessa mutta todella energisesti ja intoa (raivoa) puhkuen, heh!

9 kommenttia:

  1. Nuo ajatukset kuulostaa niiiin tutuilta! kun toisaaltahan tämä maha on parempi kuin pelkkä pehmeä kasa niin vaatekriisiä pukkaa aina kun vaatekaapin edessä seisoo. (tai niin kun sanoit, istuu ja itkee..)Tsemppiä ja kaikkea hyvää raskauteen. :) ainutlaatuista aikaahan tämä on <3 terv. rv 25+1

    VastaaPoista
  2. Tuli mieleen, että mulla saattaisi jemmoissani olla muutama kolttu lainattavaksi, jos kiinnostaa?

    Se Korsin mekko on todella kaunis. Sun päällä. Näytät todella hyvältä ja kliseisesti hehkuvalta. Vaikka ei siltä tuntuisikaan.

    VastaaPoista
  3. Aamen! Mulla leviää aina ekaksi perse (voi kuinka itkin tänään, kun toiseksi lempparifarkkuni menivät kyllä jalkaan, mutta takapuoli oli kilometrin levyinen) ja sitten tulee truekaljakessi. Näytän edelleen ihan liikaa juoneelta pubiruusulta. Ja mitään kivoja vaatteita ei vaan ole. Minä nautin todella paljon raskausajasta, ainoastaan kehonmuutos ahdistaa joka kerta. Saman verran..

    VastaaPoista
  4. Oih, mulla on vielä kuusi viikkoa tuonne(kin). Kuolen ehkä omaan draamaani sitä ennen. :D Apua.

    Ei vaan. Kovin tuttuja fiiliksiähän nämä on, ja hauskaa on sekin, että muiden raskausvatsoja olen aina ihaillut, mutta oma tuntuu kroppaan sopimattomalta möhkäleeltä joka pitäisi piilottaa ja verhoilla uudestaan.

    VastaaPoista
  5. Jos nyt lähtisin, niin milloinkohan olisin perillä? Kymmenen minuutin päästä? Siis kyllä! Voi, kyllä! Kaivelepa kaappeja niin minä saavun vehnästen kanssa rinkuttamaan ovikelloa. :D

    VastaaPoista
  6. Sama! Miten toisille tuleekin sellainen superkiinteä ja ihana pallo eteen ja mä leviän joka kerta sivuille ja ylös ja alas. Kaulasta nilkkoihin. TODELLA masentavaa, siis todella masentavaa.

    VastaaPoista
  7. Mites se meandin viime kesän maxi?

    VastaaPoista
  8. Onnittelut teillekin kolmannen odotukseen! :) Aika samoissa mennään näiden kolmansien odotuksen kanssa! T: kanssabloggaaja

    VastaaPoista
  9. Hihih, hauska kuulla että sielläkin varrotaan kolmatta:)

    VastaaPoista