Social Media Icons

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Lomasuffet ja Vuoden mutsi-palkinnon pokkaaja täällä hei

12 kommenttia , Share It:
IMG_2201 IMG_2219 IMG_2223 IMG_2236 IMG_2241

Aah. Tiistai-ilta. Grillaussuunnitelmat vaihtuivat kotiuunin grillivastuksiin ja kahvipöytään nostettiin ystävän leipoma lämmin mudcake sekä Turengin jäätelötehtaalta testierässä tullutta Ainon uutuus-vadelmajäätelöä (kombona muuten ihan m-i-e-l-e-t-t-ö-m-ä-n  ihana). Puheen sorinaa, toisilleen murisevia lapsia, kumottuja lelukoreja. Lomatunnelmaa päästä varpaisiin, rennosta nutturasta ja meikittömästä naamasta sandaalikeleihin fiksattuihin jalkoihin.

Idyllin särki tajuntaan iskevä kuva täyteen ruksitusta seinäkalenterin viikkonäkymästä. Kalenterista, johon oli loman alkajaispäivän lisäksi merkitty muutakin. Esimerkiksi tämän päiväinen kerhokerta jonka kesäsävyä kynsiin lakkaillessani ja kymmenen vuotta vanhaa lomahittiä hyräillessäni unohdin (!). Ja jotta voisin omassa raskaus-lomamoodi-kuplassani potea entistä huonompaa omatuntoa, tajusin, että unohdin kerhon kevätjuhlatkin. Siis kaksi asiaa: kerhotätien lahjat ja vedenkestävän ripsarin (itken jo Emmerdalen tunnarin kuunnellessani, en riskeeraa siis pikaistakaan silmämeikkiä).

Kerhotädit ja lahjat. Kevätjuhlaitkut. Ihan liian paljon tehtävää, ihan liian vähän aikaa valmistautua!  (Tunti aamulla.) En ole siis pienin käsin väkerrellyt kortteja skräppäystarvikkeista enkä paketoinut upeita kiitoslahjoja kierrätysmateriaaleihin. Miten kamala bloggaaja, kerholaisen äiti ja ihan äiti olenkaan! Varhaiskasvatusalan ammattilaiselle ja arkemme mullistajalle ei kai ole soveliasta viedä viinipulloa, vaikka se kymmenen uhmaikäisen kaitsijalle olisikin enemmän kuin paikallaan....

Liekö syynä hormonit, stressin purkautuminen vai neljä kupillista kahvia illalla, mutta olen tihrustanut itkua yksin pimeässä työhuoneessa (en säästä maailmaa mutta maksan sähkölaskun) ja miettinyt, miten kammottava ihminen voikaan unohtaa esikoisensa ensimmäisen kerhovuoden päätösjuhlan. Tuntuu paskamaisemmalta kuin unohdetut D-vitamiinitipat, lastenvaatekutsuille räjähdyspisteessä olevassa keittiössä paistetut Lidlin pakastepizzat ja ensimmäinen hääpäivä megaflunssassa. Heitelkää vain siis Vuoden mutsi-pysteillä - becouse I'm worth it.

Stressitön loma? Ehei. Nyt, ystävät hyvät, peukut pystyyn: kerhopaikka myönnettäköön ensi vuonna eri puistosta. Uudet tädit, uusi ensivaikutelma (minusta), uudet mahdollisuudet.

Seuraa meitä Bloglovinissa FacebookissaInstagramissa (@lapsellista) tai Blogilistalla (Huom! Blogilistan osoite on muuttunut!).


12 kommenttia:

  1. Paranemisia! Onneksi pian alkaa loma ja saa rentoutua! ps. aivan ihana uusi banneri <3

    VastaaPoista
  2. Hahah! Ei huonoa omatuntoa voi parantaa kuin aika. :D Megaflunssat on toivottavasti taakse jäänyttä elämää ja astmalääkityskin tuntuu tehoavan.

    Ja kiitos! Ihana se on mustakin! Se on tehnyt mun ihana ystäväni, itsehän olen koneiden kanssa ihan kädetön ;)

    VastaaPoista
  3. Ei toi niin paha ole ja menee raskausdementian piikkiin. Mä hukkasin Likan raskausaikana auton sitä tankatessani ja Topsin aikana unohdin koiran kaupan eteen.. Peruuttamatonta vahinkoa ei tullut kummallakaan kerralla, mutta hyvät tarinat jälkipolville kyllä. :)

    VastaaPoista
  4. Hahaa, joka kevät- ja joulujuhlissa "kymmenien" (okei, ei nyt sentään) kukka- ja suklaapakettien tulvassa mietimme usein, että miksei kukaan vanhempi ikinä hoksaa tuoda viiniä tai muuta alkiholipitoista... :)Kuten sanoit, sehän olisi enemmän kuin tarpeen tässä työssä aika-ajoin ja erityisesti stressaavien juhlien järjestämisen lopuksi! :D Eli rohkeasti vaan pullot pakettiin! Ja jos pelkää, ettei jollekin maistu, niin eiköhän sen saa työkamun kanssa vaihdettua siihen viidenteen suklaalevyyn! ;)

    VastaaPoista
  5. Pian valmistuva lastentarhanopettaja28. toukokuuta 2014 klo 13.47

    Aivan ehdottomasti on soveliasta viedä viini- tai kuohujuomapullo varhaiskasvatusalan ammattilaisille! Itse olen ollut muutaman vuoden sijaisena päiväkodissa, ja vaikka tietenkin ihan kaikki muistamiset ovat meistä ihania, täytyy rehellisesti sanoa, että suklaa ja pulllot ilahduttavat aina ehdottomasti eniten! Mikäs sen parempaa kuin kesällä nauttia jotain hyvää juotavaa ja muistella sitä ihanaista pikkupilttiä, kenen vanhemmat tajusivat, mitä mekin ihan oikeasti silloin tällöin kaivataan ;)

    VastaaPoista
  6. Pojan kesäloma alkaa viikon päästä ja sitä ennen pitäisi keksiä jotain muistamista hoitotädeille. Niitä vaan on 6, joten ei viittis mitään kovin kallista hankkia :/ Ehkä tyydymme vain askarteleen kortit. Ei oikein tän pahoinvoinnin kans jaksa lähteä kaupoillekaan.

    VastaaPoista
  7. Miksikön tää tuli vastauksena tähän. Hmm, no ei ollu tähän tarkoitettu.

    VastaaPoista
  8. eiköhän noin ole käynyt jokaiselle ainakin kerran elämässä :D

    oon pahoillani, mutta mun on pakko olla vähän kielipoliisi. becouse kirjoitetaan because ja suprise surprise. i got it olisi myös kieliopillisesti i've got it. :) jäi jotenkin mieleen viime postauksista.

    VastaaPoista
  9. Hahah! Tiettävästi isäni on jättänyt mut vauvana kaukalossa huoltoaseman kassan eteen, ja traumoitta selvisin, vaikkei faija tätä kömmähdystä voi raskaushormonein selittääkään. :D Hauskoja tarinoita jälkikasvulle tosiaan!

    VastaaPoista
  10. Kevätjuhlat olikin peruttu tyhy-päivän vuoksi! Toivon, että heillä oli siellä skumppaa. :D Vielä huonompi omatunto. Vuoden viimeinen kerhokerta meni siis meiltä sivusuun kun jännitettiin kotona ihan muita asioita.

    VastaaPoista
  11. Meilläkin on neljä kerhotätiä ja rakkaassa perhekerhossa myös neljä tätiä, aika pitkä penni menisi kyllä pulloihin. Olin viemässä jäätelöä tätien pakkaseen, mutta kemut olikin peruttu. :/

    VastaaPoista
  12. Voi, mun täytyy lopettaa tekstien luonnostelu yhdeltä yöllä... :D Tosi usein nimittäin nykyään huomaan aamulla ajastetun tekstin julkaistessa, että esim. postauslinkit on väärin tai joku sana kolmeen kertaan. Minkäs teet. :D

    VastaaPoista